Pitkä päivä takana Koskella
Kosken Malja avauspäivä venyi – ihan aikataulun mukaisesti tosin – hiukan yli iltayhdeksään, ennen kuin isäntäseuran Janne Relander löi viimeisen pallon Sunilan Ville Husun pöytäpuoliskolle M-1700-luokan voiton merkiksi. Kyseisen luokan loppupelit kavartoista eteenpäin olivat kahta lukuun ottamatta kaikki viisieräisiä, joten aikaa meni.
Samaan aikaan Sam Khosravi löi Aleksi Räsäsen M17 GP-luokan loppuottelussa, edelleen 3-2. Hetkeä aiemmmin Juha Julmala oli M-1300-luokan finaalissa kukistanut BF-78:n Elias Saarisen hiukan selvemmin numeroin. Iltapassin neljännen luokan M-900 loppuottelussa Hämeenlinnan Atte Ruuskanen löi Pyrkivän Mikko Kankaan.
Päiväpassissa isäntäseuran Alex Naumi otti vakuuttavan voiton GP-luokassa. Loppuottelussa Alex kukisti Mika Räsäsen puhtaasti 4-0. Välierissä Naumi löi Veikka Flemmingin ja Räsänen konkari Pasi Valastin. Molemmat ottelut päättyivät 3-0.
Harjoittelu Ruotsissa on tehnyt Naumin pelille hyvää. Peliin on tullut voimaa rutkasti lisää. Viime aikojen käsivaivat eivät loppuottelussa näkyneet.
– Olkavaivojen takia olen harjoitellut joulukuussa ehkä neljänneksen normaalimääristäni. Nyt käsi ei haitannut ja peli parani päivän mittaan koko ajan. Loppuottelussa peli kulki suorastaan mainiosti, tuumi koskelainen. Vuosi sitten vastaava loppuottelu Räsästä vastaan päättyi tiukasti 4-3.
Naisten kaksinpelin GP-luokan paras oli PT Espoon Aleksandra Titievskaja. Loppuottelussa hän kukisti Maria Girlean 3-2, vaikka oli loppuottelua häviöllä jo 0-2. Illalla Maria otti revanssin M17-luokassa.
Isohkon M-1900-luokan voitti lauantaina yllättäjäpalkinnolla palkittu Lahden Leonid Pullinen. Loppuotteluvastustaja oli melkoinen yllättäjä hänkin, sillä finaaliin kiipesi TIP-70:n Vili Kinnunen (rating 1666!), joka oli lähellä finaalia myös M-1700-luokassa. Päiväpelien luokassa M-1100 voittoon nousi Arto Luukkainen, joka pelasi kvartasta lähtien tiukohkoja pelejä, mutta voitti ne kaikki. Loppuottelussa kaatui Kotirannan Pate Ikola 3-2.
Aamuryhmässä nuorempi Ikola Jesse vei M-1500-luokan. Luokassa oli juniorifinaali, sillä Jyväskylän Mihai Girlea taipui loppuottelussa 1-3. M-2250-luokassa paras oli Viron (Pärnun) Anti Luigemaa, jolle Oulun Juhana Tuuttila hävisi loppuottelun ja Maria Girlea välierän. Toinen kolmonen oli Leonid Pullinen, joka löi mm. Marek Viskmanin. Pingiskoululuoman voittoon iski Kaiun Aapo Lehti. Finaalivastustaja oli saman seuran senioripingiskoululainen Ilkka Korhonen.
Paljon oli lauantaina pelejä ja muutama yllätyskin nähtiin. Vesa Lappi esimerkiksi kukisti Meelis Kärnerin. Kaksinpelissä Toni Pitkänen löi Riku Aution ja Juha Äänismaa Sam Khosravin. Samilla ei ollut ihan paras päivä, sillä jo alkupoolissa tuli tappio Jussi Mäkelälle. Sam kesti ne päivän teeman mukaisesti eli tyynesti.
Kaiku kiittää avauspäivästä, huomenna jatketaan! Alla tarkat tulokset.
Linkki tiedostoon: xv koskenmalja gp lauantai.xls