MM-kisat 20.-28.5.2023 Durban, Etelä-Afrikka

MM-kisat kiinalaisten täydellistä näytöstä

Sunnuntaina Etelä-Afrikan Durbanissa päättyneet pöytätenniksen henkilökohtaiset MM-kisat olivat kiinalaispelaajien täydellistä näytöstä. Lajin ykkösmaa vei kaikki viisi mestaruutta ja kaikkiaan 12 mitalia.

Aasialaisten vahvan panoksen täydensi Etelä-Korea ja Japani kolmella sekä Hong Kong yhdellä mitalillaan. Euroopan ainoan mitalin toi saksalaiset Dimitrij Ovtcharov ja Patrick Franziska, jotka saavuttivat miesten nelinpelissä MM-pronssia.

Miesten kaksinpelissä valta vaihtui, kun Kiinan Ma Longin viiden arvokisavoiton (MM 2015, 2017, 2019 ja OK 2016, 2020) putki katkesi 1-4 -välierätappioon hopealle pelannutta maanmiestään Wang Chuqinia vastaan. Kisan voittaneelle Fan Zhendongille MM-kulta oli toinen peräkkäinen (Ma Longlta jäivät vuoden 2021 MM-kisat loukkaantumisen vuoksi väliin). Naisten kaksinpelin kiinalaisloppuottelussa Sun Yingsha voitti Chen Mengin erin 4-2. Fan Zhendong nappasi kultaa myös nelinpelissä yhdessä Wang Chuqinin kanssa, Sun Yingsha ylsi samaan sekanelinpelissä.

Parhaasta ”NETU-maiden” esityksestä vastasi Tanskan Anders Lind (WR180), joka eteni miesten kaksinpelissä aina puolivälieriin saakka. Samaan ylsivät Ruotsin Kristian Karlsson / Mattias Falck ja Englannin Liam Pitchford / Paul Drinkhall miesten nelinpelissä sekä Christina Källberg / Truls Möregårdh sekanelinpelissä. Suomen Benedek Oláhin (WR83) kaksinpelitaival päättyi toiselle kierrokselle eli 64 parhaan joukkoon. Avauskierroksella Oláh voitti ruotsalaisen Anton Källbergin (WR24) 4-3.

Seuraavat MM-kisat pelataan 2024 Busanissa, Etelä-Koreassa, jossa on ohjelmassa joukkuekisa. Henkilökohtaisista MM-mitaleista pelataan 2025 Qatarin Dohassa.

Kaikki tulokset

Kuvagalleria

Ottelutallenteet


22.5.2023

Benedek Oláhin MM-pelit päätökseen

Benedek Oláhin pelit Etelä-Afrikan Durbanissa järjestettävissä pöytätenniksen henkilökohtaisissa MM-kisoissa päättyivät toisen kierroksen 1-4 (9-11, 11-9, 5-11, 5-11, 3-11) -tappioon slovakialaiselle Lubomir Pistej’lle.

– Pena ei pelannut lähellekään omalla tasollaan. Lämmittelyssä kaikki näytti vielä hyvältä, mutta itse ottelussa hän oli jotenkin hermostunut, päävalmentaja Mattias Bergkvist ihmetteli.

Kaksi avauserää olivat tasaisia, mutta mitä pitemmälle ottelu eteni sitä vahvemmin kokenut 39-vuotias Pistej pelasi ja ansaitsi näin paikan 32 parhaan joukkoon. Slovakialaisen sijoitus tuoreimmalla maailmanlistalla on 92:s, Oláhin 70:s.

– Toisessa erän jälkeen Penalla oli mahdollisuus kääntää kurssi, mutta ote yksinkertaisesti lipsui käsistä, Bergkvist harmitteli.

Oláhin kausi jatkuu kuun vaihteessa Ranskan liigan välierissä, kun suomalaisen edustama Jura Morez TT kohtaa kaksiosaisessa ottelussa runkosarjan voittajan GV Hennebontin. Juhannuksen jälkeen on ohjelmassa Puolan Krakovassa järjestettävät Euroopan kisat.

R64 Benedek OLAH FIN (WR70) – Lubomir PISTEJ SVK (WR92) 1-4 (9-11, 11-9, 5-11, 5-11, 3-11), Lubomir Pistej eteni 32 parhaan joukkoon.

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria


21.5.2022

Oláh pelaa pääsystä 32 parhaan joukkoon
– ottelu livenä maanantaina kello 20.25*

ma 22.5. klo 20.25 R64 Benedek OLAH FIN (WR70) – Lubomir PISTEJ SVK (WR92)

*Ottelu on alkanut ilmoitettua (klo 20.50) aikaisemmin.

Pelaajat ovat kohdannet vuosina 2015-2020 viisi kertaa, voitot ovat Oláhille 3-2. Ottelun voittaja kohtaa keskiviikkona pääsystä neljännesvälieriin voittajan ottelusta Mehdi BOULOUSSA ALG (WR77) – LIM Jonghoon KOR (WR11).

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria


20.5.2023

”Ehkä kaikkien aikojen parasta Penaa!”

Benedek Oláh eteni komeasti toiselle kierrokselle Etelä-Afrikan Durbanissa järjestettävissä pöytätenniksen henkilökohtaisissa MM-kisoissa.

Avauskierrokselle Oláh voitti maailmanlistalla sijalla 24 olevan ruotsalaisen Anton Källbergin tasaisessa ottelussa erin 4-3 (8-11, 11-7, 10-12, 8-11, 11-4, 12-10). Oláhin sijoitus tuoreimmalla listalla on 70:s.

– Yksi kaikkien aikojen suomalaispeleistä tällä tasolla. Vastassa oli maailmanluokan pelaaja. Ja nyt Benedek uskalsi pelata loppuun. Todella hieno esitys, ehkä kaikkien aikojen parasta Penaa, päävalmentaja Mattias Bergkvist tuuletteli.

Nousu 1-3 -tappioasemasta voittoon maistui makealta myös Oláhille.

– Ensimmäistä kertaa MM-kisoissa voitto paremmin sijoitetusta pelaajista. Ja missä ottelussa – seiskaerä 11-9. Olen niin onnellinen, suomalainen huokaisi.

Maanantaina kello 20.50 Suomen aikaa pelattavalla toisella kierroksella vastaan asettuu slovakialainen Lubomir Pistej (WR92). Ottelun voittaja etenee 32 parhaan joukkoon ja kohtaa pääsystä neljännesvälieriin voittajan Mehdi Bouloussan (ALG, WR77) tai Lim Jonghoonin (KOR, WR11).


Avauskierroksen ottelu on katsottavissa WTT:n YouTube-kanavalta kohdasta 34:40 eteenpäin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Pöytätennisliitto (@pingisliitto) jakama julkaisu

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria


18.5.2023

MM-kisat käyntiin lauantaina

Pöytätenniksen henkilökohtaiset MM-kisat pelataan 20.-28. toukokuuta Durbanissa, Etelä-Afrikassa. Suomea kisoissa edustaa Benedek ”Pentti” Oláh.

– Tein huhtikuulle vähän kovemman fysiikkajakson, joten peruskunto, nopeus ja voima ovat nyt hyvällä tasolla. Tämän jälkeen on tahtia vähän kevennetty ja terävöitetty, Oláh summaa valmistautumisjaksonsa.

Rion olympiakävijä ei ota paineita menestymisestä, vaikka sijoitus maailmanrankingissa on pudonnut uuden pistelaskun myötä parikymmentä sijaa (70:s). Hyvä MM-sijoitus antaisi paremmat lähtökohdat kesäkuussa alkavaan vuoden mittaiseen Pariisin olympialaisten karsintaurakkaan.

– Fiilis on kaikin puolin hyvä. Tästä eteenpäin kaikki on kiinni omasta keskittymisestä ja arvasta, Oláh sanoo.

Maailman rankingin 32 parasta välttävät toistensa kohtaamisen kahdella ensimmäisellä kierroksella, loput kaaviosta arvotaan. MM-kisojen kaksinpelein systeemi on raaka – vain voittajat jatkavat seuraavalle kierrokselle. Oláhin avauskierroksen vastustaja on maailmanlistalla sijalla 24 oleva ruotsalainen Anton Källberg.

– Arpa on kieltämättä kova. Pentti ja Anton eivät ole koskaan pelanneet vastakkain, joten katsotaan miten käy. Vastustaja on ollut kolmena vuonna peräkkäin Saksan Bundesliigan paras pelaaja, mutta luulenpa, että hänkään ei ole kovin innoissaan arvasta. Pentti on nimittäin kovassa kunnossa, päävalmentaja Mattias Bergkvist tietää.

Neljät edelliset henkilökohtaiset MM-mittelöt ovat päättyneet Oláhin osalta toiselle kierrokselle eli 64 parhaan joukkoon.

– Edellisten MM-kisojen sijoituksen parantaminen vaatii yhden tai kahden minua paremmin rankatun pelaajan voittamista, Oláh laskeskelee.

Oláhin ja Källbergin ensimmäisen kierroksen ottelu on ohjelmassa lauantaina kello 20.10 Suomen aikaa (T5). Voittajalla on toisella kierroksella vastassa joko eteläkorealaisen An Jaehyunin (WR40) tai slovakialaisen Lubomir Pistej’n (WR92).

Tilastofakta: Kaksinpelien MM-titteli on mennyt viimeksi Aasian ulkopuolelle miehissä vuonna 2003 (Werner Schlager, Itävalta) ja naisissa 1955 (Angelica Rozeanu, Romania). Schlager on samalla ainoa ei-kiinalainen kaksinpelein MM-voittaja 2000-luvulla.

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria

 

Vastaa