Linkki tiedostoon: TUL JoyGames 29.10.2017 tulokset.xls
PTS-60 kansalliset – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: KUTSU-2017c.pdf
Koska kaikilla ei doc-kutsun hyperlinkin käyttö ole onnistunut, niin laitoin uuden pdf-muotoisena.
Toimiskohan se paremmin?
Liittokokousterveisiä
SPTL:n syyskokous käytiin Joukkue-SM:n yhteydessä lauantai-iltana. Paikalla olleet 14 seuran edustajat pitivät kokouksen aluksi hiljaisen hetken viikko sitten joukosta poistuneen Caj Malmbergin muistolle. ”Caije” oli Karjaan pöytätenniksen voimahahmo, joka muistetaan varsinkin neljästä Suomen huipulla pelanneesta lapsestaan.
Hyvähenkisessä syyskokouksessa puhetta johti Pekka Kolppanen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi esillä oli yksi sääntömuutosehdotus. Kokous hyväksyi vuoden 2018 toimintasuunnitelman muutoksitta (no, Matti Kolppanen löysi kuvatekstistä yhden vuosilukuvirheen…), kuten myös liittohallituksen esittämän talousarvion. Toimintasuunnitelma ym. kokousdokumentit löytyvät liiton sivuilta.
Yksimielisestä hyväksynnästä huolimatta esitetty nollabudjetti puhutti. Tiedostamme hyvin, että OKM:n tuki, jota anoimme 20 000 € enemmän kuin tänä vuonna saimme, ei välttämättä toteudu. Finlandia Openkin saattaa rahoituskeinona olla jonkinlaisessa vaaravyöhykkeessä ITTF:n rankingmuutosten myötä. Lisäksi kansainvälinen toiminta kallistuu huimaa vauhtia. Säästöjen tai lisärahoituksen löytäminen ei vastaavasti ole helppoa.
Talousarvion sisällä oli yksi korotusehdotus liiton maksuissa, eli aikuisten A-lisenssiin tuli kymmenen euron korotus. Se hyväksyttiin ja astuu voimaan vajaan vuoden kuluttua eli pelikaudella 2018-2019. Sen sijaan Wegan esitystä veteraani-SM:n liitolle tulevan osuuden (30 %) puolittamisesta kokousväen enemmistö ei kannattanut.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Kimmo Arenius, Kimmo Pihkala ja Pasi Valasti jatkavat uudella kaksivuotiskaudella, mutta Jukka Nieminen luopui jatkosta omalla ilmoituksellaan. Hänen tilalleen kokous valitsi Måns Holmbergin. Vuoden pestin varajäsenet ovat järjestyksessä Hannu Sihvo, Henri Pelkonen, Toni Soine ja Jyrki Nummenmaa. SPTL:n tilintarkastajana jatkaa Stefan Söderberg.
Jukka on luopumassa myös PT 75:n puheenjohtajuudesta. Hän on tehnyt valtavan määrän talkootyötä ja oli kantavia voimia mm. 2015 Veteraani-EM:n järjestelyissä. Kokous palkitsi Jukan ansaituilla aplodeilla.
Kevään ykkösdivarin päätösturnauksesta asti enemmän tai vähemmän esillä ollut sopupeliasia sai yhdellä tavalla ainakin väliaikapisteen, kun kokous hyväksyi sopupeleille uudet rangaistusmahdollisuudet. Keväällä asiaan palataan ”kokonaisuudistuksessa”, jossa otetaan huomioon myös mahdolliset henkilökohtaiset sopuottelut. Nyt tehty päätös koskee vain sarjajoukkueita.
Melko tarkalleen vuoden kuluttua tästä päivästä järjestetään SPTL:n 80-vuotisjuhlat. Paikka on vielä auki, mutta tarkempaa tietoa tulee vielä syksyn aikana. Muistutan taas kerran, että sitä varten seurojen kannattaa anoa puuhaihmisilleen liiton ansiomerkkejä.
Esko Heikkinen
PingisTV-videot Joukkueiden ja A-luokan SM-kilpailusta 2017
Toisen päivän tallenne:
Kakkoskameran videoita toiselta päivältä:
Toisen päivän aikataulu:
Joukkueiden SM (MJO)
Kvartta 10:00
Semi 13:30
Finaali 15:30
Joukkueiden naisten SM (NJO)
Finaalipooli 10:30
M-2200 (A-luokka)
Jatko 32 11:30/12:00
Jatko 16 13:00
Kvartta 14:00
Semi 15:00
Finaali 16:30
MN-2200 (A-luokan nelinpelit)
Jatko 16 12:30
Kvartta 13:30
Semi 14:30
Finaali 16:00
Ensimmäisen päivän tallenne:
Ensimmäisen päivän aikataulu:
Joukkueiden (MJO) Poolit 10:00
M-2200 (A-luokka) Poolit 14:00
MN-2200 (A-luokan nelinpelit) Pooli 16:00
21.-22.10.2017 pelattujen kilpailujen ratingit
SM-sarja 2/5 – Tiedosto
Linkki tiedostoon: SM-sarja Koskella_111117.pdf
BC-SM (1700 ja 1900) – Kilpailutulokset
Linkki tiedostoon: BC-SM_tulokset.xls
TUL JOY Games – Arvonnat
Linkki tiedostoon: TUL JoyGames 29.10.2017 arvonnat.xls
TUL JOY Games – Aikataulut
Linkki tiedostoon: TUL JoyGames 29.10.2017 aikataulu.docx
Joukkue- ja A-SM (2200) – Aikataulut
Linkki tiedostoon: Aikataulu.pdf