Aihearkisto: Muut

Tiedotusterveisiä – aikamoista kokoustamista

MM-kisat pyörivät Düsseldorfin mahtavassa kongressikeskuksessa. Pelien ohella se tarkoittaa myös melkoista kokousrulettia. Suomen edustajina paikan päällä ovat allekirjoittanut sekä Sonja Grefberg. Tiivis kokoustaminen on häirinnyt pelien seuraamista, mutta nyt panostamme Pentin peleihin kunnolla.

Kokoukset alkoivat kevyellä Pohjois-Euroopan liiton tapaamisella maanantaina. Jo tämä tapaaminen näytti, mistä on kyse. Saksalainen Thomas Weikert (istuva pj) ja Jean-Michel Saive tappelevat tosissaan ITTF:n puheenjohtajuudesta. Weikert jopa poikkesi kokouksessa. Kun Sonjan kanssa tiukkasimme, hän lupasi, että Finlandia Openia kaltoin kohteleva uusi maailmanrankinehdotus on vasta suunnitelma, jota tullaan vielä kehittämään.

Muutoin NETUssa keskusteltiin lähinnä edessä olevista Euroopan unionin ja Kansainvälisen liiton kokouksista ja niihin valmistautumisesta. Toki totesimme, että kuluvan vuoden NETUn juniorikisat ovat tavan mukaan 26.-28. kesäkuuta Virossa. Sitä ennen Haapsalussa on myös leiri. Ensi vuonna on seniorien 2018 mestaruuskisat, nekin Virossa. Päivämäärä on vielä auki. Ruotsi on ehdottanut tälle kisalle merkittävää pelijärjestelmän muutosta, jossa heikommat pelaajat saisivat enemmän otteluita kuin nyt käytössä olevassa perinteisessä suorassa cupissa. Netun Veteraanimestaruuskisat 2018 järjestetään syyskuun alussa Uppsalassa. Vuonna 2020 veteraanit pelaavat Latviassa ja seniorit Liettuassa.

Euroopan Unionin kokouksessa tiistaina ilmapiiri oli puheenjohtajavaalista johtuen kovin hermostunut. ETTU teki viime vuonna 60 000 euron positiivisen tuloksen ja pohtii kovasti EM-kisojen joukkuekilpailun karsintajärjestelmän uudistamista, mutta muut asiat olivat aika pieniä. Toki sovittiin, että maiden henkilökohtaiset mestaruuskilpailut pyritään pelaamaan ensi kaudella maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ensi syksyn EM-kisat järjestetään Luxemburgissa 13.-17.9.2017.

Tänään oli edessä se kaikkein tärkein eli kansainvälisen liiton ITTF:n vuosikokous, jonka pääaiheena oli tietenkin joka neljäs vuosi järjestettävä puheenjohtajavaali. Järjestön entinen mahtimies Adham Sharara kävi kovaa kamppailua Jean-Michel Saiven puolesta Thomas Weikertia vastaan.

Aluksi kuitenkin hyväksyttiin liiton jäseniksi neljä uutta maata eli Bahama, Kap Verde, Eritrea ja Guinea-Bissau. Sen jälkeen ITTF:n jäsenmäärä on 226, eli se on maailman suurin urheilujärjestö. Maailman kaikkien itsenäisten valtioiden lisäksi siihen kuuluu autonomisia järjestöjä mm. brittein saarilta, kuten Wales ja Man-saaret.

Kokouksessa oli paikan päällä 161 maata, minkä lisäksi 47 jäsentä oli edustettuna valtakirjalla. Äänioikeutettujen maiden määrä 208 on uusi ennätys. Sonjan ja allekirjoittaneen lisäksi paikalla oli myös Asko Rasinen, joka edusti Caymansaaria. Suomi ehdotti Askoa tuomarikomiteaan, mutta se ehdotus ei mennyt läpi.

Weikert ja Saive pitivät vaalipuheet, jonka jälkeen äänestettiin äärimmäisen tarkan protokollan mukaan, pitkälle toista tuntia. Sillä aikaa kun ääntenlaskijat toimivat, Tokio esitteli vuoden 2020 olympiaprojektia ja Halmstad ensi vuoden joukkuiden MM-kisaa 29.4-6.5.2018. Todettakoon, että vuoden 2020 MM-kisojen hakuprosessi on vasta alkamassa.

ITTF päätti vielä, että hyvään hallintotapaan, sisäiseen valvontaan, läpinäkyvyyteen sekä riskien hallintaan panostetaan vielä enemmän. Se päätti myös tutkia, kuinka muut materiaalit kuin puu toimisivat runkomateriaalina. Nykyäänhän vähintään 85 prosenttia rungosta tulee olla puuta.

Sitten oli aika julistaa vaalien tulokset. Saksalainen Thomas Weikert saa jatkaa järjestön johdossa äänin 118-90, eli aika tiukille meni. Weikert oli tulosten tultua enemmän kuin helpottunut. ITTF:n varapuheenjohtajiksi valittiiin kiinalainen Shi Zhihao, ruotsalainen Petra Sörling, japanilainen Masahiro Maehara, argentiinalainen Nestor Tenca, kanadalainen Bruce Burton, uusiseelantilainen James Morris, egyptiläinen Alaa Meshref ja qatarilainen Khali Al-Mohannadi.

Junioreiden EM 14-23.7, Portugali

Junioreiden EM-kilpailut järjestetään 14-23.7 Portugalin Guimarãesissa. Kisoissa pelataan joukkuekilpailu sekä henkilökohtaiset luokat (kaksinpeli, nelinpeli, sekanelinpeli).
Päävalmentaja M.Bergkvist ja huippu-urheiluvaliokunta ovat valinneet seuraavat joukkueet kisoihin. 

Miesjuniorit:
Alex Naumi, Veikka Flemming, Pedram Moradabbasi, Matias Ojala
Naisjuniorit:
Annika Lundström, Pihla Eriksson, Kaarina Saarialho (Kaarina pelaa henk.koht.luokat kadeteissa)
Kadetit,pojat:
Arttu Pihkala, Noah Steif
Kadetit,tytöt:
Alexandra Titievskaja, Carina Englund, Anni Heljala
Valmentajat:
Mattias Bergkvist, Samuli Soine, Peter Eriksson

Benedek ”Pena” Olah Tokion Olympialaisiin 2020, joukkorahoituskampanja käynnissä 6.4. – 30.6.

Tule mukaan tukemaan pöytätennispelaaja Benedek Oláhin matkaa kohti Tokion olympialaisia! Seuraavina välitavoitteina Penalla ovat henkilökohtaiset MM-kisat Saksassa 2017, EM-kisat 2018 ja MM-kisat Unkarissa 2019. Kampanjan voimassaoloa on jatkettu kuukaudella.

Joukkorahoitussivusto: http://mesenaatti.me/penatokioon/
Tukisivusto Facebookissa: https://www.facebook.com/PenaTokioon2020/

Vuosi 2016 oli jo pitkään kotimaan pöytiä hallinneelle Pentti Oláhille todellinen läpimurtovuosi myös kansainväliselle huipulle: Ensimmäisenä suomalaisena karsinnoista Rion olympialaisiin ja siellä toiselle kierrokselle. Esimerkiksi Helsingin sanomat nimesi Penan yhdeksi suomalaisista onnistujista Riossa. Ensimmäinen kansainvälisen GP-turnauksen miesten kaksinpelin voitto Nigerian GP:ssä. Sijoitukset kahdeksan parhaan joukkoon miesten kaksinpelissä ja sekanelinpelissä Unkarin EM-kisoissa. Kesästä lähtien Penaa vaivannut jalkavamma on myös hoidettu, joten tästä on hyvä jatkaa tiivistyvää harjoittelua kohti tulevia koitoksia.

Penalla on kovat tavoitteet, mikä vaatii kovia panostuksia harjoittelun, kansainvälisen leirityksen ja kansainvälisten kilpailujen suhteen. Tässä Pena tarvitsee myös sinun tukeasi. Lähde mukaan Penan matkalle kohti seuraavia haasteita ja osallistu tähän joukkorahoitukseen. Pidämme sinut mukana Penan edistymisessä koko seuraavan kolmen vuoden ajan.

Kuka on Benedek Oláh?

Olen Benedek Oláh, 25-vuotias ammattilaispöytätennispelaaja. Suomessa minut tunnetaan paremmin Penttinä. Vuodesta 2014 olen asunut Budapestissa, sitä ennen Hollannissa, Ruotsissa ja Saksassa. Budapest sopii minulle mainiosti, sillä vanhempani ovat syntyneet Unkarissa ja puhun kieltä yhtä hyvin kuin suomea. Itse olen syntynyt Kalajoella ja saanut pingisoppini Seinäjoella, isän toimesta.

Jos suhdettani pöytätennikseen haluaa kuvata yhdellä sanalla, se on intohimo. Haluan tulla mahdollisimman hyväksi pöytätennispelaajaksi.

Isäni Lajos teki valtavan pohjatyön valmennuksessani, mutta jo juniorivuosina siirryin ulkomaille, jottei kehitys pysähtyisi. Kehitystä on totta vie tullut. Kesäkuun 2016 maailmanlistalla nousin sijalle 63, korkeammalle kuin kukaan suomalainen koskaan aikaisemmin. Kaikkien aikojen paras kilpailuni on Ruotsin Halmstadissa järjestetty Rion olympiakarsinta. Voitin siellä maailmanlistalla sijalla 19 olleen kroatialaisen Andrej Gacinan ja monia muita huippupelaajia. Lokakuussa 2016 olin EM-kilpailujen sekanelinpelissä ja kaksinpeleissä puolivälierässä eli kahdeksan parhaan joukossa, mikä sekin on kaikkien aikojen suomalaissaavutus.

Halmstad oli siis paras, mutta Rio oli hienoin kisani. Pelaaminen olympiapöydillä oli vuonna 2010 asetetun unelman maali ja haaveen toteutuminen. Sen hienompaa tunnetta ei urheilijalla voi olla. Kotimaasta saatujen viestien mukaan olin myös yksi Rion suosituimpia suomalaisurheilijoita.

Mihin rahaa kerätään juuri nyt?

Nälkä kasvaa syödessä. Siksi haluan jatkossakin nousta maailman arvolistalla kymmenkunta sijaa vuodessa. Vuoden 2020 Tokion olympiakisoissa minun pitäisi olla parhaimmillani ja maailman 20 parhaan pelaajan joukossa.

Se vaatii valtavasti työtä. Olen valmis siihen, vaikka jo Rioa edeltäneet kahdeksan kuukautta olivat elämäni kovimmat. Nyt työtä on vain lisättävä. Se tarkoittaa tuhansia tunteja pingishalleissa ja kuntosaleilla, lihashuoltoa, matkustamista, kansainvälistä leiritystä ja kilpailuja. Kaikkeen tähän liittyy myös kustannuksia.

Joukkorahoituskampanja avautui Mesenaatti.me -sivustolla maailman pöytätennispäivänä 6.4.2017. Tule sinäkin mukaan tukemaan lajimme valovoimaisinta tähteä matkalla kohti nousevan auringon maassa järjestettäviä seuraavia Olympialaisia!

PT Velho, uusin versio testattavaksi

Jyrki Nummenmaan kehittämän PT Velhon uusin versio on ladattavissa oheisesta linkistä. Softalle toivotaan mahdollisimman paljon testaajia ja palautetta toivotaan joko tähän ketjuun tai sähköpostitse allekirjoittaneelle ja suoraan Jyrkille.

Tavoitteena on kehittää softa kesällä palautteen avulla siihen kuntoon että ensi kaudella sillä voidaan vetää kilpailuja täysimittaisesti.

http://www.pt75.fi/PT-Velho.zip

Palaute: jyrki.nummenmaa@gmail.com ja teemu.oinas@gmail.com

Moradabbasi ja Steif Ruotsin JSM-kisoissa, Steif tuplamitalistiksi!

Pedram Moradabbasi ja Noah Steif Ruotsin junioreiden SM-kisoissa

Pedram Moradabbasi ja Noah Steif pelasivat viikonloppuna Ruotsin junioreiden SM-kilpailuissa, kisoissa pelattiin 17-vuotiaiden ja 14-vuotiaiden luokat. Pedram selvitti itsensä poolista pääpaperille jossa voitti Robert Linderfalkin erin 4-3. Seinä nousi vastaan 32 parhaan joukossa erin 4-0 Oscar Adamssonia vastaan. Noah Steif puolestaan vastasi upeasta yllätyksessä etenemällä 14-vuotiaissa peräti semifinaaliin asti. Noah oli kvarttasijoitettu ja voitti kvartassaan Lucas Hallinin erin 4-0. Noahin tietä mitaliin helpotti kakkossijoitetun Martin Friisin jääminen pois kilpailusta.

Pedram ei pelannut nelinpeliä mutta Noah pelasi, ja hienosti pelasikin. Noah pelasi yhdessä Oskar Hedlundin kanssa 14-vuotiaiden nelinpelin loppuotteluun jossa Hugo Törngren ja Truls Möregård olivat parempia erin 3-0. Kvartassa kaatuivat luokan ykkössijoitetut Abrahamsson / Friis erin 3-1.


Kuva: Noah Steif 14-vuotiaiden nelinpelin hopeaa

Kisojen tulokset: http://resultat.ondata.se/000410/

Juttu Ruotsin liiton sivuilla kuvineen: http://www.svenskbordtennis.com/Nyheter/Pingisnytt/jsmsvenskamastareochmedaljorerjsm2017/

Väärät syötöt – keskeneräinen juttu, joka oli tarkoitettu Pöytätennislehteen 4/1995

Johdanto 2017

Kirjoitin oheisen artikkelin aikanaan Pöytätennislehden numeroa 4/1995 varten eli lähes 22 vuotta sitten. Juttu jäi kuitenkin keskeneräiseksi, enkä siksi koskaan toimittanut juttua lehteen.  Kyseessä on siiis vain hahmotelma. Julkaisenpa keskeneräisen jutun tässä nyt sellaisenaan paitsi että olen täydentänyt keskeneräiset lauseet ja siirtänyt joitakin kohtia oikeaan paikkaan. Huomatkaa, että jutussa ei viitata suoraan kehenkään todelliseen henkilöön. Ei sellaiseen joka vaikutti Suomen pöytätenniksessä vuonna 1995 eikä ainakaan kehenkään vuoden 2017 pelaajaan! Ei siis saa ottaa henkilökohtaisesti!

Sääntölainaukset ovat vuoden 1995 sääntökirjasta. Olen lisännyt oheen säännön nykyisen muotoilun punaisella fontilla. Tekstiä en ole muokannut vastaavasti. Jotain muutakin olen kommentoinut punaisella.

Tämä on samalla nostalgiapläjäys. Siksikään en kirjoittanut juttua puhtaalta pöydältä uusiksi.

*****

Haluatko voittaa epärehellisesti?

En koskaan ole voinut ymmärtää pelaajia, jotka haluavat voittaa kilpailuottelun epärehellisyyden avulla. Useimmat varmaan sortuvat inhimillisinä olentoina joskus filunkiin (esimerkiksi jättämällä mainitsematta, että vastustajan lyönti hipaisi pöytää). Ylivoimaisesti eniten käytetty tapa voittaa ottelu epärehellisyydellä on selvästi virheellinen syöttö. Varsinkin junioripelaajien kohdalla kyse on käytännössä taitamattomuudesta ja tietämättömyydestä. Kukaan ei ole opettanut syöttämään oikein. Vanhempien pelaajien kohdalla on usein vanhasta virheellisestä tekniikasta, jota on kilpailutilanteessa vaikea muuttaa, kun kotiluolassa saa syöttää miten vain. Jos haluat tietää, syöttääkö pelaaja tahallisesti väärin, käytä ns. idioottimittaria. Tämä tapahtuu seuraavasti. Huomauta vastustajallesi virheellisestä syötöstä milloin tahansa ottelun aikana. Jos vastustajasi vain tiuskaisee ”tuomari päättää” viitaten lapunkääntäjänä toimivaan 10-vuotiaaseen pingiskoululaiseen ja jatkaen virheellisiä syöttöjään, olet löytänyt idiootin. Rehellinen pelaaja toimisi tässä tapauksessa yksinkertaisesti jommalla kummalla seuraavista tavoista:

  • Jos olisi eri mieltä syöttönsä oikeellisuudesta, perustelisi, miksi se on oikea.
  • Pyrkisi jatkossa syöttämään oikein.

Seuraavassa olen luetellut tyypillisiä tapoja syöttää väärin. Jokainen niistä antaa selkeästi ansaitsematonta etua syöttäjälle, eikä tällaisilla syötöillä saavutetut voitot ole minkään arvoisia mielestäni:

2.6.1 Syöttö alkaa siten, että pallo on liikkumattomana ja vapaana suoraksi ojennetulla vapaan käden kämmenellä takalinjan takana ja pelipintaa korkeammalla.

2.6.1 Syöttö alkaa siten, että pallo on vapaana syöttäjän liikkumattomalla ja avoimella vapaan käden kämmenellä.

Huom: Nykyinen muotoilu sanoo selkeästi sen, että kämmenen  on oltava liikkumattomana!

Sääntö ei suoraan sano, että kämmenen olisi oltava liikkumattomana. Kuitenkin jos käsi liikkuu, pallo ei voi olla liikkumattomana. Siten käsi on pysäytettävä hetkeksi ennen heittoa syötön alkamisen merkiksi. Sääntöä 2.6.1 rikotaan tyypillisesti seuraavilla tavoilla:

  • Pompotellaan palloa pöytään kämmen alaspäin ja sitten yhtäkkiä syötetään. Vastustaja ei saa mitään merkkiä siitä, milloin varsinainen syöttö oikeastaan alkaa.
  • Syöttäjä hakee pallon, kävelee pöydän luo ja vauhdista heittää pallon  ilmaan ilman, että kämmen olisi liikkumattomana missään vaiheessa sen merkiksi, että syöttö alkaa NYT.
  • Käsi ei pysähdy ennen syöttöä syötön alkamisen merkiksi.
  • Käsi on niin kourussa, että pallo jää piiloon.

2.6.2 Syöttäjän tulee heittää pallo lähes pystysuoraan ylöspäin ilman kierrettä niin, että se nousee vähintään 16 cm irrottuaan vapaan käden kämmenestä.

Tätä pykälää rikotaan tyypillisesti seuraavilla tavoilla:

  • Käsi lähtee alaspäin syötön alkaessa ilman, että käsi pysähtyisi sen jälkeen missään vaiheessa.
  • Käsi/maila käy pöydän alapuolella. Huom: nykyään maila saa käydä pelipinnan alapuolella syötön aikana.
  • Lyödään nousevaan palloon.
  • Käsisyötöt.
  • Palloa ei heitetä pystysuoraan.
  • Pallo tiputetaan kädestä.

Olen suunnittelemassa videota, jossa käyn havainnollisesti läpi kaikki yleisimmät syöttövirheet. Vain videon avulla asiat tulevat selväksi. Täytyy vain ensin opetella syöttämään väärin kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotta voin itse olla mallina. Ellen sitten löydä vapaaehtoista näyttelijää projektiin.