Kilpailuraportti – 15-vuotiaiden SM-kilpailut, Oulu 14.–15.3.2026

OPT-86 järjesti 14.-15.3.2026 15-vuotiaiden SM-kilpailut Ratamotien hallilla. Kilpailuihin ilmoittautui 46 pelaajaa kahdeksasta eri seurasta. Seurojen erittäin vähäinen määrä on todella hälyttävä merkki suomalaisen junioripöytätenniksen näkökulmasta. Seuroja pitäisi olla näissä kilpailuissa aivan vähintään tuplamäärä ja samoin mieluusti pelaajiakin. Raaka totuus pelaajamäärien osalta on se että OPT-86 14 pelaajalla ja MBF 11 pelaajalla vastasivat kahdestaan 54%:sta kilpailun kaikista pelaajista. Vaikka kyseessä on SM-kilpailut niin turnaus pitäisi silti olla koko ikäluokan pingiksen turnaus johon kaikki osallistuvat. Esim. kaikki 1000+ tason pojat ja kaikki aloittelevatkin tytöt voivat ihan hyvin pelata tässä turnauksessa. Tällöin vain sijoitamme kärkipelaajia enemmän kaavioon.

Itse kilpailut olivat näin pienelläkin määrällä hyvät. Ainoastaan alemman tason pelaajille ei ehkä saatu tehtyä riittävän hyvää kilpailukokemusta suurten tasoerojen vuoksi. Toisaalta pelaajamäärä mahdollisti nyt esim. poikien ja tyttöjen nelinpelien pelaamisen pooleina ja sunnuntaina runsaat consolation ottelut niille jotka eivät pooleista jatkoon päässeet. Iso kiitos erityisesti MBF:lle joka tuli paikalle isolla joukkueella. Kiitokset järjestäjältä lähtevät myös TuPy:lle, merkittävälle tyttöpingisjoukkueelle PTS Sherwoodille, KuPTS:lle ja PT Jyväskylälle.

Näissä kilpailuissa junioreilla on mukana omat taustajoukkonsa ja se tekee näistä tapahtumista hienoja. Pelaajat saavat runsaasti kannustusta tärkeissä peleissä joissa ratkaistaan mitaleita ja jatkopaikkoja. Näimme viikonlopun aikana useita pelejä joita seurattiin pöydän välittömässä läheisyydessä äänekkäästi omiaan kannustaen. Tämä on erityisen hienoa.

Kilpailumatkat ovat liima joka pitää juniorit lajin parissa. Reissuilla vietetään paljon aikaa oman seuran porukan ja muidenkin pelaajien kanssa sosialisoituen. On aivan eri asia matkustaa pitkän matkan päähän pelaamaan kahdeksi päiväksi kuin pelata kotihallilla kilpailuissa yksi luokka. Tässä puhutaan aivan eri magnitudin asioista kaikin puolin. Toivon että seurat ottavat asian huomioon toiminnassaan.

Kilpailun aikataulu piti varsin hyvin. Lauantaina pelit loppuivat jopa 25 minuuttia etuajassa noin klo 20.00. Sunnuntaina sitten otettiin 25 minuuttia takaisin toiseen suuntaan usean peräkkäisen viisieräisen vuoksi. Sunnuntain aikataulu oli tehty niin että tämä pieni viive kestetään. Viimeisenä pelattu sekanelinpelin loppuottelu oli hyvä valinta, näin saimme pidettyä hyvän määrän pelaajia ja taustajoukkoja hallilla aivan loppuun asti. Finaalien ja mitalipelien aikana tunnelma hallilla oli erittäin hyvä.

Lauantain raportti

Poikien joukkueessa oli mukana 10 joukkuetta joista OPT-86 ja PT 75 sijoitettiin suoraan paperille ja loput 8 joukkuetta pelasivat kahdessa poolissa kolmesta jatkopaikasta. Viimeisten kesken ehdittiin myös pelata consopeli. Lohkon kolmosille oli tarjolla pelit kärkisijoitettuja joukkueita vastaan joten jokaisella matsilla oli panosta.

A-poolissa PT Jyväskylä yllätti MBF:n taistossa lohkon kakkospaikasta. Olavi Moilaselle voitot Linus Lundströmistä 3-2 ja Magnus Jacksonista 3-0. Kolmas voitto merkittiin Lauri Nirkkoselle 3-1 Linus Lundströmistä. KuPTS rallatteli puhtaisiin 3-0 voittoihin ilman erätappioita kaikissa peleissään. OPT-86 3 oli hakemassa oppia näin kovista peleistä ja joutui viime hetken sairastumisen vuoksi pelaamaan vieläpä kahdella pelaajalla.

B-poolissa OPT-86 2 piti ykköspaikkansa 3-1 voitoilla MBF 2:sta ja TuPy:stä. MBF 2:n Tengo Nakamura nappasi ison yllätysvoiton OPT-86 2:n Dennis Trofimovista. TuPy pelasi lohkokakkoseksi selkein 3-0 voitoin MBF 2:sta ja MBF 3:sta. 

Poikien kvartoissa kärkisijoitetut OPT-86 ja PT 75 marssivat selkeisiin 3-0 voittoihin MBF 1- ja MBF 2-joukkueista. Tasaisemmiksi ennakoiduista kvartoista KuPTS pudotti yhden erän TuPylle 3-0 voitossa ja OPT-86 2 voitti 3-1 PT Jyväskylän. Olavi Moilanen vastasi PT Jyväskylän kavennusvoitosta Otso Vahtolan kustannuksella. Poikien semifinaaleissa KuPTS haastoi OPT-86:n tosissaan finaalipaikasta. Eetu Mäkelä voitti Elmeri Räsäsen 3-0 ja Niko Hämäläinen tasoitti voitot 1-1:een 3-0 voitolla Pyry Sivenistä. Kolmosten kohtaamisessa Luka Oinas voitti 3-0 Akseli Julkusen. Ykköspelaajien kohtaaminen oli tiukka peli joka kääntyi tiukkojen vaiheiden jälkeen Eetun 3-2 voittoon. OPT-86 finaaliin voitoin 3-0. OPT-86 2 elätteli pieniä toiveita PT 75:n haastamisessa mutta ne kariutuivat nopeasti kun Joel Koivumäki voitti 3-1 Otso Vahtolan. PT 75 finaaliin voitoin 3-0.

Poikien finaali pelattiin odotetusti pitkän kaavan mukaan. Jimi Koivumäki voitti Pyry Sivenin 3-0 ja Eetu Mäkelä tasoitti 3-0 voitolla Tomi Juutilaisesta. PT 75 vaihtoi kakkospelaajansa Joel Koivumäen kolmospaikalle Luka Oinasta vastaan. Luka pelasi erinomaisen ottelun voittaen erin 3-0. Ykköspelaajien kohtaamisessa Eetu Mäkelä haastoi paikoin Jimi Koivumäkeä mallikkaasti mutta lopulta Jimi oli erin 3-1 parempi. Mestaruuden ratkaisevassa viidennessä ottelussa Tomi Juutilainen viritteli yllätyssoittimia pelaamalla kahdessa ensimmäisessä erässä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Pyry Siven nousi kuitenkin molemmissa erissä takaa lopussa ohi ja voitti koko pelin lopulta 3-0. OPT-86 saavutti näin seurahistoriansa ensimmäisen 15-vuotiaiden poikien Suomen Mestaruuden joukkuekilpailuissa.

Kuva: M15JO palkitut taustajoukkoineen: 1. OPT-86, 2. PT 75, 3. OPT-86 2 ja KuPTS

15-vuotiaiden tyttöjen joukkuekisassa pelasi seitsemän joukkuetta jotka pelasivat kahdessa poolissa paikoista semifinaaleissa. Conso-otteluihin ei tällä kertaa ollut aikaa. A-poolissa vahva ykkössuosikki TIP-70 naputteli 3-0 voitot PTS Sherwood 2-joukkueesta ja OPT-86:sta. OPT-86 vaihtoi ottelujärjestystä joten Ge Anne Quinal pelasi Arina Briliä vastaan voittaen erin 3-1. Myös nelinpeli meni erin 3-1 TIP-70 kaksikolle.

B-poolissa MBF piti sijoituspaikkansa voittamalla OPT-86 2:n 3-0, tässä ottelussa Paola Estrada Noso voitti Taisiia Brilin tiukassa pelissä erin 3-2. MBF voitti myös PTS Sherwoodin voitoin 3-2. Sohvi Vuoriselle ja Viola Saarrolle 3-0 voitot Estrada Nososta mutta nelinpeli erin 3-0 MBF:n vahvalle kaksikolle aika selkeästi. PTS Sherwood ja OPT-86 2 väänsivät tiukassa pelissä semifinaalipaikasta. Taisiia Bril otti 3-1 voiton Sohvi Vuorisesta ja 3-2 voiton Viola Saarrosta. Nelinpelissä Saarto ja Vuorinen voittivat viisieräisen Briliä ja Ella Seppälää vastaan. Viidennessä pelissä Vuoriselle 3-1 voitto Ella Seppälästä. Tässä lohkossa OPT-86 3 tytöt Annu Dai ja Elsi Slesar olivat hankkimassa ottelukokemusta vanhempia tyttöjä vastaan, vielä ei erävoittoja tullut mutta nämä nimet ovatkin tulevaisuuden nimiä.

Tyttöjen semifinaaleissa TIP-70 teki nopeasti selvää voitoin 3-0 PTS Sherwoodista ilman erätappioita. Toisessa semifinaalissa siten väännettiinkin pitkään ja tosissaan finaalipaikasta. MBF:n ja OPT-86:n kesken. Jiali Lu avasi 3-0 voitolla Paola Estrada Nososta. Arina Bril haastoi upealla pelillä Kamilla Kadarin ja kaatui saappaat jalassa erin 3-1 tiukan pelin jälkeen. Varmasti paras peli jonka Arina on koskaan pelannut ja Kamillalla peli meni vähän jännittämisen puolelle. Nelinpelissä Arina ja Jiali nappasivat kaksi ensimmäistä erää selkeästi, mutta sitten ottelun kulku kääntyi. Kolmas erä jatkopalloilta MBF:n tytöille Kamillalle ja Paolalle ja heti perään neljäs erä selkeämmin. Viides erä alkoi OPT-86:n osalta hienosti ja palkintona oli kasa ottelupalloja. MBF nousi kuitenkin vielä tilanteeseen 10-9 jossa OPT-86:lle merkittiin helpottava voittopiste ja 2-1 johto joukkue-ottelussa.

Odotetussa ykköspelaajien kohtaamisessa kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia ja hyvätasoisia. Sitten Kamilla löysi toimivat syöttökuviot ja Jiali tippui kyydistä. Voitto Kamillalle erin 3-1. Ratkaisevassa viidennessä ottelussa Arina jatkoi hyvää peliään ja voitti Paolan erin 3-0 vaikka kolmannessa erässä Paola hyvin jo Arinaa haastoikin. OPT-86 siis finaaliin.

Tyttöjen finaalissa Jaimielee Enriquez tiedettiin aikalailla voittamattomaksi joten OPT-86:n mahdollisuudet olivat ohuehkot. Ottelujärjestyksiä muutettiin hieman ja ottelu alkoi Jaimielee Enriquezin 3-0 voitolla Arina Brilistä. Toisessa ottelussa Ge Anne Quinal ja Jiali Lu pelasivat huikean viisieräisen jossa Ge Anne lopulta otti voiton viidennen jatkopalloilla Jialin yhdestä ottelupallosta huolimatta.

Tämän jälkeen nelinpeli oli vain muodollisuus erin 3-0 joten mestaruus TIP-70:lle voitoin 3-0.

Kuva: N15JO palkitut taustajoukkoineen: 1. TIP-70, 2. OPT-86, 3. PTS Sherwood ja MBF

Lauantaina pelattiin myös sekä poikien että tyttöjen nelinpelien alkupoolit sekä sekanelinpelin ensimmäinen kierros ja kvarttaottelut. Poikien nelinpelien pooleissa ei nähty yllätyksiä. Lähimmäksi päästiin B-poolin kärkikamppailussa jossa ykkössijoitetut Pyry Siven ja Otso Vahtola selvisivät säikähdyksellä viidennen erän 11-9 voitolla Noel Metsätietä ja Lukas Saukkoa vastaan. Tyttöjen nelinpelissä puolestaan nähtiin yksi yllätys kun B-poolissa Onerva Maijala ja Ge Anne Quinal voittivat Jaimielee Enriquezin ja Milana Shmyalinan viisieräisessä.

Lauantain pelit olivat paketissa klo 20.00 ja kaikki pääsivät järkevään aikaan lepäämään sunnuntaita varten. Tyttöjen finaali oli loppunut jo aiemmin noin kello 18.00.

Sunnuntain raportti

Sunnuntaina aloitettiin kaksinpelien karsintapooleilla. Pojissa pelattiin seitsemän poolia ja tytöissä kolme. Poikien pooleissa nähtiin pari yllätystulosta. F-poolissa TuPy:n Väinö Saarela nappasi jatkopaikan MBF:n Magnus Jacksonin kustannuksella tiukan viisieräisen jälkeen. Väinö oli haastanut avauspelissä myös lohkon ykköspelaajan KuPTS:n Akseli Julkusen häviten kuitenkin viidennessä erässä. G-poolissa MBF iski takaisin kun Luca Solapuro otti toisen jatkopaikan 3-0 voitolla TuPy:n Jasper Haapalasta. Lohkojen sijoitetut pelaajat pelasivat jatkopeleihin joko 3-0 tai 3-1 voitoilla otteluistaan.

Tyttöjen karsintapooleissa ei yllätyksiä nähty, mutta muutamia tiukkoja pelejä jatkopaikoista toki pelattiin. A-poolissa OPT-86:n Taisiia Bril otti toisen jatkopaikan PTS Sherwoodin Milana Shmyalinan kustannuksella erin 3-1 tiukassa pelissä. B-poolissa PTS Sherwoodin Viola Saarto piti kakkospaikkansa 3-1 voitolla MBF:n Paola Estrada Nososta lopulta aika selkein eränumeroin. C-poolissa nähtiin huikea jännitysnäytelmä OPT-86:n Arina Brilin ja PTS Sherwoodin Onerva Maijalan välillä. Kaikki erät olivat tiukkoja ja pelissä nähtiin takavuosilta tuttu SM-tason kokovartalokipsi. Onerva pelasi fiksusti ja pakotti Arinan ulos mukavuusalueeltaan. Peli ratkaistiin lopulta viidennessä erässä jatkopalloilla jossa pisteet lyötiin lopulta hienoin hyökkäyslyönnein. Tämä peli oli yhtä aikaa sekä parhaimmillaan ja pahimmillaan junioreiden SM-pingistä. Suuria tunteita, hienoa kannustusta ja hienoa taistelua. Onerva piti lopulta poolin kakkossijoituksensa 3-1 voitolla seurakaverinsa Sohvi Vuorisen kustannuksella tiukasti erin 3-1.

Karsintapoolien jälkeen pelattiin poikien nelinpelien kvartat ja tyttöjen nelinpelien semit. Poikien kvartoissa sijoitetut parit pitivät sijoituksensa. MBF:n Magnus Jackson ja Linus Lundström pitivät OPT-86:n Pyry Siveniä ja Otso Vahtolaa tiukilla, lopulta neljännessä erässä 13-11 oululaisille ja paikka semifinaalissa.

Tyttöjen semifinaaleissa ykkösjyrät Kamilla Kadar ja Jiali Lu ottivat varsin nopeasti 3-0 voiton Jaimielee Enriquezista ja Milana Shmyalinasta. Toisessa semissä pelattiin tiukasti. Arina Bril ja Taisiia Bril ottivat 3-1 voiton Onerva Maijalasta ja Ge Anne Quinalista. Viimeinen erä 16-14 tiukkojen ja vaihderikkaiden käänteiden päätteeksi.

Näiden jälkeen jatkettiin vielä nelinpeleillä poikien semifinaalien ja tyttöjen finaalien muodossa. Poikien semifinaaleista ei muodostunut jännitysnäytelmiä Niko Hämäläinen ja Jimi Koivumäki ottivat 3-0 voiton Pyry Sivenistä ja Otso Vahtolasta, viimeinen erä tosin pitkiltä jatkopalloilta. Nguyen Hai ja Eetu Mäkelä olivat puolestaan selkeästi 3-0 Luka Oinasta ja Elmeri Räsästä parempia.

Tyttöjen nelinpelin finaalissa pelattiin kolme tasaista erää jossa Kamilla Kadar ja Jiali Lu olivat kaikissa Arina ja Taisiia Briliä parempia. Nämä tytöt mahtuvat myös 13-vuotiaisiin tällä kaudella joten nähdäänkö huhtikuussa sama finaali? Toki tämä riippuu paljon siitä kenen kanssa Jaimielee pelaa.

Kuva: NN15 palkitut: 1. Jiali Lu / Kamilla Kadar, OPT-86 / MBF, 2. Taisiia Bril / Arina Bril, OPT-86 3. Ge Anne Quinal / Onerva Maijala, TIP-70 / PTS Sherwood ja Jaimielee Enriquez / Milana Shmyalina, TIP-70 / PTS Sherwood

Tämän jälkeen siirryttiin pelaamaan kaksinpelejä. Poikien avauskierroksella oli ohjelmassa kaksi ottelua. Kuopion sisäisessä pelissä Akseli Julkinen voitti Konsta Leppäsen odotetun tiukasti erin 3-1. Vielä tiukempi peli nähtiin OPT-86:n Otso Vahtolan ja PT Jyväskylän Olavi Moilasen välillä. Viisieräisen voitto meni Otsolle, viides varsin selkeästi 11-1.  Samaan aikaan pelattiin tyttöjen kvarttaottelut. Tulokset peleistä olivat odotetut voitot ennakkosuosikeille erin 3-0. Arina Bril ei päässyt lauantain tasolla ja ei pystynyt haastamaan Qe Anne Quinalia. Onerva Maijala pakotti Jiali Lu:n ensimmäisessä erässä jatkopalloille, mutta sitten Jiali meni menojaan.

Pojissa ohjelmassa oli tämän jälkeen täysi kahdeksan pelin neljännesvälieräkierros. Peleissä nähtiin varsin hyvää pöytätennistä. Tiukin koitos nähtiin OPT-86:n Luka Oinaksen ja PT 75:n Joel Koivumäen välillä. Erittäin hyvää peliä molemmilta pojilta Joelin haastaessa tosissaan voitosta. Viidennessä erässä OPT-86:n valmennusryhmä taikoi pienen taktiikkamuutoksen joka puri ja toi Lukalle 11-5 voiton. Joel on tällä nopealla tempopelillään takuuvarmasti kova tulevaisuuden nimi. Muista peleistä mainittakoon OPT-86:n Aapo Åvistin erävoitto Smashin Hai Nguyenistä. Muut pelit menivät erin 3-0 ennakkosuosikeille, mutta peleissä oli potentiaalia tiukempiinkin vääntöihin tiukkojen erälukemien perusteella.

Poikien pelien kanssa samaan aikaan pelattiin myös tyttöjen semifinaalit. Suosikit olivat terästä. Jaimielee Enriquez oli vain pienessä pinteessä Jiali Lu:n kanssa, kun toinen erä kääntyi jatkopalloilta Jaimieleelle niin tulos 3-0 oli selvä. Toisessa semissä Qe Anne Quinal haastoi hienosti Kamilla Kadarin voittamalla kolmannen erän. Tämän jälkeinen potentiaalisesti hermoherkkä neljäs erä kuitenkin ”rutiinilla” Kamillalle pistein 11-7. 

Tämän jälkeen pelattiin sekanelinpelien semifinaalit. Nämä pelit olivat huikeita jännitysnäytelmiä. Sekaneli todellakin on tullut jäädäkseen junioreiden SM-kilpailujen ohjelmaan. Joel Koivumäki ja Qe Anne Quinal pääsivät jo haistamaan finaalipaikan tunnelmaa edetessään 2-0 eräjohtoon Jaimielee Enriquezia ja Jimi Koivumäkeä vastaan. Tiukka neljäs erä kuitenkin ennakkosuosikeille 11-9 ja sen jälkeinen viides erä selvemmin 11-4. Toisessa semifinaalissa kotijoukkueen parivaljakko Jiali Lu ja Eetu Mäkelä ylsivät upeaan 3-2 voittoon Hai Nguyenista ja Kamilla Kadarista. Upeita palloralleja ja huikea tunnelma hallissa.

Tässä vaiheessa pelattiin poikien nelinpelin loppuottelu. Hai Nguyen ja Eetu Mäkelä osoittivat erittäin hyvää yhteispeliä olemalla selvästi Jimi Koivumäkeä ja Niko Hämäläistä parempia. Erät pelissä 3-1 ja numerot varsin selkeästi. Nelinpelissä ”oikea-vasen” on aina valttia ja voittajat käyttivät sitä hyvin hyödykseen.

Kuva: MN15 palkitut: 1. Nguyen Hai / Eetu Mäkelä, Smash / OPT-86, 2. Jimi Koivumäki / Niko Hämäläinen, PT 75 / KuPTS, 3. Luka Oinas / Elmeri Räsänen, OPT-86 / KuPTS ja Otso Vahtola / Pyry Siven, OPT-86

Seuraavaksi ohjelmassa oli poikien kaksinpelin kvarttaottelut. Jimi Koivumäki otti selvän 3-0 voiton Noel Metsätiestä. Hai Nguyen otti niin ikään 3-0 voiton Luka Oinaksesta, toisen erän eräpallot jäivät puolustuspelin valinneella Lukalla hyödyntämättä. Niko Hämäläinen selvitti Pyry Sivenin haasteen 3-1 voitolla, Pyry olisi tarvinnut ensimmäisen erän jatkopalloilta itselleen. Eetu Mäkelä sai myös kunnon haasteen Elmeri Räsäseltä, ainakin yksi eräpallo oli viidenteen erään mutta lopulta Eetu nappasi 3-1 voiton. 

M15 semifinaaleissa Niko Hämäläinen piti paikoin Jimi Koivumäkeä pihdeissään mutta Jimi luikerteli ulos parista täpärästä tilanteesta ja voitti erin 3-1. Toisessa semissä Nguyen Hai voitti Eetu Mäkelän 3-1 taktisessa pelissä. Hai osaa poikkeuksellisen hienosti adaptoitua Eetun pelityyliin ja pelata taitavasti ilkeällä tavalla.

Samaan aikaan pelattu tyttöjen finaali merkittiin keskinäisissä peleissä viime aikoina niskan päällä olleen Kamilla Kadarin nimiin erin 3-1 Jaimielee Enriquezia vastaan. Kamillalle Jaimieleen rystynäppylä ei ole ongelma vaan lähinnä hyöty ja Jaimielee ei näytä löytävän tähän ongelmaan ratkaisua Kamillaa vastaan.

Kuva: N15 palkitut: 1. Kamilla Kadar, MBF, 2. Jaimielee Enriquez, TIP-70, 3. Ge Anne Quinal, TIP-70 ja Jiali Lu, OPT-86

Toiseksi viimeisenä otteluna pelattiin turnauksessa poikien kaksinpelin finaali. Finaali äityi hienoksi taisteluksi ja eteni viidenteen erään. Hai Nguyen sai pidettyä Jimi Koivumäen pihdeissään aikalailla ottelun loppupuolelle asti. Ratkaisupisteet nähtiin viidennessä erässä Hain johtaessa 4-2 pallon vaihdon jälkeen jonka jälkeen Jimi repi ratkaisevan eron ja voitti viidennen erän 11-8. Täysin psykologiaa toki. Hienoja palloralleja ja hyvää peliä molemmilta pojilta henkisesti tiukassa paikassa.

Kuva: M15 palkitut: 1. Jimi Koivumäki, PT 75, 2. Hai Nguyen, Smash, 3. Eetu Mäkelä, OPT-86 ja Niko Hämäläinen, KuPTS

Kilpailut päätti sekanelinpelin loppuottelu. Finaalia seurasi mukava määrä katsojia. Loppuottelussa nähtiin oululaisittain ilahduttava Eetu Mäkelän ja Jiali Lu:n 3-1 voitto Jimi Koivumäestä ja Jaimielee Enriquezista. Voittoa voidaan pitää ainakin ratingpisteiden valossa erittäin suurena yllätyksenä, mutta tilanne ei toki ole näin mustavalkoinen.

Finaalin ratingpisteiltään heikoin pelaaja Jiali Lu ei näyttänyt pöydän ääressä olevan ratingiltaan Jaimieleetä 600 pistettä ja Jimiä 900 pistettä perässä. Nelinpeli on joukkuepeli jossa yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään. Oululaiset muodostivat hyvän tiimin ja kuroivat tasoeron umpeen. Upea päätös kilpailuille järjestävän seuran näkökulmasta.

Kuva: SN15 palkitut: 2. Jiali Lu / Eetu Mäkelä, OPT-86, 2. Jimi Koivumäki / Jaimielee Enriquez, PT 75 / TIP-70, 3. Ge Anne Quinal / Joel Koivumäki, TIP-70 / PT 75 ja Hai Nguyen / Kamilla Kadar, Smash / MBF

Loppusanat

OPT-86 kiittää lämpimästi kaikkia pelaajia ja taustajoukkoja. Kiitos kun matkustitte Ouluun ja teitte näistä kilpailuista hienot junioripingiksen juhlat. Toivottavasti jatkossakin junioreiden SM-kilpailuja voidaan pelata näin vain yksi ikäluokka kerrallaan. Se mahdollistaa paljon paremman kokonaisvaltaisen kisakokemuksen kaikille pelaajille.

Raportin kuvista kiitos: OPT-86, Ildiko Kadar, Marko Seppälä

8.3.2026 ratinglista julkaistu

Aku Salon (SaloAku) aloitusrating hänen ekaan kisaansa 25.1.2026 on nostettu 1250 pisteestä 1500 pisteeseen.
Se oli silloin pelien perusteella oikein, mutta nyt 8.3.2026 Stararch kisoissa taso on selvästi yli 1500 pistettä. Koska kisojen väliä ei ole kuin pari kuukautta, niin nostetaan aloitusratingia ennemmin kuin että laitetaan siirtymävaiheen pelaajaksi.

Vakiolinkit:
Julkaistut ratinglistat löytyvät täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344

Vanhan ratingin kausiyhteenvedot löytyvät edelleen täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33042

Kysymykset jori.haataja@outlook.com

Valmentajapäivät 7.–8.3.2026 Olympiastadionilla

”Perusasiat kuntoon”

”Perusasiat kuntoon” oli maaliskuun valmentajapäivillä useamman kerran toistunut asia. Peliasento ja vartalon käyttö ovat asioita, joista ei tingitä oli kouluttaja Zvonimir Korenic sanoma tiivistettynä. Perusteita harjoitellaan niin kauan ja sellaisella pelitempolla, että asia on varmasti hallinnassa. Kärsivällisyys perusteiden luomisessa palkitaan.

Olimme kutsuneet monivuotisen ammattivalmentajan Zvonimir Korenic vetämään valmentajapäiviä Olympiastadionilla. Korenic on toiminut mm. Kroatian maajoukkuevalmentajana ja nyt hän Euroopan liiton nuorisoleirien valmentaja.

Kärsivällisyyden lisäksi tarvitaan myös valtavasti harjoittelua. Korenicin mukaan tullakseen eurooppalaisittain menestyväksi pelaajaksi tulisi ikävuosina 9-12 harjoitella 10-15 tuntia ja 13-15-vuoden iässä tulisi tunteja olla 16-20. Tämän jälkeisessä iässä sitten siirrytään ”aikuisten” kahden harjoituksen päivärytmiin. On helppo havaita, että harjoittelun määrissä olemme ainakin keskimääräisesti jäljessä.

Samaan aikaan Olympiastadionilla kokoontui uusi kehitysryhmä Katja Kohosen, Lauri Hakasteen ja Matias Ojalan johdolla. Myös tälle ryhmälle Korenic veti harjoitukset, joissa hän näytti, mitä hän perusasioilla tarkoitti ja miten niitä harjoitellaan käytännössä.

Luentokoulutuksen ja demotreenien lisäksi valmentajapäivillä oli varattu aikaa kysymys-vastaus-hetkille Korenicin kanssa. Saimmekin hyvää keskustelua niin täysin aloittelijaryhmän valmennuksen organisoinnista kuin vaikkapa erätaukoneuvoista.  Suomalaisten hiljaisuus on näköjään tunnettua. Kouluttaja oli etukäteen huolissaan, että tuleeko keskustelua, mutta huoli oli turha. Näiden sessioiden ajat ylitettiin. Kyllä suomalaiset puhuvat, kun on asiaa. Yhteisten ”virallisten” keskustelujen lisäksi käytiin paljon hyvää puhetta lajista pienryhmissä. Tarkoitus olikin antaa aikaa virallisen ohjelman lisäksi näille keskusteluille.

Mika Räsänen kertoi viikonlopun aikana periaatteista, miten Pöytätennisliitto on organisoinut juniorimaajoukkueen toimintaa. Avoimuus päätöksistä tappaa huhut.

Taneli Keinonen
Kenttäpäällikkö

Luentomateriaalit ja valmentajapäivien videotallenteet alempana tässä arikkelissa.

 


Suomen Pöytätennisliitto järjestää Valmentajapäivät Olympiastadionilla 7.–8.3. Valmentajapäivien päätavoitteena on koota yhteen suomalaiset pingisvalmentajat.

Videotallenteet

Sunnuntai

Lauantai

KOULUTTAJAT
Kouluttajana toimii Euroopan Pöytätennisliiton kroatialainen huippunimi Zvonimir Korenic.

Korenic on kokenut valmentaja, joka on myös ETTU:n Eurotalent-leirien valmentaja.Mukana ovat myös Suomen maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist, liiton huippu-urheiluvastaava Mika Räsänen ja liiton kenttäpäällikkö Taneli Keinonen.

OHJELMA VALMENTAJAPÄIVILLE
Lauantai 7.3.
10:00-10.30 Valmentajapäivien avaus
10:30-12:00 Miten luoda huippupelaajia? (Zvonimir Korenic) (esitelmä ja keskustelu)
12:00-13:00 Lounas (omakustanteinen)
13:00-14:00 Suomen uusi malli juniorimaajoukkueeseen (Mika Räsänen)
14:30-17:00 Demotreenit 1
17:00-18:30 Kysymyssessio (Zvonimir Korenic)
Vapaamuotoinen ja omakustanteinen illallinen halukkaiden valmentajien kanssa.

Sunnuntai 8.3.
10:00-12:30 Demotreenit 2
12:30-13:30 Lounas (omakustanteinen)
13:30-15:00 Esitelmä ja keskustelu, aihe tarkentuu (Zvonimir Korenic)
15:00-17:00 Miten kehitämme seuravalmennusta Suomessa? (yhteinen keskustelu)

HINTA
Valmentajapäivien hinta on 40€/henkilö. Summalla katetaan osa kouluttajan ja tilojen
kuluista. Ruokailut ja majoitus ovat omakustanteisia.

KENELLE?
Valmentajapäivät on koottu kaikille suomalaisille pöytätennisvalmentajille, jotka ovat
aktiivisesti mukana seura- tai yksilövalmennuksessa.

ILMOITTAUTUMISET

Ennakkoilmoittautuneiden ei tarvitse erikseen vahvistaa ilmoittautumista.  Jos haluat vielä mukaan niin ilmoittautua voi 2.3.2026 maanantaihin asti.

https://forms.gle/r14cjsTDdNvfuVwZ8

 

3-divisioona GH-AL turnaus Oulussa 28.-29.3.2026

Tervetuloa Ouluun pelaamaan 3GH-AL kevään turnausta 28.-29.3.2026. Pelit aloitetaan molempina päivinä klo 10.00 ja ovet aukeavat klo 9.00 mennessä. Pelipallo on Andro Speedball 3* valkoinen ja OPT-86 tarjoaa pallot käyttöön kaikkiin peleihin. Turnauspaikalla on myös pienimuotoinen kahvio pelaajien käytössä.

Sarjataulukko, tulokset, tilastot ja otteluohjelma löytyy: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=3GH-AL&kausi=2526

Turnaus pelataan seitsemän joukkueen kesken. Lauantaina pelataan kolme kierrosta ja sunnuntaina kolme. Mukana olevat joukkueet: MPS, OPT-86 8, JPT, PT-60 3, LrTU 2, OPT-86 7 ja LiPi.

Turnauksesta järjestetään molempina päivinä kaksi YouTube livestreamia OPT-86:n kanavalla: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

PT 75 kansalliset (A) 14.3.-15.3. – Kilpailukutsut

Alustava sunnuntain arvonta on suoritettu ja nähtävissä saman linkin kautta

Alustava lauantain arvonta on suoritettu ja nähtävissä ottelut välilehdeltä luokittain tai kootusti info välilehdeltä pooliarvonnat.

Arvonnat

******************************************************************************************

12.3.2026

Ilmoittautuminen turnaukseen on päättynyt. Tervetuloa kaikille ilmoittautuneille pelaajille.

Alustava arvonta julkaistaan edellisen päivän illalla, mutta mikäli poisjääntejä tulee arvonta uusitaan vielä 20 minuuttia ennen luokan alkua, johon mennessä pelaajien tulee ilmoittautua kilpailunjohtoon olevansa paikalla ja pelaavansa luokan. 

Jälki-ilmoittautumisia voidaan ottaa vastaan viimeistään tunti ennen kyseisen luokan alkua suoraan minulle tai Jyrkille. Kutsusta löytyy yhteystiedot tai ilmoittautumisen voi myös tehdä kisapaikalla. 

Mikäli joihinkin luokkiin ei keskiviikkoon mennessä ilmoittaudu vähintään neljää pelaaja joudutaan luokat valitettavasti perumaan. (Tällä hetkellä alle 4 ilmoittautunutta on seuraavissa luokissa: NK, R-2000 ja R-800)

Ilmoittautuminen

Linkki kilpailukutsuun: Kutsu_PT_75_kansalliset_maaliskuu_2026.pdf

MK ja NK luokissa rahapalkinnot.

 

******************************************************************************************

11.2.2026

PT 75:n kansallisten 14.3-15.3.2026 kutsu on julkaistu!

Tässä suora linkki kilpailun sivuille ja ilmoittautumiseen, joka löytyy myös kutsusta:
Ilmoittautuminen

Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 11.3.2026, mutta kannattaa ilmoittautua ajoissa mukaan, sillä jos osallistumisia joudutaan rajoittamaan, niin luokat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Linkki kilpailukutsuun: Kutsu_PT_75_kansalliset_maaliskuu_2026.pdf

MK ja NK luokissa rahapalkinnot.

Turnaus pelataan samassa paikassa Vuoreksessa, jossa viikon päästä 21.3.-22.3. pelataan Henkilökohtaiset SM-kisat, joten nyt on hyvä mahdollisuus tulla ottamaan tuntumaa halliin. 

Tervetuloa!

Keravan aloittelijakisat – Kilpailukutsu

Lauantaina 25.4.2026 pelataan taas pingiksen aloittelijakisat Keravalla tutussa paikassa ja tutulla formaatilla. Kisat järjestävät PTS Sherwood ja MBF.
 
Liitteen kisakutsussa tarkemmat tiedot.
 
Muistakaa ilmoittautua ajoissa. Tälläkin kertaa paikkoja kisaan on rajallinen määrä eli vain noin 50 nopeinta ilmoittautujaa pääsee mukaan.
Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab