Aihearkisto: Seuratiedotteet

Mailapelihanke otti virtuaalisen askeleen

Mailapeliliittojen yhteistyöhanke on puksuttanut eteenpäin pandemiasta huolimatta. Viime kauden tapaan teemana on lähellä pelaaminen. Mailapelikoordinaattorin tehtävät on ulkoistettu tänä vuonna Askel Sportsille.

Virtuaalinen mailapelikiertue ja lähiliikkumista

Koronapandemian takia perinteinen alakoulujen Mailapelikiertue järjestetään tänä vuonna virtuaalisena. Alakoululaiset pääsevät kokeilemaan tennistä, squashia, sulkapalloa ja pöytätennistä liikuntatunneillaan. Tuntien ohjaus tapahtuu mailapeliliittojen yhdessä tuottamien videoiden avulla. Välineet kouluille toimitetaan etukäteen.

Virtuaalinen kiertue kiertää Suomea lokakuun lopulta toukokuulle asti. Paikkakuntia on alustavassa kalenterissa mukana 17. Kiertueen tavoitteena on opastaa alakoululaisia mailapelilajien saloihin ja samalla kertoa lähialueiden harrastusmahdollisuuksista.

Voit tutustua tarkemmin virtuaalisen mailapelikiertueeseen täältä. Fyysisiä tapahtumia ja mailapelikilpailuja koululaisille pyritään järjestämään keväällä, mikäli koronatilanne sen sallii.

Mailapelikiertueen lisäksi hankkeen tämän kauden tavoitteena on kehittää lähellä pelaamista. Ideana on tiedottamisen ja mahdollisten tapahtumien avulla parantaa tietoisuutta ihmisten lähellä olevista mailapelien harrastusmahdollisuuksista.

Askel Sports koordinoi hanketta

Tällä kaudella mailapelihanketta koordinoi Askel Sports, joka on lajiliitoille, seuroille ja liikunta-alan yrityksille palveluja tarjoava yritys. Kesällä perustetun firman erityisalaa ovat markkinointi, viestintä, tapahtumat ja erilaiset hallintopalvelut. Askel Sportsiin voit tutustua tarkemmin heidän nettisivuiltaan: www.askelsports.fi

Askel Sportsin osalta mailapelihankkeesta vastaa yrityksen toinen perustaja Henri Pelkonen. Mailapelikoordinaattori-titteliä käyttävä Henri pitää majapaikkaansa Jyväskylässä, jossa hän on opiskellut paikallisessa yliopistossa niin liikunta- kuin kauppatieteitä. Mailapeleihin Henri hurahti lopullisesti aikuisiällä ja pelaa nykyään enemmän tai vähemmän aktiivisesti kaikkia neljää lajia.

Mailapelikoordinaattoriin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä kiertueeseen ja lähellä pelaamiseen liittyen. Erityisesti Henriä kiinnostavat uudet ideat ja konseptit, joiden avulla ihmisiä iästä riippumatta voisi saada lähialueiden mailapelikentille ja -seuroihin.

Lisätietoja

Henri Pelkonen
henri.pelkonen@mailapelit.fi
040 537 1449

www.mailapelit.fi

SM-sarja, 1-divisioona ja 2-divisioona 2020/2021

Päivitys 3.9.2020

2C- ja 2D-lohkojen ohjelmat on nyt tehty.

Päivitys 2.9.2020

SPTL:n sivuilta löytyy nyt otteluohjelmat SM-sarjaan, 1-divisioonaan, 2A ja 2B-lohkoihin. 2C- ja 2D-lohkojen ohjelmat tulevat sivuille myös piakkoin. 2A ja 2B lohkojen ottelutuloksia voi jo syöttää.


Tästä löytyy ehdotukseni SM-sarjan, 1-divisioonan ja 2-divisioonan läpikäymiseksi kaudella 2020/2021. Pyydän että huomioitte sen että kansainvälisen kalenterin heilahdukset saattavat vaikuttaa turnauspäivämääriin.

SM-sarja

PT Vantaa
TIP-70
KoKa
PT 75
OPT-86
PT Espoo
PT Tapiola
PT-Helsinki

Turnaukset:

1/5 03.10.2020 (Helsinki, PT Espoo/PT Tapiola)
2/5 21.11.2020 (Helsinki, TIP-70/PT Vantaa/PT-Helsinki)
3/5 23.1.2021 (OPT-86)
4/5 20.2.2021 (KoKa)
5/5 27.3.2021 (PT 75)
Lopputurnaus 24.4.2021 (Helsinki, Ruskeasuo)

Turnauksien järjestyspaikkojen esitykset yläpuolella. Seurat voivat vielä toivoa muutoksia tähän esitykseen. Tämä muuttuu lopulliseksi vasta kun kilpailukalenterin kansainvälinen epävarmuus poistuu. 4.8.2020 muutettu 1/5 turnauksen ajankohtaa viikkoa aikaisemmaksi.

1-divisioona

PT-Helsinki 2
PT 75 2
KoKa 2
Wega
KuPTS
KuPTS 2
OPT-86 2
LPTS
PT Espoo 3
TuKa

Turnaukset:

1/6 12.9.2020 (Helsinki, Wega)
2/6 03.10.2020 (OPT-86)
3/6 21.11.2020 (KoKa)
4/6 23.1.2021 (KuPTS)
5/6 20.2.2021 (Helsinki, PT-Helsinki/PT Espoo)
6/6 27.3.2021 (PT 75)
Sarjakarsinta 24.4.2021 (Helsinki, Ruskeasuo)

Turnauksien järjestyspaikkojen esitykset yläpuolella. Seurat voivat vielä toivoa muutoksia tähän esitykseen. Tämä muuttuu lopulliseksi vasta kun kilpailukalenterin kansainvälinen epävarmuus poistuu. 4.8.2020 vaihdettu 4/6 ja 5/6 turnausten paikkoja. 11.8. siirretty 2/6 turnaus pelattavaksi 3.10.2020.

2-divisioona

A-lohko
TIP-70 3
HUT
Wega 3
PT-Helsinki 3
PT Espoo 6
BK
PT-2000 2
MBF 3

Viikkopelilohko 1.9. – 20.12.2020

B-lohko
Wega 2
MBF
PT-2000
TIP-70 5
MBF 4
PT Espoo 4
Boom
HIK

Viikkopelilohko 1.9. – 20.12.2020

C-lohko
TuPy
LPTS 2
BF-78
TuKa 2
Por-83
TIP-70 4
MBF 2
PT Espoo 5

1/4 12.9.2020 Karjaa (BF-78, TIP-70 4, MBF 2, PT Espoo 5) (varmistettu)
1/4 12.9.2020 Turku (TuKa 2, TuPy, Por-83, LPTS 2) (varmistettu)
2/4 22.11.2020 Pori (Kaikki) (varmistettu)

Huomatkaa että Porin turnaus pelataan sunnuntaina 22.11.2020.

D-lohko
Pt Jyväskylä
YPTS
LrTU
OPT-86 3
OPT-86 4
OPT-86 5
BTK Halex
PT 75 3

1/4 12.9.2020 Ylivieska (YPTS, OPT-86 3, OPT-86 4, OPT-86 5) (varmistettu)
1/4 12.9.2020 Tampere (PT 75 3, Pt Jyväskylä, LrTU, BTK Halex) (varmistettu)
2/4 21.11.2020 Oulu (Kaikki) (varmistettu)

Sarjailmoittautuminen 2020/2021 Uudenmaan ja Pohjanmaan sarjojen ilmoittautuminen jatkuu 10.9 asti

‎Päivitys 31.8.2020

Ilmoittautuminen Uudenmaan ja Pohjanmaan 4-5-divisiooniin jatkuu 10.9 asti. Uudenmaan sarjajärjestelmä lyödään lukkoon piakkoin. Pohjanmaan 4-divisioonaan mahtuu vielä yksi joukkue ja 5-divisioona pelataan kahtena yksipäiväisenä turnauksena (syksy/kevät), jos mukaan saadaan yhteensä 5 joukkuetta.

Päivitys 23.7.2020

Alta löytyvästä linkistä voitte ilmoittautua kauden 2020/2021 sarjoihin 4-divisioonan ja sitä alempien sarjojen osalta. Ilmoittautumisaika päättyy 31.8.2020.

Koska karsintaotteluita tai -sarjoja ei ole saatu pelattua loppuun kaudella 2019/2020, joukkueet eivät voi pudota alempaan sarjaan, elleivät ne itse ole luopuneet sarjasta. Joukkue voi kuitenkin vapaaehtoisesti siirtyä sarjaporrasta alemmaksi kaudelle 2020/2021.

Joukkueita pyydetään tässä vaiheessa tekemään sarjailmoittautumiset siihen sarjaan jossa olivat kaudella 2019/2020.

Joukkueita suositellaan harkitsemaan tarkoin ensi kauden sarjoihin ilmoittautumisen yhteydessä, onko nykyinen sarjataso joukkueelle sopiva. Mikäli sarjoista vapautuu paikkoja, seurat voivat anoa joukkueelle paikkaa ylemmässä sarjassa.  Vapaan hakemuksen sarjaporrasta ylemmäksi siirtymiseksi voitte tehdä etukäteen sarjailmoittautumislomakkeen ”muuta” kentässä. Mikäli joukkueenne haluaa siirtyä sarjaporrasta alemmaksi vapaaehtoisesti, mainitsethan siitä myös ”muuta” kentässä.

Ilmoittautumiskaavake: https://goo.gl/v4Ga2d
Ilmoittautumisten lista: https://goo.gl/Fkbjt9

Sarjapäälliköt 2020-2021: (tilanne 1.5.2020)

SM-sarja: Teemu Oinas, teemu.oinas@gmail.com
1-divisioona: Teemu Oinas, teemu.oinas@gmail.com
2-divisioona: Teemu Oinas, teemu.oinas@gmail.com
3-divisioona: Veikko Lamminsalo, veikko@lamminsalo.net
4-divisioona Uusimaa: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com
4-divisioona Varsinais-Suomi: Jori Haataja, jori.haataja@outlook.com
4-divisioona Pohjanmaa: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com
4-divisioona Itä-Suomi: Teemu Oinas, teemu.oinas@gmail.com
4-divisioona Pohjois-Suomi: Teemu Oinas, teemu.oinas@gmail.com
5-divisioona Uusimaa: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com
5-divisioona Varsinais-Suomi: Jori Haataja, jori.haataja@outlook.com
5-divisioona Pohjanmaa: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com
6-divisioona Uusimaa: Alexander Dyroff, pingiskoulu@netti.fi

Mikäli seuranne luopuu sarjasta kokonaan niin pyydän ilmoittamaan siitä allekirjoittaneelle.

Jos on kysyttävää niin voitte olla yhteydessä: teemu.oinas@gmail.com

Päivitys 13.7.2020

Kilpailuvaliokunta on nyt käsitellyt 1-divisioonan ja 2-divisioonan nousuhakemukset. Esityksiin on haettu sähköpostitse hyväksyntä SPTL:n hallitukselta.

1-divisioona

Vapaita paikkoja kaksi, nousuhakemuksia kolme.

PT-Helsinki 2
KoKa 2
MBF 2

Paikat 1-divisioonassa jaetaan PT-Helsinki 2:lle ja KoKa 2:lle.

2-divisioona

Vapaita paikkoja kolme, nousuhakemuksia viisi.

Nu-Se
Por-83
PT Espoo 6
Star
Wega 3

Paikat 2-divisioonassa jaetaan Por-83:lle, PT Espoo 6:lle ja Wega 3:lle.

Tiedustelut ja kysymykset ylläolevista päätöksistä osoitteeseen: teemu.oinas@gmail.com

3-divisioonassa on viisi paikkaa auki ja niiden jakamisen käsittely aloitetaan sarjapäällikön Veikko Lamminsalon toimesta nyt.

Päivitys 1.7.2020

Sarjailmoittautuminen 3-divisioonaan ja ylempiin sarjoihin on nyt päättynyt. Alla on yhteenveto ilmoittautumisista. Olen siirtänyt kaikki joukkueet alkuperäisille kauden 2019/2020 sarjatasoille.

SM-sarja 8/8 (TIP-70 2 nostetaan sarjaan)
1-divisioona 8/10 (2 paikkaa täytetään 2-divisioonasta)
2-divisioona 31/32 (3 paikkaa täytetään 3-divisioonasta)
3-divisioona 62/64 (5 paikkaa täytetään 4-divisioonasta)

 

Seurapäivä etänä pe 25.9.

SPTL:n seuravaliokunta järjestää suomalaisen pöytätennishistorian ensimmäisen etäseurapäivän perjantaina 25.9 klo 17 alkaen. Seurapäivä järjestetään Teams-palvelun kautta.

Etätapahtumaan saavat osallistua kaikki seuratoiminnassa mukana olevat tai siitä kiinnostuneet henkilöt, eikä osallistujamäärää ole rajattu. Seuravaliokunnan toiveena on saada paikalle mahdollisimman laaja joukko aktiivisia pöytätennisseuroja ja -ihmisiä.

Seurapäivän kutsu ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä: Seurapäivä 2020

 

Kilpailukalenteri 2020-2021 on nyt valmis

Päivitys 14.8.2020

Kilpailukalenteri 2020/2021 on nyt valmis ja löytyy myös SPTL:n sivuilta. 17- ja 12-SM kilpailut etsivät vielä järjestäjää. Kansainvälisen kalenterin epävarmuus on korkeaa luokkaa, mutta kansalliset kilpailut ja sarjapelit käynnistyvät normaalisti. Luonnollisesti kaikissa liiton alaisissa tapahtumissa noudatetaan valtiojohdon ohjeistuksia käytännöistä hygienian suhteen.

Oma ohjeistuksemme löytyy täältä: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=23077

Kalenteriin liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä: mika.rasanen@sptl.fi

Päivitys 14.7.2020

Kansainvälinen kalenteri elää, ja se vaikuttaa myös meidän kilpailukalenteriimme. ETTU on mahdollisesti siirtämässä henkilökohtaiset SM-kilpailut tammikuun loppuun. Vet-SM siirtyisi sitten maaliskuun alkuun. EM-karsinnat pelattaneen normaaliin tapaan, joten 17-SM ja Nappulaliiga siirtynee pelattavaksi lokakuun alussa. BC-SM sitten siirtynee KoKa:n toiveiden mukaisesti viikkoa myöhäisemmäksi, samalla siirrämme SM-sarjan turnauksen 2/5 samalle viikonlopulle BC-SM:n kanssa. Lokakuun ensimmäiselle viikonlopulle haetut kisat täytyy sitten siirtää toiseen paikkaan.

Tilanne siis elää vielä vahvasti. Tämä on vain välitiedote ja mikään yläpuolelle kirjoitetusta ei ole vielä varmaa. Tiedotamme tarkemmin kun on varmaa tietoa.

Päivitys 2.7.2020

30.6.2020 mennessä saapuneet kilpailuhakemukset on lisätty kalenteriin eilen. Kalenterissa on esillä myös SM-kilpailujen hakijat. Etsimme ratkaisuja päällekkäisyyksiin, joillekin päiville on haettu jopa neljä eri kilpailua. Kilpailujen järjestäjät voivat itsekin ehdottaa siirtoja, lähettäkää ehdotukset Mika Räsäselle. Kansainvälinen kilpailukalenteri aiheuttaa edelleenkin epävarmuutta syksyn tapahtumiin.

Linkki kalenterin työversioon: https://bit.ly/3eYXR2n

Kilpailukalenterin runko kaudelle 2020-2021 on viimein saatu valmiiksi ja se löytyy oheisen linkin takaa. Tässä vaiheessa voi hakea kalenteriin SM-kilpailujen järjestysoikeuksia ja normaaleja kansallisia kilpailuja. Tällä lomakkeella ei haeta sarjaturnauksia.

Kilpailukalenterissa on vielä jonkun verran epävarmuutta johtuen epidemiatilanteesta. Kansainvälisen kalenterin muutokset voivat siis vielä muuttaa kotimaan kalenteriamme tietyissä paikoin.

https://bit.ly/3eYXR2n

Käykää tutustumassa kilpailuiden kategorioihin ja kilpailujen järjestäjän ohjeeseen kaudelle 2020-2021 ennenkuin haette kilpailuja. Linkki alla.

http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=22822

Kilpailujen hakemukset voi lähettää oheisella nettilomakkeella. Hakekaa jokainen kilpailu erikseen lomakkeella. Linkki alla.

http://bit.ly/2vEUkBR

30.6.2020 mennessä haetut kilpailut lisätään kilpailukalenteriin hakemusten ja toivomusten mukaisesti 1.7.2020.

Kilpailuvaliokunta

Pöytätennis Porilaiset starttaa kauteen kahdella joukkueella

POR-83 aloittaa kauden kahdella joukkueella. Ykkösjoukkue nousi 2. divisioonaan ja siinä pelaavat Anni Heljala, Janne Jokinen, Paul Jokinen, Markus Myllärinen ja Juuso Taavela. Toinen joukkue pelaa 5. divisioonaa ja tulee koostumaan pääosin seuran nuoremmista junioreista. Tämä on seuraava askel nyt säännöllisesti toimivan pingiskoulun ja OKM:n tuen mahdollistaman laajentuneen juniorityön jatkoksi.

Koronakevät ja -kesä on ollut harjoittelun kannalta haasteellinen. Omatoiminen kuntoilu oli arvossaan, kun seuran kotipesä Porin urheilutalo laitettiin kiinni, eikä seuran nimissä voinut ohjattua harjoittelua järjestää. Saimme kuitenkin järjestettyä sopivat kellaritilat kilparyhmän omatoimiseen lajiharjoitteluun kevään ja kesän ajaksi.

Väistötiloihin mahtuu 3 – 4 pöytää.

Rajoitusten aikana harjoitusvuoroista, siirtymistä ja hygieniasta pidettiin tiukasti kiinni ja jokainen ryhmä tai pari pelasi vain omilla palloillaan. Nykytekniikka tuli apuun, kun valmentajat eivät päässeet matkustusrajoitusten vuoksi Poriin. Kolmijalka ja nettiyhteys olivat kovilla, kun videopätkiä lyöntitreeneistä lähetettiin analysoitavaksi!

Urheilutalo on ollut taas auki, mutta kellaritila jatkaa rinnalla toistaiseksi ja mikä parasta, se on käytössämme 24/7! Jatkostahan ei tiedä ja tilan toimivuutta voidaan testata nyt laajemmin koko seuran käyttöön. Taloustilanne on Porissakin se, että jo päätetty urheilutalon remontti voi vielä peruuntuakin. Toteutuessaan se taas tarkoittaa sitä, että jokin väistötila tai -tiloja seuralla on silloin oltava.

Harjoitteluvuorossa väistötiloissa Porissa Elli Rissanen (MBF), Mika Heljala, Anni Heljala (POR-83) ja Aleksandra Titievskaja (PT-Espoo).

Nyt kuitenkin eletään siinä toivossa, että rajoitukset Suomessa eivät haittaisi kovasti pöytätenniskuvioita ja POR-83 pystyisi syksyllä järjestämään keväältä perutun Säästöpankki Cupin sekä divisioonaturnauksen. Katso näistä lisää SPTL:n kilpailukalenterista ja tule mukaan!

Konsta Ojanen, POR-83

Marina Donner etsii ykkösdivariseuraa!

Vuoden 2019 sekanelinpelin mestari ja naisten kaksinpelin SM-kakkonen Marina Donner haluaisi pelata alkavalla kaudella Suomen ykkösdivisioonaa. Ihan parasta olisi, jos joukkue olisi Turun tai Helsingin seudulta.

Viikon verran on aikaa järjestellä asiaa. Marina puhuu sujuvasti ruotsia, englantia ja venäjää, joten kielitaidosta ei homma ainakaan ole kiinni.

Yhteydenotot Marinan Facebook-sivujen kautta, tarvittaessa allekirjoittanutkin voi auttaa ja viestitellä. Marina on mukava tyyppi, lääkäri koulutukseltaan ja harrastaa myös triathlonia. Hänen ratinginsa on 2124, eli ihan oikeasta pelurista on kyse.

Esko Heikkinen