Avoin kaikille pelaajille, ei tarvita lisenssiä, mutta lisenssipelaajatkin saavat osallistua. Voi osallistua myös ilman paria ja yritetään löytää pelikaveri.
Benedek ”Pena” Olah maailmanlistalla sijalle 66.
Benedek ”Pena” Olah on noussut viimeisimmällä maailmanlistalla sijalle 66 Rion Olympialaisissa napatun voiton ja 64 parhaan joukkoon sijoittumisen johdosta. Käy katsomassa koko arvolista oheisen linkin takaa.
Liiton harjoitukset Ruskeasuolla
Liiton järjestämät viikkoharjoitukset jatkuvat Ruskeasuolla maanantaina 22.8 alkaen.
Harjoitusten päävetovastuussa on liiton päävalmentaja Mattias Bergkvist. Kauden alussa Mattiaksella on kuitenkin vielä Rion Olympialaisten ja Paralympialaisten johdosta muuta ohjelmaa, joten harjoituksien vetämisessä avustavat mm. Samuli Soine ja Pasi Valasti. Harjoitukset järjestetään kauden alussa maanantai-, keskiviikko- ja torstai-iltaisin 17:30-20. Mattiaksen palatessa harjoitusten vetäjäksi syyskuun alun jälkeen, harjoitukset tullaan järjestämään neljänä iltana viikossa (maanantai-torstai).
Harjoitusryhmä koostuu pääosin liiton juniorimaajoukkueryhmissä sekä myös aikuisten maajoukkueissa olevista pelaajista. Tulevalla kaudella Ruskeasuolla nähdään myös Turusta Helsinkiin muuttanut ja Mäkenlänrinteen urheilulukiossa aloittava Matias Ojala.
Mäkelänrinteen urheilulukion kanssa yhteistyössä järjestettävät aamuharjoitukset järjestetään Ruskeasuolla tiistai-,keskiviikko- ja perjantai-aamuisin 8-10. Valmentajana toimii tulevalla kaudella Samuli Soine.
Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat liiton toiminnassa mukana olevat pelaajat ovat erittäin tervetulleita mukaan harjoituksiin. Aikaisempina kausina mm. Kosken Alex Naumi on käynyt Ruskeasuolla harjoittelemassa mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoa harjoituksista voi kysyä liiton toimistosta.
Rating-muutokset kaudelle 2016-2017
Oheisesta dokumentista voi lukea tarkempia tietoja rating-muutoksista kaudelle 2016-2017.
2565 Helsinki Open sunnuntai (Kauden 2015-2016 päätösrating uuden ratingin mukaisena, korvaa vanhan)
Vanhat rating-taulukot
Lista vanhoista rating-tiedostoista
- 09.06.2016: 2016 kevät kaikki ottelut
- 09.06.2016: 2565 Helsinki Juniori Open su
- 09.06.2016: 2562 Helsinki Juniori Open la
- 08.06.2016: Ulkomaalaiset
- 07.06.2016: Ratingtiedoston lukuohje
- 29.05.2016: 2559 TSP cup su
- 29.05.2016: 2556 17-SM ja Nappulaliiga su
- 29.05.2016: 2553 TSP cup la
- 29.05.2016: 2549 17-SM ja Nappulaliiga la
- 28.05.2016: 2546 Sarja
- 21.05.2016: 2543 PT 75 kansalliset su
- 21.05.2016: 2540 PT 75 kansalliset la
- 21.05.2016: 2537 1-div- ja SM-sarjakarsinta
- 21.05.2016: 2534 Sarja
- 14.05.2016: ratingissa ilman syntymävuotta
- 14.05.2016: 2531 GP finaalit
- 14.05.2016: 2528 Vet TOP-8
- 14.05.2016: 2525 Sarja
- 07.05.2016: 2521 Top-12 ll-karsinta
- 07.05.2016: 2518 Sarja
- 30.04.2016: 2515 Juniori SM su
- 30.04.2016: 2512 Juniori SM la
- 30.04.2016: 2509 Sarja
- 23.04.2016: 2506 Helsingin piirimestaruus
- 23.04.2016: 2500 Vammaispingis SM
- 23.04.2016: 2503 JPT:n kansalliset
- 23.04.2016: 2497 SM-sarja lopputurnaus
- 23.04.2016: 2494 Sarja
- 16.04.2016: 2491 PT Espoon Kevätkisat su
- 16.04.2016: 2488 Silmälaser Open su
- 16.04.2016: 2485 PT Espoon kevätkisat la
- 16.04.2016: 2482 Silmälaser Open la
- 16.04.2016: 2479 Sarja
- 09.04.2016: 2476 Ratingkisat
- 09.04.2016: 2473 Sarja
- 02.04.2016: 2471 Sarja
- 26.03.2016: 2465 Sarja
- 19.03.2016: 2462 MPS:n Kansalliset
- 19.03.2016: 2459 Sarja
- 12.03.2016: 2456 Starpring su
- 12.03.2016: 2453 Starpring la
- 12.03.2016: 2450 Sarja
- 05.03.2016: 2447 OPT-86:n ratingkisat
- 05.03.2016: 2444 Sarja
- 27.02.2016: 2441 TOP-12 III-karsinnat
- 27.02.2016: 2438 KuPTS:n luolakisat
- 27.02.2016: 2435 Sarja
- 20.02.2016: 2426 Sarja
- 13.02.2016: 2423 Wega-Malja GP su
- 13.02.2016: 2420 Wega-Malja GP la
- 13.02.2016: 2417 IPT-94:n kansalliset
- 13.02.2016: 2414 Sarja
- 06.02.2016: 2411 Veteraani SM
- 06.02.2016: 2409 Sarja
- 30.01.2016: 2406 Sarja
- 23.01.2016: 2403 Gewo Cup su
- 23.01.2016: 2400 Gewo Cup la
- 23.01.2016: 2397 Sarja
- 02.01.2016: 2015 syksy kaikki ottelut
- 02.01.2016: 2389 Sarja
- 26.12.2015: 2386 Sarja
- 19.12.2015: 2383 Starxmas su
- 19.12.2015: 2015 syksy kaikki ottelut
- 19.12.2015: 2380 Starxmas la
- 19.12.2015: 2377 Kemin kansalliset
- 19.12.2015: 2374 Sarja
- 13.12.2015: 2371 Sarja
- 05.12.2015: 2365 Sarja
- 28.11.2015: 2362 Joukkue- ja A_luokan SM
- 28.11.2015: 2359 Sarja
- 21.11.2015: 2356 Polarline GP su
- 21.11.2015: 2353 PTS-60 kansalliset
- 21.11.2015: 2350 Polarline GP la
- 21.11.2015: 2347_Sarja
- 14.11.2015: 2344 VET-SM joukkue
- 14.11.2015: 2341 Sarja
- 07.11.2015: 2338 IPT-94:n kansalliset
- 07.11.2015: 2335 Sarja
- 01.11.2015: Ulkomaalaiset
- 31.10.2015: 2332 BC-SM
- 31.10.2015: 2329 Sarja
- 24.10.2015: 2326 ARF-cup su
- 24.10.2015: 2323 ARF-cup la
- 24.10.2015: 2320 Sarja
- 17.10.2015: 2317 PT 75:n kansalliset
- 17.10.2015: 2314 Sarja
- 10.10.2015: 2311 PT Espoon Syyskisat su
- 10.10.2015: 2308 PT Espoon Syyskisat la
- 10.10.2015: 2306 TOP-12 I-karsinta
- 10.10.2015: 2303 Sarja
- 03.10.2015: 2300 Turun Poolikisat
- 03.10.2015: 2297 Sarja
- 26.09.2015: 2294 Stiga-Malja GP su
- 26.09.2015: 2291 Stiga-Malja GP la
- 26.09.2015: 2288 Luolakisat
- 26.09.2015: 2287 Sarja
- 19.09.2015: 2285 Syksyn Startti
- 19.09.2015: 2282 Sarja
- 29.08.2015: 2279 Piirimestaruus Pohjanmaa
- 29.08.2015: 2276 Piirimestaruus Pohj-Suomi
- 20.06.2015: 2015 kevät kaikki ottelut
- 20.06.2015: 2273 Sarja
- 13.06.2015: 2271 Helsinki Open pojat su
- 13.06.2015: 2270 Helsinki Open tytöt su
- 13.06.2015: 2268 Helsinki Open pojat la
- 13.06.2015: 2266 Helsinki Open Tytöt la
- 13.06.2015: 2265 Sarja
- 30.05.2015: 2264 TSP-cup su
- 30.05.2015: 2262 TSP-cup la
- 30.05.2015: 2260 Sarja
- 23.05.2015: 2258 GP finaalit
- 23.05.2015: 2256 Vammaispingis SM
- 23.05.2015: 2253 Sarja
- 17.05.2015: 2251 TOP-12 II-karsinta
- 16.05.2015: 2248 SM- ja 1. div karsinta
- 16.05.2015: 2246 Sarja
- 11.05.2015: 2244 17-SM ja nappulaliiga su
- 11.05.2015: 2241 17-SM ja nappulaliiga la
- 08.05.2015: 2238 Sarja
- 07.05.2015: 2230 Sarja
- 02.05.2015: 2236 PT Espoon Kevätkisa su
- 02.05.2015: 2233 PT Espoon Kevätkisa la
- 25.04.2015: 2227 Silja-Malja su
- 25.04.2015: 2224 Silja-Malja la
- 25.04.2015: 2221 Silja-Malja pe
- 25.04.2015: 2219 Sarja
- 20.04.2015: 2216 Vet top-8
- 20.04.2015: 2208 Sarja
- 18.04.2015: 2213 PT 75:n kansalliset
- 18.04.2015: 2211 SM-Sarja lopputurnaus
- 11.04.2015: 2205 Sarja
- 04.04.2015: 2203 Sarja
- 28.03.2015: 2202 Juniori SM su
- 28.03.2015: 1199 Juniori SM la
- 28.03.2015: 1197 MPS:n kansalliset
- 28.03.2015: 1194 Sarja
- 22.03.2015: 1192 Sarja
- 14.03.2015: 1191 Top-12 III-karsinta
- 14.03.2015: 1188 Sarja
- 07.03.2015: 1186 Henkilökohtainen SM
- 07.03.2015: 1183 Sarja
- 28.02.2015: 1182 Oulun Silmälaser Open su
- 28.02.2015: 1179 Oulun Silmälaser Open la
- 28.02.2015: 1176 Sarja
- 21.02.2015: 1175 Gewo-cup
- 21.02.2015: 1172 KuPTS:n kansalliset
- 21.02.2015: 1169 Sarja
- 14.02.2015: 1167 TJG-pöytätennisturnaus
- 14.02.2015: 1164 Sarja
- 07.02.2015: 1163 Veteraani-SM
- 07.02.2015: 1160 Sarja
- 31.01.2015: 1157 Wega-Malja GP su
- 31.01.2015: 1154 Wega-Malja GP la
- 31.01.2015: 1148 Sarja
- 24.01.2015: 1146 Turun Tähtikisat su
- 24.01.2015: 1143 Turun Tähkisisat la
- 24.01.2015: 1140 Sarja
- 17.01.2015: 1137 Kosken Malja Gp su
- 17.01.2015: 1134 Kosken Malja GP la
- 10.01.2015: 1128 KePTS:n kansalliset
- 03.01.2015: 2014 Syksy kaikki ottelut
- 03.01.2015: 1125 Sarja-Kauden loppu
- 27.12.2014: 1122 Sarja
- 20.12.2014: 1121 Kinkkukisat su
- 20.12.2014: 1118_Kinkkukisat la
- 20.12.2014: 1115_Sarja
- 13.12.2014: 1114 Finlandia Open
- 13.12.2014: 1111 Sarja
- 08.12.2014: 1108 MPS:n kansalliset
- 06.12.2014: 1105 Sarja
- 06.12.2014: 1101 Sarja
- 29.11.2014: 1104 Joukkue- ja M-2200 SM
- 22.11.2014: 1100 PTS-60:n kansalliset
- 22.11.2014: 1097 JPT:n kansalliset
- 22.11.2014: 1094 TOP-12 lopputurnaus
- 22.11.2014: 1091 Sarja
- 15.11.2014: 1090 PT Espoon syyskisat su
- 15.11.2014: 1087 PT Espoon syyskisat la
- 15.11.2014: 1084 Veteraanit joukkue SM
- 15.11.2014: 1081 Sarja
- 08.11.2014: 1077 Pallaksen ratingkisat su
- 08.11.2014: 1071 Pallaksen ratingkisat la
- 08.11.2014: 1068 Sarja
- 08.11.2014: 1061 Sarja
- 01.11.2014: 1067 Arf-cup su
- 01.11.2014: 1064 Arf-cup la
- 26.10.2014: 1060 Top-12_I-karsinta
- 26.10.2014: 1057 Sarja
- 18.10.2014: 1053 Sarja
- 11.10.2014: 1052 Turun_poolikisat
- 11.10.2014: 1050 Sarja
- 04.10.2014: 1049 Helsingin_piirimestaruus
- 04.10.2014: 1044 Sarja
- 28.09.2014: 1040 Stiga-Malja_GP_la
- 27.09.2014: 1037 Sarja
- 20.09.2014: 1034 Sarja
- 06.09.2014: 1030 Piirimestaruus Turku
- 30.08.2014: 1027_Piirimestaruus Poh-Suomi
- 29.08.2014: 1024 EM-katsastus
- 24.08.2014: HJO Boys su
- 02.07.2014: Kauden loppu - kaikki ottelut
- 16.06.2014: HJO_Girls_su
- 16.06.2014: HJO_Boys_la
- 16.06.2014: HJO_Girls_la
- 09.06.2014: Lakeuden PT-turnaus
- 23.05.2014: Ratings - TOP12_II
- 17.05.2014: Ratings - GP_Finaalit
- 05.05.2014: Ratings - Pallas_su
- 05.05.2014: Ratings - Pallas_la
- 05.05.2014: Ratings - SM_Karsinta
- 02.05.2014: All_Matches_Kevätkilpailut
- 02.05.2014: Ratings - Kevätkilpailut_su
- 02.05.2014: Ratings - Kevätkilpailut_la
- 30.04.2014: Ratings - Silja_Malja_su
- 29.04.2014: Ratings - Silja_Malja_la
- 21.04.2014: Ratings - Silja_Malja_pe
- 20.04.2014: Ratings - Nappulaliiga
- 19.04.2014: Ratings - GewoCup_su
- 19.04.2014: Ratings - GewoCup_la
- 12.04.2014: All_Matches-Polarline
- 12.04.2014: Ratings - Polarine_su
- 11.04.2014: Ratings - Polarline_la
- 10.04.2014: Ratings - MPS
- 07.04.2014: Ratings - AY_kilpailut
- 06.04.2014: Ratings - SM_playoffs
- 03.04.2014: Ratings - Vet_Top_8
- 13.03.2014: All_Matches-JunioriSM
- 13.03.2014: Ratings - JunioriSM_su
- 13.03.2014: Ratings - JunioriSM_la
- 05.03.2014: Ratings - All_Matches-Henkilök
- 05.03.2014: Ratings - Henkilökohtainen_SM
- 05.03.2014: Ratings - PT75
- 05.03.2014: Ratings - Turun_Tähtikisat_su
- 05.03.2014: Ratings - Turun_Tähtikisat_la
- 02.03.2014: Ratings - TUL_Joy_Games
- 28.02.2014: Ratings - Veteraani_SM
- 26.02.2014: Ratings - Fintrade
- 04.02.2014: Ratings - WegaMalja sunnuntai
- 03.02.2014: Ratings - All Matches-Wega su
- 03.02.2014: Ratings - WegaMalja lauantai
- 24.01.2014: Ratings - TOP12 III
- 24.01.2014: Ratings - JPT
- 24.01.2014: Ratings - Kevään startti
- 09.01.2014: Ratings - Kosken_Malja_su
- 09.01.2014: Ratings - Kosken_Malja_la
- 31.12.2013: All_Matches-End_of_Season
- 31.12.2013: Ratings - End_of_Season
- 25.12.2013: Ratings - KePTS
- 15.12.2013: Ratings - FinlandiaOpen
- 11.12.2013: Ratings - TOP12_Final
- 11.12.2013: Ratings - Kinkkukisat_su
- 11.12.2013: Ratings - Kinkkukisat_la
- 11.12.2013: Ratings - Kinkkukisat_pe
- 05.12.2013: Ratings - Joukkue_2200SM
- 03.12.2013: Ratings - PTS-60
- 03.12.2013: Ratings - ARFcup_su
- 03.12.2013: Ratings - ARFcup_la
- 14.11.2013: Ratings - All matches-VetSM
- 14.11.2013: Ratings - Veteraani Joukkue SM
- 27.10.2013: Ratings - TOP12_I
- 25.10.2013: Ratings - BC_17Joukkue
- 09.10.2013: Ratings - IPT-94
- 06.10.2013: All Matches - Stiga Malja
- 06.10.2013: Ratings - StigaMalja_su
- 06.10.2013: Ratings - StigaMalja_la
- 30.09.2013: Ratings - Turun_poolikisat
- 30.09.2013: Ratings - Syyskilpailut_su
- 30.09.2013: Ratings - Syyskilpailut_la
- 23.09.2013: Ratings - Luolakisat
- 18.09.2013: Ratings - Helsinki PM
- 02.09.2013: Ratings - EM karsinta
- 01.09.2013: Ratings - TurkuPM
- 01.09.2013: Ratings - PohjoinenPM
- 28.05.2013: All Matches - Hki Open
- 28.05.2013: Ratings - Hki Open - girls_su
- 28.05.2013: Ratings - Hki Open - boys_su
- 28.05.2013: Ratings - Hki Open - girls_la
- 28.05.2013: Ratings - Hki Open - boys_la
- 11.05.2013: All Matches - Vet50 GP
- 11.05.2013: Ratings - Vet50 GP
- 11.05.2013: Ratings - Vammaispingis
- 06.05.2013: Ratings - GP Final
- 04.05.2013: Ratings - Kevätkisat_su
- 04.05.2013: Ratings - Kevätkisat_la
- 29.04.2013: Ratings - TOP12_II
- 23.04.2013: All Matches Vet TOP-8
- 23.04.2013: Ratings - Vet TOP-8
- 18.04.2013: Ratings - SM Sarja karsinta
- 14.04.2013: Ratings - Gewo_su
- 14.04.2013: Ratings - Gewo_la
- 14.04.2013: Ratings - Polarline
- 03.04.2013: Ratings - JPT
- 28.03.2013: Ratings - TOP12_III
- 15.03.2013: Ratings - Juniori_SM
- 07.03.2013: Ratings - HenkilökohtainenSM
- 24.02.2013: Ratings - Starttiturnaus
- 17.02.2013: Ratings - AY-kilpailut_su
- 15.02.2013: Ratings - AY-kilpailut_la
- 08.02.2013: Ratings - Tähtikisat_su
- 08.02.2013: Ratings - Tähtikisat_la
- 04.02.2013: Ratings - WegaMalja_su
- 04.02.2013: Ratings - WegaMalja_la
- 22.01.2013: Ratings - VetSM
- 20.01.2013: Ratings - Kevään Startti
- 16.01.2013: Ratings - KoskenMalja_su
- 16.01.2013: Ratings - KoskenMalja_la
- 30.12.2012: Ratings - End of Season
- 29.12.2012: Ratings - KeminKansalliset
- 27.12.2012: Ratings - Starttikilpailu
- 22.12.2012: Ratings - TOP12
- 02.12.2012: Ratings - JoukkueSM
- 25.11.2012: Ratings - Huittisten
- 08.11.2012: Ratings - PolarlineGP_su
- 07.11.2012: Ratings - PolarlineGP_la
- 07.11.2012: Ratings - PTS-60
- 24.10.2012: Ratings - MansaGP
- 12.10.2012: Ratings - 17vJoukkue
- 11.10.2012: Ratings - BC_SM
- 03.10.2012: Ratings - TurunPooli
- 24.09.2012: Ratings - PT 75
- 17.09.2012: Ratings - Helsinki Piiri
- 02.09.2012: Ratings - TurunPM
- 28.08.2012: Ratings - PM_Pohjoinen
- 20.06.2012: Ratings-Season End Kevät 2012
- 06.06.2012: Ratings - HO_men_su
- 06.06.2012: Ratings - HO_women_su
- 06.06.2012: Ratings - HO_men_la
- 06.06.2012: Ratings - HO_women_la
- 18.05.2012: Ratings - JuniorGP
- 14.05.2012: Ratings - TOP-12_II
- 03.05.2012: Ratings - Kerava
- 22.04.2012: Ratings - Miesten GP
- 22.04.2012: Ratings - Vet50 GP
- 22.04.2012: Ratings - SiljaMalja_su
- 22.04.2012: Ratings - SiljaMalja_la
- 22.04.2012: Ratings - SiljaMalja_pe
- 20.04.2012: Ratings - NETU-2012 (uusi)
- 05.04.2012: Aloitusratingit
- 30.03.2012: Ratings - TOP-12_III
- 03.03.2012: Ratings - IPT-94_su
- 03.03.2012: Ratings - IPT-94_la
- 28.02.2012: Ratings - PT 75
- 16.02.2012: Ratings - Fintrade_su
- 16.02.2012: Ratings - Fintrade_la
- 11.01.2012: Vet-SM, nelurien sijoittaminen
- 01.01.2012: Ratings - Season Beg.-Spring 2
- 01.01.2012: Ratings - Vet. Top 8
- 29.12.2011: Ratings - Season End-Fall 2011
- 20.12.2011: Ratings - Top-12 Final
- 15.12.2011: Ratings - Finlandia Open
- 05.12.2011: Ratings - Kinkkukisat_la
- 02.12.2011: Ratings - VeteraanienJoukkue
- 01.12.2011: Ratings - Syyskilpailu_su
- 01.12.2011: Ratings - Syyskilpailu_la
- 23.11.2011: Ratings - TOP 12, I-karsinta
- 22.11.2011: Ratings - Huittisten SP
- 16.11.2011: Ratings - ARF-cup
- 07.11.2011: Rating: päivitetty Acon su
- 07.11.2011: Rating: päivitetty Acon la
- 06.11.2011: Ratings - Joukkue_SM
- 23.10.2011: Ratings - JuniorJoukkue_sm
- 23.10.2011: Ratings - BCsm
- 25.09.2011: Ratings - Syksyn startti
- 21.09.2011: Ratings - Turun Poolikisat
- 04.09.2011: Ratings - PohjoisSuomen PM
- 04.09.2011: Ratings - ItäSuomen PM
- 04.09.2011: Ratings - LänsiSuomenPM
- 24.08.2011: Aloitusratingit_10-11
- 31.05.2011: Ratings - Helsinki Open_su
- 31.05.2011: Ratings - Helsinki Open_la
- 30.05.2011: Ratings - Gewo
- 09.05.2011: Ratings - TOP12 - II
- 09.05.2011: Ratings - Junior GP
- 05.05.2011: Ratings - GP lopputurnaus
- 05.05.2011: Ratings - Silja-Malja_pe
- 05.05.2011: Ratings - Silja_Malja_la
- 05.05.2011: Ratings - Silja-Malja_su
- 05.05.2011: Ratings - M50GP
- 19.04.2011: Ratings - Nappulaliiga_su
- 19.04.2011: Ratings - Nappulaliiga_la
- 30.03.2011: Ratings - MPS
- 30.03.2011: Ratings - TOP12_III
- 24.03.2011: Ratings - Sarja_24_3_2011
- 18.03.2011: Ratings - JunioriSM_su
- 18.03.2011: Ratings - JunioriSM_la
- 03.03.2011: Ratings - Kevätkilpailu_la
- 03.03.2011: Ratings - Kevätkilpailut_su
- 21.02.2011: Rating:Ratings - Sarja 19.2.11
- 20.02.2011: Ratings - Sarja_19.2.11
- 17.02.2011: Ratings - TurunTähti_su
- 17.02.2011: Ratings - TurunTähti_la
- 03.02.2011: Ratings - WegaMalja - su
- 03.02.2011: Ratings - WegaMalja - la
- 26.01.2011: Ratings - Veteraani SM
- 19.01.2011: Ratings - KePTS
- 09.01.2011: Ratings - 31.12.2010
- 06.12.2010: Ratings - BC-17SM_su
- 03.12.2010: Ratings - BC-17SM_la
- 25.11.2010: Ratings - Vet_Top10
- 25.11.2010: Ratings - Huittis
- 17.11.2010: Ratings - Syyskisat_su
- 17.11.2010: Ratings - Acon_su
- 17.11.2010: Ratings - Syyskisat_la
- 12.11.2010: Ratings - VetJoukkueSM
- 12.11.2010: Ratings - Iisalmi
- 21.10.2010: Ratings - PohjanmaanGP_la
- 21.10.2010: Ratings - PohjanmaanGP_su
- 18.10.2010: Ratings - Joukkue SM
- 12.10.2010: Ratings - MPS
- 11.10.2010: Ratings - PT75
- 20.09.2010: Ratings - Turun Pooli
- 20.09.2010: Ratings - Luolakisat
- 06.09.2010: Ratings - PM Turku
- 06.09.2010: Ratings - PM Pohjoinen
- 02.07.2010: Ratings - JrGP - end of season
- 02.07.2010: Ratings - KoululainenSM
- 27.05.2010: Rating-HO-sunnuntai (testi)
Juniorileiri ja VOK-1 koulutus Oulussa 12.-14.8.2016
SPTL ja Oulun Pöytätennis -86 ry. järjestivät yhteistyössä valmentaja- ja ohjauskoulutuksen ensimmäisen osion koulutusta perjantaista sunnuntaihin, ja samassa paikassa samaan aikaan lauantaista sunnuntaihin juniorileirin lähinnä Pohjois-Suomen junioreille. Koulutukseen osallistui runsaasti väkeä mm. Oulusta, Kuopiosta, Ylivieskasta, Ylikiimingistä ja Kittilästä. Juniorileirillä pisimmän matkan takaa tulleet olivat Kittilästä ja Porista. Leirin pelaajien ikäjakauma oli 7-vuotiaista aina 16-vuotiaisiin asti.
Perjantaina SPTL:n kouluttajat Taneli Keinonen ja Mika Räsänen kävivät läpi mm. taidon opettamista, lyönnin analysointia ja osiin pilkkomista sekä lajin vaatimuksia ja historiaa.
Lauantaina Taneli kävi kurssilaisten kanssa aamupäivällä läpi perustekniikan ja pallolaatikkoharjoittelun, samaan aikaan Mika veti leiriläisille aamuharjoitukset. Iltapäivällä oli Mikan vuoro opettaa kurssilaisille pöytätennislyöntien perustekniikkaa Tanelin vetäessä leiriläisille harjoitukset.
Sunnuntaina kurssilaiset pääsivät käytännön työn makuun, aamupäivällä leiriläiset saivat jokainen 2-3 henkilökohtaista valmentajaa pallolaatikkoharjoitukseen. Iltapäivällä kurssilaiset vetivät kolmeen ryhmään jaetuille leiriläisille harjoitukset läpi.
Rajakylän sali tarjosi leirille ja koulutukselle asialliset puitteet. Kurssilaisilta saatu palaute oli positiivista. Myös leirin juniorit vaikuttivat tyytyväisiltä viikonlopun antiin. OPT-86 kiittää kaikkia leiriin ja koulutukseen osallistuneita. Kiitos kuuluu myös SPTL:n Mika Räsäselle ja Taneli Keinoselle koulutuksen järjestämisestä ja juniorileirin mahdollistamisesta. Koulutuksesta ainakin Oulun, Kuopion, Ylivieskan ja Kittilän pingiskoulut saavat hyvää tietoa oikean tekniikan opettamisen junioreille.
Tunnukset liiton uusille sivuille
Vanhoilla sivuilla olleet käyttäjätunnukset ja salasanat on siirretty uusille sivuille ja niiden pitäisi olla toimintakunnossa. Jos vanhat tunnukset eivät toimi tai seurassa on henkilöitä, jotka tarvitsevat uudet tunnukset niin laittakaa sähköpostia osoitteeseen tuki@sptl.fi tai soittakaa liiton toimistoon.
SPTL:n säännöt: muutokset kaudelle 2016-2017
Linkki sääntöihin tehtyihin muutoksiin: SPTL_säännöt_muutokset 2016-2017
Päivitetyt liiton säännöt löytyvät ylävalikosta kohdan ”Liitto” alta
Muutoksia SM-sarjan ja 1-divisioonan ohjelmaan
Päällekkäisyyksien vuoksi SM-sarjan ja 1-divisioonan sarjaohjelmia on muokattava.
SM-sarjan turnaus 5/5 siirtyy pelattavaksi sunnuntaina 19.2.2017, aiemmin turnaus oli ohjelmassa lauantaina 18.2.2017
1-divisioonan turnaus 3/6 siirtyy pelattavaksi sunnuntaina 13.11.2017, aiemmin turnaus oli ohjelmassa lauantaina 12.11.2017
Sarjaohjelmat päivitetään ajan tasalle ja tuodaan myös uudelle SPTL:n sivustolle lähiaikoina.