Linkki tiedostoon: 1-div_20180407_kutsu.pdf
Aihearkisto: Kilpailut
PT Espoon kevätkisat, GP – Kilpailukutsut
PT Espoon kevätkisat (GP) järjestetään Leppävaaran Urheiluhallissa lauantaina 14. ja sunnuntaina 15. huhtikuuta.
Muista ilmoittautua kisoihin viimeistään perjantaina 6. huhtikuuta!
Linkki tiedostoon: PT Espoon kevätkisat 2018_kisakutsu.pdf
Tervetuloa!
Jussin Malja – Kilpailutulokset
Linkki tiedostoon: Jussin Malja 2018 tulokset.xls
Lisätty Juniori-rating ja korjattu Rating-luokka 2:n Grönlund-Suopanki -ottelun kirjoitusvirhe.
4-divisioona 2/2 – Tiedosto
Linkki tiedostoon: 4-5P turnauskutsu.pdf
Juniori-SM – sunnuntain raportti
Päivä aloitettiin 13-vuotiailla junioreilla. Tytöissä suurin ennakkosuosikki Aleksandra Titievskaja jätti luokan väliin, joten peleissä edettiin kovasti lauantain joukkuekisan malliin: PT Espoon Yang Yixin kukisti loppuottelussa seurakaverinsa Alisa Sinishinin 3-1. Kolmospallille nousivat MBF:n Ella Kellow ja Aleksandra Seppänen. Aleksandra S. kuittasi myös kisan tsempparipalkinnon, johon kiertopalkinnon ohella sisältyi Pingiskeskuksen sponsoroima puolen tunnin pelioikeus Benedek Oláhin kanssa myöhemmin sovittavana ajankohtana. Luokan ”conson” eli alempien jatkopelien kisan voitti PT 75:n Säde Leppänen.
13-vuotiaissa pojissa oli mukavasti 28 osanottajaa. Sijoitetut pitivät pintansa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Se yksi poikkeus oli Porin Aleksi Laineen voitto Lahden Leonid Pullisesta. Välierissä KoKan Sam Khosravi voitti Laineen ja Espoon Aleksi Räsänen Tikkurilan Joonas Kylliön. Loppuottelussa Sam paransi huomattavasti lauantaista ja otti järkevällä pelillä Aleksista 3-1 voiton. Alemman jatkopelit voitti PT 75:n Nils-Erik Halttunen, joten Tampereelle menivät molemmat ”conso-luokat”.
15-vuotiaiden tyttöjen nelinpelin parhaat olivat Aleksandra Titievskaja ja Porin Anni Heljala, jotka voittivat poolissa kaikki ottelunsa. MBF:n Aleksandra Seppänen ja Ella Kellow veivät hopeat ja Spinnin sisarukset Tamila ja Alisa Vlasova pronssit. Neljänsiä olivat Lappeerannan Karina Fozilova ja Sofia Levchuk.
Vastaavan ikäluokan poikien nelinpelissä Espoon Arttu Pihkala ja Aleksi Räsänen eivät olleet yllätettävissä ja veivät mestaruuden helposti ennen Sam Khosravia ja Paul Jokista. SM-pronssit pareille Sam Li/Lauri Hakaste ja Joonas Kylliö/Henri Kujala.
Aleksandra Titievskaja ei antanut 15-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelissä muille juuri mahdollisuuksia, vaan eteni mestaruuteen ilman erätappioita. Hopeaa sai MBF:n Kaarina Saarialho ja pronssipallille nousivat Aleksandra Seppänen ja Anni Heljala.
Poikien välierissä Arttu Pihkala eteni loppuotteluun vakuuttavalla 3-0 voitolla Sam Khosravista. Toisessa välierässä Joonas Kylliö haastoi Aleksi Räsäsen kunnolla ja otti viidennessä erässä nuoremman luokan pelistä revanssin ja 11-9 taisteluvoiton. Loppuottelussa Joonas pyristeli avauserän verran, mutta Arttu oli kuitenkin erin 3-1 vahvempi. Luokan ainoa isompi yllätys oli Tikkurilan Daniel Tranin voitto Lahden Leonid Pullisesta.
Järjestäjät kiittävät pelaajia hyvässä hengessä pelatuista kisoista. Vaikka pelaajia saisi toki olla vielä enemmän, junnupingiksellä menee aika kivasti. Nettistriimillä oli päivien aikana kymmeniä katsojia koko ajan, joten junnujen pelit myös kiinnostavat. Aivan erityisen hienoa oli nähdä SM-kisoissa Lappeenrannan joukkueet. Seurassa on tehty hyvää työtä!
Kisoissa oli jaossa yhteensä kymmenen mestaruutta. Kahdeksan näistä matkasi Espooseen ja loput kaksi Koskelle Tl. Kaikki tulokset löytyvät tapahtumakalenterista pokaalituloksista linkin takaa.
Järjestäjä eli liitto kiittää pelaajien ja huoltajien lisäksi myös paikalla olleita toimijoita. Varsinkin TIP-70 toi paikalle paljon tuomareita, mutta olipa heitä muutama muualtakin.
Suora PingisTV-lähetys nuorten 13v ja 15v SM-kilpailuista – Tänään henkilökohtaiset luokat
Junioreiden SM (13 ja 15v) – Kilpailutulokset ja lauantain raportti
Linkki tiedostoon: Junioreiden SM 2018 joukkue
PT Espoo hallitsi joukkuekisoja, Koskelle yksi mestaruus
Junioreiden SM Ruskeasuolla alkoi joukkuekilpailuilla. Päivän paras seura oli PT Espoo, joka vei neljästä jaossa olleesta mestaruudesta kolme. Ainoan ei-espoolaisen mestaruuden nappasi Kosken Kaiku, joka oli paras alle 13-vuotiaissa pojissa. Sam Khosravi, Rasmus Vesalainen ja Matias Vesalainen ottivat oikeoppisen joukkuevoiton, kun jokainen pelaaja vastasi loppuottelun 3-2 voitossa yhdestä voittopisteestä. Hopealle sijoittuneen Espoon kavennuspisteiden takana oli tappiottoman päivän pelannut Aleksi Räsänen. Kaksi välieräjoukkuetta olivat MBF ja TIP-70.
13-vuotiaissa tytöissä Espoo oli Yang Yixinin ja Alisa Sinishin voimin paras. Espoolla oli varaa jättää maan ylivoimainen ykköspelaaja Aleksandra Titievskaja sivuun. MBF oli luokan kakkonen. Luokan kolmas oli Lappeenrannan Työväen Urheililijat, jolle SM-mitalit eivät ole olleet ihan jokapäiväinen juttu.
Alle 15-vuotiaissa Espoo vahvensi joukkuettaan Aleksandralla ja tuloksena oli taas voitto. 13-vuotiaiden tapaan MBF oli kisan kakkonen, kolmanneksi iski Maunulan Spinni. Vastaavan ikäluokan pojissa loppuottelussa olivat Espoo ja KoKa. Koski pelasi samalla kokoonpanolla kuin nuoremmissa pojissa, mutta kohtalaisen tiukoista otteluista huolimatta Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen ja Sam Li ottivat finaalissa puhtaan 3-0 voiton. Kaksi vuotta nuorempien tapaan kolmospallille nousivat TIP-70 ja MBF.
Kisat jatkuvat sunnuntaina henkilökohtaisilla luokilla.
(EH)
MPS kansalliset – Kilpailutulokset
Linkki tiedostoon: Tulokset 24.3.2018 Mikkeli.xlsx
MPS kansalliset – Aikataulut
RATING-luokka ja Harrastajat-luokka aloitetaan KLO 10.00
Jokaisessa RATING-luokassa pelataan myös sijoitusottelut 3 vs 3, 4 vs 4, 5 vs 5 jne. Junioriluokkaa ei pelata vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Varmistakaa, että olette ilmoittautuneiden listassa.
Tervetuloa Mikkeliin!
Linkki tiedostoon: Ilmoittautuneet.pdf
Kuopion kevätkisat – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu_Kuopion_kevatkisat2018.pdf