Aihearkisto: Muut

Tilaa lajihistoria – esimerkiksi ensi kauden kisojen palkinnoksi!

Kolmen vuoden urakka on päätöksessä ja tuoreet kirjat ovat liiton toimistolla. Tästä teoksesta  jokainen laji-ihminen löytää mielenkiintoista luettavaa. Kirjan hinta on 50 €, tee tilaus täältä:  Pingpongista pöytätennikseen  

Kirjassa ”virallisen pöytäkirjahistorian” lisäksi mm. henkilökuvat Benedek Oláhista, Jarmo Jokisesta, Sonja Grefbergistä, Torkel Grefbergistä, Esa Ellosesta ja Topi Pöyrystä. Finlandia Open, Victor Barna Cup, Nappulaliiga, veteraani- ja parapingis ovat saaneet oman tarinansa. Kuten myös ensimmäinen suomalainen maila- ja pöytätehdas, väline- ja sääntökehitys kuten myös työväen pöytätennis.

Eli luettavaa riittää. Tilastot sisältävät myös mainion henkilöhakemiston. Kilpailujen järjestäjät saavat tästä mainion palkinnon ensi kauden kisoihin!

Valmistumisesta pitää kiittää monia, kuten Matti Kolppasta, Esa Valastia ja Mika Räsästä, jotka kuuluivat historiatoimikuntaan yhdessä puheenjohtaja Esko Heikkisen kanssa. Ilman Urheilumuseon Ossi Viitaa ja Vesa Tikanderia hankkeesta ei olisi tullut valmista. Tavaraa on mainioiden tilastojen kanssa 317 sivua.

Urheilumuseon kirjoittajien lisäksi artikkeleja olivat tuottamassa myös Kimmo Hovi, Pekka Nieminen, Solja Virtanen, Arto Luukkainen, Kai Merimaa & Usko Puustinen, Esa Miettinen, Jarmo Siekkinen, Erkki Alaja, Jukka Heinonen, Anni Bölenius  ja Martti Autio. Kiitos ja kumarrus heillekin.

Veteraanien MM, Las Vegas 18.-24.6. 2018, Kai Merimaalle 85-vuotiaiden MM-kultaa!

Kai Merimaalle MM-kultaa 3-1 voitolla Frantisek Preisistä 85-vuotiaiden loppuottelussa. Hienoa Kai!


Kuva: Kai Merimaa kättelemässä vastustajan valmentajaa ottelun päätyttyä


Kai Merimaa pelaa 85-vuotiaiden loppuottelussa tänään Frantisek Preisia (CZE) vastaan. Suora lähetys klo 23.00 alkaen: https://youtu.be/INU4hLG8KD4

Tulossivusto: https://www.ttm.co.at/results/wvc2018/

Suorat lähetykset finaalipeleistä menossa: https://www.teamusa.org/USA-Table-Tennis/Features/2018/June/24/2018-World-Veteran-Championships-Sunday-LIVE-Video-Streaming

Veteraanien MM-kisat järjestetään Las Vegasissa 18-24.6. Kisoissa on mukana melkein 4000 osallistujaa. Kisan arvonnat on nähtävissä tapahtuman kotisivuilla osoitteessa: www.wvc2018.com 

 

 

 

 

Uusia tarinoita liiton sivuilla

Historiakirjamme tulee ulos lähipäivinä. Sen jälkeen juttuja alkaa vähitellen löytyä myös verkosta. Jo nyt on otettu pieni alku, kuten voit täältä katsoa.

Urheilu on täynnä tarinoita ja historia ei ole milloinkaan valmis. Kirjammekin on joiltakin osin vanhentunut jo painosta tullessaan. Siksi historiaa on koko ajan tulkittava, täydennettävä, korjattava. Se sujuu verkossa kätevästi.

Junioreiden EM, joukkuearvonnat

Romanian Cluj-Napocassa 15-24.7 järjestettävien junioreiden EM-kisojen arvonnat on julkaistu.

Suomen joukkueiden alkulohkot:
Junioripojat (Alex Naumi, Pedram Moradabbasi, Arttu Pihkala)
Itävalta, Suomi Tanska, Wales, Armenia.
Junioritytöt (Annika Lundström, Sofie Eriksson ja Aleksandra Titievskaja)
Suomi, Bulgaria, Sveitsi, Makedonia.
Kadettipojat (Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen)
Slovenia, Englanti, Viro, Suomi

Alkulohkojen jälkeen joukkuepelit jatkuvat sijoituspeleillä. Joukkuekilpailun jälkeen 20.7 alkavat henkilökohtaiset luokat, joiden arvonnat tehdään kisojen aikana. Kadettipojat eivät osallistu henkilökohtaisiin luokkiin, Aleksandra Titievskaja pelaa henkilökohtaiset luokat kadeteissa. 

Matkapuhelimen käyttö kesäleirillä

Matkapuhelin Kosken leirillä

Pöytätennisliiton kesäleiri lähestyy.  Useampi päivä pelaamista ja muuta liikuntaa vaatii luonnollisesti myös lepoa. Tämän vuoksi haluamme rauhoittaa yöt nukkumiseen. Meillä leirin aikana hiljaisuus on klo. 22.30 -7.20 (toki aikaisemminkin saa nukkumaan mennä). Tämän hiljaisuuden ajaksi keräämme kaikkien leiriläisten matkapuhelimet valmentajien huoneeseen.  Päivällä matkapuhelimet ovat taas leiriläisten käytössä.

Jos hiljaisuuden aikana vanhemmilla tulee asiaa leiriläisille, joka ei voi odottaa aamuun, niin minulla on matkapuhelin päällä myös yöllä.

Leiriterveisin!

Taneli Keinonen

0505285861

TIPin kesäleiri Tartossa 31.7.-3.8.

TIPin perinteinen kesäleiri järjestetään yhdessä Tarton Kalevin kanssa Tartossa 31.7.-3.8. Ilmoittautuneita on nyt noin 35. Joitakin mahtuu vielä mukaan. Leiri on tarkoitettu sekä nuorille että aikuisille. Ohjelmassa päivittäisiä treenejä, mutta myös leppoisaa tutustumista historialliseen, kesäiseen Tartoon. Sopii koko perheen retkeksi. Matkat Vikingillä, majoitus hotelli Dorpatissa.
Lisätiedot jarmo.siekkinen@globex.fi, 040 595 0106.

Pt Forum lopetettu

Yritykseni it-muutosten vuoksi sen palvelimella toiminut Pöytätennisforum on lopetettu. Tein pöytätenniksen www-sivut (Euroopan ensimmäinen pöytätennissivusto ja toinen koko maailmassa) vuonna 1995. Www-sivuja seurasi Pt Forum, joka on ollut toiminnassa yli 20 vuotta. Pt Forum oli alunperin tarkoitettu pingisväen riippumattomaksi keskustelu- ja infokanavaksi.  Varsinkin ennen some-aikaa toiminta forumilla oli ajoittain vilkasta. Parin viime vuoden aikana forumin käyttöä ovat haitanneet  hakkerit haittaohjelmaviesteineen. Ja samanaikaisesti some-kanavat ovat korvanneet forumin tarvetta. Aikansa kutakin ja nokka kohti uusia haasteita !

Lämpimät kiitokset kaikille Pt Forumia vuosien aikana käyttäneille ja Hyvää Kesää 2018 !

 

terveisin Risto Pitkänen

Kosken Kesäleirin info

Kosken Kesäleirin info

Varsinainen leiri alkaa maanantaina 11.6.2018 aamiaisella. Leirille voi saapua jo sunnuntaina 10.6 illalla kello 19.00 jälkeen majoittumaan (suositeltavaa). Maanantaina aamulla ensimmäinen harjoitus on kello 10.00 (tämä oikea aika, ei siis 9.00 kuten virheellisesti sanonut). Leiri päättyy perjantaina 15.6.2018 kello 16.00 (huomaa muuttunut pidempi aika perjantaina)

Valmentajat: Pöytätennisliiton valmentajat

Paikka: Lampitie 3

Ohjelmassa on luonnollisesti runsaasti paljon pöytätennistä, mutta myös muuta liikuntaa. Ota siis ulkoliikuntavarusteet mukaan kuten myös uintivarustus.

Majoittuminen koululuokissa eli ota makuupussi ja patja mukaasi.

Jokainen vastaa omista vakuutuksistaan

Leirin hintaan (185e)kuuluu majoituksen ja valmennuksen lisäksi aamupala, lounas ja päivällinen. Iltapalasta jokainen vastaa itse. Ilmoittakaa ilmoittautuessa mahdolliset ruoka-allergiat. Iltapalaa ei leirillä ole. Ruokapaikkamme lähellä on kauppa, josta saa kätevästi iltapalaa ostettua. Pienempien leiriläisten kanssa kannattaa varmaan jo kotona käydä läpi mitä iltapalaksi kannattaa ostaa. Kovin paljoa ylimääräistä rahaa ei leirille kannata ottaa mukaan. Majoitumme koululuokissa, joten kylmäsäilytysmahdollisuutta ei iltapaloille ole.

Laskutamme leirin vasta jälkikäteen (ei käteismaksua).

Koululla yöpyy myös valmentaja eli valvonta on koko leirin ajan. Jos vanhemmilla kysyttävää niin soittakaa tai laittakaa viestiä Taneli Keinoselle (0505285861).

Taneli Keinonen

 

 

JUHA-LISTA 2.6.2018

JUHA-LISTA 2.6.2018

  1. Juha Äänismaa HIK Pingis               2166
  2.  Juha Kangas TuPy                              2037
  3. Juha Rimpiläinen Wega                    1918
  4. Juha Suotmaa ParPi                          1765
  5. Juha Lipponen Häki                           1677
  6. Juha Pekkarinen HIK Pingis           1667
  7. Juha Mustonen PTS-60                     1438
  8. Juha Akkanen MPS                             1416
  9. Juha Kulju KuPTS                                1308
  10. Juha Salmi IPT-94                                1199
  11. Juha Meinander MBF                         1160
  12. Juha Virkkala YPTS                             1151
  13. Juha Julmala SeSi                              1071
  14. Juha Kääräinen IPT-94                        922
  15. Juha Siltanen KurVi                              922

Junioreiden EM, Cluj-Napoca 15-24.7

Huippu-urheiluvaliokunta on valinnut joukkueet Romanian Cluj-Napocassa 15-24.7 järjestettäviin junioreiden EM-kilpailuihin.

Kisoihin valittiin joukkueet junioripoikien, juniorityttöjen ja kadettipoikien luokkiin. Kadettipojat pelaavat kisoissa vain joukkuekilpailun (15-19.7), juniorityttöjen joukkueeseen valittu Aleksandra Titievskaja pelaa henkilökohtaiset luokat kadettityttöjen luokassa.  

Junioripojat: Alex Naumi, Pedram Moradabbasi, Arttu Pihkala
Junioritytöt: Annika Lundström, Sofie Eriksson, Aleksandra Titievskaja
Kadettipojat: Sam Khosravi, Aleksi Räsänen

Näiden pelaajien lisäksi junioripojissa Matias Ojalalla ja kadettipojissa Joonas Kylliöllä on mahdollisuus osallistua kilpailuun täydellä omavastuuosuudella.