Euroopan ja Pohjois-Euroopan unionin kokouksissa – Pekka Kolppanen sai töitä

Lauantai oli kokouspäivä Münchenin EM-kisoissa. Acting president – kuten termi nyt kuuluu valitun presidentin Igor Levitinin ollessa pois kuvioista – Pedro Moura toivotti kokousväen tervetulleeksi klo 10. Portugalilainen vakuutti, että ETTU:lla menee ihan hyvin, vaikka Levitin ja myös Vladimir Samsonov sekä Polina Mikhailova ovat olleet sivussa järjestön hommista on puolen vuoden ajan.

Jo nyt on päätetty, että venäläiset ja valkovenäläiset ovat ulkona myös alkavan kauden. Moura väitti, että päätökset eivät ole olleet helppoja ja toivotti kokoukseen erikseen tervetulleeksi Ukrainan liiton puheenjohtajan. ITTF:n puheenjohtaja Petra Sörling sanoi hänkin sanansa kokouksen aluksi. Sörling myönsi, että eurooppalaisilla ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin ITTF:n ja WTT:n kanssa. Ja pääsipä myös Saksan liiton uusi puheenjohtaja Claudia Herwegkin vielä lausumaan tervetulotoivotuksensa. Ja oli sitä mieltä, että nyt käynnissä oleva monen lajin tapahtuma on hyvä ratkaisu pöytätennikselle.

Moura valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja sitten seurasi nimenhuuto. Paikalla oli 45 jäsenmaata, joista pieni osa etäyhteyden päässä. Yhteensähän jäsenjärjestöjä on 58, eli kokonaan pois oli 13 maata. Esityslista hyväksyttiin ja edellisen Romanian kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin nopeasti, kuten myös vastuullisten toimijoiden – mukaan lukien varapresidentti Sonja Grefberg – raportit vuodelta 2021.

Seuraavaksi hyväksyttiin vuoden 2021 talousluvut. Ne esitteli taloudesta vastaava (Englannin liiton puheenjohtaja) Sandra Deaton. Lukemat näyttivät noin 214 000 euron plussaa noin 1,6 miljoonan euron kulurakenteella. Igor Levitinin ansioksi on laskettava, että ETTU:n saamat sponsorirahat kasvoivat aikaisemmasta todella merkittävästi. Kuluvaa vuotta ei tämä tieto valitettavasti enää koske ja ETTU:lla onkin tänä vuonna taloudellisesti hankalampaa. Yllättävää kyllä, tilintarkastuskertomusta ei järjestöllä vuodesta 2021 ollut, kuulemma sairaustapauksien vuoksi. Vuoden 2023 budjetista puhutaan vasta seuraavassa kokouksessa.

Nyt valittiin uudet tilintarkastajat sekä myös uusi Board of Appeal eli ETTU:n oma ”tuomioistuin”, virallisemmin valituslautakunta. Suomalaisittain oli komeaa, että Pekka Kolppanen valittiin kahden muun kandidaatin ohella yksimielisesti tämän jäseneksi. Lämpimät onnittelut Pekka, töitä saattaa olla edessä!

Sitten käytiin sääntömuutoksien kimppuun. Ne olivat lähinnä teknisiä, mutta nyt järjestöllä on mahdollisuus myös irtisanoa jäseniään. Venäjä vastusti (etäyhteyden päässä), mutta muut kannattivat esitystä. Kokous päätti myös, että jos maalla on kaksi kokousedustajaa, heidän pitäisi tasa-arvosyistä olla eri sukupuolta. Ainakin toistaiseksi tämä on kuitenkin vain suositus. Nyt otettiin sääntöihin sekin, että kokoustaa ja äänestää voidaan myös etänä.

Jatkossa ETTU:n eri elinten jäsenien toimikausi on aika neljä vuotta ja jäseniä voidaan valita myös uudelleen seuraavalle kaudelle. Päätökseksi tuli sekin, että jokaisessa komiteassa on oltava vähintään 30 prosentin sukupuolinen vähemmistö.

Joukkue-EM on jatkossa päivän pitempi kuin tähän asti. Joukkueen kokoonpanosääntöjä muutettiin niin. että ne ovat nyt täysin samat kuin ITTF:lläkin. Euroopan TOP-16 puolestaan pelataan jatkossa paras seitsemästä -menetelmällä aikaisemman paras viidestä sijasta. Kokous päätti vielä, että jatkossa alle 13-vuotiaiden EM-kisa on jatkossa virallinen. Joukkuekisa pelataan sekajoukkuein, minkä toivotaan ohjaavan enemmän panoksia tyttöpingikseen.

ETTU:n jäsenmaksu pysyy entisenä (750 €). Keräys Ukrainan pöytätenniksen avuksi ei toistaiseksi ole oikein purrut, kun tavoite on 100 000 € ja kasassa on toistaiseksi vain 2 000 €. Ylipäätään ETTU olettaa kuluvan vuoden menevän taloudellisesti nollatulokseen, mutta ennuste sisältää kyllä monia epävarmuuksia.

Dorte Darfelt ja Ronald Kramer saivat vasta tässä kokouksessa kunniajäsenyytensä, vaikka heidät valittiin jo viime vuonna. Edellinen on ETTU:n tanskalainen talouden varapresidentti takavuosilta, jälkimmäinen taas ETTU:n hollantilainen puheenjohtaja ennen Levitinin kautta.

Lisäksi jaettiin seitsemän kunniaplakaatia. Nimet ovat meille aika tuntemattomia Norjan entistä toiminnanjohtajaa (40 vuotta!) Sven-Erik Norrbytä ja unkarilaista mestaripelaajaa Krisztina Tothia lukuun ottamatta.

Ruotsin liiton toiminnanjohtaja Thomas Buza ja puheenjohtaja Dennis Lindahl esittelivät seuraavaksi Malmön EM-kisoja ensi vuoden syyskuussa. Hienolta näytti! Karsinta pitää selvittää, jotta on mukana 24 maan lopputurnauksessa. Siellä pidetään myös ETTU:n seuraava kokous. Tämän kokouksen Moura päätti klo 13 jälkeen, joten runsas neljä tuntia siinä hurahti.

NETU:lla myös kokous

Lounastauon jälkeen jatkoimme NETU:n eli Pohjois-Euroopan Unionin kokouksella. Paikalla olivat edustajat Suomen (Esko ja Sonja) lisäksi Islannista, Latviasta, Liettuasta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Tanskan puheenjohtaja Henrik Vendelbo johti puhetta ja listasi kolme asiaa:

– ”Kisatyöryhmä” miettimään NETU-mestaruuskisoja: Kuinka kehittää kisoja, millä kisaohjelmalla mennään, yritetäänkö saada ITTF:n rankingpisteitä jne. Se perustettiin. Vendelbo ja Tanskan pääsihteeri Martin Lundkvist ainakin kuuluvat ryhmään. Suomen edustajaa pohditaan vielä.

– Budjetti ja osa-aikainen ”hallintohenkilö” NETU:lle. Idea on alun perin ruotsalaisilta. Thomas Buzan kanssa perustimme pienen työryhmän, joka miettii, mitä kaikkea tuossa tehtävässä pitäisi tehdä ja mikä olisi NETU:lle tärkeää.

– Juniorikisojen isäntä 2023, koska Islanti vetäytyi järjestelyistä. Viro otti (vanhaan tapaan) vuoden 2023, mutta Norja järjestää nämä kisat 2024.

Myös ETTU:n pomo Pedro Moura vieraili kokouksessa. Hän puhui paljon vaikeuksista WTT:n kanssa. Maailman ranking on yksi paha ongelma ja kansainvälisten kilpailujen järjestäminen toinen. ”Painostakaa niitä” oli Mouran ohjeille NETU-maille. Sitähän me totta vie olemme tehneet, mutta emme silti pysty järjestämään Finlandia Openia.

One thought on “Euroopan ja Pohjois-Euroopan unionin kokouksissa – Pekka Kolppanen sai töitä

  1. ”Igor Levitinin ansioksi on laskettava, että ETTU:n saamat sponsorirahat kasvoivat aikaisemmasta todella merkittävästi.”

    Tarkoittaako tuo Gazpromia, joka näytti olevan pääsponsori vuoden 2021 Jemmissä? Pisti silloin pahasti silmään, koska se ei ole oikeaa sponsorointia vaan tarkoitukset ovat muut. En tykännyt silloin näkemästäni.

Vastaa