Liittohallituksen päätös: PT 75 3 saa jatkaa sarjapelejä

SPTL:n sarjajaosto tiedotti 21. marraskuuta päätöksestä, jonka mukaan PT 75:n kolmosjoukkue suljetaan sarjasta (lohko 2d, alkuperäinen päätös löytyy täältä).

Oulun tammikuisen mestaruusssarjakierroksen järjestelyihin (jossa PT Tapiolalle luotiin mahdollisuudet pelata pelinsä, kun joukkue oli myöhästynyt aamulennolta) vedoten PT 75 halusi, että liittohallitus käsittelee asian uudelleen.

Liittohallitus päätti, että PT 75 3:n hylkäys perutaan ja pelaamatta jäänyt ottelu tuomitaan OPT-86 4:n 6-0 voitoksi. Muut PT 75 3:n pelaamat ottelut lasketaan sarjataulukkoon kuten ne on pelattu.

PT 75 3:a rangaistaan kuitenkin siten, että se joutuu aloittamaan kevään 2CD alemman loppusarjan ilman lähtöpisteitä, eli se menettää kaksi lähtöpistettä. Muiden joukkueiden lähtöpisteisiin päätös ei vaikuta.

 

Benedek Olahille 6000€ opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahaa

162 kesälajien urheilijaa saa yhteensä 1 434 000 euroa verovapaina urheilija-apurahoina. Suurimman apurahan, 20 000 euroa, saa 20 urheilijaa. Lisäksi 44 urheilijaa saa 10 000 euron ja 99 urheilijaa 6 000 euron suuruisen apurahan. Esityksen apurahansaajista opetus- ja kulttuuriministeriölle teki Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.

Apurahan hakijoita oli yhteensä 400, mikä on 10 vähemmän kuin vuonna 2019. Apurahan tarkoituksena on mahdollistaa taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle sekä menestykselle arvokisoissa.

Apurahan myöntämisessä huomioidaan urheilijan tuloskehitys ja mahdollisuudet tulevaan menestykseen arvokilpailuissa.

– Tokion olympialaisten ja paralympialaisten jälkeen alkava uusi kesälajien olympiadi ja paralympiadi on oivallinen nivelkohta arvioida nykyisen apurahajärjestelmän toimivuutta, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen toteaa.

– Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö, joka tekee ministeriölle pohjaesityksen apurahan saajista, voisi valmistella meille esityksen myös uusista kriteereistä, joissa nykyistä paremmin otettaisiin huomioon nuorten urheilijoiden tukeminen. Tavoitteena tulee olla se, että apurahalla voidaan paremmin tukea nuorten urheilijoiden toimeentuloa ja valmentautumista, ministeri Kosonen jatkaa.

Valtion talousarviossa vuodelle 2020 urheilija-apurahoille on varattu enintään 2,3 miljoonaa euroa. Määräraha pysyy samana kuin vuonna 2019. Talvilajien urheilijoiden osalta avustusten hakuaika päättyy maaliskuun lopussa.

Linkki: https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1-4-miljoonaa-euroa-apurahoja-kesalajien-urheilijoille