Euroopan ja Pohjois-Euroopan unionin kokouksissa – Pekka Kolppanen sai töitä

Lauantai oli kokouspäivä Münchenin EM-kisoissa. Acting president – kuten termi nyt kuuluu valitun presidentin Igor Levitinin ollessa pois kuvioista – Pedro Moura toivotti kokousväen tervetulleeksi klo 10. Portugalilainen vakuutti, että ETTU:lla menee ihan hyvin, vaikka Levitin ja myös Vladimir Samsonov sekä Polina Mikhailova ovat olleet sivussa järjestön hommista on puolen vuoden ajan.

Jo nyt on päätetty, että venäläiset ja valkovenäläiset ovat ulkona myös alkavan kauden. Moura väitti, että päätökset eivät ole olleet helppoja ja toivotti kokoukseen erikseen tervetulleeksi Ukrainan liiton puheenjohtajan. ITTF:n puheenjohtaja Petra Sörling sanoi hänkin sanansa kokouksen aluksi. Sörling myönsi, että eurooppalaisilla ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin ITTF:n ja WTT:n kanssa. Ja pääsipä myös Saksan liiton uusi puheenjohtaja Claudia Herwegkin vielä lausumaan tervetulotoivotuksensa. Ja oli sitä mieltä, että nyt käynnissä oleva monen lajin tapahtuma on hyvä ratkaisu pöytätennikselle.

Moura valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja sitten seurasi nimenhuuto. Paikalla oli 45 jäsenmaata, joista pieni osa etäyhteyden päässä. Yhteensähän jäsenjärjestöjä on 58, eli kokonaan pois oli 13 maata. Esityslista hyväksyttiin ja edellisen Romanian kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin nopeasti, kuten myös vastuullisten toimijoiden – mukaan lukien varapresidentti Sonja Grefberg – raportit vuodelta 2021.

Seuraavaksi hyväksyttiin vuoden 2021 talousluvut. Ne esitteli taloudesta vastaava (Englannin liiton puheenjohtaja) Sandra Deaton. Lukemat näyttivät noin 214 000 euron plussaa noin 1,6 miljoonan euron kulurakenteella. Igor Levitinin ansioksi on laskettava, että ETTU:n saamat sponsorirahat kasvoivat aikaisemmasta todella merkittävästi. Kuluvaa vuotta ei tämä tieto valitettavasti enää koske ja ETTU:lla onkin tänä vuonna taloudellisesti hankalampaa. Yllättävää kyllä, tilintarkastuskertomusta ei järjestöllä vuodesta 2021 ollut, kuulemma sairaustapauksien vuoksi. Vuoden 2023 budjetista puhutaan vasta seuraavassa kokouksessa.

Nyt valittiin uudet tilintarkastajat sekä myös uusi Board of Appeal eli ETTU:n oma ”tuomioistuin”, virallisemmin valituslautakunta. Suomalaisittain oli komeaa, että Pekka Kolppanen valittiin kahden muun kandidaatin ohella yksimielisesti tämän jäseneksi. Lämpimät onnittelut Pekka, töitä saattaa olla edessä!

Sitten käytiin sääntömuutoksien kimppuun. Ne olivat lähinnä teknisiä, mutta nyt järjestöllä on mahdollisuus myös irtisanoa jäseniään. Venäjä vastusti (etäyhteyden päässä), mutta muut kannattivat esitystä. Kokous päätti myös, että jos maalla on kaksi kokousedustajaa, heidän pitäisi tasa-arvosyistä olla eri sukupuolta. Ainakin toistaiseksi tämä on kuitenkin vain suositus. Nyt otettiin sääntöihin sekin, että kokoustaa ja äänestää voidaan myös etänä.

Jatkossa ETTU:n eri elinten jäsenien toimikausi on aika neljä vuotta ja jäseniä voidaan valita myös uudelleen seuraavalle kaudelle. Päätökseksi tuli sekin, että jokaisessa komiteassa on oltava vähintään 30 prosentin sukupuolinen vähemmistö.

Joukkue-EM on jatkossa päivän pitempi kuin tähän asti. Joukkueen kokoonpanosääntöjä muutettiin niin. että ne ovat nyt täysin samat kuin ITTF:lläkin. Euroopan TOP-16 puolestaan pelataan jatkossa paras seitsemästä -menetelmällä aikaisemman paras viidestä sijasta. Kokous päätti vielä, että jatkossa alle 13-vuotiaiden EM-kisa on jatkossa virallinen. Joukkuekisa pelataan sekajoukkuein, minkä toivotaan ohjaavan enemmän panoksia tyttöpingikseen.

ETTU:n jäsenmaksu pysyy entisenä (750 €). Keräys Ukrainan pöytätenniksen avuksi ei toistaiseksi ole oikein purrut, kun tavoite on 100 000 € ja kasassa on toistaiseksi vain 2 000 €. Ylipäätään ETTU olettaa kuluvan vuoden menevän taloudellisesti nollatulokseen, mutta ennuste sisältää kyllä monia epävarmuuksia.

Dorte Darfelt ja Ronald Kramer saivat vasta tässä kokouksessa kunniajäsenyytensä, vaikka heidät valittiin jo viime vuonna. Edellinen on ETTU:n tanskalainen talouden varapresidentti takavuosilta, jälkimmäinen taas ETTU:n hollantilainen puheenjohtaja ennen Levitinin kautta.

Lisäksi jaettiin seitsemän kunniaplakaatia. Nimet ovat meille aika tuntemattomia Norjan entistä toiminnanjohtajaa (40 vuotta!) Sven-Erik Norrbytä ja unkarilaista mestaripelaajaa Krisztina Tothia lukuun ottamatta.

Ruotsin liiton toiminnanjohtaja Thomas Buza ja puheenjohtaja Dennis Lindahl esittelivät seuraavaksi Malmön EM-kisoja ensi vuoden syyskuussa. Hienolta näytti! Karsinta pitää selvittää, jotta on mukana 24 maan lopputurnauksessa. Siellä pidetään myös ETTU:n seuraava kokous. Tämän kokouksen Moura päätti klo 13 jälkeen, joten runsas neljä tuntia siinä hurahti.

NETU:lla myös kokous

Lounastauon jälkeen jatkoimme NETU:n eli Pohjois-Euroopan Unionin kokouksella. Paikalla olivat edustajat Suomen (Esko ja Sonja) lisäksi Islannista, Latviasta, Liettuasta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Tanskan puheenjohtaja Henrik Vendelbo johti puhetta ja listasi kolme asiaa:

– ”Kisatyöryhmä” miettimään NETU-mestaruuskisoja: Kuinka kehittää kisoja, millä kisaohjelmalla mennään, yritetäänkö saada ITTF:n rankingpisteitä jne. Se perustettiin. Vendelbo ja Tanskan pääsihteeri Martin Lundkvist ainakin kuuluvat ryhmään. Suomen edustajaa pohditaan vielä.

– Budjetti ja osa-aikainen ”hallintohenkilö” NETU:lle. Idea on alun perin ruotsalaisilta. Thomas Buzan kanssa perustimme pienen työryhmän, joka miettii, mitä kaikkea tuossa tehtävässä pitäisi tehdä ja mikä olisi NETU:lle tärkeää.

– Juniorikisojen isäntä 2023, koska Islanti vetäytyi järjestelyistä. Viro otti (vanhaan tapaan) vuoden 2023, mutta Norja järjestää nämä kisat 2024.

Myös ETTU:n pomo Pedro Moura vieraili kokouksessa. Hän puhui paljon vaikeuksista WTT:n kanssa. Maailman ranking on yksi paha ongelma ja kansainvälisten kilpailujen järjestäminen toinen. ”Painostakaa niitä” oli Mouran ohjeille NETU-maille. Sitähän me totta vie olemme tehneet, mutta emme silti pysty järjestämään Finlandia Openia.

EM-kisat 13.-21.8.2022 München, Saksa

Oláhin EM-kisat päättyivät pettymykseen

18.8.2022 klo 7.15

Benedek Oláhin kaksinpelit Münchenissä järjestettävissä EM-kisoissa päättyivät pääkaavion ensimmäisen kierroksen 3-4 (12-10, 6-11, 9-11, 8-11, 11-7, 12-10, 7-11) -tappioon puolalaista Milosz Redzimskia vastaan.

Oláh nousi kahteen otteeseen lähes mahdottomasta tilanteesta taistelemaan otteluvoitosta. Redzimski johti viidettä erää jo 4-0 ja oli kuudennessa erässä kahden pisteen päässä (9-7) otteluvoitosta, mutta Oláh kaivoi aikalisältä taisteluilmeen ja tasoitti ottelun 3-3:een.

Vasta 15-vuotiaan puolalaistalentin kantti kesti kuitenkin ratkaisuerässä Oláhia paremmin ja hän jatkaa pelejään 32 parhaan joukossa.

– Pena ei ollut tänään parhaimmillaan. Hän oli jostain syystä vähän hermostunut, vaikka tuli hyvin takaisin peliin ja taisteli voitosta viimeiseen asti, päävalmentaja Mattias Bergkvist summasi.

Kokonaisuudessaan EM-kisat sujuivat Suomelta varsin alavireisesti. Sinivalkoisia värejä ei nähty 16 parhaan joukossa missään luokassa. Odotukset varsinkin nelinpelien suhteen olivat korkealla, mutta lajin taso myös Euroopassa on todella kova.

– EM-kisat eivät missään nimessä menneet meiltä hyvin. Mistä tämä johtui? Siihen ei liene yhtä ainoaa vastausta. Kisojen jälkeen on tarkemman analyysin paikka, pettynyt Bergkvist päätti.

EM-kisojen suomalaissijoitukset

  • miesten kaksinpeli: Benedek Oláh pääsi rankingsijoituksen (24:s) perusteella suoraan pääkaavioon, mutta hävisi ensimäisen kierroksen ottelunsa, Alex Naumi jäi alkulohkoon
  • naisten kaksinpeli: Anna Kirichenko eteni alkulohkosta jatkokarsintojen ensimmäiselle kierrokselle, Ramona Betz jäi alkulohkoon
  • nelinpelit: molemmat suomalaisparit hävisivät karsintaottelunsa
  • sekanelinpelit: Benedek Oláh / Britt Eerland (NED) eteni karsinnoista pääkaavion, mutta hävisi ensimmäisen kierroksen ottelunsa, muut suomalaisparit jäivät karsintoihin
  • suomalaispelaajien / -parien ottelusaldo yhteensä: 3-12

Kaksinpelien pääkaaviossa pelaa 64 pelaajaa, nelinpeleissä 32 paria.

Kuva: Yle Areena

Seurantalinkkejä

Miesten kaksinpelin ottelukaavio

Ylen EM-lähetykset

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


Oláh iskee keskiviikkona nuoren puolalaisen kimppuun

17.8.2022 klo 9.00

Benedek Oláhin avausvastustaja EM-kisojen kaksinpelien pääkaaviossa on vasta 15-vuotias puolalaislupaus Milosz Redzimski. Ottelu pelataan keskiviikkona kello 22.00 Suomen aikaa pöydällä numero 1, josta on livelähtys Yle Areenassa.

Oláh on tuoreimmalla maailmanlistalla sijalla 52, Redzimkin ITTF-ranking on 251:s. Ottelun voittaja kohtaa perjantaina pääsystä 16 parhaan joukkoon voittajan ottelusta Mattias Falck (Ruotsi, WR33) – Andreas Levenko (Itävalta, WR129). Falck on MM-kakkonen vuodelta 2019.

Yle Areenan lähetys alkaa jo kello 19.30. Selostajana toimii Christer Sarlin ja lajiasiantuntijana Pasi Valasti

Seurantalinkkejä

Miesten kaksinpelin ottelukaavio

Ylen EM-lähetykset

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


Benedek Oláh jatkaa ainoana suomalaisena EM-pingiksessä

16.8.2022

Anna Kirichenko voitti tiistaina alkulohkon päätösottelussaan luxemburgilaisen Ariel Barbosan 3-0 (11-8, 12-10, 11-8) ja eteni lohkokakkosena jatkokarsintoihin. Kirichenkon EM-urakka päättyi kuitenkin jatkokarsintojen ensimmäisen kierroksen 1-3 (4-11, 12-10, 4-11, 7-11) -tappioon puolalaista Anna Wegrzyniä vastaan. 64 pelaajan pääkaaviopaikka jäi näin kahden voiton päähän.

– Anna pelasi hyvin ja keskittyneesti Barbosaa vastaan ja otti ansaitun voiton. Samalla hän sai revanssin kesäkuun Slovenian WTT-turnauksesta. Puolalainenkin oli voitettavissa, mutta tällä kertaa vastustajan pallot ja pelitempo eivät sopineet laisinkaan Annalle. Omat lyönnit eivät menneet pöytään ja tuloksena harmittava tappio, naisten valmentaja Johanna Kaimio tiivisti Kirichenkon tiistain pelit.

Ramona Betzin alkulohkon ratkaisuottelu belgialaista Margo Degraefia vastaan päättyi 0-3 (8-11, 8-11, 1-11) -tappioon, mikä tiesi suomalaisen EM-urakan päättymistä jo lohkovaiheeseen.

– Ramonan peli ei sujunut tänään yhtä hyvin ja vapautuneesti kuin poolin avausottelussa. Nähtävissä oli pientä hermoilua. Kisa antoi kuitenkin hänelle hyvää kokemusta ja tästä on hyvä jatkaa alkavaan kauteen. Naisten EM-pelit ovat ohi ja nyt suuntaamme katseet kohti lokakuun EM-joukkuekarsintoja, Kaimio jatkoi.

Samoin kävi Alex Naumille, joka hävisi alkulohkon päätösottelunsa tshekkiläiselle David Reitspiesille lukemin 1-3 (9-11, 8-11, 11-6, 5-11). Naumi jäi Betzin tavoin alkulohkoon.

– Päivän peli sujui vähän alakanttiin, mutta Alexilla oli kyllä kova vastus. Tämä oli kuitenkin hyvää harjoitusta syksyn päätavoitetta eli alle 21-vuotiaden EM-kisoja varten, päävalmentaja Mattias Bergkvist totesi.

Benedek Oláhin EM-rankingsijoitus (24:s) oikeuttaa suoraan keskiviikkona alkavaan cupmuotoiseen pääkaavioon. Oláhin avausvastustaja arvotaan myöhemmin tiistai-iltana.

– Katsotaan kuka tulee vastaan. Kaavio kova ja sen yläosa varsin ruotsalaispainotteinen. Joka tapauksessa Pena on hyvässä vireessä, Bergkvist tietää.

Linkki miesten kaksinpelin pääkaavioon

Tiistain 16.8. suomalaisottelut

WS GR2 BARBOSA Ariel LUX – KIRICHENKO Anna FIN 0-3 (8-11, 10-12, 8-11)
WS GR2 DEGRAEF Margo BEL – BETZ Ramona FIN 3-0 (11-8, 11-8, 11-1)

Kirichenko jatkokarsintaan, Betzin kaksinpelit päätökseen.

WS PR1 KIRICHENKO Anna FIN – WEGRZYN Anna POL 1-3 (4-11, 12-10, 4-11, 7-11)

Kirichenkon kaksinpelit päätökseen. Puolalaisvastustajan rankingsijoitus EM-kisoissa on 69:s, Kirichenkon 86:s.

MS GR3 NAUMI Alex – REITSPIES David CZE 1-3 (9-11, 8-11, 11-6, 5-11)

Naumin kaksinpelit päätökseen. Reitspies on ollut parhaimmillaan maailman rankingissa sijalla 60, Naumin sijoitus on tuoreimmalla listalla 213:s.

Seurantalinkkejä

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


Tiistaina pelataan jatkopaikoista

16.8.2022

Alex Naumi hävisi maanantaina pelatun toisen alkulohkon ottelunsa Unkarin Adam Szudille erin 2-3 (6-11, 11-8, 12-10, 9-11, 8-11), mutta säilytti edelleen mahdollisuutensa jatkopeleihin. Lohkon ratkaisuottelut pelataan tiistaina kello 14.45 Suomen aikaa.

Jatkopaikka vaatisi voittoa puhtaalla pelillä lohkoa johtavasta tshekin David Reitspiesistä. Mikäli myös Szudi voittaa sanmarinolaisen Federico Giardin, alkulohkon järjestys ratkaistaan tasapisteissä olevien keskinäisellä eräsuhdevertailulla.

Lohkojen voittajat etenevät suoraan 64 pelaajan pääkaavioon, kakkoset jatkokarsintaan. 3-0 tai 3-1 -voitto veisi Naumin pääkaavioon, 3-2 -voitolla edessä ovat jatkokarsinnat. Benedek Oláhin rankingsijoitus (24:s) oikeuttaa suoraan pääkaaviopaikkaan.

Ramona Betz ja Anna Kirichenko jatkavat EM-urakkaansa niin ikään tiistaina. Pelin henki on selvä – voitolla jatkokarsintoihin, tappiolla kisat päätöksen.

Jatkokarsintojen molemmat kierrokset pelataan tiistai-iltana. Pääkaavio alkaa keskiviikkona.

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


Alex Naumi tositoimissa maanantaina

15.8.2022

Alex Naumi jatkaa kaksinpelien karsintoja maanantaina, kun alkulohkon toisessa ottelussa vastaan asettuu unkarilainen Adam Szudi. Ottelu pelataan kello 11.40 Suomen aikaa pöydällä 2, josta on myös livekuvaa tarjolla ETTU TV:n välityksellä.

Naumin rankingsijoitus EM-kisoissa on 63:s, Szudin 51:s. Ramona Betz ja Anna Kirichenko jatkavat kaksinpelien karsintoja tiistaina, jolloin on ohjelmassa myös Naumin alkulohkon kolmas ottelu.

Maanantain 15.8. suomalaisottelut

MS GR2 SZUDI Ádám HUN – NAUMI Alex FIN 3-2 (11-6, 8-11, 10-12, 11-9, 11-8)

Lohkojen voittajat etenevät suoraan 64 pelaajan pääkaavioon, kakkoset jatkokarsintaan. Benedek Oláhin rankingsijoitus (24:s) oikeuttaa suoraan pääkaaviopaikkaan.

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


Oláhin ja Eerlandin sekanelinpelit päätökseen – Naumilla voitokas kaksinpeliavaus

14.8.2022

Benedek Oláhin ja Britt Eerlandin tie EM-kisojen sekanelinpelissä päättyi pääkaavion ensimmäisen kierroksen 1-3 (11-5, 4-11, 5-11, 10-12) -tappioon slovakialaisparille Wang Yang / Tatiana Kukulkova.

Suomalais-hollantilaiskaksiko johti neljättä erää jo 10-7, mutta vastustaja vei ottelun viisi viimeistä pistettä ja eteni samalla 16 parhaan joukkoon.

Kaksinpeleissä alkulohkoista 64 pelaajan pääkaaviopaikkaa tavoittelevat Alex Naumi, Anna Kirichenko ja Ramona Betz. Oláhin rankingsijoitus (24:s) oikeuttaa suoraan pääkaaviopaikkaan.

Naumi avasi karsintapelinsä puhtaalla 3-0 -voitolla sijoittamatonta sanmarinolaista Federico Giardia vastaan. Betzin ja Kirichenkon kaksinpeliavaukset puolestaan päättyivät tappioon.

Kaksinpelien alulohkojen toiset ja kolmannet kierrokset sekä jatkokarsinnat pelataan maanantaina ja tiistaina. Lohkojen voittajat etenevät suoraan 64 pelaajan pääkaavioon, kakkoset jatkokarsintaan.

Sunnuntain 14.8. suomalaisottelut

XD R32 WANG / KUKULKOVA SVK – OLÁH FIN / EERLAND NED 3-1 (5-11, 4-11, 5-11, 10-12). Olahin ja Eerlandin sekanelinpelit päätökseen.
WS GROUP R1 MEN Shuohan NED – BETZ Ramona FIN 3-1 (5-11, 12-10, 11-8, 11-6)
WS GROUP R1 HARTBRICH Leonie HUN – KIRICHENKO Anna FIN 3-0 (11-9, 11-6, 11-4)
MS GROUP R1 NAUMI Alex FIN – GIARDI Federico SMR 3-0 (11-8, 11-4, 11-4)

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


13.8.2022

Benedek Oláh parinaan hollantilainen Britt Eerland hakevat sunnuntaina paikkaa sekanelinpelin 16 parhaan joukkoon, kun pääkaavion ensimmäisellä kierroksella kello 10.30 vastaan asettuu slovakialaispari Wang Yang / Tatiana Kukulkova.

Kaksinpeleissä alkulohkoista 64 pelaajan pääkaaviopaikkaa puolestaan tavoittelevat Alex Naumi, Anna Kirichenko ja Ramona Betz. Oláhin rankingsijoitus (24:s) oikeuttaa suoraan pääkaaviopaikkaan.

Sunnuntain 14.8. suomalaisottelut

klo 10.30 XD R32 WANG / KUKULKOVA SVK – OLÁH FIN / EERLAND NED T3 LIVE
Ottelun voittaja kohtaa pääsystä puolivälieriin kello 14.40 tai 15.15 voittajan ottelusta ZELJKO / JEGER CRO – GAUZY / PAVADE FRA.

klo 12.10 WS GROUP MEN Shuohan NED – BETZ Ramona FIN T5
klo 12.10 WS GROUP HARTBRICH Leonie HUN – KIRICHENKO Anna FIN T8
klo 18.05 MS Group NAUMI Alex FIN – GIARDI Federico SMR T7

Kaksinpelien alkulohkojen voittajat suoraan 64 pelaajan pääkaavioon, kakkoset jatkokarsintaan. Sekanelinpelissä neljännes- ja puolivälierät pelataan sunnuntaina kello 14.40/15.15 ja 20.40/21.20.

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria


12.8.2022

Pöytätenniksen EM-kilpailut käynnistyivät Münchenissä lauantaina nelinpelien karsinnoilla. Suomalaisten saldoksi avauspäivänä jäi yksi voitto ja neljä tappiota.

Ainoana suomalaispelaajana 32 parin pääkaavioon eteni Benedek Oláh, sekanelinpelissä yhdessä hollantilaisen parinsa Britt Eerlandin kanssa. Sunnuntaina alkavassa yhden tappion pääkaaviossa EM-mitaliin vaaditaan kolme voittoa. Toisen pelipäivän ohjelmassa ovat myös kaksinpelien karsintoja.

Lauantain 13.8. suomalaisottelut

XD PR64 KONSTANT. G / TOLIOU GRE – NAUMI / KIRICHENKO FIN 3-1 (11-6, 11-3, 4-11, 11-8). Naumin ja Kirichenkon sekanelinpelit päätökseen. VIDEO

XD PR64 KOGANS LAT / BETZ FIN – SMIRNOV / HANSON EST 1-3 (2-11, 10-12, 12-10, 9-11), Kogansin ja Betzin sekanelinpelit päätökseen. VIDEO

XD PR32 NIELSEN GRL/ MUSAJEVA LAT VS OLÁH FIN / EERLAND NED 0-3 (7-11, 6-11, 4-11), Olah ja Eerland etenivät sunnuntaina alkavaan 32 parin pääkaavioon.

WD PR32 TOLIOU GRE / MORET SUI – BETZ / KIRICHENKO FIN 3-1 (9-11, 11-7, 11-6, 11-7), Betzin ja Kirichenkon nelinpelit päätökseen.

MD PR32 ZELJKO / KOJIC CRO – OLÁH / NAUMI FIN 3-2 (12-10, 9-11, 11-7, 4-11, 11-6), Oláhin ja Naumin nelinpelit päätökseen. VIDEO

– Mixti (sekanelinpeli) alkoi epävarman huonosti – kahdessa ensimmäisessä erässä helppoja virheitä, kolmas erä kotiin ja neljännessä tilanteessa 8-8 olisi pitänyt pystyä voittamaan. Tuloksena harmillinen tappio. Naisten nelurissa taktiikka toimi, mutta pelissä tuli liian paljon omia virheitä ja peli vastustajalle 3-1. Sunnuntaina jatketaan kaksinpeleillä, naisten valmentaja Johanna Kaimio summasi naisten avauspäivän.

– Penalla ja Alexilla oli hyvät mahdollisuudet voittoon. Ensimmäisen erän lipsuminen käsistä harmittaa. Siinä tuomarillakin oli oma osansa, kun hän huomautti Penaa syötöstä. Peli oli muutenkin vähän hermostunutta. Sekanelurissa Penalla ja Brittillä oli helppo peli, mutta he pelasivat hyvin. Sunnuntaina vastus varmasti kovenee, mutta uskon, että he menevät pitkälle, päävalmentaja Mattias Bergkvist tuumaili.

Kaikki Ylen lähetykset (T1) löytyvät täältä. Muutokset mahdollisia.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Pöytätennisliitto (@pingisliitto) jakama julkaisu


EM-kisat käyntiin lauantaina – Yle vahvasti mukana

11.8.2022

Henkilökohtaiset EM-kisat käynnistyvät lauantaina Saksassa. Pöytätennis on yksi yhdeksästä lajista Münchenin monilajitapahtumassa. Suomen joukkueen muodostavat Benedek Oláh, Alex Naumi, Anna Kirichenko ja Ramona Betz. Ohjelmassa ovat viikon aikana sekä kaksin- että nelinpelit. Sekanelinpelissä Oláhin pari on hollantilainen Britt Eerland.

– Katsotaan ensin, miten pelit lähtevät kulkemaan ja asetellaan tavoitteita sen mukaan. Mitalijahdissa on oltu ennenkin ja mahdollisuuksiakin on ollut, mutta tähän saakka se ei ole onnistunut. Kokeillaan nyt hieman erilaista systeemiä, Oláh kertoo.

Päävalmentaja Mattias Bergkvist on kuitenkin luottavainen suojattiensa EM-kuntoon.

– Pena on hyvässä kunnossa, joten kaikki on mahdollista – jopa se kauan jahdattu mitali. Ennakolta parhaimmat mahdollisuudet siihen ovat sekanelinpelissä. Kaksin- ja nelinpelissä menestys riippuu myös aika paljon arvasta ja kaaviosta – keitä tulee vastaan ja missä vaiheessa, ruotsalaisluotsi ennakoi.

Oláhin paras saavutus EM-kaksinpelissä on puolivälieräpaikka Budapestista vuodelta 2016. Samaan hän ylsi samojen kisojen sekanelinpelissä yhdessä unkarilaisen Georgina Potan kanssa sekä vuosi sitten Eerlandin parina. Oláh ja Naumi ovat viimeistelleet kuntoaan kauden huipennukseen harjoittelemalla Unkarissa.

Naisten joukkue valmistautui Müncheniin leireilemällä Ahvenanmaalla sekä pelaamalla Pohjois-Euroopan mestaruuskisoissa.

– Joukkueella on todella motivoitunut fiilis. Hyvä valmistautuminen Ahvenanmaalla ja paljon tasaisia pelejä Liettuassa antavat hyvän pohjan tulevaan EM-kisaan. Toivon, että Anna ja Ramona pystyvät esittämään parasta peliään ja voittamaan otteluita. Annan rutiini ja Ramonan ensikertalaisuus ovat hyvä kombinaatio, naisten valmentaja Johanna Kaimio näkee.

Yle näyttää EM-kisoista yli 40 suoraa pöytätennislähetystä

Yle on vahvasti mukana EM-monilajitapahtumassa näyttäen kanavillaan mm. yli 40 suoraa pöytätennislähetystä. Selostuskopistakaan ei kokemusta puutu, sillä Christer Sarlinin apuna asiantuntijan tehtäviä hoitelee kolmen eri vuosikymmenen arvokisakävijä Pasi Valasti.

Pelisysteemit

Kaksinpelit
– 64 pelaajan yhden tappion pääkaavio,
– johon 32 pelaajaa suoran rankingin perusteella (Oláh 24:s) ja
– 24+8 pelaajaa alkulohkoista ja jatkokarsinnasta (Naumi, Kirichenko, Betz)

Nelinpelit
– 32 parin yhden tappion pääkaavio, johon
– 16 paria suoraan rankingin perusteella ja
– 16 paria yhden tappion karsintakaaviosta (kahdella voitolla pääkaavioon)
– nelinpeliparit: Benedek Oláh / Alex Naumi, Ramona Betz / Anna Kirichenko
– sekanelinpeliparit: Benedek Oláh / Britt Eerland NED, Alex Naumi / Anna Kirichenko, Daniels Kogans LAT / Ramona Betz
– kaikki suomalaisparit aloittavat nelipelit karsintakaaviosta

Seurantalinkkejä

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Linkki Ylen lähetyksiin (T1)

ETTU TV livestream (T1-T4)

Kuvagalleria

 

Kiinan maajoukkuepelaajia Suomessa

Kiinan maajoukkueryhmään kuuluvat miespelaaja Zhou Qihao sekä naiset Chen Xintong ja Qian Tianyi olivat perjantai-aamuna Ruskeasuolla harjoittelemassa. Treenisessio Ruskeasuolla tuli eteen hieman yllättäen ja apuna järjestelyissä toimi jälleen PT Espoon Xisheng Cong. 

Kiinalaisten joukkue oli palaamassa kisamatkalta Suomen kautta takaisin Kiinaan, kun korona pisti suunnitelmat uusiksi. Samalla meni uusiksi myös aikataulu kotiinpaluun suhteen, sillä 20 päivän pelireissulta vain valmentaja palaa viikonloppuna kotimaahan ja pelaajat jatkavatkin lauantaina Tsekkeihin kohti seuraavaa WTT-kisaa. 

Perjantaina Ruskeasuolla aamutreeneissä olleet muutamat kotimaiset pelaajamme pääsivät myös hieman kokeilemaan kansainvälistä pelitasoa.

Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut 20.8.2022 – info

Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille (Ratamotie 22, Oulu) pelaamaan avoimista Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuksista lauantaina 20.8.2022 klo 10.00 alkaen. Ovet avaamme klo 8.30 mennessä. Kilpailupaikalla on kahvio jossa tarjoilemme kahvia/teetä, virvokkeita, sämpylöitä ja leivonnaisia.

Klo 10.00

M-1900, 9 pelaajaa
M-1500, 13 pelaajaa
M-1100, 10 pelaajaa

Klo 14.30

Miesten kaksinpeli, 7 pelaajaa
M-1700, 7 pelaajaa
M-1300, 10 pelaajaa
Junioriluokka, 7 pelaajaa

Otamme mukaan jälki-ilmoittautumisia perjantai-iltaan klo 20.00 asti 5€ lisämaksulla per pelaaja. Huomatkaa että otamme arvontaan mukaan vain ne pelaajat, jotka ovat maksaneet ilmoittautumismaksunsa perjantaihin 19.8.2022 mennessä ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitetulla tavalla.

Kutsu: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/OinasTeem/Pohjois-Pohjanmaan%20piirinmestaruuskilpailut%2020.8.2022.pdf

Ilmoittautuminen: https://bit.ly/3zot785
Ilmoittautuneet: https://bit.ly/3vy8jsH

Tervetuloa Ouluun pelaamaan!

Sporttiturva-vakuutus ei käytössä kaudella 2022/2023

Pohjolan Sporttiturva-vakuutuksen lunastaminen lisenssin hankinnan yhteydessä ei ole mahdollista kaudella 2022/2023. Syynä ovat muuttuneet viranomaissäädökset, joiden mukaisesti Pohjola ei voi tarjota vakuutusta yksittäisille henkilöille lunastettavaksi liiton järjestelmän kautta.  Jatkamme Pohjolan kanssa keskusteluita ja etsimme uusia vaihtoehtoja vakuutuksen osalta.

Kovaa, läheltä pöytää ja varmasti, varmasti, varmasti

JEM-raporttia en halua enää nostaa ylös vaikka puhuin tästä asiasta siinä. Eli kovaa  ja varmasti. Myös läheltä pöytää. Tämä video Münchenin EM-kilpailuista antaa aika hyvän kuvan siitä, mitä tarkoitin. Natalia Bajor pakotti Annett Kaufmannin juuri tällaiseen peliin ja se oli lähellä päättyä hyvin alatilanteesta 1-3 ja 6-9 lähtien (8-5-johto seitsemännessä). Loistava ottelu  joka tapauksessa.

Miesten peli on hieman erilaista, mutta silti sama laki pätee. On pystyttävä lyömään uudelleen ja uudelleen, vaikka kovat lyönnit tulevat takaisin.

En laita tähän sen suurempia viisauksia. Katsokaa tämä minuutin video! Neljäs ralli on bonusta. Hyvä kämmen hankalassa tilanteessa (8-5 muuttunut 8-10:ksi).

MBF,PT-Espoo ja TIP-70 yhteistyö käyntiin Ruskeasuolla

MBF, PT-Espoo ja TIP-70 käynnistävät yhteistyön junioriharjoitusten osalta. Seurat järjestävät yhteiset junioriharjoitukset keskiviikkoisin Ruskeasuolla kello 17.00-19.00, ensimmäinen harjoitus 24.8.  Samaan aikaan hallissa harjoittee maajoukkueryhmä, joten halli on täys nuoria tulevaisuuden pelaajia. Aikuispelaajien kannattaa tämä huomioida omissa aikatauluissa. Seuraryhmän valmentjana toimii myös nuortava tulevaisuuden voimaa Lauri Hakasteen muodossa.