18-SM ja Nappulaliiga, KoKa (A) – lauantain tulokset ja kuvat

Linkki tiedostoon: 18SM ja Nappulaliiga lauantain tulokset (1).xls

Koskella saatiin joukkue- ja nelinpelimestareita

Alle 18- ja 12-vuotiaiden SM-kisojen avauspäivä Koskella sujui ainakin pääosin ennakko-odotusten mukaisesti. Mestaruudet ratkottiin molempien ikäluokkien joukkuekisassa sekä vanhemman ikäluokan nelinpeleissä. Mittaa pelipäivälle kuitenkin tuli, sillä aamun klo 9:n aloituksesta huolimatta pelit saatiin päätökseen vasta juuri 19 jälkeen.

Vanhemmissa naisjunioreissa TIP-70 vei kaksoisvoiton. Ainakin nimeämisteknisesti luokassa tapahtui yllätys, kun kakkosjoukkueen Aleksandra Seppänen ja Elina Veidenbaum iskivät mestareiksi. Hopeaa Jaimielee Enriquezille ja Mia Kellowille ja pronssia PT Espoolle joukkueella Alisa Sinishin, Sonja Ylinen ja Yang Yixin.

Seppäsestä tuli lauantaina tuplamestari, sillä hän voitti myös ikäluokkansa nelinpelin Jyväskylän Maria Girlean kanssa. Loppuottelussa kukistui Kellowin sisaruspari, joista Ella edustaa OPT-86: ta ja Mia Tikkurilaa.

Naisjunioreiden nelinpelimitalistit

Kaksoismestariksi iski myös Espoon Aleksi Räsänen, joka vei poikien nelinpelin Parsin Sam Khosravin kanssa. vaikka Tikkurilan Juho Kahlos ja Espoon Lassi Lehtola johtivat loppuottelua jo 2-0. Toisen mestaruutensa Aleksi otti Espoon riveissä joukkuekisassa. Joukkueessa pelasivat myös Lassi Lehtola ja Ilari Sell.

Isäntäseura KoKalle päivä oli pronssinen, jota koskelaisille jaettiin niin 18-vuotiaiden joukkuekisassa kuin 18-vuotiaiden nelinpelissäkin. Rasmus ja Matias Vesalainen sekä Martti Kanasuo joutuivat antautumaan joukkuekisan välierässä Tikkurilalle 2-3, kun vain Rasmus pystyi voittoihin.  Veljekset ovat tasaisia, sillä viikko sitten mestaruussarjakarsinnoissa Matias oli parempi. Kaksikko nappasi pronssia myös nelinpelissä, kuten myös Jimi Koivumäki ja Jaroslav Bril.

Miesjunioreiden nelinpelin mitalistit.

12-vuotiaissa pojissa nähtiin yksi päivän yllätyksistä, kun Oulu kukisti loppuottelussa Tikkurilan puhtaasti 3-0. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisessä pelissä, kun Luka Oinas paransi ottelun aikana otteitaan roimasti ja löi Jimi Koivumäen 0-2 alatilanteen jälkeen 3-2. Mestarijoukkueessa myös Eetu Mäkelä pelasi tappiottoman kisan.

Oululaiset osasivat kertoa, että kyseessä olim Lukan neljäs ja Eetun toinen perättäinen joukkuemestaruus. Melkoista! Merkille pantavaa oli, että keravalainen nuorisotyö alkaa kantaa hedelmää, mikä tarkoitti pronssia Pts Sherwoodille.

Nuoremmissa tytöissä pelattiin neljän joukkueen pooli ja siinäkin mestarin nimi oli TIP-70. Jaimielee Rodriquez oli kisassa omaa luokkaansa ja sai hyvää tukea Liia Saloselta, joka vielä taidetaan paremmin tuntea Jannika Oksasen jälkikasvuna. SM-pronssia veivät sisarukset Emily ja Sanni Turi Kotirannan Kunnolle.

Kisat jatkuvat sunnuntaina kaksinpeleissä ja 18-vuotiaiden sekanelinpelillä. Aloitus on klo 9. Lauantaina pelattiin lohdutusluokat poikien joukkuekisassa ensimmäisellä kierroksella pudonneille, mutta sunnuntaina vain ”pääarvontojen” mukaisesti.

Kuvagalleria (Maaret Koivumäki) lauantain mitalisteista

 

18- ja 12-SM – Aikataulu ja arvonnat, kisat alkavat jo klo 9!

18 SM ja Nappulaliiga arvonnat nettiin

Sijoitetut pelaajat

Kisan aikatauluista ja muista järjestelyistä

Kisat ovat huomattavan isot, joten poikien joukkuekisat ja kaikki nelinpelit joudutaan pelaamaan suorina cuppeina, koska iltojen ei haluta venyvän kauhean myöhäisiksi. Joudumme siis kutsusta poiketen aloittamaan molempina päivinä klo 9.

Annettu aikataulu on enemmän ohjeellinen – pelit pyritään koko ajan niin nopeasti kuin mahdollista. Kisan aikataulu on hankala, sillä aika moni 12-vuotiasta pelaa myös 18-vuotiaiden luokissa. Lisäksi ensimmäistä kertaa mukana on myös sekanelinpeli. Poikien joukkuekisaan pyritään järjestämään ensimmäisellä kierroksella hävinneiden lohtu-cup, jos halukkaita osanottajia ilmenee.

Joukkuekisat tuomitaan välieriin asti omin tuomaroinnein, joten toivomme myönteistä suhtautumista huoltajilta ja joukkueiden muilta pelaajilta. Joukkuekisat pelataan ainakin pääosin kahdella pöydällä. Tuomaritarve on ylipäätään varmasti niin kova, että halukkaita tuomareita otetaan pitkin kisaa ilolla vastaan.

Osa peleistä pelataan koulun salilla (pöydät 13-17). Kaikki mitalipelit pelataan alasalissa (pöydät 1-12), eli pöytiä on käytössä yhteensä 17.

Palkintojenjaot järjestetään molempina päivinä kaikkien luokkien päätyttyä.

Lauantai
klo 9 M18 joukkue 1. kierros (16)
N18 joukkue pooli alkaa
klo 10.15 M18 joukkue puolivälierät
klo 11.30 M18 joukkue välierät
M12 joukkue 1. kierros alkaa (16)
klo 12 N12 joukkue pooli alkaa
klo 12.45 M18 joukkue loppuottelu
klo 14 M12 joukkue puolivälierät
klo 15.15 M12 joukkue välierät
klo 16.30 M12 joukkue loppuottelu
klo 16 N18 nelinpeli alkaa
M18 nelinpeli alkaa
Poikien joukkuekisassa 1. kierroksella hävinneille consolation-cup iltapäivän aikana
Sunnuntai
klo 9 M18 poolit
N18 poolit
klo 11 M12 poolit
N12 poolit
klo 13 18 sekanelinpeli 1. kierros (16)
M12 1. kierros (32)
klo 13.30 M18 1. kierros (32)
N18 puolivälierät
klo 14 18 sekanelinpeli puolivälierät
N12 puolivälierät
M12 2. kierros (16)
klo 14.30 M18 2. kierros(16)
N18 välierät
M12 puolivälierät
klo 15 N12 välierät
N18 loppuottelu
M18 puolivälierät
M12 välierät
klo 15.30 N12 loppuottelu
M12 loppuottelu
M18 välierät
klo 16 18 sekanelinpeli välierät
klo 16.30 M18 loppuottelu
klo 17 18 sekanelinpeli loppuottelu
Suoraan pääkaavioon sijoitetut:
M18 Lehtola, Räsänen, Khosravi, Kahlos, Vesalainen M, Vesalainen R, Bril, Koivumäki
N18 Girlea, E. Kellow, Enriquez, M. Kellow
M12 Koivumäki, Mäkelä, Oinas, Vihreälaakso
N12 Enriquez, Kadar

Viron Meistriliiga (M) ja Kuldliiga (N) 2023/2024

Marina Donnerille ja Samuli Soineelle pronssia

Useampi suomalainen pelasi myös tällä kaudella Viron pääsarjoja eli miesten Meistriliigaa sekä naisten Kuldliigaa.

Kauden viimeinen turnaus 4.5.2024 Tallinnassa

Miesten Meistriliiga

  • Samuli Soine, TalTech Spordiklubi
  • Arttu Pihkala, Tartu SS Kalev
  • Otto Tennilä, Maardu LTK
  • Jorma Lahtinen. LTK Kalev
  • Lauri Laane (EST), Maardu LTK

Loppujärjestys

  1. Maardu LTK
  2. Viimsi Pinx
  3. TalTech Spordiklubi
  4. Tartu SS Kalev


Naisten Kuldliiga

  • Marina Donner, Maardu LTK
  • Maria Girlea, TalTech Spordiklubi
  • Elina Veidenbaum (EST), Maardu LTK II

Loppujärjestys

  1. TalTech Spordiklubi
  2. LTK Kalev
  3. Maardu LTK
  4. Narva PSK

 

28.4.2024 ratinglista julkaistu

28.4.2024 päivän lista on 28.4.2024 leikkuripäivän lista.

28.4.2024 päiväyksen listaa käytetään myös niihin kilpailuihin, joiden leikkuripäiväksi on merkitty 29.4-4.5.2024 välillä oleva päiväys.

Jatkan tuota leikkurilistan käyttöä näissä julkaisuissa kauden loppuun, mutta mikään ei estä sitä, että voidaan käyttää uuden sääntömuutoksen tapaa. Eli kilpailukutsussa vain ilmoitetaan, että minkä päiväyksen listaa kyseisessä kisassa käytetään.

Vakiolinkit:
Julkaistut ratinglistat löytyvät täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344

Vanhan ratingin kausiyhteenvedot löytyvät edelleen täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33042

Kysymykset jori.haataja@outlook.com

4 E-S, 5 V-S ja 6 V-S divisioonien tulokset

Mikäli seuraavalla keudella tarvitaan lisää joukkueita johonkin divisioonaan, niin sinne otetaan tippuneita paremmuusjärjestyksessä .

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4E-SAB-YL&kausi=2324
4-divisioona Etelä-Suomi ylempi jatkolohko

4E-SAB_YL Turku 27.4.2024, järjestäjä TuTo
Pisteet
18 Pars
14 HIK 2
12 TuTo 2
8 HäKi
4 UU 2
1 HäKi2
Nelosen ylemmästä jatkolohkosta nousee kolme parasta.

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4E-SAB-AL&kausi=2324
4-divisioona Etelä-Suomi alempi jatkolohko

4E-SAB_AL Turku 28.4.2024, järjestäjä TuPy
Pisteet
11 KoKa 3
8 TuPy 5
7 PT 75 7
2 KSF 2
Smash 2 (luovutti)

Nelosen alemmasta jatkolohkosta tippuu kaksi viimeistä (PT 75 7 ja KSF 2) sekä luovuttanut Smash.

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5V-S&kausi=2324
5-divisioona Varsinais-Suomi
5 V-S Koski 6.4.2024, järjestäjä KoKa
Pisteet
26 TuPy 6
23 PT 75 9
23 TuTo 3
8 PeTo 3
6 ParPi
4 KoKa 4

Vitosesta ensimmäinen nousee ja viimeinen tippuu.

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=6V-S&kausi=2324
6-divisioona Varsinais-Suomi
6 V-S Tampere 28.4.2024, järjestäjä PT 75
Pisteet
28 KSF 3
23 PT 75 10
19 HIK 3
9 PT 75 11
6 TuPy 7
5 LeVi 2

Kutosesta voittaja nousee.

Pelaajien ratingit kauden lopuksi.

4
Pars 2377 2027 1958 785, keskiarvo 1787
HIK 2 1821 1787 1252 1273, keskiarvo 1533
TuTo 2 1591 1543 1542 1458, keskiarvo 1534
HäKi 1571 1483 1462 1449, keskiarvo 1491
UU 2 1615 1387 1298 1201, keskiarvo 1375
HäKi 2 1396 1270 1218 1213, keskiarvo 1274

KoKa 3 1689 1311 1076, keskiarvo 1359
TuPy 5 1552 1292 1131, keskiarvo 1325
PT 75 7 1441 1291 1226, keskiarvo 1319
KSF 2 1390 1278 1255 1184, keskiarvo 1277

5
TuPy 6 1490 1256 1239 1180, keskiarvo 1291
PT 75 9 1385 1306 1171, keskiarvo 1287
TuTo 3 1500 1351 1109, keskiarvo 1320
PeTo 3 1169 1049 854, keskiarvo 1024
ParPi 1106 907 786, keskiarvo 933
KoKa 4 1225 1161 876 758, keskiarvo 1005

6
KSF 3 1126 1281 970, keskiarvo 1126
PT 75 10 1320 1236 802, keskiarvo 1119
HIK 3 1114 1086 1043, keskiarvo 1081
PT 75 11 923 879 879, keskiarvo 894
TuPy 7 1113 895 894 713, keskiarvo 904
LeVi 2 953 905 885 814, keskiarvo 889

Kysymykset jori.haataja@outlook.com

WTT Saudi Smash 1.-11.5.2024

Benedek Oláhin pelit jäivät kahteen –
seuraavaksi olympiakarsintoihin

Torstai 2.5.2024

QR2 Manav Vikash THAKKAR IND (WR60) – Benedek OLAH FIN (WR101) 3-1 (11-7, 9-11, 11-8, 11-3)

Oláhin pelit Saudi-Arabiassa päättyivät karsintojen toiselle kierrokselle. Seuraavaksi ”Pena” pelaa 15.-19.5. Euroopan olympiakarsinnoissa, jotka järjestetään Sarajevossa, Bosnia ja Hertsegovinassa. Siellä on jaossa viisi olympiapaikkaa sekä miesten että naisten kaksinpeleihin. Muut suomalaiset olympiakarsinnoissa ovat Alex Naumi ja Marina Donner.

Ohjelma ja tulokset (ei aikaeroa)

Livestream 

Benedek Oláhin alustava kisaohjelma touko-kesäkuussa

  • 1.-11.5. WTT Saudi Smash, Jedda KSA
  • 15.-19.5. Olympiakarsinnat, Sarajevo BIH
  • 20.-26.5. WTT Contender, Rio de Janeiro BRA
  • 27.5.-2.6. WTT Contender, Mendoza ARG
  • 3.-9.6. WTT Contender, Zagreb CRO
  • 11.-16.6. WTT Contender, Ljubljana SLO
  • 18.6. Olympiaranking sulkeutuu

Koko olympiakarsintasysteemi löytyy tästä linkistä.


Keskiviikko 1.5.2024

QR1 Benedek OLAH FIN (WR101) – Daniel GONZALEZ PUR (WR85) 3-0 (11-8, 11-8, 12-10)

Ottelun voittajan vastustaja karsintojen toisella kierroksella on Manav Vikash THAKKAR IND (WR60) tai Mehdi BOULOUSSA ALG (WR105)

Benedek Oláh jatkaa olympiapisteiden metsästämistä toukokuun alussa Jeddassa pelattavassa kovatsoisessa WTT Saudi Smash -kisassa. Oláhin pelit alkavat keskiviikkona karsinnoista. Pääkaaviopaikkaan vaaditaan kolme otteluvoittoa.

 

PT 75 vei mestaruuspokaalin Tampereelle

Tamperelainen PT 75 tuuletti kauden 2023-24 Mestaruussarjan voittoa lauantaina Ruskeasuon urheiluhallilla, Helsingissä pelatussa neljän joukkueen lopputurnauksessa.

Loppuottelussa PT 75 kukisti hallitsevan mestarin, PT Espoon niukasti 4-3. Ratkaisevassa nelinpelissä Otto Tennilä ja Riku Autio voittivat Aleksi Räsäsen ja Toni Soineen puhtaasti 3-0 (11-4, 11-4, 11-3). Mestarijoukkueessa pelasivat myös Aki Kontala ja Sami Hattunen.

PT Espoon hopeakvartetin muodostivat Räsäsen ja Soineen lisäksi Arttu Pihkala ja Mika Räsänen. Pronssiottelussa Turin Kaiku voitti oululaisen OPT-86:n 4-2.

TIP-70 Vantaalta säilytti suoraan sarjapaikkansa, HIK Pingis Hangosta ja Kosken Kaiku karsintojen kautta. PT Tapiola putoaa ensi kaudeksi 1-divisioonaan, josta tilalle nousee Turun Kaiun kakkosjoukkue.

Välierät: PT Espoo – OPT-86 4-2, PT 75 – Turun Kaiku 4-0.

Runkosarjan lopputilanne ja tilastot

Lopputurnauksen ottelupöytäkirjat (xls)

Mestaruussarjan karsintojen ottelupöytäkirjat (xls)

1-divisioonan karsintojen ottelupöytäkirjat (xls)