EM-joukkuekisat 2023: Saksa ja Puola samaan alkulohkoon Suomen kanssa

Syyskuussa Malmössä pelattavien EM-joukkuekisojen alkulohkot arvottiin torstaina. Suomi taistelee kahdesta jatkopaikasta samassa alkulohkossa hallitsevan Euroopan mestarin Saksan sekä Puolan kanssa.

– Arpa oli kova. Saksan on yksi Euroopan parhaista pingismaista ja yksi EM-kisojen suosikeista, mutta Puolaa vastaan meillä on kyllä mahdollisuudet, mikäli Pentti (Benedek Oláh) pelaa hyvin ja Alex (Naumi) onnistuu omissa peleissään. Olemme kuitenkin lähtökohtaisesti lohkon kolmosjoukkue, mutta jatkopaikasta taistellaan, päävalmentaja Mattias Bergkvist ennakoi.

EM-joukkuekisat pelataan 10.-17. syyskuuta Malmö Areenalla. Jokaisen kahdeksan alkulohkon kaksi parasta etenee neljännesvälieriin. Suomen naisten EM-karsintaurakka päättyi toiselle karsintakierrokselle.

Kisasivusto

 

Vastaa