Aihearkisto: Leirit

Hae kauden 2025–2026 yläkoululeiritykseen

SPTL ja Pajulahti järjestävät kaudella 2025–2026 yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille tarkoitetun yläkoululeirityksen. Leiri järjestettiin ensi kertaa toukokuussa 2025, ja kouluvuoden 2025–2026 aikana järjestetään kolme leiriä Pajulahdessa. Hakuaika leireille päättyy syyskuussa.

Hakulomake

Leirit on tarkoitettu tavoitteellisesti urheiluun suhtautuville nuorille. Tavoitteena on kehittää nuorten harjoittelu- ja elämäntaitoja monipuolisesti sekä yhdistää urheilu ja koulunkäynti. Leiritys on valtakunnallinen, eli hakea voi kaikkialta Suomesta.

Leirien lajiharjoituksista vastaavat Pöytätennisliiton valmentajat. Lisäksi ohjelmassa on fysiikkaharjoituksia ja luentoja. Myös koulutehtävien tekemiseen varataan aikaa, eli koulunkäynti ei jää jalkoihin leireille osallistuessa.

Kaudella 2025–2026 järjestetään kolme leiriä:

  • 6.10.–10.10.2025
  • 9.2.–13.2.2026
  • 4.5.–8.5.2026

Hakuaika leireille päättyy 31.8. Leireille mahtuu enintään 20 osallistujaa. Osallistujat valitaan hakemusten perusteella, ja heiltä odotetaan sitoutumista osallistumaan kaikille leireille. Jos ilmoittautuneita on vähemmän kuin kymmenen, leirit saatetaan perua.

Kunkin leirin hinta on 352 €/hlö, ja se sisältää harjoitukset valmennuksineen, ruokailut ja majoituksen. Lisäksi materiaalipaketti maksaa 10 €/hlö. Leirit pidetään Pajulahdessa.

Lisätietoa saa esitteestä ja Taneli Keinoselta.

Tervetuloa mukaan!

Kesän 2025 pingiskesäleirit

Etsitkö mielekästä tekemistä kesän ajaksi? Moni seura järjestää kesällä 2025 kesäleirejä pöytätenniksen harrastajille tai lajista kiinnostuneille. Osa leireistä on suunnattu junioreille, osa soveltuu aikuisillekin.

Alle on koottu lista tarjolla olevista leireistä. Kunkin leirin kohdalla on linkki tarkempiin tietoihin leiristä. Ilmoittauduthan ajoissa, sillä leireille mahtuu rajallinen määrä pelaajia. Tervetuloa mukaan!

Jos listalta puuttuu leirejä, voit ilmoittaa asiasta kommentoimalla uutista.

Kesäleirit 2025

Espoo

PT Espoon kesäleirit

Ajankohdat: 3.–5.6., 9.–12.6. ja 16.–19.6.
Kohderyhmä: juniorit
Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo
Lisätietoa: uutinen

Helsinki

MBF:n kesäleirit

Ajankohdat: 2.–6.6., 16.–19.6. ja 4.–6.8.
Kohderyhmä: 7–12-vuotiaat
Paikka: Ruskeasuon pöytätennishalli, Ratsastie 10, Helsinki
Lisätietoa: www.mbf.fi

Smashin TeamSportia-leirit

Ajankohdat: 2.–6.6., 9.–13.6. ja 4.–6.8.
Kohderyhmä: 7–16-vuotiaat
Paikka: Smash Center, Varikkotie 4, Helsinki
Lisätietoa: www.smash.fi

Koski Tl

Kosken kesäleiri

Ajankohta: 9.–13.6.
Kohderyhmä: seuroissa pelaavat nuoret
Paikka: Kosken lukio, Lampitie 3, Koski Tl
Lisätietoa: uutinen

Oulu

OPT-86:n nonstop-kesäleiri

Ajankohta: 7.–27.7.
Kohderyhmä: kaikenikäiset kilpapelaajat (myös aloittelevat kilpapelaajat)
Paikka: Ratamotien pöytätennishalli, Ratamotie 22, Oulu
Lisätietoa: OPT-86:n myClub

Turku

Turun Kaiun TS Kesäkoulu

Ajankohta: 11.–15.6.
Kohderyhmä: 8–14-vuotiaat aloittelevat tai jo vähän pelanneet
Paikka: Liikuntakeskus Alfa, Raunistulantie 15, Turku
Lisätietoa: TS Kesäkoulut 2025

Ilmoittaudu Kosken kesäleirille tällä viikolla

Pöytätennisliitto järjestää tänäkin vuonna perinteisen juniorileirin Koskella. Leiri pidetään 9.-13.6.2025, ja se on tarkoitettu kaikille seuroissa pelaaville nuorille. Leirillä harjoitellaan tasoryhmissä, joten kaikille tasosta riippumatta on tarjolla hyvää harjoitusta.

Leirillä on vielä vapaana 10 paikkaa. Jos haluat mukaan niin varmista osallistumisesi. Vain tällä viikolla ilmoittautuneille voidaan taata leiripaita!

Ilmoittautuminen leirille (huom: paikkoja on rajallinen määrä). Ilmoittautuminen päättyy 9.5. tai jo aiemmin, jos paikat loppuvat.

Leiri alkaa maanantaiaamuna 9.6.2025 aamiaisella, ja ensimmäinen harjoitus on klo 9. Osallistujien suositellaan saapuvan jo edellisenä iltana, sillä majoittumaan pääsee sunnuntai-iltana klo 19 alkaen. Sunnuntaina järjestettävään kesäkilpailuun osallistuvat voivat saapua jo lauantaina 7.6. Ohjelma päättyy perjantaina 13.6. klo 16.

Leirillä pelataan paljon pöytätennistä, mutta ohjelmassa on muutakin liikuntaa. Osallistujat tarvitsevat siis varusteet ulkoliikuntaan ja uintiin. Tarkemman kuvauksen leiriviikon tapahtumista ja tunnelmasta saa vuoden 2023 leiriraportista.

Leirin hinta on 275 €. Se sisältää majoituksen, leiripaidan, valmennuksen sekä ruokailut (aamupala, lounas ja päivällinen). Peruuttaminen on maksutonta 30.5. asti. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan 50 % leirin maksusta. Peruutukset osoitteeseen taneli.keinonen@sptl.fi.

Leiri järjestetään Kosken lukiolla (Lampitie 3, Koski Tl), ja valmennuksesta vastaavat SPTL:n valmentajat. Majoittuminen tapahtuu koululuokissa, eli jokainen tarvitsee makuupussin ja makuualustan. Kukin vastaa omista vakuutuksistaan.

Leirin järjestävät Suomen Pöytätennisliitto ja Kosken Kaiku. Lisätietoa: Taneli Keinonen, taneli.keinonen@sptl.fi.

Tervetuloa leirille!

Energinen naisleiripäivä Porissa

Pöytätennis Porilaisiin on parin viime  vuoden aikana liittynyt ilahduttavan monta naisjäsentä. Joukossa on pari junioripelaajan äitiä, mutta muutakin reittiä seuraan löytäneitä on.

POR-83 naisleiri 6.4.2025
POR-83:n naisleiri oli ainakin osallistujien lukumäärällä mitattuna täysi kymppi!

Porissa järjestettiin sunnuntaina 6.4. naisleiripäivä Johanna Kaimion johdolla. Yhtä vajaa kaikki seuran naisjäsenet pääsivät paikalle ja pari oli ottanut kaverinkin mukaan tutustumaan lajiin ja seuraan. Johannan johdolla käytiin läpi perustekniikoita, joilla peliin saadaan lisää varmuutta ja onnistumisen kokemuksia. Tällä hetkellä seuran naisten joukossa on kaksi lisenssipelaajaa (Julia Belov (B) ja Heidi Kaimio (V)). Muista leiriläisistä osa on kuitenkin jo pelannut turnausten harrastesarjoissa.

Tasan viikon kuluttua Porissa on seuraturnaus, jossa luokkina ovat MK, NK, harrastelijat, juniorit, seniorit ja nelinpeli. Kaikki luokat eivät välttämättä toteudu, mutta niistä pelaajat siirretään harrastelijoihin, jolloin kaikki pääsevät pelaamaan. MK:n voittaja saa seuramestarin arvomerkit eli pokaalin ja mitalin haltuunsa seuraavan vuoden ajaksi. Myös naisleiriläisistä jokunen on jo ilmoittautunut mukaan.

Ainoa pieni takaisku leirillä oli, että urheilutalossa oleva robotti ei milään suostunut juuri tänään toimimaan. Viime viikolla tunnin koekäyttö harkoissa sujui ongelmitta. Mutta siihen on totuttu ja ilmankin pärjättiin.

Leiripäivää jatkettiin vielä ravintolassa, jossa pingiksestä päästiin juttelemaan vapaamuotoisemmin. Juttua riittikin lähes yhtä pitkään kuin treeniä! Kaikki olivat oikein tyytyväisiä valmennukseen ja totesivat sen olevan erittäin tarpeellista myös harrastepelaajalle (tämä tieto tuli ravintolasta Hannan mukana minulle kotiin). Tämä päivä oli hyvä päänavaus seuran naistoiminnalle, joka muotoutuu tarpeen mukaan halutunlaiseksi. Pääasia tietenkin on, että saamme nauttia naispelureiden seurasta urheilutalon yhteisissä viikkoharjoituksissamme.

Käypä tykkäämässä ja katsomassa lisäkuvat myös POR-83:n Facebook-julkaisusta naisleiripäivästä!

Konsta Ojanen, POR-83

Yläkoulu- ja 2. asteen leiritys 12.–16.5. – haku päättyy 6.4.

Pajulahden liikuntakeskus ja Pöytätennisliitto järjestävät ensimmäistä kertaa yhdessä pöytätennisleirityksen, joka on tarkoitettu 7.- 9. -luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Leiri on suunnattu tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille (kilpapelaajat).

Tavoitteena on kehittää nuorten harjoittelu- ja elämäntaitoja monipuolisesti sekä yhdistää urheilu ja koulunkäynti joustavasti toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Leiritys on valtakunnallinen eli siihen voi hakea eri puolilta Suomea.

Kiinteä osa leiriä on lajiharjoittelun lisäksi koulutehtävien teko, johon on varattu 2-3 tuntia jokaisena päivänä. Osallistujat selvittävät omatoimisesti opettajiltaan tehtävät viikon ajaksi.

Aika ja paikka: 12.-16.5.2025, Pajulahden urheiluopisto

Valmentajat: Mika Räsänen (puolet leiristä), Mattias Bergkvist (puolet leiristä) ja Taneli Keinonen (koko leiri)

Hinta: 350 €/hlö. Sis. majoituksen (2-6 hh),
valmennuksen, luennot, oppimateriaalit, ruokailut.
Sunnuntai-maanantai-välille extrayön hinta 40 €/hlö
(sis. aamupala).

Haku ja valinta: Leirille mahtuu enintään 20 osallistujaa. Osallistujat valitaan hakulomakkeen perusteella. Haku päättyy 6.4., minimimäärä leirin järjestämiseksi on 10 osallistujaa. Leirille valitut ilmoitetaan 9.4. mennessä.

HAKULOMAKE

Lisätietoja: 

Taneli Keinonen
Suomen Pöytätennisliitto
puh. 050 5285861
taneli.keinonen(a)sptl.fi

Mirka Tuisku
Pajulahden urheiluopisto
puh. 044 7755 691
mirka.tuisku@pajulahti.com

Edit: Leirin uusi ajankohta on 12.-16.5.2025, haku päättyy 6.4.2025.

 

OPT-86 talvilomaleiriviikot 8, 9 ja 10

OPT-86 järjestää talvilomaleirejä viikolla 8, 9 ja 10 Ratamotien pöytätennishallilla. Valmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril. Apuvalmentajina ja sparreina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat. OPT-86 järjestää Terva-malja pöytätenniskilpailut viikon 8 ja 9 välisenä viikonloppuna 22.-23.2.2025. Yhdistä harjoitusmatkaasi siis samalla myös kilpailut.

OPT-86 Terva-malja kilpailun tiedot: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/OinasTeem/OPT-86%20Terva-malja%2022.-23.2.2025.pdf

Harjoitukset:

12.00 – 14.00 Päiväharjoitukset (poikkeus keskiviikkona jo klo 11.00 – 13.00 viikolla 8 ja 9)
16.30 – 19.30 Iltaharjoitukset (poikkeus viikolla 10 klo 17.30 – 19.30)

Hinnat: (OPT-86 jäsen / OPT-86 ulkopuolinen)

Yksi viikko 50€ / 100€
Yksi päivä 15€ / 30€
Kaksi päivää 30€ / 60€
Kolme päivää 45€ / 90€

Majoitus hallilla tarvittaessa 15€ / hlö / yö

Leiriläisillä on mahdollisuus tehdä itse omat ruoat hallilla (keittolevyt, paistinpannut, kattilat jne. ruokailuvälineet löytyvät hallilta), tai ruokailla esimerkiksi viereisessä ravintola Tarantellassa.

Tervetuloa Ouluun harjoittelemaan ja kilpailemaan!

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/8051041

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com


OPT-86 is organizing winter holiday camps on weeks 8, 9 and 10 at the Ratamotie table tennis hall. The coach is OPT-86’s head of coaching, Vladimir Bril. The assistant coaches and sparring partners are OPT-86’s coaches and players. OPT-86 is organizing the Terva-malja table tennis competitions on the weekend between weeks 8 and 9, 22-23.2.2025. So combine your training trip with the competitions.

OPT-86 Terva-malja competition information: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/OinasTeem/OPT-86%20Terva-malja%2022.-23.2.2025.pdf

Practices:

12.00 – 14.00 Daytime practices (exception on Wednesdays at 11.00 – 13.00 in weeks 8 and 9)
16.30 – 19.30 Evening practices (exception in week 10 at 17.30 – 19.30)

Prices: (OPT-86 member / OPT-86 outsider)

One week 50€ / 100€
One day 15€ / 30€
Two days 30€ / 60€
Three days 45€ / 90€

Accommodation in the hall if necessary 15€ / person / night

Campers have the opportunity to cook their own meals in the hall (hot plates, frying pans, pots, etc. cutlery can be found in the hall), or eat, for example, in the adjacent restaurant Tarantella.

Welcome to Oulu to practice and compete!

Registration opens 1.1.2025 in here: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/8051041

Inquiries: oulunpoytatennis@gmail.com

OPT-86 joululomaleiri 26.12.2024 – 4.1.2025

Päivitys 18.12.2024

Leirille on nyt ilmoittautunut 10 pelaajaa ympäri Suomea. Mukaan otamme vielä parikymmentä pelaajaa. Tervetuloa mukaan!

Päivitys 10.11.2024

Perumme leiripäivän sunnuntaina 5.1.2025 Luulajan kaksipäiväisen kilpailun vuoksi. Luulajassa pelataan kaksipäiväiset kilpailut sunnuntaista maanantaihin 5.-6.1.2025 ja iso osa pelaajistamme matkustaa sinne pelaamaan. Olemme päivittäneet leirihinnat MyClubiin jälkimmäisen viikon osalta.

Mikäli joku pelaaja haluaa lähteä Luulajan kilpailuihin niin infoa siitä löytyy täältä: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/8004093

OPT-86 järjestää joululomaleirin 26.12.2024 – 4.1.2025 Ratamotien pöytätennishallilla. Valmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril. Apuvalmentajina ja sparreina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat.

Harjoitukset:

Torstai 26.12.2024 17.00 – 19.30
Perjantai – Maanantai 27.-30.12.2024 12.00 – 14.00 ja 16.00 – 18.00
Tiistai 31.12.2024 10.30 – 13.00
Keskiviikko 1.1.2025 17.00 – 19.30
Torstai – Lauantai 2.1.-4.1.2024 12.00 – 14.00 ja 16.00 – 18.00

Lisätiedot löytyvät linkin takaa, ilmoittautuminen avautuu 1.11.2024: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/7858691

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com


Kuva: Vuodenvaihteen 2023/2024 leirikuva


OPT-86 organizes a Christmas holiday camp from 26.12.2024 to 4.1.2025 at the Ratamotie table tennis hall. Vladimir Bril, OPT-86’s head of coaching, is the coach. OPT-86’s coaches and players act as assistant coaches and sparring partners.

Exercises:

Thursday 26.12.2024 17.00 – 19.30
Friday – Monday 27.-30.12.2024 12.00 – 14.00 and 16.00 – 18.00
Tuesday 31 December 2024 10:30 – 13:00
Wednesday 1 January 2025 17:00 – 19:30
Thursday – Saturday 2.1.-4.1.2024 12.00 – 14.00 and 16.00 – 18.00

More information from the link, registration opens 1.11.2024: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/7858691

Enquiries: oulunpoytatennis@gmail.com

Tuulimäen Juniorileiri – Tiedosto

TUULIMÄEN JUNIORILEIRI 2.1 – 4.1.2025

Ilmoittautuminen: 

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeuTNAzjtLQ-_xHr_cQmXSg4HOsuq9xYSSo8-4daBynOXbthg/viewform?usp=sharing

ilmoittautuneet: docs.google.com/spreadsheets/d/1Ck_6HCiZhy0XvKJUmo_bAVx5TYPJrrUl_P3IyGFs2uk/edit?usp=sharing

 

AIKATAULU (TORSTAI 2.1., PERJANTAI 3.1. JA LAUANTAI 4.1.)

  • Aamupäivän harjoitukset klo 10:00-12:00
  • Lounas klo 12:00-14:00
  • Iltapäivän harjoitukset klo 14:00-16:00

VALMENTAJAT

Leirin valmentajina toimivat Mika Räsänen ja Samuli Soine

HINTA

  • Yksi leiripäivä 20 €
  • Kaikki kolme leiripäivää 50 €

Ruokailu omalla kustannuksella/omat eväät. Läheisessä Ainoan kauppakeskuksessa on useita ruokailuvaihtoehtoja.

Leiri maksetaan viimeistään perjantaihin 3.1. mennessä PT Espoon tilille FI74 5780 0720 1410 55 viitenumerolla 1 00133.

Linkki tiedostoon: Tuulimäen juniorileiri 2025.pdf