Toukokuussa pidimme ensimmäisen pöytätenniksen Yläkoulu ja 2. asteen leirin Pajulahdessa. Onnistuneen kokeilun jälkeen toteutamme tällä kaudella ”täyden” kolmen kerran ohjelman.
Tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo kahdeksan, joten leiri toteutuu, mutta vielä mahtuu mukaan. Lisätietoja allekirjoittaneelta.
Suomen Pöytätennisliitto (SPTL) muistuttaa, että liitto on sitoutunut noudattamaan urheiluyhteisön yhteisiä reilun pelin periaatteita, jotka sisältävät tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja turvallista toimintaympäristöä koskevia linjauksia.
SPTL painottaa, että mikäli pöytätennisyhteisön sisällä tai sen ulkopuolella esitetään näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa näiden linjausten kanssa, ne eivät missään tilanteessa edusta liiton virallista kantaa. Liiton linja on selkeä: tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet ovat erottamaton osa kaikkea sen toimintaa.
Urheilijan ravintolisien käyttöön sisältyy aina riski dopingrikkomukseen. Jos urheilija harkintansa päätteeksi päätyy käyttämään ravintolisiä, voi hän minimoida dopingrikkomukseen liittyviä riskejä Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin ohjeiden mukaisesti.
Urheilija on itse vastuussa, mikäli ravintolisän käyttö aiheuttaa dopingrikkomuksen. Ravintolisät saattavat sisältää Maailman antidopingtoimisto WADAn kiellettyjen aineiden luettelossa olevia aineita, vaikka niitä ei tuoteselosteessa mainittaisikaan. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi piristeet, anaboliset steroidit tai kasvuhormonin eritystä lisäävät yhdisteet. Valmisteet saattavat sisältää kiellettyjä aineita myös epäpuhtauksina.
Ravintolisien koostumuksia ei valvota samalla tavalla kuin lääkevalmisteiden. SUEK ei voi taata ravintolisien turvallisuutta, eikä se voi luokitella ravintolisiä sallituiksi tai kielletyiksi.
Urheilija voi minimoida ravintolisiin liittyviä dopingrikkomuksen riskejä välttämällä riskialtteimpia ravintolisiä. Tällaisia ovat valmisteet, joiden mainostetaan parantavan suoritusta, lisäävän harjoituksen tehoa, lihasvoimaa tai rasvojen palamista. Riski dopingrikkomukseen kasvaa, jos tuotteen ainesosia ei mainita tai niitä ei tunneta.
Ravintolisät on suositeltua hankkia luotettavilta valmistajilta. Maailmalla on useita sertifiointiohjelmia, jotka testaavat ravintolisien koostumusta ja puhtautta. Näidenkään valmisteiden osalta puhtautta ei voida taata kaikkien kiellettyjen aineiden osalta. Mikäli hivenaine- tai vitamiinivalmiste on saatavilla lääkevalmisteena apteekista, SUEK suosittelee ensisijaisesti niiden käyttöä.
Urheilijan vastuulla on osoittaa dopingrikkomusta epäiltäessä, miten kielletty aine on hänen elimistöönsä tullut. Lisäksi hänen pitää osoittaa tehneensä kaiken voitavan minimoidakseen ravintolisän käyttöön liittyvät riskit. Minimointiin sisältyy ainesosien tarkastamisen lisäksi esimerkiksi kuvan ottaminen käytetystä valmisteesta, jossa näkyvät kaikki tuotteen tiedot sekä käytön kirjaaminen ja ilmoittaminen dopingtestin yhteydessä dopingtestipöytäkirjaan.
Lue lisää ravintolisistä ja sertifiointiohjelmista täältä.
Viikonloppuna pelataan harvinaisen kovatasoinen joukkue-SM. Mukana on koko Suomen parhaimmisto Pentti Oláhia ja Ramona Betziä lukuun ottamatta.
Miehissä joukkuekilpailussa käytetään Pariisin olympialaisista tuttua formaattia. Joukkueottelu alkaa nelinpelillä, jota seuraa ykköspelaajien kaksinpeli. Tämän jälkeen pelataan vielä 1-3 kaksinpeliä, kunnes toinen joukkue on napannut kolme voittoa.
Naisissa pelataan perinteisesti kahden hengen joukkueilla. Ottelu sisältää yhden nelinpelin sekä neljä kaksinpeliä.
MIESTEN JOUKKUEKILPAILU
Ennakkosuosikit: PT 75, Kosken Kaiku ja PT Espoo
Hallitseva Mestaruussarjan mestari PT 75 Tampereelta on vahva ehdokas mestariksi Pongfinity-tähti Otto Tennilän johdolla. Vahvaa joukkuetta täydentävät kokeneet Riku Autio ja Aki Kontala sekä kesän siirtoikkunassa Tampereelle siirtynyt juniorilupaus Jimi Koivumäki.
Alex Naumi
Kosken Kaiun ykkösnimenä häärii intin vihreistä saapuva Alex Naumi. Kovan joukkueen täydentävät Vesalaisen veljekset ja Esa Kanasuo, joista erityisesti Matias Vesalainen oli keväällä todella kovassa vireessä.
Kotiseura PT Espoo on myös valmis mestariksi Ruotsiin pingiksen perässä muuttanut Aleksi Räsänen ykköspelaajanaan. Tasaisen vahvassa joukkueessa pelaavat myös Arttu Pihkala, Lauri Hakaste, Mika Räsänen ja Toni Soine.
Aleksi Räsänen
Etukäteiskertoimissa kolme edellistä joukkuetta ovat hyvin tasaisia, mutta Kosken Kaiku ottaa niukasti suosikin viitan.
Suurimmat haastajat: OPT-86 ja Smash
Hallitseva joukkuekilpailun Suomen mestari OPT-86 on tänäkin vuonna vahvasti tyrkyllä mitaleile. Kolmen pelaajan miehistöllä matkalla oleva joukkue Matias Ojala, Vladimir Bril ja Mika Sorvisto saapuu Espooseen varmasti hyvässä vireessä.
Kesän siirtomarkkinoilla SM-pronssimies Juho Kahloksella vahvistunut Helsingin Smash on valmis haastamaan kärkiporukat. Ennen kaikkea Kahlos ja Hoang Long pystyvät yllättämään turnauksessa kenet tahansa. Mika Rauvola ja Anton Mäkinen antavat tulitukea.
NAISTEN JOUKKUEKILPAILU
Ennakkosuosikki: MBF
Naisten joukkuekilpailuun löytyy miesten sarjaa selvempi ennakkosuosikki. Hallitseva naisten kaksinpelin Suomen mestari ja rankingykkönen Marina Donner saapuu joukkue-SM:ään suoraan Laosin WTT Feeder -kilpailusta. Toisena pelaajana mukana oleva Ildiko Kadar on ratingpisteillään kakkospelaajista kovin. MBF:n haastaminen vaatii muilta joukkueilta venymistä.
Marina Donner
Haastajat: PT Jyväskylä, PT Espoo ja PT 75
Jyväskylä nappasi keväällä naisten Mestaruussarjan mestaruuden. Keski-Suomen ylpeyden ulkomaalaiset korvaa elokuun alussa Jyväskylään Espoosta siirtynyt Alexandra Seppänen Maajoukkuepelaaja ja Suomen rankingin kakkonen Maria Girlea on edelleen joukkueen ykköstähti.
Maria Girlea
PT Espoon joukkue sisältää äiti-tytärvoimaa Aleksandra ja Larisa Titievskajan muodossa. Polina Levkina täydentää kotijoukkueen, joka lähtee varmasti turnaukseen ainoastaan kultamitali mielessään.
Tampereen PT 75 on SM-viikolla mukana peräti neljän pelaajan voimin. Joukkue voi iskeä pöytään ykköspelaajaksi SM-pronssinainen Jannika Oksasen. Nelinpelin erikoisnaiset Anne Stenberg ja Oksana Ruotsalainen mahdollistavat joukkueelle monenlaisia variaatioita. Joukkueen täydentää Porin kasvatti Anni Heljala.
PÄÄKAAVION AIKATAULU
Lauantai
10:00-16.00: Miesten ja naisten poolit
16.00-18.00: Naisten puolivälierät
17:00-19:00: Miesten puolivälierät
18:00-20:00 Naisten välierät
Sunnuntai
10.00-12.30: Miesten välierät
11.30-14.00: Naisten finaali
14.15-: Miesten finaali
Pöytätennis antaa Marina Donnerille mahdollisuuden tutustua uusiin maihin ja kulttuureihin – tällä kertaa Kaakkois-Aasiassa sijaitsevaan vajaan 8 miljoonan asukkaan Laosiin, jossa hän osallistuu WTT Feeder -kisaan. Ohjelmassa on kaikki kolme luokkaa. Ottelut käynnistyvät Marinan osalta varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa suoraan pääkaavioista.
Torstai 14.8.
XD QF HUNG Jing-Kai / WU Ying Syuan TPE – TAN Nicholas SGP / Marina DONNER FIN 3-0 (11-7, 11-1, 11-8), Tanin ja Donnerin sekanelinpelit päättyivät puolivälieriin.
WD QF Marina DONNER FIN / Malamatenia PAPADIMITRIOU GRE – LEE Daeun / LEE Seojin KOR 2-3 (7-11, 11-4, 11-9, 4-11, 6-11), Donnerin ja Papdin nelinpelit päättyivät puolivälieriin.amitriou
Keskiviikko 13.8.
XD R16 Anane VONGSA / LIU Ruohan – TAN Nicholas SGP / Marina DONNER FIN 1-3 (12-10, 11-13, 7-11, 7-11), Tan / Donner sekanelinpelin puolivälieriin.
WS R64 LIM Jing Shuen MAS – Marina DONNER FIN 3-0 (11-4, 11-4, 11-4), Donnerin kaksinpelit päättyivät pääkaavion ensimmäiselle kierrokselle.
klo 11.30 WD R16 CHANG Li Sian / LI YING Im MAS – Marina DONNER FIN / Malamatenia PAPADIMITRIOU GRE 2-3 (11-5, 6-11, 11-8, 8-11, 7-11), Donner / Papadimitrou nelinpelin puolivälieriin.
”2/3 voittoa tänään. Kaksinpelissä esitykseni oli huono, en päässyt oikein omaan pelirytmiin missään vaiheessa. Varsinkaan omat syöttöni eivät toimineet. Nelinpelissä ja sekanelinpelissä onnistuin sen sijaan hyvin ja molemmissa pelataan torstaina puolivälierissä. Siistiä!”
Tule auttamaan keskiviikkona pöytätalkoissa Ruskeasuolla. Tavaraa siirretään viikonlopun SM-kilpailuihin. Pöytien lisäksi kevyempää siirrettävää myös kuten aitoja ja verkkoja jne.
Perinteiset pingispelaajien golfin SM-kilpailut järjestetään Master Golfissa (www.mastergolf.fi) 18.7.2025 alkaen kello 10.00.
Pelattava kenttä: Forest, kenttä tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa.
Osallistumisoikeus on kaikilla, jotka ovat pelanneet, pelaavat tai kenties aikovat pelata pingistä, mukaanlukien avio-, avopuolisot, exät ja lapset.
Ryhmäkoko 3 pelaajaa sujuvan pelikokemuksen varmistamiseksi.
Pelimuotoja on kaksi: Lyöntipeli ja PB-luokka. Osallistuminen vapaavalintaisesti jompaan
kumpaan. Muistakaa ilmoittaa kumpaan osallistutte.
Pelimaksu 65,00 €.
Ilmoittautumiset 11.7.2025 mennessä: hakki.nyberg@gmail.com ja 0400-700020 .
Finlandia Open is the most prestigious annual table tennis competition in Finland. The competition is aimed for international level table tennis players across Europe. In 2024, we had over 160 players from 27 ETTU associations. The tournament is held in Kisakallio Sports Institute, Lohja.
Finlandia Open is the perfect tournament for up-and-coming players who want to play many international matches in one tournament. U21 tournament (players born 2004 and later) is played on Thursday (finals on Friday) and the actual Finlandia Open from Friday to Sunday.
The PKO system in use for Men’s and Women’s Singles guarantees approximately six singles matches for each player. All the players will play from Friday morning until Saturday evening. Top8 will continue for Sunday.
In Kisakallio Sports Institute everything is near. It’s just a few hundred meters walk from the accommodation to the competition venue.
Finnish Table Tennis Association welcomes all players to Kisakallio!
Registrations
Registrations must be confirmed by national associations. Deadline for preliminary entries is 30th of September and deadline for final entries 2nd of November. Entries are by done by filling the entry form below and sending it by email to info@sptl.fi.
We visited Finlandia Open because the tournament mode is very interesting. Every player has a lot of matches and they can develop even during the tournament.
Everything is well organized and in one place. Sports hall, hotel, food… We will be here every year!
Samir Mulabdic
Head Coach
Swiss Table Tennis
This is a tournament that offers many possible matches at a competitive level – especially for young senior players! This is the best thing about the tournament, that it offers a very good product at an affordable price for players who are working hard to take the next step.
The conditions for both playing and living are good, with access to a very nice fitness facility and many meals to choose from in the restaurant.
All in all, a competition I would very much recommend for all players looking to play a lot of matches and who want to invest in their careers.
Magnus Mallander
Women’s Head Coach
Table Tennis Denmark