3812 TOP-16 karsinta on 14.11.2020 leikkuripäivän tiedosto.
Kysymykset jori.haataja@outlook.com
Tänään oli pakko tehdä ikävät päätökset vierailevien joukkueiden matka- ja majoitusjärjestelyiden vuoksi. Eli Star luopuu turnauksen järjestämisestä ja turnaus siirretään Tampereelle PT 75:n harteille.
Tähän on syynä se, että nykykoronasääntöjen mukaan Star ei saa kumpaakaan joukkuetta turnaukseen. Vasta eilen tajusin, että Virostakaan ei saa Suomeen matkustaa muuta kuin työasioissa. Joka tapauksessa olisi vaadittu karanteenit Suomessa ja koronatestit jne. Latviassa olisi vaadittu paluun jälkeen kahden viikon kotikaranteeni. Venäjältä ei saa edes matkustaa muualle maan omien sääntöjen mukaan. Erikoislupaa oli toki anottu Putinin kansliaa ja Venäjän varapääministeriä myöten, mutta vastausta ei ollut vielä tullut.
Jos tilanne jollain ihmeellä muuttuu kahden viikon aikana positiiviseen suuntaan, Star matkustaa sitten Tampereelle! Mutta nyt tuntuu siltä, että menee kevääseen asti, ennen kuin parannusta on odotettavissa.
Päätös oli raskas ja valtava pettymys myös pelaajillemme. Star olisi kyllä järjestänyt turnauksen kaikissa oloissa, mutta nyt sattui sopivasti PT 75 soittamaan tänään minulle ja sovittiin asioista saman tien.
PT 75 laittanee oman turnauskutsunsa myöhemmin SPTL:m sivuille.
Pettynein terveisin
Arto Luukkainen
Star
Syysliittokokoukseen etäyhteydellä osallistuville on lähetetty Teams-kokouskutsu. Mikäli etukäteen kokoukseen ilmoittautuneille ei ole tullut kokouskutsun linkkiä sähköpostiin, olkaa yhteydessä Mika Räsäseen.
Alkuviikon suru-uutinen kertoo, että Antti Puurunen on kuollut ärhäkän eturauhassyövän seurauksena, pari viikkoa ennen 70-vuotissyntymäpäiväänsä.
Antti oli maamme 1960-luvun lopun junioripelaajien wegalaisia kärkinimiä Kimmo Hovin, Asko Rasisen ja Jukka Somervuoren kanssa ja kuului Wegan mestaruussarjan voittajajoukkueeseen keväältä 1970. Vuotta aiemmin palkintokaappiin oli tullut SM-cupin hopea. Pelikaudeksi 1972-73 Antti siirtyi Kosken Kaikuun ja auttoi koskelaisia ratkaisevasti siinä, että seura nousi ensimmäistä kertaa lajin mestaruussarjaan.
Peliuransa jäähdyttelyt Antti pelasi Helsingin Kaiun eri divisioonajoukkueissa. Miehen erityistaitoihin kuului taitava pelaaminen alakierrepuolustajia vastaan. Vaikka peliuran päättyi jo kuluvan vuosituhannen alkuvuosiin, Antti oli mukana arvokisojen tuomarina, vielä esimerkiksi kesän 2019 molemmissa parakisoissa Pajulahdessa.
Hyväntuulisen ja pidetyn miehen kaveripiiri oli laaja, sillä pöytätenniksen ohella myös squash, lenkkeily, pyöräily ja golf olivat hänen sydäntään lähellä. Golfissa hän löi viimeisenä pelikesänään 2019 hole in onen.
Antti oli huumorintajuinen ja kaikille ystävällinen ihminen, joka ei tehnyt numeroa itsestään.
Pöytätennisväki ottaa osaa Antin läheisten suruun.
Linkki tiedostoon: Tulokset_SP_Cup_071120.xlsx
Säästöpankki Cup hienosti läpi Porissa
Keväältä siirretty turnaus saatiin vihdoin pelattua ja täysipainoinen kiva pingispäivä Porissa vietettyä. Kilpailijoita ilmoittautui yhteensä kuutisenkymmentä kymmeneen eri sarjaan.
Pelit pelattiin 13 eri pöydällä. Pöytien määrä riitti hyvin, mutta aikataulu venyi hieman suunnitellusta tutusta syystä: usealla pelaajalla oli edellinen sarja vielä kesken ennen kuin seuraavaa voitiin pelata loppuun. Muuta haittaa siitä ei ollut, mutta urheilutalon sulkemisaika tuli niin lähelle, että videosrtiimistä piti jättää nelurin loppuottelu pois kaluston keräämisen takia, pahoittelut siitä. Tallenne on katsottavissa Youtubesta kanavalta POR-83.
POR-83 kiittää kaikkia osallistuneita sekä sponsoreita, jotka mahdollistivat turnauksen pelaamisen!
Ohessa turnausgalleria. Valitettavasti joka sarjasta ei saatu otettua podiumkuvia. Kaikki ehtivät kuitenkin saada palkintonsa 🙂 Kaikki tulokset ja palkitut näet ylhäältä linkistä.
Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille pelaamaan 3-divisioonan H-lohkon turnausta 1/2 28.-29.11.2020. Pelipaikan osoite on Ratamotie 22. Aloitamme turnauksen molempina päivinä klo 10.00 ja ovet aukeavat klo 9.00 mennessä, ohjelmassa on neljä kierrosta lauantaina ja kolme kierrosta sunnuntaina. Turnauspallona toimii Andro Speedball 3***. Kotijoukkue vastaa pelipalloista, turnauksen järjestäjä tarjoaa pelipallot käyttöön tarvittaessa. Joukkueiden vapaat pelaajat vastaavat tuomaroinnista.
Kilpailupaikalla on pienimuotoinen kahvio josta saa pikkupurtavaa pikkurahalla.
Turnauksessa suosittelemme pitämään kasvomaskia mikäli et pelaa tai lämmittele. Jos olet tulossa seuraamaan turnausta, niin suosittelemme vahvasti kasvomaskin pitämistä koko ajan. Lisäksi noudatamme turnauksessa THL:n ohjeistuksia turvavälien ym. osalta.
Tarjoamme vieraileville joukkueille mahdollisuutta majoittua hallilla. Olkaa yhteyksissä oulunpoytatennis@gmail.com mikäli olette kiinnostuneita.
3H-lohkon otteluohjelma: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=3H&kausi=2021
Tervetuloa Ouluun pelaamaan kinkkukilpailuihin. Pelataan aamupäivällä ja iltapäivällä kinkuista. Arvomme aamupäivällä ja iltapäivällä erikseen kinkut luokkavoittajien kesken. Tarkemmat tiedot faceliftin saaneesta kutsustamme alapuolelta.
Linkki tiedostoon: OPT-86_Kinkkukilpailut_12.12.2020_kutsu.pdf
Linkki tiedostoon: TOP16_2020_karsinta_tulokset.xls
Linkki tiedostoon: OPT-86_Marraskilpailut_7.11.2020_Ottelukaaviot.xls