Marina Donner on valittu Ahvenanmaan parhaaksi naisurheilijaksi vuonna 2022. Palkinto luovutettiin perjantaina pidetyssä Ahvenanmaan omassa urheilugaalassa.
Donnerin meriittilistalta löytyvät viime vuodelta mm. 40-vuotiaiden kaksinpelin EM-kulta sekä naisten kaksinpelin, nelinpelin ja sekanelinpelin Suomen mestaruudet.
Lämpimät onnittelut Marina & taustajoukot!
Yle Sportliv kävi jututtamassa Marinaa Ahvenanmaalla. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta ja sekä Yle Teem/Fem -kanavalla sunnuntaina 12.3. kello 19.48.
Yksi voitto, kahdeksan ITTF:n rankingpistettä ja repullinen kansainvälistä kokemusta oli Marina Donnerin saalis Jordaniassa pelattavista WTT Feeder -kisasta. Donnerin taival kaksinpelissä päättyi pääkaavion toisen kierroksen 0-3 (6-11, 4-11, 7-11) -tappioon maailmanlistan sijalla 92 olevaa hongkongilaista Zhu Chengzhua vastaan. Zhu oli neljäs pelaaja Tokion olympialaisissa pronssia voittaneessa joukkueessa.
Kahdeksan lisäpistettä nostaa Donnerin sijoitusta (629.) seuraavalla maailmanlistalla noin 200 pykälää.
ke 1.2. WS R64 Farida BADAWY EGY (WR312) – Marina DONNER FIN (WR629) 2-3 (12-10, 11-13, 8-11, 11-4, 6-11). Donner eteni kaksipelissä 32 parhaan joukkoon.
to 2.2. WS R32 ZHU Chengzhu HKG (WR92) – Marina DONNER FIN (WR629) 3-0 (11-6, 11-4, 11-7). Donnerin kaksinpelit päättyivät pääkaavion toiselle kierrokselle.
ke 1.2. WD R16 Nadeen EL-DAWLATLY / Farida BADAWY EGY – Marina DONNER FIN / Yousra HELMY EGY 3-1 (11-8, 8-11, 11-6, 11-9). Helmyn ja Donnerin nelinpelit päätökseen.
Marina Donner osallistuu helmikuun alussa Jordanian Ammanissa järjestettävään WTT Feeder -kisaan. Tuoreella kolminkertaisella 40-vuotiaiden MM-kultamitalistilla on ohjelmassa kaksinpelit sekä nelinpelit yhdessä egyptiläisen Yousra Helmyn kanssa.
Molemmat luokat pelataan suoraan yhden tappion kaaviolla (R64 ja R16). Suomalaista tuomariosaamista Ammanissa edustaa Joonas Kivimäki.
Pöytätenniksen vuoden 2022 Taustavoima-palkinnon saa vantaalaisen TIP-70:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja pingiksen puuhamies Jarmo Siekkinen. Lämpimät onnittelut!
Urheilugaalan Taustavoima -palkintoluokka on uudistettu. Kaikilla urheilun lajiliitolla/järjestöllä on ollut mahdollisuus oman valintaprosessinsa kautta nimetä Urheilugaalassa palkittavaksi Taustavoima. Näiden tärkeiden ja mittaamattoman arvokkaiden ihmisten työpanos ja rooli ovat vaikuttaneet lajin kehittymiseen tai he ovat olleet ratkaisevassa roolissa lajin menestymisen takana tai heidän pyyteetön pitkäjänteinen työnsä on ollut merkittävää muulla tavoin lajin ja sen urheilijoiden menestyksen ja elinvoimaisuuden varmistamiseksi.
Jarmo Siekkinen on toiminut mm. seuraavissa pöytätennikseen liittyvissä tehtävissä:
Yleisseuran lajijaoston sekä myöhemmin lajin erikoisseuran puheenjohtajana yli 40 vuoden ajan. Viimeiset 12 vuotta TIP-70:n puheenjohtajana.
SPTL:n valiokunnissa ja hallituksessa yhteensä yli kolme vuosikymmentä, hallituksessa varapuheenjohtajana kolmelle eri puheenjohtajalle. Varapuheenjohtaja-aikana liiton edustajana Suomen Olympiakomitean valtuuskunnan toiminnassa.
SPTL:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja yli 10 vuoden ajan.
Pöytätennis-lehden päätoimittaja runsaat kymmenen vuotta.
Mukana eri rooleissa järjestämässä Suomen Pöytätennisliiton kansainvälisiä tapahtumia (mm. Finlandia Open, Finlandia Junior Open, veteraanien EM).
Suomen Valmentajat ry:n kuukauden valmentaja on parapöytätenniksessä MM-hopeaa voittaneen Aino Tapolan valmentaja Martti Autio. Tapolan mitali on Suomen ensimmäinen parapöytätenniksen MM-mitali 20 vuoteen. Onnittelut Mara!
Valmentajakonkari Autio on toiminut parapingispelaajien päävalmentajana kahteen otteeseen. Vuonna 1982 Aution valmennettava Pekka Paalanko voitti maailmanmestaruuden miesten puolella samassa luokassa, missä Tapola kilpailee.
Vuodesta 2017 lähtien Tapolaa valmentanut Autio oli ehtinyt työskennellä Suomen Pöytätennisliitossa, valmentaa miesten maajoukkuetta, opettaa telinejumppapohjaista taitoa lapsille, toimia liikunta-alan yrittäjänä sekä personal trainerina kunnes ajautui paravalmennuksen pariin jälleen vuonna 2016.
– Esa Miettinen pyysi Rion jälkeen, että tulisin valmentamaan häntä. Esa asui Kuopiossa ja valmennus oli viikonloppu- ja leirivalmennusta. Siitä sitten levisi huhu Helsinkiin, että valmennan ja Aino tuli pyytämään minua valmentajakseen.
Pelaajaurallaan kaksi pöytätenniksen kaksinpelin Suomen mestaruutta voittaneen Aution valmennusura alkoi jo kohtuu nuorena parapöytätenniksen lajipioneerin kehotuksesta.
– Kymmenkertainen pingiksen paralympiamitalisti edesmennyt Matti Launonen kävi katsomassa meidän maaotteluita. Kun jossain vaiheessa sanoin, että lopetan pelaamisen kansainvälisellä tasolla, niin Matti tokaisi, ”Kun lopetat, niin voit alkaa valmentamaan meitä.”
Autio kertoo, että on aina ollut kiinnostunut valmentamisesta.
– Minulla ei pingisurani aikana koskaan ollut henkilökohtaista valmentajaa. Oli itse otettava selvää asioista. Totta kai ensin kiinnosti se, että miten pystyn omaa peliäni kehittämään ja parantamaan. Sitten tienattiin rahaa järjestämällä junnuleirejä toimien leireillä valmentajina, että päästiin itse kisareissuille. Siitä se lähti.
Valmentajana Aution tavoitteena on päästä siihen pisteeseen, että hänestä tulee urheilijalle vähitellen tarpeeton eli urheilija on mahdollisimman itseohjautuva.
– Pöytätenniksessä valmennuksen pitäisi tähdätä siihen, että urheilija ajattelee ja pärjää itse. Valmentaja muuttuu vaan urheilijan henkiseksi tueksi ja sparriksi, jonka kanssa asioita mietitään yhdessä.
Valmentamisessa hienointa Aution mielestä on nähdä oma kädenjälki ja urheilijan kehittyminen.
– Jos asetetaan jotain tavoitteita, oli ne sitten harjoituksellisia tai kilpailullisia, niin on kiva katsoa ollaanko päästy sinne mitä ollaan tavoiteltu. Jos urheilija ei onnistu, niin sitten valmentaja voi katsoa peiliin, että onko ollut oikeat metodit. Ovatko tavoitteet suhteessa panostuksiin olleet realistisia. Varsinkin jos tavoitellaan kansainvälistä huippua, tulee valmentajalla olla selvä käsitys, mitä se vaatii niin urheilijalta kuin valmennukselta.
Muun muassa kansallisen valmentajatutkinnon ja Ruotsissa ylimmän tason pingisvalmentaja koulutuksen käynyt Autio liputtaa jatkuvan itsensä kehittämisen ja kouluttautumisen puolesta.
– Kansainväliset tapahtumat ovat hyviä paikkoja keskustella toisten valmentajien kanssa. Pitää rohkeasti lähteä muille maille. Nykyään on myös helppoa hankkia valmennustietoutta, kun on YouTubet ja muut.
Autio tekee vuodessa 1500 tuntia töitä valmennettavansa eteen ilman palkkaa. Hän on harmissaan, että päteviä valmentajia on vähän, mutta samalla tietoinen siitä, miksi valmentajan työ ei välttämättä houkuttele. Autio kaipaisi lisää nuoria valmennushommiin.
– Tämähän on hienoa hommaa! Nuorten kannattaisi jo aikaisessa vaiheessa ruveta miettimään, vielä kun itse aktiivisesti harrastaa, että voisi samalla käydä valmennuskursseja. Siitä saa ihan varmasti omaan lajiinsa ja harjoitteluun hyviä vinkkejä. Jos jossain vaiheessa päätyy valmentamaan, niin siitä on valtava hyöty. Suosittelen.
Tulevaisuuden parapöytätennis valmentajia varten Autiolla on tekeillä valmennusopas.
– Olen tässä pari vuotta nyt kerännyt materiaalia siihen. Haluan antaa oppimani seuraaville tulijoille, ettei kaikkien tarvitsisi tehdä samoja virheitä. Se ehkä helpottaa minua lopettamaan valmentamisen jossain vaiheessa. Ymmärrän toivottavasti lopettaa ennen kuin pyydetään lopettamaan, sanoo Autio nauraen.
Vuoden 2022 parhaaksi pöytätenniksen pelaajaksi on valittu Benedek Oláh (Seinäjoen Sisu / Jura Morez TT, Ranska). Valinta oli 31-vuotiaalle Oláhille jo 14:s peräkkäinen (2009-2022).
Urheilutoimittajain Liitto valitsee vuosittain Lajien parhaat urheilijat. Perinne on jatkunut jo vuodesta 1946 lähtien. Ensin lajeja oli mukana vain muutama, mutta lajivalikoima on vuosien mittaan jatkuvasti laajentunut. Tänä vuonna lajinsa paras nimettiin 81 eri lajissa.
Ranskan pääsarjassa eli Pro A -liigassa pöytätennistä ammatikseen pelaava Benedek Oláh on päässyt vaikean alkusyksyn jälkeen hyvään vireeseen.
Maailmanlistalla sijalla 58 olevan suomalaisen nousukunnon ovat saaneet viimeisen kuukauden aikana kokea mm. taiwanilainen Chuang Chih-yuan (WR17), slovakialainen Wang Yang (WR38) sekä portugalilainen Joao Geraldo (WR51).
– Todella hyvät voitot kovista pelaajista. Tiukat pelit sain käännettyä itselle. Chuangin ja Wangin voitot ovat urani parhaimpia, peli alkoi vihdoin rullaamaan, Oláh iloitsee.
Joulutauolle siirryttäessä Oláhin edustama Jura Morez TT on sarjassa toisena tasapisteissä kärkijoukkue SPO Rouenin kanssa. Tasaisessa sarjataulukossa kärkikuusikko on kolmen pisteen sisällä. Oláhin ottelusuhde on 6-6. Jura Morezin kausi jatkuu 11. tammikuuta vierasottelulla AS Pontoise Cergya vastaan.
Keväällä Seinäjoen Sisun miehen ohjelmassa on Ranskan liigan lisäksi joitakin WTT-kisoja.
– Tammikuussa menen Qatarin kisoihin. Muuten kevään ohjelma on vielä auki, Oláh sanoo.
Naumilla kiireinen kevät Ruotsissa ja Ranskassa
Alex Naumin edustama Eslövs AI BTK on syyskauden jälkeen kolmella voitolla ja neljällä tappiolla Ruotsin pääsarjassa eli Pingisliganissa kuudentena.
– Sarja on äärimmäisen tiukka, ykkössijaan on eroa vain neljä pistettä eli kaikki on vielä ihan auki. Tiistaina otettiin todella tärkeät pisteet Halmstadia vastaan. Jatkan keväällä myös Ranskan National 1 -sarjaa. Siellä alkaa toinen vaihe, josta on mahdollisuus nousta Pro B:hen. WTT-kisoja en näillä näkymin ole kevätkaudella pelaamassa, Kosken Kaiun kasvatti kertoo.
Naumin kaksinpelien ottelusuhde Pingisliganissa on 3-5. Kausi jatkuu 31. tammikuuta kotiottelulla Spårvägens BTK:ta vastaan. Henkilökohtaiset Suomen mestaruudet ratkotaan maaliskuun lopussa Helsingin Ruskeasuolla.
Toukokuussa pelataan EM-lopputurnauspaikoista
Sekä Suomen miesten että naisten maajoukkueet selvittivät lokakuussa tiensä EM-joukkuekisojen jatkokarsintoihin, jotka pelataan toukokuun alussa. 24 joukkueen EM-lopputurnaus isketään syyskuussa Malmössä, Ruotsissa.
Taistelu olympiapaikoista alkaa
Maailmanranking menee seuraavan puolen vuoden aikana uusiksi, kun yli vuoden vanhat pisteet jäävät vaiheittain pois laskuista. Olympiarankingin laskenta Pariisin kisoihin alkaa kesäkuussa 2023. Siihen lasketaan mukaan vuoden ajalta kahdeksan parhaan kilpailun pisteet. Muut reitit olympialaisten kaksinpeleihin ovat joukkuekilpailu sekä erilliset maanosakarsinnat.
Suomen Paralympiakomitea nimesi kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. viisi henkilöä Paraurheilun Kunniagalleriaan. Nimetyt henkilöt ovat pöytätenniksenpelaaja Matti Launonen, yleisurheilija Harri Jauhiainen, maalipalloilija Tarja Pelkonen, hiihtäjä Kari Joki-Erkkilä ja hiihtäjä Kaija Tuikkanen.
Kunniagalleriavalinnat julkistettiin Paralympiakomitean järjestämässä Paralympiagaalassa Helsingin Hotel Scandic Parkissa. Paralympiagaalaan oli kutsuttu ensimmäistä kertaa koolle kaikki elossa olevat suomalaiset paralympiavoittajat.
Suomi on voittanut paralympiahistorian aikana eli vuoden 1960 Rooman kisoista lähtien yhteensä 471 mitalia, joista 155 on kultaista. Kaikkiaan suomalaisia paralympiakultamitalisteja on 94. Heistä elossa on vielä 64. Paikan päällä Paralympiagaalassa kultamitalisteja oli 30.
Paralympiagaalassa oli paikalla paralympiakultamitalisteja kuudelta eri vuosikymmeneltä, vuonna 1976 Örnsköldsvikin talvikisoissa ensimmäiset paralympiakultansa voittaneesta hiihtäjä Pertti Sankilammesta vuoden 2022 Pekingin kisojen kultamitalisteihin, lumilautailija Matti Suur-Hamariin ja alppihiihtäjä Santeri Kiiveriin. Sankilampi on ollut yhdessä Raimo Lindbergin kanssa vahvasti laittamassa alulle ja edistämässä paralympiavoittajien koolle kokoamista.
Paraurheilun Kunniagalleria perustettiin vuonna 2020, jolloin siihen nimettiin kymmenen henkilöä. Kahden vuoden takaisiin valintoihin pääsee tutustumaan täällä. Kunniagalleriaa täydennetään kahden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2024.
Vuonna 2019 edesmennyt Matti Launonen teki huikean pitkän uran parapöytätenniksen huipulla. Hän kilpaili kansainvälisessä turnauksessa vielä 74-vuotiaana kesällä 2018.
– Eräs urheilukaverini sanoi minulle vuoden 1976 kisojen jälkeen, että olen jo liian vanha huippu-urheilijaksi. Ikää minulla oli siinä vaiheessa 32 vuotta, Launonen virnuili Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1992 voitettuaan uransa ensimmäisen henkilökohtaisen paralympiakullan.
Launonen voitti urallaan 44 arvokisamitalia ja niistä 14 paralympialaisissa. Pöytätennismenestyksen ohella Launonen voitti uransa alkuvuosina paralympiamitaleita myös uinnista ja yleisurheilusta.
Launonen edusti Suomea yhdeksissä peräkkäisissä paralympialaisissa (1972–2004) ja oli mitaleilla kahdeksissa kisoissa peräkkäin (1972–2000). Vastaavaan ei kukaan muu suomalainen paraurheilija ole pystynyt. Launonen toimi urallaan esimerkkinä vaikeavammaisille suomalaisurheilijoille.
Aino Tapola saavutti hopeaa Espanjan Granadassa järjestetyissä parapöytätenniksen MM-kisoissa. Lauantaina pelatussa naisten kaksinpelin 1-luokan loppuottelussa ykkössijoitettu puolalainen Dorota Buclaw oli Tapolaa vahvempi lukemin 3-1 (6-11, 11-7, 11-7, 11-6).
– Vastustaja oli juuri tuon verran parempi, joten kyllä voitto oikeaan osoitteeseen meni, päävalmentaja Martti Autio tunnusti.
Tapola aloitti ottelun vakuuttavasti, mutta kokenut vastustaja sai pelinsä rullaamaan toisessa erässä. Buclawin vahvuuksia olivat vahva hyökkäys sekä monipuolinen syöttöpeli, eikä Tapola päässyt näin käyttämään omaa bravuuriaan eli korkeaa alakierrenostoa.
– Ensimmäinen erä meni hyvin, mutta sen jälkeen Ainon peli meni vähän varovaiseksi, Autio analysoi.
45-vuotias Bucław on kolminkertainen paralympiakävijä sekä MM-pronssimitalisti vuodelta 2018. Lisäksi hänellä kolme EM-mitalia, yksi kutakin väriä. MM-hopea on puolestaan 25-vuotiaalle Tapolalle uran ensimmäinen arvokisamitali.
– Minullakin oli useita paikkoja tehdä pisteitä, mutta toisessa erässä iski jännitys päälle. Tämä on kuitenkin voitettu hopea, viisi vuotta pöytätennikseen satsannut Tapola totesi.
Edellisestä henkilökohtaisesta MM-mitalista ehti vierähtää aikaa tasan kaksi vuosikymmentä. kun edesmennyt Matti Launonen saavutti pronssia vuonna 2002. MM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi, EM-kisat puolestaan parittomina vuosina, seuraavan kerran elokuussa 2023 Rotterdamissa, Hollannissa.
– EM-kisoissa on mukana suunnilleen tämä sama poppoo, mutta olympialaisissa pärjäämisen on paljon vaikeampaa, sillä siellä 1- ja 2-luokat on yhdistetty – silti haluan vielä joskus olla maailman paras, Tapola vahvisti.
Tapolan valmennustiimiin kuuluvat Aution lisäksi Hannu Sihvo, leireillä Iivari Hartikainen sekä psyykkinen valmentaja Paula Arajärvi.
MM-kisoissa huomionarvoista on Timo Natusen jaettu viides sija miesten 1-luokassa. Siilinjärveläinen hävisi oman puolivälieränsä erin 1-3 luokan voittaneelle korealaiselle Nam KiWonille. Sekanelinpelissä Tapola ja Natunen karsiutuivat avauskierroksella.
Aino Tapola MM-loppuottelussa lauantaina kello 14.15
12.11.2022
Aino Tapola pelaa lauantaina kello 14.15 Suomen aikaa Espanjan Granadassa parapöytätenniksen MM-kultamitalista. Naisten kaksinpelin 1-luokan loppuottelussa Tapola saa vastaansa ykkössijoitetun puolalaisen Dorota Buclawin.
45-vuotias Dorota Bucław on kolminkertainen paralympiakävijä sekä MM-pronssimitalisti vuodelta 2018. Lisäksi hänellä kolme EM-mitalia, yksi kutakin väriä. 25-vuotiaalle Tapolalle tuleva arvokisamitali on uran ensimmäinen.
Linkki livestreamiin (Table 2)
Palkintojenjakoseremoniat ottelun jälkeen (Table 1)
Aino Tapola selvitti tiensä MM-loppuotteluun Espanjan Granadassa pelattavissa parapöytätenniksen MM-kisoissa. Kaksinpelien 1-luokan välierissä Tapola voitti kreikkalaisen Evanthia Bournian 3-0 (11-7, 14-12, 11-3).
Helpolla 16-vuotias Bournia ei Tapolaa kuitenkaan päästänyt, sillä hänellä oli toisessa erässä kolme eräpalloa. Pelaajien tasoero tuli kunnolla esille vasta päätöserässä.
– Semifinaali meni kutakuinkin käsikirjoituksen mukaan. Kakkoserän pientä herpaantumista ja kipsiä lukuun ottamatta hieno peli Ainolta, päävalmentaja Martti Autio totesi.
Tapolan voiton avaimet olivat kova syöttö kohti vastustajaa sekä onnistuneet alakierrenostot.
– Ensimmäisen kerran näissä kisoissa jännitin peliä. Kädet tuntuivat vähän löysiltä ja siksi kakkoserä meinasi lipsua käsistä. Onneksi vastustajaa jännitti vielä enemmän, niin sain kolmannessa erässä henkisen yliotteen, Tapola huokaisi.
Lauantaina kello 14.15 Suomen aikaa pelattavassa MM-loppuottelussa Tapola saa vastaansa luokan ykkössijoitetun puolalaisen Dorota Buclawin.
– Nyt aloitetaan valmistautuminen lauantain otteluun, jossa emme todellakaan ole ennakkosuosikkeja. Lähdetään kuitenkin hakemaan yllätystä, Autio suunnitteli.
45-vuotias Dorota Bucław on kolminkertainen paralympiakävijä sekä MM-pronssimitalisti vuodelta 2018. Lisäksi hänellä kolme EM-mitalia, yksi kutakin väriä.
Aino Tapola pelaa perjantaina kello 13.15 Suomen aikaa paikasta MM-loppuotteluun, kun välierässä vastaan asettuu kolmossijoitettu kreikkalainen Evanthia Bournia. Tapola on sijoitettu kuuden pelaajan 1-luokassa kakkoseksi.
Timo Natusen kaksinpelit Espanjan Granadassa järjestettävissä parapöytätenniksen MM-kisoissa päättyivät puolivälierien 1-3 (10-12, 11-9, 9-11, 7-11) -tappioon korealaista Nam KiWonia vastaan.
Natunen pysyi hyvin kaksinkertaisen paralympiamitalistin vauhdissa mukana ja jopa hallitsi ajoittain peliä. Kokeneen korealaisen syöttövalikoima käänsi kuitenkin voiton hänelle.
– Ensimmäiset kaksi erä oli kiva pelata, kun pelattiin normaalia peliä. Sidoin mailan uudelleen toiseen erään, ja sitten alkoi syöttökin kulkea. Tämän jälkeen vastustaja vaihtoi taktiikkaa ja alkoi syöttämään lyhyttä – siihen oikeastaan ottelu ratkesi, Natunen summasi.
Nam KiWon on 1-luokan kakkossijoitettu, Natusen kisaranking on 11:s, joten suomalaisen MM-kisadebytantin tappiolukemat ovat vähintäänkin siedettävät.
– Ensimmäinen erä olisi voinut tulla ihan hyvin myös Timolle. Kaveri oli siinä aika hermona. Pienestä se oli lopulta kiinni, kauttaaltaan hyvä esitys Timolta, valmentaja Iivari Hartikainen kehaisi.
Naisten kaksinpeleissä Aino Tapola pelaa perjantaina kello 13.15 Suomen aikaa paikasta loppuotteluun, kun välierässä vastaan asettuu kolmossijoitettu kreikkalainen Evanthia Bournia. Tapola on sijoitettu kuuden pelaajan 1-luokassa kakkoseksi.
Timo Natunen pelaa torstaina kello 15.30 Suomen aikaa paikasta välieriin Espanjan Granadassa järjestettävissä parapöytätenniksen MM-kisoissa.
Siilinjärveläisen vastustaja kaksinpelien puolivälierissä on 1-luokan kakkossijoitettu korealainen Nam KiWon. Natusen MM-kisaranking on 11:s. Ottelun voittaja varmistaa itselleen jo vähintään pronssimitalin.
to klo 15.30 MS1 QF NATUNEN Timo FIN – NAM KiWon KOR T2 LIVE
Aino Tapola jatkaa lohkoykkösenä välieriin Espanjan Granadassa järjestettävissä parapöytätenniksen MM-kisoissa. Samalla Tapolla varmisti itselleen jo vähintään pronssimitalin. Myös Timo Natunen avasi kaksinpelinsä komealla voitolla.
Lohkovaiheen toisessa ottelussaan Tapola voitti alkuvaikeuksien jälkeen saksalaisen Jana Spegelin 3-0 (11-7, 12-10, 11-2).
– Tiukan nihkeällä pelillä 3-0 -voitto, päävalmentaja Martti Autio tiivisti.
– Peli lähti aika kankeasti käyntiin. Tänään ei ollut mikään huippupäivä, mutta kolmannessa erässä lähti jo vähän kulkemaan, Tapola summasi toisen kaksinpelivoittonsa.
Perjantaina pelattavassa välierässä vastaan asettuu kolmossijoitettu kreikkalainen Evanthia Bournia. Tapola on sijoitettu kuuden pelaajan 1-luokassa kakkoseksi.
Miesten kaksinpelien neljännesvälierissä Timo Natunen otti makean 3-1 (12-10, 11-6, 7-11, 11-6) -voiton kuubalaisesta Yunier Fernandezista ja jatkaa kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
– Vastustaja oli meille tuntematon. mutta Timolta kypsä esitys. Ainoat ongelmat olivat kämmennurkkaan tulleiden nopeiden syöttöjen kanssa, muta nekin lähtivät sujumaan. Peli oli välillä vähän oikeista ja vääristä syötöistä taistelua, mutta Timo hoiteli homman rauhallisesti kotiin, valmentaja Iivari Hartikainen analysoi.
– Kaksi ensimmäistä erää oli mukava pelata, mutta sen jälkeen kroppa ja tunnelma kuumenivat vähän liikaa. Tuomari hylkäsi minulta muutaman syötön, niin joudun vähän muuttamaan sitä, Natunen kertoi.
Natusen torstain (klo 15.30) puolivälierävastus on kakkossijoitettu korealainen Nam KiWon. Suomalaispelaajan 1-luokan kisaranking 15 pelaajan joukossa on 11:s.
Aino Tapola avasi Espanjan Granadassa järjestettävissä parapöytätenniksen MM-kisoissa kaksinpelit vakuuttavalla 3-0 (11-6, 11-3, 11-5) -voitolla israelilaista Chagit Brilliä vastaan.
– Peli meni niin kuin pitikin, Tapola kuittasi kaksinpelien avauksen.
Keskiviikkona Tapola kohtaa alkulohkon toisessa ottelussaan saksalaisen Jana Spegelin. Lohkon kaksi parasta etenee 1-luokan välieriin. Voitolla Tapola varmistaisi vähintään MM-pronssimitalin.
– Kaikki meni käsikirjoituksen mukaisesti. Nyt lähdetään keskittymään seuraavaan peliin, päävalmentaja Martti Autio komppasi.
Myös Timo Natusen kaksinpelit alkavat keskiviikkona, kun neljännesvälierässä vastapuolelle pöytää asettuu kuubalainen Yunier Fernandez (7). Molemmat ottelut alkavat kello 12.30 Suomen aikaa. Miesten 1-luokka pelataan suoraan systeemillä. Natunen on sijoitettu miesten 1-luokassa 11:nneksi.
Naisten kaksinpelin 1-luokan lohkovaihe: TAPOLA Aino FIN (2) – BRILL Chagit ISR (5) 3-0 (11-6, 11-3, 11-5).
Lohkon kaksi parasta välieriin. Tapola on naisten kuuden pelaajan 1-luokan kakkossijoitettu.
Sekanelinpelin XD4-luokan puolivälierä: CHUEAWONG Thirayu THA / BOOTWANSIRINA Chilchitraryak THA (3) – NATUNEN Timo FIN / TAPOLA Aino FIN (8) 3-0 (11-6, 11-9, 11-6). Thaimaalaispari eteni välieriin ja varmisti vähintään MM-pronssin. Tapolan ja Natusen sekanelipelit päätökseen.
Päävalmentaja Martti Autio: ”Se oli sellainen perinteinen kisa-avaus, jossa näkyi jännitys. Alussa emme päässeet toteuttamaan omaa taktiikkaa eli korkeita nostoja. Peli tasaantui toisessa erässä, mutta lopputulos meni ehkä niin kuin pitikin. Vastustaja oli ennalta juuri tuon verran meitä parempi.”
Aino Tapola: ”Meillä oli kaikki mahdollisuudet jopa voittoon, mutta teimme normaalia enemmän virheitä varsinkin nostoissa. Oma syöttö sen sijaan kulki hyvin.”
Timo Natunen: ”Kakkoserä oli meitä ehdottomasti paras, mutta sekin kääntyi lopussa vastustajalle. Syötöt olivat meillä varmoja, mutta thaimaalaisten ulottuvuus pöydän päällä ratkaisi voiton heille.”
Suomalaispelaajien kisat jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona kaksinpeleillä.
1.11.2022
Aino Tapola tavoittelee mitalia parapöytätenniksen MM-kisoissa Granadassa
Helsinkiläinen Aino Tapola ja siilinjärveläinen Timo Natunen edustavat Suomea parapöytätenniksen maailmanmestaruuskilpailuissa, jotka pelataan 6.–12. marraskuuta Espanjan Granadassa.
Molemmat suomalaispelaajat pelaavat vaikeavammaisten pelaajien luokassa 1. Toisin kuin viime vuoden Tokion paralympialaisissa MM-kilpailuissa naisten 1-luokka saa pelata omana luokkanaan, mikä parantaa Aino Tapolan menestysmahdollisuuksia huomattavasti. Tokiossa luokka 1 oli yhdistetty lievempivammaisten luokan 2 kanssa.
– Mitalia lähdetään hakemaan; hopeaa tai kultaa. Jos en ole finaalissa, niin jotain kummallista on tapahtunut, linjaa Tapola, 25.
Viimeisten parin vuoden tulosten perusteella Tapolan usko vähintään hopeaan on varsin perusteltua. Hän on pystynyt voittamaan säännöllisesti muut 1-luokan pelaajat rankingykköstä, puolalaista Dorota Buclawia lukuun ottamatta.
– Kohtasin Dorotan edelliskerran maaliskuussa Espanjassa. Hävisin suoraan erin 0–3, mutta se oli paras peli, mitä olen häntä vastaan pelannut, Tapola sanoo.
Tapola ja valmentaja Martti Autio kääntävät kaikki kivet, jotta Buclawin etumatka saadaan kurottua umpeen.
– Dorota pelaa sellaisella mailalla, jossa on pitkää näppyläkumia. Se muuttaa lyöntien kierrettä tosi paljon. Lyönnit näyttävät lähtevän eri kierteellä kuin todellisuudessa lähtevät. Se on sekoittanut peliäni. Nyt olemme hankkineet samanlaisen mailan, ja treenivastustajani ovat pelanneet sillä, joten osaan lukea sen kierteitä paremmin, Tapola toteaa.
Tapolan päätähtäin on vuoden 2024 Pariisin paralympialaisissa, mutta MM-mitali, mieluusti mahdollisimman kirkas sellainen, olisi tärkeä välietappi.
– Arvostusta saa vasta, kun on arvokisamitaleja. Se näkyy selkeästi tukisummissa. Nämä kisat ovat siksi tosi tärkeät, Tapola toteaa.
Suomalaisella parapöytätenniksellä on pitkä ja menestyksekäs historia, mutta viime vuosina menestystä ei ole tullut. Edelliset arvokisamitalit ovat Esa Miettisen ja Ismo Lallon EM- ja MM-joukkuepronssit vuodelta 2017. Edelliset henkilökohtaiset arvokisamitalit ovat Miettisen EM-pronssi ja edesmenneen Matti Launosen EM-hopea vuodelta 2007 ja viimeisin henkilökohtainen MM-mitali on Launosen MM-pronssi 20 vuoden takaa.
Tapola ja Timo Natunen pelaavat kaksinpelin lisäksi myös sekanelinpelissä. Ne ovat ohjelmassa Granadan MM-kisoissa ensin, sunnuntaina 6.11. alkaen. Kaksinpelit käynnistyvät tiistaina 8.11.
Suomen naiset jatkoivat miesten viitoittamaa tietä viikonloppuna Helsingin Ruskeasuolla pelatuissa pöytätenniksen EM-joukkuekarsinnoissa.
Suomi sinetöi paikan jatkokarsintoihin kaatamalla sunnuntain ratkaisuottelussa Norjan 3-2 Marina Donnerin kahdella ja Ramona Betzin yhdellä voitolla. Naisissa toisen jatkopaikan vei Kroatia voittamalla molemmat ottelunsa.
Muut Suomen pelaajat EM-karsinnoissa olivat Anna Kirichenko, Aleksandra Titievskaja ja Jannika Oksanen. Joukkuetta valmentaa Johanna Kaimio.
Miehissä Suomi voitti lauantaina sekä Latvian että Montenegron ja eteni ensi keväänä pelattavaan kolmanteen vaiheeseen. Joukkueen muodostivat Benedek Oláh, Alex Naumi, Aleksi Räsänen, Sam Khosravi, Miikka O´Connor sekä valmentaja Mattias Bergkvist.
Toisen jatkopaikan vei Montenegro. EM-lopputurnaus pelataan syyskuussa 2023 Malmössä, Ruotsissa.
EM-karsinnat, tulokset
Naiset: Kroatia – Suomi 3-0, Kroatia – Norja 3-0, Norja – Suomi 2-3. Kroatia ja Suomi ensi kevään jatkokarsintoihin.
CARLSEN, Rebekka NOR – KIRICHENKO, Anna FIN 3-2 (11-7, 7-11, 11-5, 7-11, 11-7)
SKATTET, Rikke NOR – DONNER, Marina FIN 0-3 (7-11, 5-11, 5-11)
TOFTAKER, Martine NOR – TITIEVSKAJA, Aleksandra FIN 3-0 (11-8, 11-6, 11-9)
CARLSEN, Rebekka NOR – DONNER, Marina FIN 1-3 (6-11, 9-11, 11-9, 10-12)
SKATTET, Rikke NOR – BETZ, Ramona FIN 1-3 (7-11, 11-7, 3-11, 6-11)
Miehet: Suomi – Latvia 3-2, Suomi – Montenegro 3-1, Montenegro – Latvia 3-1. Suomi ja Montenegro ensi kevään jatkokarsintoihin.
Alex Naumi pelaa 14.-18. syyskuuta Romanian Cluj-Napocassa järjestettävissä alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa.
Nelinpelissä Naumin pari on belgialainen Nicolas Degros (kuvassa), sekanelipelissä puolestaan ruotsalainen seurakaveri Eslövistä, Nomin Baasan.
Pe 16.9. suomalaisottelut
MS S2R3 KULCZYCKI, Samuel POL – NAUMI, Alex FIN 4-1 (11-7, 11-7, 11-6, 9-11, 11-8). Naumin kaksinpelit päättyivät toiselle karsintakierrokselle eli 16 parhaan pääkaaviossa ei suomalaispelaajaa nähdä.
MD R16 BELIK, Simon / STALZER, Adam CZE – DEGROS, Nicolas BEL / NAUMI, Alex FIN 0-3 (9-11, 4-11, 5-11)
– Tähän asti yhteispeli on sujunut todella hyvin. Kaksikolla on mahdollisuuksia voittaa vaikka koko turnaus, valmentaja Mattias Bergkvist näkee.
MD QF DEGROS, Nicolas BEL / NAUMI, Alex FIN – KOLODZIEJCZYK, Maciej AUT / URSU, Vladislav MDA 0-3 (9-11, 6-11, 4-11)
Alex Naumin ja Nicolas Degrosin nelinpelit päättyivät puolivälieriin.
– Kaksinpelit olivat pieni pettymys – kaksi 3-4 -tappiota ja tietty niiden voittaminen olisi muuttanut aika paljon fiilistä näistä kisoista. Nelinpelit sen sijaan pelattiin todella hyvin. Puolivälierävastustaja oli yksinkertaisesti liian kova meille, Naumi tunnusti.
– Pojat pelasivat hyvin, mutta vastustaja oli tällä kertaa parempi. Puolivälieräpaikka nelurissa on kuitenkin Alexin paras saavutus tähän mennessä. Siitä iso plussa hänelle, Bergkvist summasi.
Naumin pelit jatkuvat alkavalla kaudella Ruotsin pääsarjassa eli Pingisliganissa Eslöv AI BTK:n paidassa.
Suomalaisjuniorit ovat saavuttaneet kautta historian kahdeksan mitalia pöytätenniksen EM-kisoissa – viimeksi vuonna 1983, kun Eva Malmberg nappasi pronssia sekä kaksin- että nelinpelissä. Muut EM-mitalistimme vuosina 1978-83 ovat Sonja Grefberg ja Stefan Söderberg.
Joonas Kivimäki oli päätuomarina U21 EM-kisojen sekanelinpelin loppuottelussa.
Ohjelma
ke 14.9. kaksinpelin karsintojen 1. vaihe R1-R3
to 15.9. sekanelinpelin R64 ja R32, nelinpelin R32, kaksinpelin karsintojen 2. vaihe R1-R2,
pe 16.9. sekanelinpelin R16 ja QF, kaksinpelin karsintojen 2. vaihe R3, nelinpelin R16 ja QF
la 17.9. sekanelinpelin SF ja F, kaksinpelin R16 ja QF, nelinpelin SF
su 18.9. kaksinpelin SF ja F, nelinpelin F
Pelisysteemit
Kaksinpelit: Rankingin 8 parasta suoraan karsintojen 2. vaiheeseen, 1. vaiheessa 12×3 pelaajan poolit, joista jokaisesta 2 parasta 2. vaiheeseen, 2. vaiheessa 8×4 pelaajan poolit, joista jokaisesta 2 parasta 16 pelaajan pääkaavioon
Nelinpelit: Suoraan 64/32 parin yhden tappion kaaviot
MD R32 KOLASA, Szymon POL / ARPAS, Samuel SVK – DEGROS, Nicolas BEL / NAUMI, Alex FIN 1-3 (2-11, 11-9, 9-11, 5-11). Degros ja Naumi 16 parhaan joukkoon.
– Se oli hyvä voitto, todella hyvällä pelillä. Kaaviokin näyttää suhteellisen hyvältä, joten mahdollisuuksia on ottaa lisää voittoja. Perjantai-iltana kohdataan tshekkiläispari pääsystä puolivälieriin, valmentaja Mattias Bergkvist raportoi.
MS S2R1 IONESCU, Eduard ROU – NAUMI, Alex FIN 4-3 (5-11, 4-11, 11-2, 11-13, 11-6, 11-5, 11-9).
MS S2R2 OYEBODE, John ITA – NAUMI, Alex FIN 4-1 (8-11, 11-6, 11-4, 12-10, 11-8). Toisen karsintavaiheen kolmas ottelu pelataan perjantaina.
XD R32 PUPPO, Andrea ITA / COK, Isa FRA – NAUMI, Alex FIN / BAASAN, Nomin SWE 3-0 (12-10, 11-3, 11-9). Naumin ja Baasanin sekanelinpelit päätökseen.
Ke 14.9. kaksinpelin karsintojen 1. vaihe
NAUMI, Alex FIN – LIMONOV, Anton UKR 3-4 (10-12, 11-5, 4-11, 9-11, 11-9, 11-6, 5-11)
NAUMI, Alex FIN – SENKBEIL, Vincent GER 4-0 (11-3, 11-6, 12-10, 11-4)
NAUMI, Alex FIN – RADULOVIC, Filip MNE 4-0 (11-9, 11-5, 11-8, 12-10)
Alex Naumi eteni lohkokakkosena torstaina alkavaan karsintojen toiseen vaiheeseen, jossa jokaisesta kahdeksasta neljän pelaajan lohkosta kaksi parasta etenee 16 pelaajan pääkaavioon. Torstaina alkavat myös nelin- ja sekanelinpelit, joissa Naumi pareina ovat belgialainen Nicolas Degros sekä ruotsalainen Nomin Baasan.
– Alexilla oli ihan hyvä päivä, vaikka hän hävisikin ensimmäisen ottelunsa. Tämän jälkeen hän pelasi omalla tasollaan. Torstaina vastus kovenee, mutta Alexilla on hyvät mahdollisuudet voittaa vaikka kaikki ja edetä pääkaavioon, valmentaja Mattias Bergkvist ennakoi.
Naumin tavoitteena pääkaaviopaikka
13.9.2022
Kaksinpeleissä kahdeksan parasta on sijoitettu suoraan karsintojen toiseen vaiheeseen. Naumi aloittaa kisaurakkansa karsintojen ensimmäisestä vaiheesta, todennäköisesti poolinsa ykkössijoitettuna.
– Tavoitteena on päästä kahdesta karsintavaiheesta 16 pelaajan pääkaavioon, siihen on hyvät mahdollisuudet, Naumi ennakoi.
– Kaksinpelin suosikki on mielestäni saksalainen Kay Stumper (miesten WR98).
U21-ikäluokan maanosan huipuista Cluj-Napocan kisasta ovat poissa ainakin ruotsalainen Truls Möregårdh (WR6) sekä ranskalaisveljekset Alexis ja Felix Lebrun (WR29 ja WR75). Alex Naumin rankingsijoitus tuoreimmalla aikuisten listalla on 233:s.
Nelinpelissä Naumin pari on belgialainen Nicolas Degros, sekanelipelissä puolestaan ruotsalainen seurakaveri Eslövistä, Nomin Baasan (kuvassa). Naumin valmennuksesta Romaniassa vastaa maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist. Joonas Kivimäki toimii kisoissa tuomaritehtävissä.