BC-SM (M-1900 ja M-1700) (A) – Arvonnat vielä kerran

Ohessa BC-SM arvonnat. B-nelinpelin poolit on arvottu uudelleen järjestäjän sähläilyn vuoksi. Huono viestintämme ja taitamattomuutemme Google Formsin kanssa saivat aikaan sen, että yhdistimme pareja toisin kuin pelaajat olivat sopineet ja ilmoittaneet. Pahoittelumme.

Muutama huomio. Ensinnäkin C-kaksinpelin pooleista viisi (poolit G, H, I, Q ja R, näkyvät arvonnassa viimeisinä) pelataan jo klo 12, samaan aikaan B-nelinpelin kanssa.

Kaksipelien pooleissa joudumme suuren osanottajamäärän vuoksi turvautumaan myös pienempään koulun saliin. Se on käytössä lauantaiaamun B-kaksinpelin pooleissa viiden poolin osalta ja klo 14 alkavan C-kaksinpelin isommassa pooliryhmässä kolmen poolin osalta. C-luokkalaisia pyydetään olemaan tarkkana, jotta he osaavat katsoa poolinsa oikean alkamisajan arvonnasta.

Lauantaina pelataan jatko-otteluita siten, että jatkamme sunnuntaina kaksinpeleissä 32 parhaan pelaajan ja nelinpeleissä 16 parhaan parin osalta. Älä tule pyytämään ”saada pelata pelit loppuun jo lauantaina”! Sunnuntain kaikki pelit pelataan isossa salissa.

Sunnuntain jatko-ottelut aikataulutamme otteluittain loppuviikosta, kun saamme kilpailuvaliokunnan arpomat jatkokaaviot.

Ja muistakaa, että tarjolla on lämmintä ruokaa. Jos ei ihan jokaista luokkaa pelaa, tarjolla on myös lounastaukoja.

Tervetuloa Koskelle

Linkki tiedostoon: arvonta bc-sm 2018 (4).xls

Kiitos 80-vuotispäivän juhlijoille

Esitän lämpimän kiitokseni juhlaväelle sekä SPTL:n hallituksen että tapahtuman järjestelytoimikunnan puolesta. Alustavan palautteen perusteella uskallamme puhua täysosumasta!

Niin moni teki niin paljon, kuten esimerkiksi Mika Räsänen ja Tom Kiias. Tompan kuvaustuotoksiin palaamme myöhemmin. Erityinen kiitos myös Bengt Ahdille, Martti Autiolle, Jouko Mannille ja Jarmo Siekkiselle, jotka vastasivat tapahtuman suunnittelusta.

Mutta mikään juhla ei ole mitään ilman vieraita! Oli äärimmäisen hienoa, että saimme juhliimme niin laajan osanottajoukon ympäri Suomea. Tunnelma oli hieno myös Ruskeasuon maaottelutapahtumassa.

Esitän samalla onnitteluni kaikille ansiomerkin tai muun tunnustuksen saaneille. Samalla tiedoksi, että Hall of Fame on saanut omat verkkosivut. Ne löytyvät täältä.

Esko Heikkinen

Suomi-Viro -ystävyysturnauksen tulokset

Liittomme 80 vuotisjuhlan merkeissä järjestettiin Ruskeasuolla epävirallinen maaottelu Viron kanssa. Otteluun osallistui molempien maiden 100 vuotisen taipaleen merkeissä sata pelaajaa. Onnistuneen tilaisuuden lopputulokset ohessa.

Ystävyysottelu päättyi Suomen voittoon otteluvoitoin 13 – 2. Kolme ottelua päättyi tasapeliin.

Ottelutulokset pelaajien nimillä varustettuna

M1: 5 – 1
M2: 6 – 0
M3: 3 – 3
M4: 6 – 0
M5: 5 – 1
M6: 4 – 2
M7: 4 – 2
M8: 3 – 3
M9: 6 – 0
M10: 4 – 2
M11: 5 – 1
M12: 4 – 2
N1: 4 – 1
N2: 5 – 0
N3: 3 – 2
N4: 1 – 4
N5: 1 – 4
Puheenjohtajat: 4 – 4

 

20.-21.10.2018 pelattujen kilpailujen ratingit

3249_Junioreiden_TOP-8

3246_IPT-94_kansalliset

3243_sarja

Ratingin_lukuohje_18_19

3249 Junioreiden TOP-8 on 27.10.2018 leikkuripäivän tiedosto.

Kysymykset ja korjaukset
jori.haataja@saunalahti.fi

Edit:28.10.2018
Junioreiden Top-8 kilpailussa laskettiin Yuri Afanassievin ratingiin mukaan myös wo-ottelut. Kyseinen rating on nyt julkaistu korjattuna uudelleen, leikkuripäivä pysyy samana.

Suomi-Viro, 50 vastaan 50, lauantaina 27.10.

Suomen Pöytätennisliiton 80 vuotisjuhlien merkeissä pelataan lauantaina Ruskeasuolla Suomen ja Viron välinen epävirallinen maaottelu. Ottelu pelataan molempien maiden 100 vuotisjuhlien jälkimainingeissa  100 pelaajan voimin, 50 vastaan 50. Kolmen pelaajan miesjoukkueita on 12, kahden naisen naisjoukkueita viisi, yksi neljän pelaajan joukkue koostuu liittojen entisistä puheenjohtajista.

Suomen joukkueet ovat:

M1: Pentti Olah, Alex Naumi, Otto Tennilä

M2: Pasi Valasti, Toni Soine, Samuli Soine

M3: Veikka Flemming, Aleksi Mustonen, Jussi Mäkelä

M4: Ari-Matti Koskinen, Jorma Lahtinen, Sami Hattunen

M5: Mika Tuomola, Eero Aho, Tommi Sidoroff

M6: Arttu Pihkala, Matias Ojala, Veeti Valasti

M7: Jyri Pulkkinen, Iivari Hartikainen, Matti Kurvinen

M8: Jarno Lehtonen, Kari Saarinen, Juha Äänismaa

M9: Hannu Sihvo, Leo Kivelä, Teemu Oinas

M10: Roger Söderberg, Seppo Hiltunen, Toni Pitkänen

M11: Teemu Johansson, Julius Muinonen, Jukka Ovaska

M12: Riku Anttila, Sami Ruohonen, Risto Pitkänen

N1: Anastasiia Burkova, Annika Lundström,

N2: Yumo Luo, Sofie Eriksson

N3: Jannika Oksanen, Pihla Eriksson

N4: Svetlana Kirichenko, Tina Granfelt

N5: Aleksandra Titievskaja, Kaarina Saarialho

Puheenjohtajat: Peter Eriksson, Jouko Manni, Asko Rasinen, Simo Pokki

Pelit aloitetaan klo 11.00, niin, että ensimmäisellä kierroksella pelaavat joukkueet M2, M5, M6, M9, M10 sekä N1, N3, N4 ja puheenjohtajat. Muut joukkueet aloittavat kun pöydät vapautuvat noin 12.30-13.00. Järjestäjien toivomus on kuitenkin, että kaikki joukkueet olisivat paikalla turnauksen alusta alkaen. Pelipaitoja on varattu paikalle runsaasti. Paita on Stigan sininen maajoukkuepaita, mahdollisen oman voi ottaa mukaan.

Miesten pelit pelataan SM-sarjan kaaviolla ilman nelinpelejä, eli kaksi peliä jokaiselle, naiset pelaavat molemmat kaksinpelit ja nelinpelin. Puheenjohtajille on luvassa kaksi peliä kullekin.

Saliin pääsee klo 10.00.

Tervetuloa katsomaan ainutkertaista pöytätennistapahtumaa!

Lisätiedot: jarmo.siekkinen@globex.fi, puh. 040 595 0106

80-vuotisjuhlat 27.10.2018

Liiton 80-vuotispäivien iltajuhlaan ilmoittautui yli 200 henkilöä. Klo 19 alkavan iltajuhlan pukukoodi smart casual ja urheilun ansiomerkit. Varsinaista illalliskorttia ei  jaeta/postiteta, sillä juhlassa on pöytiin ohjaus.

OHJELMAA KOKO PÄIVÄN AJAN

Juhlapäivänä 27. lokakuuta on tapahtumia aamusta alkaen. SPTL laskee seppeleen liiton ensimmäisen puheenjohtajan Bruce Campbellin haudalle ja Ruskeasuolla pelataan Jarmo Siekkisen ja Rein Lindmäen junailema ”maaottelutapahtuma”. Martti Aution järjestämä miesten ja naisten kaksinpelin Suomen mestareiden tapaaminen on iltapäivällä juhlapaikalla hotelli Presidentissä.

Luvatun ”pienen pöytätennismuseon” olemme joutuneet siirtämään illallistilaan.

Juhlissa on myynnissä myös lajin 80-vuotishistoriakirja niille, jotka eivät ole teosta vielä ehtineet ostaa. Etukäteen kirjoja voi tilata täältä:

Historiikki

Suomen Pöytätennisliitto 80 vuotta – ohjelma Hotelli Presidentissä 27.10.2018
16.30 Kokoontuminen alkaa
– Tervetuliaismalja
– Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki suomalaiset pöytätennisihmiset
– Pukukoodi Smart Casual, urheilun ansiomerkit
17.00 Pääjuhla
– Juhlapuhe: Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio
– Lajihistoriamme ja liiton tervehdys – SPTL:n puheenjohtaja Esko Heikkinen
– SPTL:n myöntämien pronssisten ja hopeisten ansiomerkkien jako
– Aulassa  lajihistorian myyntipiste
———
19.00  Juhlaillallinen illalliskortin lunastaneille
– SPTL:n kunniajäsenyyksien julkistaminen sekä plakaatien ja kultaisten ansiomerkkien jakaminen
– Illallistilassa pieni ”pöytätennismuseo”
– Suomen pöytätenniksen Hall of Fame – ensimmäiset valinnat
– Ulkomaisten vieraiden tervehdykset ja vapaa sana
– Jiri Nikkinen & The Beatles Tribute Band – ”maailman paras Beatles-coverbändi”
24.00 Ilta päättyy