Aihearkisto: Muut

Tiedotusterveisiä

Tuoreesti valittu liittohallitus istui tiistaina ensimmäisen kokouksensa. Uutena jäsenenä paikalle marssi Riku Anttila. Toinen uusi jäsen Teemu Oinas osallistui kokoukseen puhelimen välityksellä.

Kokouksen aluksi Kisakallion Lauri Ikävalko poikkesi kertomassa kuulumisia Finlandia Openin suhteen. Siitä lisää tuonnempana. Kokouksessa oli toinenkin vieras, sillä mailapelikoordinaattori Maria Hokkanen kertoi alkutaipaleestaan neljän mailapelin sanansaattajana koulumaailmassa. Varsin vakuuttava esitys!

Valiokunnille saatiin uudet puheenjohtajat. Työvaliokunta kulkee puheenjohtajan alaisuudessa, Sonja Grefberg vetää huippu-urheiluvaliokuntaa, Teemu Oinas kilpailuvaliokuntaa, Kimmo Arenius sääntövaliokuntaa, Riku Anttila seuravaliokuntaa, Kimmo Pihkala IT-valiokuntaa ja Jarmo Siekkinen veteraanivaliokuntaa. Valmentajakoulutus sijoittuu seuravaliokunnan alle. Ansiomerkit ja 80-vuotisjuhlien järjestelytoimikunta ovat Bengt Ahdin vastuulla, Sonja vastaa kansainvälisistä kontakteista ja allekirjoittanut historiikkitoimikunnasta. Valiokuntien kuulumiset kuitattiin aika pienellä, mutta todettakoon, että liiton nettistriimejä on Kimmo P:n mukaan katseltu yhteensä noin 75 000 minuuttia!

Liittokokouksen päätökset, kuten uusi hallituskokoonpano, vuoden 2017 budjetti ja toimintasuunnitelma sekä liiton perimät maksut ilmestyvät liiton sivuille lähiaikoina. Lähiaikoina on tarjolla paljon kansainvälistä toimintaa, sillä jo tiistaina pelataan Ruskeasuolla – uudella lattialla – EM-karsintaottelut Italiaa (miehet) ja Kroatiaa (naiset) vastaan. Pentti on paikalla ja maaotteluihin peritään tällä kertaa viiden euron pääsymaksu. Tervetuloa katsomaan, kuinka Pentin peli kulkee.

Joulukuun alussa on sitten Finlandia Open Kisakalliossa ja heti perään miesten EM-karsintaottelu Ranskaa vastaan Ruskeasuolla. Finlandia on käytännöllisesti katsoen täynnä, eli mukana on 128 mies- ja 80 naispelaajaa yhteensä 38 maasta. Sinnekin kaikki ovat tervetulleita sekä katsomoon että talkoisiin.

Hallituksessa puhuttiin myös Ruskeasuon pöytien mainosmyynnistä, johon hallituksen ulkopuolisetkin saavat mielihyvin osallistua. Liittohallituksen jättänyt Jarmo Siekkinen ei pääse ihan kokonaan irti pöytätennishommista, sillä veteraanihommien lisäksi hänet valittiin jatkamaan myös Pöytätennislehden päätoimittajana.

Ja saatiinpa liitolle yksi uusi jäsenseurakin, joka on pääkaupunkiseudulla toimiva Active Group. Se on SPTL:n 64. jäsenseura.

Kausi on jo pitkällä, mutta uuden hallituksen ensimmäinen kokous meni vielä jonkin lähinnä järjestäytymisen merkeissä. Mutta tästä se taas lähtee. Pentin myötä olemme varmasti edenneet kohti Euroopan huippua, mutta monessa asiassa on työtä tehtävänä enemmän kuin paljon.

Aloittelijaleirit Porissa 27.11 ja Helsingissä 4.12

ALOITTELIJALEIRIT PORISSA JA HELSINGISSÄ

ALOITTELIJALEIRI 27.11 SUNNUNTAI

 Leiri sopii vaikka vasta tänä syksynä lajin aloittaneille!

 Porin urheilutalossa (osoite Kuninkaanhaanaukio).

Ohjelma:

–  klo 12-14.00 harjoitus

– omatoiminen ruokailu klo 14.00-15.00 läheinen Heseburger, paikalla on kahvio, omat eväät tai läheinen ravintola

– klo 15-17.30 harjoitus

Valmentajana: Taneli Keinonen

Ilmoittautumiset: Mika Heljala/  mika.heljala@poyry.com

 

PINGISPÄIVÄ ALOITTELIJOILLE RUSKEASUOLLA 4.12

Ohjelmassa on niin harjoittelua kuin myös kilpailemista. Aamupäivällä harjoittelemme ja käymme perustekniikkaa läpi. Lounaan jälkeen on vuorossa kilpailu, jossa jokaiselle useita otteluita.

Paikka: Ruskeasuo Helsinki, Rastastie 10

Aika: sunnuntai 4.12 kello 10-18. Välissä on lounastauko (itse hoidettava).

Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Ilmoittautumiset viimeistään 29.11 tiistaina

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Taneli Keinonen 0505285861 /taneli.keinonen@sptl.fi

 

 

 

Rusan matto

Ruskeasuolle asennetaan parhaillaan uutta mattoa. Maton asennuksen aikataulu hieman yllättäen nopeutui, joten viikonloppuna päästään näillä näkymin pelaamaan mestaruussarjan ja 1. divisoonan pelit uusitulla alustalla. 

2. divisioonan C lohkon 2/4 kierros Koskella Tl. 12.11

Tiedoksi joukkueille:

Pelipallo: Nittaku Premiun muovipallo (normaalisti kotijoukkue vastaa pelipalloista, mutta myös järjestäjältä saa tarvittaessa palloja).

Tuomarointi: Vapaana olevat pelaajat tuomaroivat, puuttuviin pöytiin tuomari järjestäjiltä.

Halliin pääsee lämmittelemään noin klo 9, pelit alkavat klo 10.

Tervetuloa Koskelle!

Tuomariksi Finlandia Openiin

 

Finlandia Open 8.-11.12.2016

Kisakallio/Lohja

Tule tuomariksi Finlandia Openiin. Liitto tarjoaa tuomareille,  majoituksen 2-3 hengen huoneissa, aamiaisen, kaksi ruokailua .

Kerro ilmoittautuessa milloin (saapuminen ja poistuminen) voit olla tuomarina ja tarvitsetko majoitusta. Suurin tarve tuomareille on torstaina aamupäivä sekä koko päivä perjantaina ja lauantaina.

Tuomaripalkkio 2 e/peli. 

Ilmoittautumiset info@sptl.fi  tai  taneli.keinonen@sptl.fi

Taneli Keinonen 0505285861

Mika Räsänen 0405943043

 

 

 

Ruskeasuon matto

Ruskeasuolle tulee uusi kansainväliset standardit täyttävä pelialusta. Matto on saapunut Suomeen ja se tullaan asentamaan halliin lähiaikoina. Helsingin liikuntavirasto hoitaa maton asennuksen, aikataulusta tiedotetaan vielä tarkemmin.