Thermana Lasko Para Slovenia Open 8.-11.5.2019

Lasko päivä 4. (Timo Natunen)

Laskon viimeisenä kisapäivänä ohjelmassa oli naisten 1-2 luokan iltapäiväpeli hollannin Femke Cobbenia ja saksan Janina Sommeria vastaan. Tytöt lähtivät hakemaan revanssia maaliskuisesta niukasta tappiosta Lignanossa. Tällä kertaa saksalais-hollantilainen kaksikko oli tehnyt kotiläksyt paremmin ja voittivat ottelun 2-0. Nelinpelissä tytöt taipuivat 9-11, 7-11 ja 8-11. Nelinpelin jälkeen Aino pelasi Cobbenia vastaan 6-11, 5-11 ja 7-11.


Lasko päivä 3. (Hannu Sihvo)

Suomalaisilla valmentajilla oli kiireinen 14 tunnin päivä pelihallilla, kuun suomalaiset pelasivat kaikkiaan yhdeksän joukkueottelua. Esa Miettinen pelasi 9. luokan joukkueessa Israelin Aviv Gordonin kanssa. Ensimmäisessä ottelussa tuloksena tappio Ruotsille 0-2. Esa oli huilivuorossa kaksinpelissä. Sen jälkeen 2-0 voitto Hollannista, jossa voitto tuli nelinpelissä, sekä Esa voitti oman kaksinpelinsä. Jatkopeleissä vastaan tuli Japani, joka ei ollutkaan mikään vastaantulija. Nelinpeli meni niukasti 3-1 japanilaisille ja Esa hävisi tiukan ottelun maailmanlistan 8:lle Koyo Iwabuchille 3-2, oltuaan jo 2-0 johdossa.

Miesten 1. luokan joukkuekisassa Timo Natunen pelasi maailmanlistan 8:nen Argentiinan Fernando Eberhardtin kanssa. Tuloksena voitto ja kaksi tappiota. Timolla oli maukas voitto käden ulottuvilla, kun hänellä oli 2-1 johto listan 12:sta Sylvio Kelleriä vastaan. Rutiini ei kuitenkaan vielä tällä kertaa riittänyt. Listavoitto tuli kuitenkin Brittejä vastaan, kun Paul Davies hävityn nelinpelin jälkeen luovutti, Timon 1-0 johdossa, huonovointisuuteen vedoten.

Naisten 1-2. luokan joukkueessa tytöillä oli vastassa 2. luokan maailman terävintä kärkeä, mukaan lukien paralympiavoittaja/maailmanmestari Jing Liu, jota vastaan Aino taisteli hienosti saaden 7, 4 ja 8 pistettä. Anna kohtasi MM kakkosen brasilian Catia Christina Da Silva Oliveiran, jolta ei herunut yhtään pistettä ilmaiseksi. Tuloksena kuitenkin 4,6 ja 5 pistettä.

Lauantaina Suomella on vielä jäljellä Hollanti/Saksa yhdistelmä.

Livelähetykset: https://sloveniattopen.si/livestream/


Lasko päivä 2. (Hannu Sihvo)

Päivän ensimmäisessä ottelussaan Aino Tapola kohtasi Israelin Chagit Brillin, joka on maailmanlistalla kakkosena. Aino vei ensimmäisen erän ja johti toista 6-2, mutta Brill pystyi voittamaan tiukan ottelun itselleen 3-1. Toisessa ottelussaan Aino kohtasi listakolmosen Saksan Janina Sommerin. Aino johti hyvätasoista ottelua erin 2-1,  neljättä erää 9-8 ja vielä viidettäkin 8-6, mutta Sommer pelasi ratkaisupalloissa erittäin hyvin ja pystyi kääntämään ottelun harmittavasti itselleen.

Anna Pasanen hävisi ainoassa ottelussaan Sommerille 3-0. Ottelu oli kuitenkin tiukempi kuin eräluvut antavat ymmärtää.

Tänään pelataan joukkuekilpailut.


Lasko päivä 1. (raportti Hannu Sihvolta)

Suomalaisilla alavireinen päivä maailman suurimmissa parakisoissa Laskossa.

Esa Miettinen kohtasi alkulohkon ensimmäisessä ottelussa maailmanlistan kakkosen Venäjän Yurii Nodzurovin. Esa hävisi tiukan ottelun 3-1. Toisessa ottelussaan Esa kohtasi Hongkongin Wongin. Tuloksena oli 3-1 tappio. Kaksi viimeistä erää kääntyivät harmittavasti kahden pisteen erolla Honkongilaiselle. Näin tie kaksinpeleissä päättyi alkulohkoon.

Samoin kävi Timo Natuselle miesten 1. luokassa. Timo hävisi molemmat kaksinpelinsä 3-0, mutta kaikki erät ensimmäisiä eriä lukuunottamatta olivat tasaisia loppuun asti. Vastus oli kuitenkin maailman huippuluokkaa. Molemmat pelaajat Matthews ja Falcon ovat kymmenen parhaan joukossa 1. luokassa.

Naisten 1. luokassa Anna Pasanen ja Aino Tapola aloittivat keskinäisellä ottelulla, jonka tällä kertaa voitti niukasti 3-2 Aino. Jatkossa molemmat kohtasivat maailman ykköspelaajan Dorota Buclawin, joka vielä tällä kertaa osoittautui liian kovaksi. Anna oli lähellä yllättää maailman listakakkosen Israelin Brillin, häviten harmittavasti 2-3. Naisten osalta kaksinpelit jatkuvat torstaina.

Perjantaina kisat jatkuvat joukkuekilpailuilla.


Vuoden suurimmat parakilpailut pelataan jälleen Laskossa, Sloveniassa. Pelaajia on mukana yhteensä 450, kaikki eivät mahtuneet tänä vuonna mukaan.


Kuva: Esa Miettinen


Kuva: Aino Tapola ja Anna Pasanen

Esa Miettinen pelaa luokassa 9. Riittää, kun toteaa tason olevan kivikova, toteaa valmentaja Martti Autio. Jatkopaikka alkulohkosta vaatii hyvää peliä. Esa on luokassaan sijoitettu 12. sijalle yhteensä 20 pelaajan joukossa. Vastassa Esalla ovat poolissa MM-kisoista tutut Perez (ESP), Gordon (ISR) ja Berezki (HUN).

Miesten 1 luokassa Timo Natunen pääsee kohtaamaan luokan kärkipelaajia, jolloin nähdään mikä on ero maailman huippuihin. Jokainen voitto kovassa seurassa olisi myönteinen yllätys. Nyt kerätään rutiinia ensi huhtikuun Tokion karsintakilpailuja varten.

Naisten 1 luokassa Annalla ja Ainolla on vastassa maailman kolmen kärki. Puolan Buclaw lienee vielä liian kova, mutta Israelin Brill ja Saksan Sommer ovat hyvällä pelillä voitettavissa.

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/5080/thermana-lasko-para-slovenia-open-2019/

Tanskan pääsarja – Alex Naumi / Level-BB/KBTK

Alex Naumin henkilökohtaiset ja joukkueen tulokset. Level-BB/KBTK sijoittui sarjassa seitsemänneksi.

14.4. Herlev – Level-BB/KBTK 5-2
Naumi ei pelannut ottelussa.
13.4. Hillerød GI – Level-BB/KBTK 5-1
Naumi ei pelannut ottelussa.
14.3. Level-BB/KBTK – B 75 4-4
Naumi – Jordan Luke Wykes 3-0
Naumi – Peter Svenningsen 3-0
10.3. Brønderslev – Level-BB/KBTK 3-4
Naumi ei pelannut ottelussa.
8.2.  Level-BB/KBTK – Virum 1-5
Naumi ei pelannut ottelussa.
24.1.  Næstved B. – Level-BB/KBTK 4-4
Naumi ei pelannut ottelussa.
9.1. Level-BB/KBTK – Roskilde 0-5
Naumi – Zhai Yujia 0-3

1.12. Level-BB/KBTK – Hillerød GI 2-5
Naumi ei pelannut ottelussa.
10.11. Virum – Level-BB/KBTK 5-1
Naumi ei pelannut ottelussa.
21.10. Roskilde – Level-BB/KBTK 5-1
Naumi – Zhai Yujia 1-3
Naumi – Finn Peter Tugwell 1-3
7.10. Level-BB/KBTK –  Brønderslev 5-1
Naumi ei pelannut ottelussa.
29.9. Level-BB/KBTK – Næstved B. 0-5
Naumi – Malthe Möregårdh 2-3
14.9. Level-BB/KBTK – Herlev 4-4
Naumi – Thor B. Christensen 2-3
Naumi – Fredrik Cöster 3-0


Alex Naumi pelaa tällä kaudella Tanskan pääsarjassa Level-BB/KBTK:n riveissä. Alexin joukkuekavereina pelaavat Jonathan Thimon (SWE), Emil Bergström (SWE), Owen Cathcart  (IRL), Callum Evans (WAL) ja Wilhelm Kindblad (SWE).

Ennen jokaista peliä joukkueella on viisi harjoitusta yhdessä. Valmentajana on Kim Nylander Ruotsista.

Sarjan tiedot: http://bordtennisportalen.dk/DBTU/HoldTurnering/Stilling/#2,42018,11210,4006,4000,,,,
Otteluohjelma: http://bordtennisportalen.dk/DBTU/HoldTurnering/Stilling/#4,42018,11210,4006,4000,,,,
Tanskan liiton sivut: https://dbtu.dk//

V-S divisioonien yhteenveto kaudelta 2018-2019

Suorat linkit sarjataulukoihin
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4VS-AB-Ylempi&kausi=1819
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4VS-AB-Alempi&kausi=1819
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5VS&kausi=1819

Nelosdivisioona
Joukkue
1. Por-83 1, Nousee kolmoseen
2. IPT-94 2, Nousee kolmoseen
3. TuPy 3, Nousee kolmoseen
4. KurVi 1
5. TuKa 2
6. HIK 4
7. TuPy 4
8. SS 2

9. TuPy 5
10. Pallas 2
11. LeVi 2
12. UU 2, Tippuu vitoseen
13. ParPi 2, Tippuu vitoseen
14. PT 75 6, Tippuu vitoseen
15. HäKi 2 , Tippuu vitoseen.

Mikäli neloseen tarvitaan täydennystä, niin putoajat ovat etusijalla.

Viitosdivisioona
16. UU 3, Nousee neloseen
17. TuPy 7, Nousee neloseen
18. TuPy 6
19. KoKa 5
20. Gurut 1
21. HIK 5

Kysymykset ja palaute jori.haataja@saunalahti.fi

Pingisväki suuntaa EM-karsintaan Ruskeasuolle – kaikki Suomen pelit YLE Areenassa ja sunnuntain peli lisäksi TV2:ssa

Toukokuun huippuhetki pöytätenniksessä on EM-karsintaturnaus kotikentällä 18.-19. toukokuuta. Suomen miehet pelaavat paikasta syksyn EM-lopputurnaukseen Nantesissa ja kohtaavat Bulgarian, Luxemburgin ja Turkin. Kahden parhaan joukkoon on selvittävä, jotta lopputurnauspaikka aukeaa.

Suomi kohtaa lauantaina klo 14 Turkin ja illalla vielä klo 19 Bulgarian. Sunnuntaina klo 11 vastassa on Luxemburg. Kaikki Suomen ottelut näytetään YLE Areenassa suorana ja lisäksi TV2:ssa on sunnuntaina kooste Luxemburg-ottelusta. Tämän lisäksi lohkon muiden joukkueiden väliset kamppailut näytetään Laola1.tv:ssä.

Lähetyksistä huolimatta pingisihmisten tehtävä on lähteä katsomaan huippupingistä ja kannustamaan Suomea. Kymmenen euron sisäänpääsymaksulla tuet toimintaamme, yh dellä lipulla pääset katsomaan kaikki kolme kierrosta. Ykköstähtemme Benedek Oláh on tietenkin mukana, joten näet läheltä ”maailman kovimman rystyn”. Muut joukkueen pelaajat ovat Alex Naumi, Miikka O´Connor ja Samuli Soine.

– Mikään vastustajista ei ole lyömätön, mutta emme myöskään voi astella yhteenkään otteluun varmana voittajana. Siitä on kuitenkin lähdettävä, että ykköstähtemme Benedek Oláh hoitaa viikonlopun aikana kaikki ottelunsa kotiin, Suomen päävalmentaja Mattia Bergkvist analysoi.

Bergkvistin mukaan Turkilla on kaksi hyvää pelaajaa, mutta heikompi kolmosmies. Luxemburgilla taas on taitava ykköspelaaja. Bulgaria on tasainen joukkue ja kokenut pelaajavalmentaja Stanislav Gonovalov on pöydän ääreen astellessaan edelleen joukkueen ykkösmies. Otteluissa pelataan kolmeen voittopisteeseen ja ykkös- ja kakkospelaajat pelaavat tarvittaessa kaksi ottelua mieheen.

– Alex Naumi pelasi hyvät MM-kisat. Taktiikkakin voi nousta aika isoon rooliin, sillä voimme peluuttaa häntä myös kolmospelaajan paikalla yhtä pistettä hakemassa. Silloin joko Miikka O`Connor tai Samuli Soine pelaa kakkosmiehenä, Bergkvist mietti.

Sunnuntain ottelu näytetään TV2:ssa (selostajat Christer Sarlin ja Pasi Valasti) ja kaikki Suomen pelit YLE Areenassa, mutta pingis on parasta paikan päällä!

Lauantaina otteluiden välillä on mahdollisuus ruokailla Ruskeasuon kahvilassa. Paikalla on paljon pingisihmisiä – liity joukkoon!

Lipun hinta 10€, jolla pääset katsomaan kaikki pelit.

Lauantai 18.5.

Klo 14
Turkki – Suomi (YLE Areena klo 13.55)
Luxemburg – Bulgaria (Laola1.tv)

Klo 19
Suomi – Bulgaria (YLE Areena klo 18.55)
Turkki – Luxemburg (Laola1.tv)

Sunnuntai 19.5.

Klo 11
Luxemburg – Suomi (YLE Areena klo 10.55, YLE TV2 klo 14.30-16)
Turkki – Bulgaria (Laola1.tv)

Joukkueiden kokoonpanot ja pelaajien maailmanlistasijoitukset:

BULGARIA
Stanislav Golovanov 230 (pelaajavalmentaja)
Teodor Alexandrov 603
Denislav Kodjabshev 634
Petyo Krastev 643

LUXEMBURG
Eric Glod 248
Gilles Michely 432
Marc Dielissen 751
Christian Kill
Valmentaja Peter Tregler

TURKKI
Ibrahim Gunduz 194
Abdullah Yigenler 309
Batuhan Ulucak 975
Valmentaja Erim Vedat

SUOMI
Benedek Oláh 82
Alex Naumi 352
Samuli Soine 808
Miikka O’Connor 883
Valmentaja Mattias Bergkvist