OP GP, PeTo (A) – Tulokset ja palkintokuvat

Peräseinäjoen  Toiveen järjestämät OP GP -kilpailut keräsivät Ritola-halliin yli 70 pöytätenniksen pelaajaa. Miesten GP-luokan mestaruuden voitti Helsingin Smashin Juho Kahlos. Naisten GP-luokan voitti Pietarsaaren Halexin Eeva Huotari. Juniori-GP:n ykköseksi pelasi MK GP:n finaalissa lähelle pääluokankin voittoa päässyt Smashin Long Nguyen.

Kilpailuiden voittohai oli Seinäjoen Sisun Jere Peltola, joka nappasi peräti neljä luokkavoittoa ja kaupan päälle nelinpelin pronssia yhdessä ensimmäisissä rating-kisoissaan heti yli 1000 pisteen pelaajia haastaneen serkkunsa Santeri Mäkisen kanssa. Nuorista pelaajista myös Por-83:n Arto Ojanen osoitti harjoittelun kantaneen. Tasainen suorittaminen toi voiton sekä luokasta R-2200 että R-2000.

Aloittelevampia junioreita olisi kisoihin toivottu huomattavasti enemmän, mutta piristävää sillä saralla oli pohjalaisten KoKun ja Halexin vahvistunut, kisoihin asti kantava junioritoiminta sekä Smashin junioreiden into matkustaa kauemmaskin GP-pisteiden perässä.

Kilpailun tulokset

MK GP:n menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Long Nguyenin (Smash) palkinnon pokannut veli Hai Nguyen, luokkavoittaja Juho Kahlos (Smash) ja pronssimitalistit Riku Autio (PT 75) sekä Pekka Ågren (OPT-86).

Smashia edustavat NK GP:n menestyjät vasemmalta: neljänneksi sijoittunut Suoma Järvi,, pronssimitalisti Yenuli Amarasinghe ja hopeaimitalisti Oshadini Amarasinghe. Luokkavoittaja Eeva Huotari.(Halex) ehti poistua paikalta ennen palkintojenjakoa.
Juniori-GP:n kärkikaksikko Long Nguyen ja Hai Nguyen.
Juniori-R-900:n menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Alex Liljekvist (Halex), luokkavoittaja Hampus Åbro (Halex) ja pronssimitalistit Linus Åbro (Halex) sekä Eeli Saharinen (KoKu).
Sunnuntain Miesten Kaksinpelin menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Pate Ikola (KoKu), luokkavoittaja Andrei Räisänen (MBF) ja pronssimitalisti Antony Warmbold (SeSi).
Nelinpelin menestyjät vasemmalta: pronssimitalistit Juha Julmala (PeTo) sekä Pate Ikola (KoKu), luokkavoittajat Andrei Räisänen (MBF) sekä Anne Stenberg (PT 75) ja hopeamitalistit Antony Warmbold sekä Thanat Kittisukaseam (SeSi). Kuvasta puuttuvat toiset pronssimitalistit Jere Peltola ja Santeri Mäkinen (SeSi).
Luokan R-2200 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Olli Iljanto (Por-83), luokkavoittaja Arto Ojanen (Por-83), ja pronssimitalistitä Nico Sonne (Por-83) sekä Robin Sandlin (Halex).   
Luokan R-2000 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Aleksi Ikola (Halex), luokkavoittaja Arto Ojanen (Por-83), ja pronssimitalistit Mats Ingman (Halex) sekä Nico Sonne (Por-83).
Luokan R-1800 menestyjät vasemmalta: pronssimitalisti Juha Arvola (KoKu), luokkavoittaja Olli Iljanto (Por-83), ja hopeamitalisti Jukka Dahlström (KoKu). Toinen pronssimitalisti Jarkko Risku puuttuu kuvasta.
Luokan R-1650 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Ari Torpström (PT Jyväskylä), luokkavoittaja Jere Peltola (SeSi), ja pronssimitalisti Bo-Eric Herrgård (KoKu). Toinen pronssimitalisti Timo Kouvalainen (PeTo) puuttuu kuvasta.
Luokan R-1550 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Jukka Lindroos (KurVi), luokkavoittaja Jere Peltola (SeSi), ja pronssimitalisti Mariusz Cygan (SeSi). Toinen pronssimitalisti Keijo Mäntyniemi (KurVi) puuttuu kuvasta.
Luokan R-1500 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Mirko Paloniemi (NuPs), luokkavoittaja Jere Peltola (SeSi), ja pronssimitalistit Poe Helsky (PT 75) sekä Juhani Luttunen (PT Jyväskylä).
Luokan R-1450 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Bengt Lerviks (KoKu), luokkavoittaja Jere Peltola (SeSi), ja pronssimitalistit Lars Edberg (SeSi) sekä Bo-Eric Herrgård (KoKu).
Luokan R-1450 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Timo Kouvalainen (PeTo), luokkavoittaja Poe Helsky (PT 75) ja pronssimitalistit Lars Edberg (SeSi) sekä Oshadini Amarasinghe (Smash).
Luokan R-1200 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Mika Nousiainen (PeTo), luokkavoittaja Jari Antinoja (SeSi) ja pronssimitalisti Santeri Mäkinen (SeSi). Toinen pronssimitalisti Arto Ala-Vannesluoma (PeTo) ehti poistua paikalta ennen palkintojenjakoa.
Luokan R-1050 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Arto Ala-Vannesluoma (PeTo), luokkavoittaja Santeri Mäkinen (SeSi) ja pronssimitalisti Martti Kangas (PeTo). Toinen pronssimitalisti Ivo Väli (Smash) puuttuu kuvasta.
Luokan R-1000 menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Arto Ala-Vannesluoma (PeTo),pronssimitalisti Staffan Liljekvist (Halex) ja neljänneksi sijoittunut Niilo Jansson (SeSi). Luokkavoittaja Antti Kuivinen (PeTo) ehti poistua ennen palkintojenjakoa.
Lauantain aloittelija menestyjät vasemmalta: hopeamitalisti Samu Karjalainen (KuPTS), luokkavoittaja Linus Åbro (Halex) ja pronssimitalisti Hampus Åbro (Halex). Toinen pronssimitalisti Juhani Tevaniemi (PeTo) puuttuu kuvasta. Sunnuntain alottelijaluokan PeTolaiset menestyjät Jukka Ala-Nikkola (1.), Jyrki Kallius (2.) ja Martti Kangas (3.) ehtivät kiirehtiä pois paikalta ilman seremonioita.

 

 

Smash lisäsi johtoaan seurojen välisessä GP-kisassa

Helsinkiläinen Smash matkusti viikonloppuna Peräseinäjoella järjestettyyn OP GP-kisaan 14 pelaajan voimin ja nappasi sieltä mukaansa muhkean yli 400 pisteen potin kasvattaen näin reilusti johtoaan seurojen välisessä GP-kisassa.

Peräseinäjoella miesten GP-luokan ykkösijan pokkasi Smashin Juho Kahlos ennen saman seuran Long Nguyeniä. Naisten luokan ykköseksi pelasi Halexin Eeva Huotari. Kaikkien neljän junioriluokan ykköspokaali lähti smashiläisen pelikassissa kohti pääkaupunkiseutua.

OP GP:n kaikki tulokset löytyvät täältä.

Seuraava osakilpailu, Terva-Maljan Juniori GP, pelataan 21.-22. helmikuuta Oulussa.

GP-SARJAN PISTETILANTEET (päivitetty 9.2.2026 OP GP:n jälkeen, useita välilehtiä)

 
Loppukauden GP-ohjelma
  • 21.-22.2.2026 Terva-Malja Juniori GP, Oulu (OPT-86)
  • 28.2.-1.3.2026 Smash kansalliset Juniori GP, Smash Center
  • 11.-12.4..2026 PT Espoon kevätkisat GP

 

OPT-86 talvilomaleiri wk10/2026 2.-6.3.2026 – info

OPT-86 järjestää talvilomaleirin viikolla 10 Ratamotien pöytätennishallilla.

Leirin päävalmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril ja sparraajina Iaroslav, Arina ja Taisiia Bril.

Harjoitusajat

  • Päiväharjoitukset: 12.00 – 14.00
  • Iltaharjoitukset: 17.00 – 19.00

Hinnat (OPT-86 jäsenet)

  • Koko viikko: 50€
  • Päivähinta: 10€ (laskutetaan jälkikäteen)
  • Harjoitushinta (2h): 5€ (laskutetaan jälkikäteen)

Hinnat (OPT-86 ulkopuoliset)

  • Koko viikko: 100€
  • Päivähinta: 25€
  • Harjoitushinta (2h): 10€ (laskutetaan jälkikäteen)

Majoitus: Hallilla tarvittaessa 15 € / henkilö / yö.

Ruokailu

Hallilla on mahdollisuus valmistaa omat ruoat (käytettävissä keittolevyt, paistinpannut, kattilat ja ruokailuvälineet).
Vaihtoehtoisesti voit ruokailla esimerkiksi viereisessä Ravintola Tarantellassa.

Tervetuloa Ouluun harjoittelemaan ja kehittymään!

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com
Ilmoittautuminenhttps://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10328024


OPT-86 is organizing a winter holiday camp in week 10 at the Ratamotie table tennis hall.

Practice times

  • Daytime practices: 12.00 – 14.00
  • Evening practices: 17.00 – 19.00

Prices (OPT-86 members)

  • Whole week: 50€
  • Day price: 10€ (invoiced after the camp)
  • Practice price (2h): 5€ (invoiced after the camp)

Prices (OPT-86 non-members)

  • Whole week: 100€
  • Day price: 25€
  • Practice price (2h): 10€ (invoiced after the camp)

Accommodation: In the hall if necessary 15 € / person / night.

Dining

In the hall you can prepare your own meals (hot plates, frying pans, pots and cutlery available).
Alternatively, you can dine at the nearby Restaurant Tarantella.

Welcome to Oulu to train and develop!

Inquiries: oulunpoytatennis@gmail.com
Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10328024

1-divisioonan turnaus 5/6 Oulussa 7.3.2026 – info

Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille (Ratamotie 22, Oulu) pelaamaan 1-divisioonan turnausta 5/6 lauantaina 7.3.2025. Pelit aloitetaan klo 10.30 alkaen. Pelipallona on Andro Speedball 3* valkoinen ja OPT-86 tarjoaa pallot kaikille joukkueille käyttöön. Pelipaikalla on pienimuotoinen kahvio pelaajien vapaassa käytössä. Turnauksesta lähetetään livelähetykset YouTubessa.

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

OPT-86 talvilomaleiri wk8/2026 – ilmoittautuminen päättyy 15.2.2026

Päivitys 8.2.2026

Puolalaiset ovat nyt ilmoittautuneet leirille. Leirillä on erittäin tasokas kattaus pelaajia. Neljä pelaajaa joiden taso on ratingissa noin 1800-2100 välillä ja yksi puolalaisista on taitava puolustuspelaaja. Sparrauksesta vastaa leirin aikana Iaroslav Bril ja iltaharjoituksissa myös Teemu Oinas. OPT-86:n normaalit ryhmäharjoittelussa mukana olevat aikuiset ja juniorit ovat myös iltaharjoituksissa mukana.

Tervetuloa Ouluun harjoittelemaan ja kilpailemaan!

Leiri järjestetään 100% varmasti joten ilmoittautumisen takaraja on nyt siirretty sunnuntaille 15.2.2026.


OPT-86 järjestää talvilomaleirin viikolla 8 Ratamotien pöytätennishallilla.

Leirin päävalmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril.
Apuvalmentajina ja sparraajina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat.

Leirin yhteyteen järjestetään myös Terva-malja Juniori GP -kilpailut 21.–22.2.2026. Voit helposti yhdistää harjoitusleirin ja kilpailut samaan matkaan. Leirille osallistuu jälleen myös pelaajaryhmä Puolasta, kuten edellisvuosina.

Harjoitusajat

  • Päiväharjoitukset: 13.30 – 15.30 (ma), 11.00–13.00 (ti, ke, to ja pe)
  • Iltaharjoitukset: 18.00 – 20.00 (ma, ke), 17.30–19.30 (ti, to), 16.30 – 18.30 (pe)

Hinnat

  • Koko viikko: 125 €
  • Päivähinta: 25 €

Majoitus: Hallilla tarvittaessa 15 € / henkilö / yö.

Ruokailu

Hallilla on mahdollisuus valmistaa omat ruoat (käytettävissä keittolevyt, paistinpannut, kattilat ja ruokailuvälineet).
Vaihtoehtoisesti voit ruokailla esimerkiksi viereisessä Ravintola Tarantellassa.

Tervetuloa Ouluun harjoittelemaan ja kilpailemaan!

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10012680


OPT-86 organizes a Winter Break Training Camp during Week 8 at the Ratamotie Table Tennis Hall.

The head coach of the camp is Vladimir Bril, OPT-86’s Head of Coaching.
Assistant coaches and sparring partners will be OPT-86’s own coaches and players.

Alongside the camp, OPT-86 will host the Terva-malja Junior GP Tournament on February 21–22, 2026. You can easily combine the training camp with participation in the tournament. As in previous years, a team of players from Poland will also join the camp.

Training Schedule

  • Day training: 13.30 – 15.30 (Mon), 11.00–13.00 (Tue, Wed, Thu, Fri)
  • Evening training: 18.00 – 20.00 (Mon, Wed), 17.30–19.30 (Tue, Thu), 16.30 – 18.30 (Fri)

Prices

  • Full week: €125
  • Day price: €25

Accommodation: At the hall if needed, €15 per person per night.

Meals

Participants may cook their own meals at the hall (hot plates, pans, pots and utensils available).
Alternatively, dining is available nearby at Restaurant Tarantella.

Welcome to Oulu to train and compete!

Inquiries: oulunpoytatennis@gmail.com

Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10012680

STARPRING, Star (B) 14.02. – 15.02. – Kilpailukutsut

TERVETULOA!

Muistakaa ilmoittautua STARPRINGiin sunnuntaihin mennessä jos mahdollista!

Ilmoittautuminen päättyy virallisesti sunnuntaina 8.2.2026, jonka jälkeen ei voida taata osallistumista mutta ilmoittautua saa torstai-iltaan asti. Arvonta suoritetaan perjantaina 13.2.2026, joten peruutukset saa tehdä ilman maksuvelvollisuutta perjantaiaamuun klo 09.00 mennessä. Sen jälkeen on vaarana joutua maksamaan ilmoittautumismaksut, jos arvonnat on jo julkaistu SPTL:n sivuilla ennen peruutusta.

Kysymykset ja muutokset osoitteeseen: star.kilpailut@gmail.com

Ilmoittautumiset täältä

Ilmoittautumisten seuranta täältä
(valitse ” Pelaajat luokittain/Players by categories” ja paina ”Suorita/Run” –nappulaa).

Kutsu PDF-tiedostona:

Linkki tiedostoon: STARPRING_14_15_02_2026_kilpailukutsu.pdf

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

OP GP, PeTo (A) – PingisTV-lähetykset, tulosseuranta ja aikataulu

Sunnuntain PingisTV-lähetykset:

Lauantain PingisTV-lähetykset:

Tulosseuranta ja arvonnat

Aikataulu:

La klo 9:
Juniori-R-900 1 x 7 pelaajan pooli
R-2000 2 x 5 pelaajan poolit
R-1500 2 x 5 pelaajan poolit
R-1000 1 x 7 pelaajan pooli

La klo 11:30:
Aloittelijat 4 x 4 pelaajan poolit (poolipelit pelataan paras 3:sta, jatkopelit paras viidestä)

La klo 12:30:
MK GP 4 x 4 pelaajan poolit
R-1800 4 x 4 pelaajan poolit
R-1300 1 x 4 pelaajan pooli G ja 3 x 3 pelaajan poolit D, E ja F

La klo 13:30:
R-1300 3 x 3 pelaajan poolit A, B ja C

La klo klo 16:
NK GP 1 x 5 pelaajan pooli
R-2200 2 x 4 pelaajan poolit
R-1650 2 x 5 pelaajan poolit
R-1100 6 x 4 pelaajan poolit

Su klo 9:
Juniori-GP ylempi 1 x 2 pelaajan pooli ja alempi 1 x 9 pelaajan pooli
R-1450 1 x 5 pelaajan pooli ja 1 x 4 pelaajan pooli
R-1050 1 x 5 pelaajan pooli ja 1 x 4 pelaajan pooli

Su klo 12:30:
MK 1 x 4 pelaajan pooli
R-1550 2 x 5 pelaajan poolit
R-1200 2 x 5 pelaajan poolit
Aloittelijat 1 x 8 pelaajan pooli

Su klo 16:
Nelinpeli-rating 1 x 5 parin pooli ja 1 x 4 parin pooli

Jälki-ilmoittautumisia voi tiedustella muiden kuin lauantain klo 12:30 alkavien luokkien osalta.

European Youth Series, 3.-7.2.2026 Osijek, Kroatia

Kamilla Kadar ja Jimi Koivumäki 16 joukkoon – 
nelinpeleissä kaksi puolivälieräpaikkaa

Suomesta oli mukana viiden pelaajan joukkue helmikuun alussa Kroatian Osijekissa järjestetyssä European Youth Series -kisassa. Joukkueen valmennuksesta vastasivat Mika Räsänen ja Matias Ojala.

Lauantai 7.2.

  • U15BS: Jimi Koivumäelle A-finaalien R16:lla 1-3-tappio vs. Joel Koivumäelle urakka B-finaaleissa päättyi R64:lle, eetu Mäkelän R32:lle
  • U13GS: Kamilla Kadarile A-finaalien R16:lla 1-3-tappio vs. SUI, kaksinpelit päätökseen
  • U13GD: Kamilla Kadar / Jiali Lu pelit päättyivät R32:lle
  • U13BD: Joel Koivumäki / BEL pelit päättyivät puolivälieriin
  • U15BD: Jimi Koivumäki / Eetu Mäkelä pelit päättyivät puolivälieriin
  • U15GS: Jiali Lu eteni B-finaaleissa 16 parhaan joukkoon, Kamilla Kadarille 2-3 tappio B-finaalien loppuottelussa

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto päätöspäivästä ja koko viikosta: ”Kisojen päätöspäivänä kaikilla suomalaisilla oli vielä pelejä jäljellä. Jimi aloitti aamun U15-luokan R16-ottelulla israelilaista vastaan. Ottelu oli voitettavissa, mutta ensimmäisen voittoerän jälkeen peli kääntyi 1-3-tappioksi.

Seuraavana oli U15-tyttöjen B-finaaleja. Jiali taisteli luokassa hyvin, mutta pelit päättyivät R16-kierroksella 1-3-tappioon. Kamilla sai pelata luokassa pari materiaalipeliä peräkkäin. Ensin R16-kierroksella 3-1-voitto bulgarialaisesta ja sitten kvartassa 3-0 Bosnian pelaajaa vastaan. Semissä ruotsalainen oli selkeästi vanhempi pelaaja, jota vastaan 0-2 alatilanteesta 3-2-voittoon. Finaalissa toinen ruotsalainen oli puolestaan 3-2-erin parempi.

U13-luokan R16-ottelussa Kamilla pelasi hyvin mutta semisijoitettu sveitsiläinen oli lopulta parempi erin 3-1.

Nelinpelissä Eetu/Jimi haastoi hienosti sijoitetun Romania/Espanja -parin, mutta ottelu lopulta 1-3 vastustajalle. Joel yhdessä belgialaisparin kanssa hävisi kolme tasaista erää kreikkalaisille.

Viiden päivän rupeama toi pelaajille ison määrän pelejä. Suurimman urakan teki Kamilla, jonka pelien määrä taisi mennä yli 30:n ja muillakin lähelle sitä. Tuollaiseen määriin mahtuu väkisin myös otteluita, joissa peli ei aina suju optimaalisesti. Kokonaisuudessaan pelaajien suoritukset olivat hyviä ja erittäin hyviä päänahkoja tuli useammalle pelaajalle. Tärkeää on myös löytää kisapeleistä asioita, joita voi kehittää kotihallilla tuleviin koitoksiin.”

Seurantalinkit

Kisasivusto

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1

Kuvagalleria

ETTU Youth Rankings


Perjantai 6.2.

  • U15BS: Jimi Koivumäki (3-0) lohkoykkösenä 64 pelaajan A-finaaleihin, Joel Koivumäki ja Eetu Mäkelä lohkokolmosina B-finaaleihin. Jimille R64:lla bye ja R32:lla 3-0-voitto, R16:sta eteenpäin pelataan lauantaina.
  • U13GS ja U13BS A-finaalit: Kamilla Kadar 3-2-voitolla 16 parhaan joukkoon, Joel Koivumäelle 0-3-tappio R32:lla, R16:sta eteenpäin pelataan lauantaina
  • U13BD- ja U15BD: Joel/BEL ja Jimi/Eetu puolivälieriin

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto perjantaista: ”Perjantaina pelattiin U15-luokan viimeiset alkulohkon pelit sekä aloitettiin jatkopelit kaksinpeleissä ja sekanelinpelissä. Aamulla pelit aloitettiin klo 9.00 ja viimeiset suomalaisten pelit päättyivät hieman ennen kello iltayhdeksää. U15-luokassa Jimi hoiteli helposti viimeisen jatkopelinsä ja varmisti lohkovoiton sekä vapaakierroksen pääkaavion ensimmäisellä kierroksella. 32 parhaan joukossa Jimiltä vahvaa peliä ja 3-0 voitto ruotsalaisesta eli pelit jatkuvat lauantaina 16 joukossa.

Eetulla oli saman luokan pääkaavio eli A-finaalit lähellä, ratkaisupelissä 9-11-tappio viidennessä erässä. U15 B-finaaleissa voitto ensimmäisestä pelistä viidennessä unkarilaisesta, mutta matka katkesi seuraavassa pelissä tiukkaan 2-3-tappioon. Jiali pelasi U15 B-finaaleissa hienosti ja jatkaa kahdella voitolla pelejä lauantaina. U13-luokassa Jialin pelit päätökseen. Kamilla otti U15 B-finaaleissa hyvän voiton latvialaisesta, joka oli tuttu yhtenä Suomen U15-sekajoukkueen pelaajana. Myös U13-luokan A-finaaleissa Kamillan peli kulki ja 3-2 voitto romanialaisesta.

Joelilla pelit päättyivät kaksinpeleissä U13-luokan A-finaaleissa ensimmäisellä kierroksella, samoin kuin U15 B-finaaleissa.

Nelinpeleissä Jiali/Kamilla johti 2-0 ja 10-7 itävaltalaisia vastaan, mutta peli kääntyi 2-3-tappioon. Joel yhdessä belgialaisen parinsa kanssa sai ensimmäisellä kierroksella luovutuksen, mutta illalla peli kulki ja 3-0-voitolla luokan kvarttaan. Myös vanhemmat pojat Eetu/Jimi pelasivat itsensä kvarttaan U15-luokassa tiukan 3-2 voiton turvin Latvia/Liettua parista.”


Torstai 5.2.

  • U13GS: Kamilla Kadar 2 voittoa – 1 tappio, lohkoykkösenä A-finaaleihin eli 32 parhaan joukkoon. Jiali Lu 0-3, pelit jatkuvat B-finaaleissa
  • U13BS: Joel Koivumäki 2-1, lohkokakkosena A-finaaleihin eli 32 parhaan joukkoon
  • U15BS: Jimi Koivumäki 2-0, Joel Koivumäki 1-1, Eetu Mäkelä 1-1, alkulohkot pelataan loppuun perjantaiaamuna
  • U15GS: Kamilla Kadar 1-1, Jiali Lu 0-2, alkulohkot pelataan loppuun perjantaiaamuna

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto torstaista: ”Tänään aloitettiin kaksinpelit ja illalla pelattiin vielä U15-joukkueen viimeinen sijoitusottelu. U13-kaksinpeleissä Kamilla meni lohkoykkösenä kahdella voitolla (2-1) eräeron turvin A-finaaleihin eli 32 parhaan joukkoon. Jialilla (0-3) oli paha lohko, eikä voittoja tällä kertaa tullut. Hänellä pelit jatkuvat B-finaaleissa.

Poikien vastaavassa luokassa Joel (2-1) paineli lohkokakkosena A-finaaleihin
U15-kaksipelejä pelattiin tänään kaksi kierrosta. Jimillä on kahden pelin jälkeen kaksi voittoa, Eetulla, Kamillalla sekä Joelilla yksi. Jiali ei onnistunut kartuttamaan voittosaraketta. Perjantaina aamulla pelataan U15-alkulohkojen viimeiset ottelut. Perjantaina pelataan myös nelinpelejä.

U15 joukkueen viimeisessä sijoitusottelussa oli vastassa Kroatian kakkosjoukkue. Kokonaispelistä 13-21 -tappio ja 12:s sija, Jimi voitti toisen kaksinpeleistään.

Kolme pitkää kisapäivää takana. Nuoremmat pelaajat urakoivat kahdessa kaksinpeliluokassa ja pelejä on kaikille tullut runsaasti. Vähäinen palautumisaika ja suuri pelien määrä voi jossakin vaiheessa näkyä pelaajilla pelisuorituksien pienenä heilahteluna mutta kisoista on myös kotiinviemisenä paljon arvokasta kansainvälistä pelikokemusta.”


Keskiviikko 4.2.

  • U15XT: FIN/LAT/BIH-yhdistelmäjoukkueelle 1 voitto – 1 tappio ja alkulohkon 3. sija, jatkopeleissä sijoista 9-12 tappio Tanskalle eli joukkue pelaa torstai-iltana sijoista 11-12 (mukana 18 joukkuetta)
  • U13XT: FIN/DEN-joukkueelle 10-19 -tappio Puolaa vastaan, jatkopeleissä sijoista 5-8 tappio Israelille ja voitto Bulgariasta, lopullinen sijoitus 7:s (mukana 15 joukkuetta)

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto keskiviikosta: ”U13-joukkueelle varsin tasaisten vaiheiden jälkeen kvartassa tappio Puolalle. Joelilla oli matsipallo ja Kamillalla kaksi tiukkaa peliä, mutta tällä kertaa ne eivät kääntyneet voitoiksi. Sijoista 5-8 koettiin vielä tiukempi tappio Israelille (kahden erän erolla). Kamillalle kaksi voittoa ja Jialille yksi. Joel joutui valitettavasti antamaan viimeisessä pelissä luovutuksen selkävaivojen vuoksi. Viimeisessä pelissä vuorostaan voitto yhdellä erällä, vaikka Joelin pelit menivät vastustajalle luovutuksena. Kamillalle jälleen kaksi voittoa ja Jiali varmisti otteluvoiton viimeisessä pelissä erävoitollaan.

U15-joukkue kaatoi Georgian selvästi, Jimille ja Eetulle kaksi voittoa. Puola oli liian kova vastus, mutta Jimille yksi hyvä voitto. Tanskaa vastaan tiukka tappio, Jimille kaksi voittoa. Torstai-iltana pelataan vielä viimeinen sijoitusottelu (11-12). Muuten torstaina pelataan koko päivä kaksinpelien alkulohkoja.”


Tiistai 3.2.

  • U15XT: FIN/LAT/BIH-yhdistelmäjoukkueelle 1 voitto ja 2 tappiota, keskiviikkona vielä 2 lohkovaiheen ottelua
  • U13XT: FIN/DEN-joukkueelle 1 voitto ja 1 tappio, lohkokakkosena keskiviikon puolivälieriin vs. POL

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto tiistaista: ”Pitkä päivä ja todella paljon pelejä. Kaikki suomalaiset esiintyivät varsin mallikkaasti koko päivän. Kisassa pelataan uudella pelisysteemillä, jossa joukkuekisassa ei lasketa otteluvoittoja vaan eriä. Tämä tekee aika mielenkiintoisen asetelman otteluiden sisällä.

U15-joukkueessa pelataan kuuden joukkueen alkulohkossa, josta pääsee jatkoon sijoitusten mukaan. Suomi/Latvia/Bosnia-Hertsegovina yhdistelmäjoukkue hävisi aamulla tiukasti Ruotsille, voitti Kroatian kolmosjoukkueen ja tiukkojen vaiheiden jälkeen otteluvoitot Itävaltaa vastaan 4-5 mutta ilmeisesti erät tasan. Alkulohko jatkuu vielä huomenna kahdella ottelulla Georgiaa ja kovatasoista Puolaa vastaan. Jimiltä varsinkin iltapelissä Itävaltaa vastaan todella hyvää peliä, myös Eetu otti päivän aikana hyvät voitot Ruotsia ja Kroatian joukkuetta vastaan.

U13-joukkue Suomi/Tanska (toinen poika) aloitti päivän tiukalla häviöllä Kreikka/Kroatian joukkuetta vastaan. Tytöt olivat pelipäällä, Jialille voitto heti ensimmäisessä ETTU-kisassa ja Kamillalle kaksi voittoa. Kroatian kolmosta vastaan voitto, Joel ja Kamilla hoitivat omat pelinsä. Illan viimeisessä pelissä Espanjan kakkosjoukkuetta vastaan oli katkolla jatkopaikka, kun neljän joukkueen lohkon kaksi parasta jatkaa A-finaaleissa ja kaksi viimeistä B-finaaleissa. Joel jatkoi hyviä peliesityksiä ottamalla kaksi tärkeää voittoa, Kamilla kruunasi päivän puhtaalla pelillä kahden voiton avulla. Ennen viimeistä peliä tilanne oli tasan, mutta joukkueen tanskalaispelaaja ei jättänyt mitään sattuman varaan, 3-0 voitto ja joukkue jatkaa huomenna ylemmässä jatkosarjassa.”


Suomem joukkue

  • U15B: Jimi Koivumäki, Eetu Mäkelä
  • U13B: Joel Koivumäki (pelaa myös U15)
  • U13G: Kamilla Kadar, Jiali Lu (pelaavat myös U15)

Ohjelma

  • ti-to sekajoukkuekilpailut
  • to-la kaksinpelit
  • pe-la nelinpelit

Suomalaistuloksia päivitetään tälle sivulle pelipäivittäin.