Kaikki tulokset löytyvät nyt täältä:
OPT-86 Joulukilpailut 20.12.2025 (B) – tulokset ja raportti
Lopulta 43 pelaajaa kokoontui pelaamaan OPT-86:n Joulukilpailuihin. Määrä on ihan kelvollinen, toki järjestäjä toivoi noin 50-60 pelaajan määrää. Ajankohta osoittautui ehkä hieman hankalaksi monelle, ymmärrettävistä syistä. Tunnelma hallilla oli oikein mukava ja joulunodotusta täynnä. Pöydillä pisteistä kuitenkin taisteltiin tuttuun tapaan. Palkinnoiksi olimme järjestäneet tuttujen tavarapalkintojen lisäksi pientä extraa pariin luokkaan ja lisäksi arvoimme yllätyspalkinnon kaikkien kilpailuissa pelanneiden kesken.
Kilpailuissa käytimme Seppo Hiltusen sanoin ”entisajan systeemiä” jossa peluutimme aamulla klo 10 neljä pooliluokkaa ja klo 12.30 toiset neljä pooliluokkaa. Cup-pelejä aloimme pelaamaan heti kun pystyi. Tämä systeemi teetti kilpailujohdolle enemmän kiirettä etenkin klo 14-15 mutta lopputuloksena saimme pelit pakettiin jo klo 16.30. Niin sanotulla perinteisellä kahden ryhmän systeemillä pelit olisivat kestäneet noin pari tuntia pidempään. Hyvänä puolena oli myös se että pöydät pysyivät varsin hyvin täynnä koko päivän. Lopulta kävi myös ns. hyvä tuuri kun kukaan yksittäinen pelaaja ei pelannut finaaliin asti kahdessa luokassa.
3-4 pelaajan pooleissa jouduimme pelaamaan jonkun verran kolmen pooleja, R-850 luokassa peluutimme lisänä kolmen pelaajan consopoolin. Loppuajatuksena tähän systeemiin sanoisimme vielä sen että jos järjestäjä voisi aina siirtää pelaajia luokasta toiseen ratingpisteiden perusteella joko niin, että alemmasta luokasta nostetaan paras pelaaja ylöspäin tai ylemmästä luokasta huonoin pelaaja pudotetaan alaspäin. Nytkin teimme niin ja syynä oli se että halusimme mahdollisimman vähän kolmen pooleja ja maksimimäärän neljän pooleja. Toisaalta olisi myös aina hyvä jos pelaajat pelaisivat niin sanottuja omia luokkiaan eikä yliluokkia. Tähän systeemiin mahtuisi 3-4 pooleina ehkä jopa kolmaskin aloitusryhmä. Aloitus klo 9.30, 12.00 ja 14.30. Sitten cup-pelejä heti kun pystyy. Tätä voidaan pohtia jossakin kilpailussa, etenkin yksipäiväisessä semmoisessa.
Sitten tuloksiin. Koska poolit pelattiin kaikki ensin pois keskitytään raportissa luokkiin ns. ratingjärjestyksessä, ei aikajärjestyksessä. Miesten kaksinpeliin starttasi vaatimattomat kuusi pelaajaa. Taso oli kyllä kelpo hyvä, isäntäseuran Tomas Slesar oli keihäänkärkenä. A-pooli meni läpi ilman yllätyksiä, Marko Seppälä (OPT-86) tosin niisti poolissa erän Slesarilta. B-poolissa Lasse Vimpari (OPT-86) oli hyvällä pelipäällä napaten ykköspaikan Toni Ruokaselta (Snakes) 3-1 voitolla. Semifinaaleissa Slesar pisti Ruokasen nopeasti 3-0 nippuun mutta Seppälältä kesti moninkertaisesti kauemmin Vimparin niputtamisessa. Peli näytti jo menevän Vimparille 3-0 mutta perinteisesti peli sitten kääntyi ja viidennen jatkoilta Seppälä kaivoi ratkaisun pitkillä palloilla ja kärsivällisellä pelillä. Finaalissa Slesar näytti jo marssivan 3-0 voittoon mutta kolmannessa erässä kävi hairahdus ja peli lipsahti neljään erään, sieltä kuitenkin selkeä voitto Slesarilla.

Kuva: Miesten kaksinpelin palkitut, 1. Tomas Slesar (OPT-86), 2. Marko Seppälä (OPT-86), 3. Lasse Vimpari (OPT-86) ja Toni Ruokanen (Snakes)
R-2100 luokassa nähtiin mukavat 12 pelaajaa, luokka oli kilpailun toiseksi suurin. A-poolissa Konsta Niemelä (OPT-86) ryösti lohkovoiton Toni Ruokaselta viisieräisessä. B-poolissa kilpailun piristävä väriläiskä Vili Lauri (CC Sants) voitti sekä Lasse Vimparin että Mikael Bäckmanin (KoKu) ottaen lohkon ykköspaikan. Oulussa vierailemassa ollut Vili asuu Barcelonassa ja pelaa siellä aktiivisesti harrastesarjoissa pingistä. Järjestäjä saattoi tehdä pienen virhearvion Vilin tasosta etukäteen mutta ei kuitenkaan mitään aivan kohtuutonta semmoista. Lohkosta kakkosena jatkoon Vimpari joka kaatoi Bäckmanin viidennen jatkopalloilla. C-poolissa Luulajan nuori poika Yian Cai otti toisen jatkopaikan Marko Seppälän vanavedessä kaatamalla kokeneen ja hankalatyylisen Leif Cruukan todella puhtaasti erin 3-0. Kari Halavaara (OPT-86) piti Yiania tiukilla häviten viidennessä.
R-2100 kvartoissa Vimpari selvitti Yianin nopeasti erin 3-0, Ruokanen puolestaan voitti tiukemmassa pelissä Seppälän niin ikään 3-0. Semifinaaleissa jatkettiin samaan tahtiin 3-0 voitoilla. Vimpari ei antanut Niemelälle mahdollisuutta voittamalla jatkopalloerät ja Ruokanen käärmeili Laurin ulos finaalista. Finaalissa Vimpari oli valttia, 3-0 voitto.

Kuva: R-2100 palkitut, 1. Lasse Vimpari (OPT-86), 2. Toni Ruokanen (Snakes), 3. Vili Lauri (CC Sants) ja Konsta Niemelä (OPT-86)
R-1750 luokassa pelasi kahdeksan pelaajaa. A-poolissa Aapo Åvist (OPT-86) nappasi lohkon ykköspaikan Konsta Niemelältä 3-1 voitolla. B-poolissa Vili Lauri kellisti Leif Cruukan tiukasti erin 3-1 ja oli ykkönen, Cruuka kakkosena jatkoon. Semifinaaleissa Åvist pelasi hienosti ja voitti Cruukan selvästi 3-0. Lauri ja Niemelä puolestaan väänsivät pitkän kaavan mukaan viisieräisen jossa Lauri oli lopulta terävämpi. Finaali oli hyvää peliä, Åvistilla oli 2-1 eräjohto mutta Lauri kaivoi neljännen jatkopalloilta viidennen erän ja sieltä selvän voiton. Finaalissa oli paljon hyviä ja pitkiä palloja.

Kuva: R-1750 luokan palkitut, 1. Vili Lauri (CC Sants), 2. Aapo Åvist (OPT-86), 3. Konsta Niemelä (OPT-86). Toinen kolmonen Leif Cruuka sai palkintonsa aiemmin.
Kilpailun suurin luokka oli R-1500 ja tähän laitettiin myös kilpailun parhaat palkinnot. A-poolissa pelattiin hurjasti ristiin, lohkoykkönen oli sijoituksensa mukaisesti Vitali Trofimov (OPT-86) mutta hän kärsi tappion avauspelissä Toivo Määttälälle (YPTS). Kakkoseksi kiilasi nelospaikalta hienosti peliään parantanut Arina Bril (OPT-86). Arinalle yllätysvoitot viidennen jatkoilta Kaarlo Lampisesta (OPT-86) ja puhtaasti 3-0 Määttälästä. B-poolissa Emil Ranta (Ponsi) nappasi toisen jatkopaikan Dennis Trofimovilta aika selvällä 3-1 voitolla, Dennikselle Emilin pelityyli oli todella vaikea hanskattava. Lohkovoittoon Akseli Pitkänen (OPT-86). C-poolissa lohkoykköseksi kiilasi etenkin junioreille hankalatyylinen Tapio Tuuttila, joka on löytänyt uuden piristysruiskeen peliins entisvanhalla mailavalinnalla. Lohkosta kakkosena jatkoon Jiali Lu (OPT-86) joka lopulta joutui kuitenkin luovuttamaan päivän loput pelinsä flunssaisena. D-poolissa pelailtiin ristiin ja kahteen voittoon päättyi kolme pelaajaa. Ykkösenä jatkoon Pekka Mikkola (OPT-86) ja kakkosena Jukka-Pekka Salminen (OPT-86), kahdella voitolla karsiutui Alexandr Zashyvailo (Ponsi).
R-1500 kvartoissa Salminen pysäytti Tuuttilan erin 3-1. Mikkola sai wo:n Lu:sta. Trofimov kaatoi Rannan ja Pitkänen Brilin. Semifinaaleissa oli tasaista. Trofimov voitti Mikkolan 3-1 ja Salminen Pitkäsen tiukassa viisieräisessä. Finaalissa nähtiin kovaa taistelua. Trofimoville voitto erin 3-2 ja mukava palkinto mukaan kotimatkalle.

Kuva: R-1500 luokan palkitut, 1. Vitali Trofimov (OPT-86), 2. Jukka-Pekka Salminen (OPT-86), 3. Akseli Pitkänen (OPT-86). Toinen kolmonen Pekka Mikkola (OPT-86) ehti poistua ennen palkintojenjakoa.
R-1250 luokassa pelasi kahdeksan pelaajaa. A-poolissa mentiin tuloksissa solmuun. Lohkoykköseksi nousi Virpi Sammalneva (OPT-86) joka voitti lohkon ykkössijoitetun Dennis Trofimovin (OPT-86) puhtaasti 3-0. Sammalneva puolestaan hävisi Juha Kääriäiselle (IPT-94) viisieräisen. Trofimoville voitot muista peleistä, Kääriäisestä 3-0 ja Aleksandr Zashyvailosta viidessä erässä. B-poolissa oltiin myös yllätystuulella. Arina Bril oli puhtaalla pelillä ykkönen ottaen pari ratingvoittoa kaatamalla Janne Rannan (Ponsi) 3-2 ja Toivo Määttälän 3-0. Brilien sisarusten välinen meni tällä kertaa Arinalle, tottakai viidessä erässä. Ristiin pelatuista peleistä kakkosena pelasi jatkoon Ranta. Semifinaaleissa Ranta voitti Sammalnevan 3-1 ja Trofimov Brilin huikeassa jännitysnäytelmässä viidennessä 11-9. Finaalissa Trofimov tykitti nopeaan tyyliin 3-0 voiton.

Kuva: R-1250 luokan palkitut, 1. Dennis Trofimov (OPT-86), 2. Janne Ranta (Ponsi), 3. Arina Bril (OPT-86) ja Virpi Sammalneva (OPT-86)
R-1000 luokassa pelattiin seitsemän pelaajan kesken, valitettavasti piti siis pelata kolmen pelaajan pooli. A-poolissa selkeän ykkösen Juha Kääriäisen takana väännettiin jatkopaikasta oikein kunnolla. Alex Liljekvist (Halex) osoittautui lopussa paremmaksi voittamalla viidennen 13-11 Ida Ylitervoa (OPT-86) vastaan. B-poolissa mentiin sopuisasti sijoitusten mukaan. Taisiia Bril (OPT-86) ykkönen ja Kaiho Ruokamo (OPT-86) kakkonen. Semifinaaleissa Kääriäinen väänsi Ruokamosta 3-1 voiton ja Bril voitti Liljekvistin 3-0. Finaalissa Kääriäisen näppyläpeli oli Taisiialle mahdotonta ymmärtää, selkeä 3-0.

Kuva: R-1000 luokan palkitut, 1. Juha Kääriäinen (IPT-94), 2. Taisiia Bril (OPT-86), 3. Alex Liljekvist (Halex) ja Kaiho Ruokamo (OPT-86)
Junioreiden max. 900-luokassa pelasi viisi pelaajaa. Magnus Nurkkala (OPT-86) oli luokan kuningas, tämä taisi olla Magnukselle jo ainakin kolmas junioriluokan voitto. Ihan helpolla se ei tullut koska ns. finaalissa kaatui Ella Seppälä (OPT-86) viidessä erässä. Kolmanneksi pelasi Huuko Tenhunen (OPT-86). Neljäs ja viides olivat Miko Slesar ja Elsi Slesar joille molemmille voi luvata valoisaa tulevaisuutta lajissa. Molemmat ovat kehittyneet hurjasti syksyn aikana.

Junioreiden max. 900-luokan palkitut, 1. Magnus Nurkkala (OPT-86), 2. Ella Seppälä (OPT-86) ja 3. Huuko Tenhunen (OPT-86). Valitettavasti Miko ja Elsi Slesar kerkesivät karata paikalta ennen palkintojenjakoa.
R-850 luokassa mukana oli ikävä määrä yhdeksän pelaajaa. Pelit pelattiin kolmessa poolissa ja jatkosta pudonneille järjestettiin consopooli. A-poolissa Mika Raappana (KePts) oli ykkönen ja kakkoseksi pelasi Magnus Nurkkala joka voitti kolmanneksi sijoittuneen Jorma Ukkolan (OPT-86) tiukassa viisieräisessä. B-poolissa Kaiho Ruokamo pelasi ykkösenä jatkoon, kakkoseksi nousi Staffan Liljekvist (Halex) voittamalla viisieräisessä Antero Tervosen (OPT-86). Ruokamo voitti Tervosen viidennen jatkopalloilla joten tiukkaa oli. C-poolissa Alex Liljekvist otti lohkovoiton kolmospaikalta. Ida Ylitervo kakkoseksi. Tässäkin luokassa Liljekvist voitti Ylitervon ääritiukassa pelissä.
R-850 kvartoissa Ylitervo oli 3-0 Staffan Liljekvistiä parempi. Alex Liljekvist puolestaan otti hienon 3-0 voiton Magnus Nurkkalasta. Semifinaaleissa Raappana voitti Ylitervon erin 3-1 ja Ruokamo tiukassa viisieräisessä Liljekvist nuoremman. Finaalissa Raappana vei voiton Kemiin erin 3-1.

Kuva: R-850 luokan palkitut, 1. Mika Raappana (KePts), 2. Kaiho Ruokamo (OPT-86), 3. Ida Ylitervo (OPT-86) ja Alex Liljekvist (Halex)
Kaikkien pelaajien kesken arvotun yllätyspalkinnon voitti Taisiia Bril. Tämän kuvan myötä hyvää Joulua kaikille kilpailuissamme käyneille pelaajille. Nähdään seuraavan kerran helmikuussa OPT-86:n 40-vuotisjuhlakilpailussa Terva-maljassa!

Kilpailut paketissa klo 16.30. Kiitos kaikille pelaajille ja taustajoukoille ja oikein Hyvää Joulua!
OPT-86 Joulukilpailujen tulokset: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7341&KilpailuID=2540
R-850 conson tulokset ohessa erillisenä excel-tiedostona: OPT-86 Joulukisat 20.12.2025 R-850 conso
Palkintokuvat ilmestyvät lähiaikoina OPT-86 sosiaaliseen mediaan. Kilpailuraportti tulee vielä ennen Joulua.
Kilpailuihin tuli läjä jälki-ilmoittautumisia ja muutama peruminen. Lopullinen pelaajamäärä on 44 pelaajaa. Ovet avautuvat aamulla klo 8.30.
Kilpailujen arvontoja ja tuloksia voi seurata huomenna kilpailun aikana WebWelhosta: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=43633&KilpailuID=2540&Luokka=
Livestreameja löytyy kolme kappaletta OPT-86 YouTubesta: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams
Kilpailuissa on jouluinen kahvio ja pelaajille on tarjolla pieniä jouluisia yllätyksiä.
Tervetuloa pelaamaan!
Kilpailuihin on määräaikaan mennessä ilmoittautunut 40 pelaajaa. Kaikissa luokissa on riittävästi pelaajia ja ne pelataan. Jälki-ilmoittautuminen on avattu torstaihin asti. Toivotamme kaikki tervetulleiksi!
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Ilmoittautuneet pelaajat: https://bit.ly/3Xmvsf4
Kutsu: OPT-86 joulukilpailut 20.12.2025.pdf
Lisätietoja kilpailuista on tulossa loppuviikosta.
Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille pelaamaan OPT-86 Joulukilpailuihin lauantaina 20.12.2025. Siirrä jo nyt Joulusiivouksesi sunnuntaille ja tule hakemaan iloista Joulutunnelmaa hyvässä porukassa pingiksen parista. Kilpailun järjestelytoimikunta loihtii hallille jouluista tunnelmaa.
Itse kilpailut pelataan hieman poikkeuksellisesti kahdessa peräkkäin pelattavassa pooliryhmässä. Ensin pelataan M-2100, M-1500, M-1000 ja juniorit 850 luokkien poolit klo 10.00 alkaen ja heti perään pelaamme klo 12.30 alkaen miesten kaksinpelin, M-1750, M-1250 ja M-850 luokkien poolit. Jatkopelit luokissa aloitamme heti kun klo 12.30 ryhmän poolit ovat päättyneet. Arvoimme että kilpailut ovat näin pelaten ohi klo 18.30 aikoihin, riippuen toki pelaajamääristä. Huomaathan että joudumme rajoittamaan pelaajamäärät 48 pelaajaan molemmissa starttiryhmissä ja sen teemme ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kilpailupaikalle järjestämme joulun tunnelmaa tihkuvan kahvion ja YouTubessa järjestämme tuttuun tyyliin kilpailuista myös livelähetykset.
Tervetuloa päättämään syyskausi Oulussa Joulutunnelmissa!
Ilmoittaudu maanantaihin 15.12.2025 mennessä.
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Ilmoittautuneet pelaajat: https://bit.ly/3Xmvsf4
Kutsu: OPT-86 joulukilpailut 20.12.2025.pdf
Welcome to the Oulu Ratamotie table tennis hall to play the OPT-86 Christmas competitions on Saturday, December 20, 2025. Move your Christmas cleaning to Sunday now and come and get some happy Christmas atmosphere in a good group playing table tennis. The competition organizing committee will conjure up a Christmas atmosphere in the hall.
The competitions themselves will be played somewhat exceptionally in two consecutive start groups. First, the M-2100, M-1500, M-1000 and junior 850 class groups will be played starting at 10:00 and immediately after that, starting at 12:30, we will play the men’s singles, M-1750, M-1250 and M-850 class groups. We will start the cup games in the classes as soon as the 12:30 groups have ended. We estimate that the competitions will be over at around 18:30, depending on the number of players. Please note that we have to limit the number of players to 48 players in both starting groups and we will do this in the order of registration.
We will organize a Christmas-filled café at the competition site and, as usual, we will also organize live broadcasts of the competitions on YouTube.
Welcome to end the autumn season in Oulu in the Christmas spirit!
Register by Monday 15.12.2025.
Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Registered players: https://bit.ly/3Xmvsf4
Invitation: OPT-86 Christmas competitions 20.12.2025.pdf
Sarjakausi 2025/2026: Mestaruussarja, 1-divisioona, 2-divisioona ja 3-divisioona
20.12. Päivitetty kevään jatkolohkot 2- ja 3-divisioonien osalta.
Uutena tälle kaudelle tulleet 2-divisioonan karsintaturnaukset pelataan sunnuntaina 26.4. niin, että lohkon 2AB-AL sijoille 5. ja 6. sijoittuneet pelaavat lohkojen 3AB-YL ja 3CD-YL toiseksi sijoittuneita vastaan yksinkertaisen sarjan kuten myös lohkon 2CD-AL sijoille 5. ja 6. sijoittuneet pelaavat lohkojen 3EF-YL ja 3GH-YL toiseksi sijoittuneita vastaan. Tällä kaudella vain turnauksen voittaja saa pelioikeiden 2-divisioonaan johtuen 1-divisioonauudistuksesta. Tulevilla kausilla karsintaturnausten kaksi parasta saa pelioikeuden 2-divisioonaan. 4-divisioonaan putoaa tällä kaudella normaalien putoajien lisäksi poikkeuksellisesti kaksi heikoimmin 3-divisioonan alemmassa jatkolohkossaan suoriutunutta lohkonsa neljänneksi sijoittunutta joukkuetta.
Karsintaturnausten järjestämistä tarjotaan karsintaan osallistuville joukkueille seuraavassa järjestyksessä, vertailukriteereinä järjestyksessä hävityt sarjapisteet (vähemmän on parempi), peliero, eräero, ja arpa.
1. Vertailussa parempi III divisioonan joukkueista. 2. Vertailussa heikompi III divisioonan joukkueista. 3. Vertailussa parempi II divisioonan joukkueista. 4. Vertailussa heikompi II divisioonan joukkueista.
Alapuolelta löytyy kilpailuvaliokunnan ja sarjajaoston päättämät kauden 2025/2026 ohjelmat Mestaruussarjan, 1-divisioonan, 2-divisioonan ja 3-divisioonan osalta. Kommentit, tiedustelut ja palaute sarjojen osalta Juha Julmalalle.
KoKa
MBF
OPT-86
PT 75
PT Espoo
PT Jyväskylä
Smash
TIP-70
Kierrokset 1-4 4.-5.10.2025 Oulu
Kierrokset 5-7 29.11.2025 Tampere
Kierrokset 8-11 24.-25.1.2026 Helsingin Smash Center
Kierrokset 12-14 29.3.2026 Koski Tl
Lopputurnaus 25.4.2026 Helsingin Ruskeasuo
Sarjapäällikkö Juha Julmala
BF-78
Halex
KuPTS
OPT-86 2
PT 75 2
PT Espoo 2
Smash 2
TIP-70 2
TuKa
Wega
1/6 13.9.2025 Turku ja Pietarsaari (Halex, KuPTS, OPT-86 2, PT 75 2)
2/6 4.10.2025 Helsingin Ruskeasuo
3/6 29.11.2025 Tampere
4/6 24.1.2026 Helsingin Smash Center ja Kuopio (KuPTS, Halex, OPT-86 2, PT 75 2)
5/6 7.3.2026 Oulu
6/6 28.3.2026 Espoon Tuulimäki
SM-nousukarsinta ja 1-divisioonan putoamiskarsinta 25. tai 26.4.2026. Pelipaikka selviää myöhemmin.
Sarjapäällikkö Juha Julmala
2-divisioonan kevään jatkolohkot
MBF 3
Pars
PT-2000
PT Espoo 3
PT Espoo 4
PT Espoo 5
TIP-70 4
Wega 3
HUT
HUT 2
MBF 4
PT Espoo 6
PTS Sherwood
TIP-70 3
Wega 2
Wega 4
KoKa 2
MBF 2
Maraton
OPT-86 3
OPT-86 4
PT 75 3
PT Jyväskylä 2
TuKa 2
3/4 Koski TL 24.1.2026 (KoKa 2, Maraton, MBF ja TuKa)
3/4 Oulu 24.1.2026 (OPT-86 3, OPT-86 4, PT 75 3 ja PT Jyväskylä 2)
4/4 Jyväskylä 28.3.2026 (kaikki)
Boom
KoKu
LPTS
LrTU
OPT-86 5
PT-60
Snakes
UU
3/4 Lahti 24.1.2026 (LPTS, Boom, LrTU, UU)
3/4 Oulu 24.1.2026 (OPT-86 5, KoKu, PT-60, Snakes)
4/4 Lahti 28.3.2026 (kaikki)
3-divisioonan kevään jatkolohkot
BK
BK 2
LPTS 2
MBF 7
PT-2000 2
TIP-70 6
Wega 5
Wega 6
BF-78 3
KSF
LPTS 4
MBF 5
MBF 6
PT Espoo 7
Stara
TIP-70 8
HIK
LPTS 3
PT 75 6
PT Espoo 8
PT Espoo 9
PTS Sherwood 2
Smash 3
TuPy
3/4 Turku 24.1.2026 (TuPy, HIK, PT 75 6 ja PTS Sherwood 2)
3/4 Espoon Tuulimäki 24.1.2026 (PT Espoo 8, PT Espoo 9, LPTS 3 ja Smash 3)
4/4 Espoon Tuulimäki 29.3.2026 (kaikki)
BF-78 2
LoLo
MBF 8
PT 75 5
Smash 4
TIP-70 5
TIP-70 7
SS
3/4 Karjaa 24.1.2026 (BF-78 2, LoLo, MBF 8 ja PT 75 5)
3/4 Helsingin Smash Center 24.1.2026 (Smash 3, SS, TIP-70 5 ja TIP-70 7)
4/4 Helsingin Smash Center 28.3.2026 (kaikki)
Halex 2
Halex 3
Maraton 2
PT 75 4
PT Jyväskylä 3
PT Jyväskylä 4
Team Huhtahyvät, Por-83
TuPy 2
2/2 Pietarsaari 28.-29.3.2026
Halex 4
HäKi
KurVi
Maraton 3
PT-60 4
SeSi
TuPy
TuTo
2/2 Pietarsaari 28.-29.3.2026
KePts
KuPTS 2
KuPTS 3
Nu-Se
OPT-86 6
OPT-86 9
PT-60 2
YNM
2/2 Kuopio 28.-29.3.2026
JPT
LiPi/Vire
LrTU 2
MPS
OPT-86 7
OPT-86 8
PT-60 3
2/2 Oulu 28.-29.3.2026
2-divisioonan syksyn alkulohkot
HUT 2
MBF 3
PT Espoo 3
PT Espoo 5
PTS Sherwood
TIP-70 3
Wega 2
Wega 3
2B (sarjapeleinä + miniturnaus)
HUT
MBF 4
Pars
PT-2000
PT Espoo 4
PT Espoo 6
TIP-70 4
Wega 4
Lohkossa turnaus, jossa keskinäiset ottelunsa Espoossa 4.10.2025 pelaavat PT Espoo 4, Pars, TIP-70 4 ja Wega 4. Lohkon muut ottelut pelataan sarjamuotoisesti paitsi, että HUT, MBF 4, PT Espoo 6 ja PT-2000 pelaavat ottelunsa PT Espoo 4:ää ja Wega 4:ää vastaan 30.11.2025 Espoossa.
Boom
KoKa 2
LPTS
LrTU
MBF 2
Maraton
PT 75 3
UU
1/4 Tampere 4.10.2025 (KoKa 2, Maraton, PT 75 3, UU)
1/4 Helsingin Ruskeasuo 4.10.2025 (MBF 2, LPTS, Boom, LrTU)
2/4 Koski Tl 29.11.2025 (kaikki)
KoKu
PT Jyväskylä 2
PT-60
OPT-86 3
OPT-86 4
OPT-86 5
Snakes
TuKa 2
1/4 Rovaniemi 4.10.2025 (PT-60, OPT-86 3, OPT-86 4, OPT-86 5)
1/4 Jyväskylä 4.10.2025 (PT Jyväskylä 2, KoKu, Snakes, TuKa 2)
2/4 Oulu 29.11.2025 (kaikki)
Sarjapäällikkö Juha Julmala
3-divisioonan syksyn alkulohkot
BK 2
KSF
LPTS 2
MBF 5
MBF 7
PT Espoo 7
TIP-70 8
Wega 5
BF-78 3
BK
LPTS 4
MBF 6
PT-2000 2
Stara
TIP-70 6
Wega 6
MBF 8
PT Espoo 8
PT Espoo 9
PTS Sherwood 2
Smash 3
Smash 4
TIP-70 5
TIP-70 7
1/4 Espoon Tuulimäki 4.10.2025 (PT Espoo 8, PT Espoo 9, MBF 8 ja PTS Sherwood 2)
1/4 Helsingin Smash Center 4.10.2025 (Smash 3, Smash 4, TIP-70 5 ja TIP-70 7)
2/4 Espoon Tuulimäki 29.11.2025 (kaikki)
BF-78 2
HIK
LoLo
LPTS 3
PT 75 5
PT 75 6
SS
TuPy
1/4 Turku 4.10.2025 (TuPy, BF-78, HIK, LoLo)
1/4 Tampere 4.10.2025 (PT 75 5, PT 75 6, LPTS, SS)
2/4 Lahti 29.11.2025 (kaikki)
HäKi
Maraton 2
Maraton 3
Team Huhtahyvät, Por-83
PT 75 4
TuPy 2
TuPy 3
TuTo
1/2 Pori 29.-30.11.2025
Halex 2
Halex 3
Halex 4
KurVi
PT-60 4
PT Jyväskylä 3
PT Jyväskylä 4
SeSi
1/2 Pietarsaari 29.-30.11.2025
JPT
KuPTS 2
KuPTS 3
LiPi/Vire
LrTU 2
MPS
Nu-Se
OPT-86 9
1/2 Kuopio 29.-30.11.2025
Heitto
KePts
OPT-86 6
OPT-86 7
OPT-86 8
PT-60 2
PT-60 3
YNM
1/2 Oulu ja Haukipudas 29.-30.11.2025. Haukiputaalla 29.11 pelaavat Heitto, KePTs, PT-60 2 ja PT-60 3, Oulussa OPT-86 6, OPT-86 7, OPT-86 8 ja YNM. 30.11. kaikki ottelut pelataan Oulussa.
Sarjapäällikkö Juha Julmala
14.12.2025 ratinglista julkaistu
Vakiolinkit:
Julkaistut ratinglistat löytyvät täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344
Vanhan ratingin kausiyhteenvedot löytyvät edelleen täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33042
Kysymykset jori.haataja@outlook.com
Espoon alottelijakisat 31.1 – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu Starttikisat 31.1.2026.pdf
Naisten sarjat kaudella 2025/2026 – info
Päivitys 19.12.2025
Lauantain aikataulu on päivitetty. Pelit aloitetaan klo 11.00. Sunnuntain aikataulu säilyy ennallaan.
Joukkuelistat on nyt saatu kaikilta joukkueilta ja naisten sarjojen sarjajaot ja pelaajalistat ratingeineen ovat alla:
| Mestaruussarja | Pelaaja 1 | Rating | Pelaaja 2 | Rating | Ratingsumma | Pelaaja 3 | Pelaaja 4 |
| MBF | Ildiko Kadar | 1821 | Kamilla Kadar | 1769 | 3590 | ||
| OPT-86 | Zhendai Huang | 1981 | Jiali Lu | 1301 | 3282 | ||
| PT 75 | Jannika Oksanen | 2001 | Anni Heljala | 1795 | 3796 | Anne Stenberg | Oksana Ruotsalainen |
| PT Espoo | Aleksandra Titievskaja | 2056 | Polina Levkina | 1843 | 3899 | Larisa Titievskaja | |
| PT Espoo 2 | Eleonoora Roosioks | 1678 | Alisa Sinishin | 1554 | 3232 | Tamila Vlasova | |
| PT Jyväskylä | Maria Girlea | 2092 | Vitalia Reinol | 2013 | 4105 | ||
| Smash | Emon Das | 1476 | Usara Amarasinghe | 1425 | 2901 | Marta Maliuta | |
| TIP-70 | Jaimielee Enriquez | 1848 | Mia Kellow | 1775 | 3623 | Elina Veidenbaum |
| 1-divisioona | Pelaaja 1 | Rating | Pelaaja 2 | Rating | Ratingsumma | Pelaaja 3 | Pelaaja 4 |
| BF-78 | Katrin Looke | 1419 | Veera Räsänen | 1115 | 2534 | ||
| MPS | Pia Paakkulainen | 1453 | Päivi Kinnunen | 1159 | 2612 | Anu Turpeinen | Anna Pokynboroda |
| OPT-86 2 | Arina Bril | 999 | Taisiia Bril | 901 | 1900 | ||
| OPT-86 3 | Virpi Sammalneva | 1092 | Ida Ylitervo | 762 | 1854 | ||
| PT Espoo 3 | Ekaterina Ustiukhina | 1261 | Daria Kriukova | 1233 | 2494 | ||
| Smash 2 | Yenuli Amarasinghe | 1286 | Neha Chohan | 1178 | 2464 | ||
| Smash 3 | Oshadini Amarasinghe | 1156 | Dijia Liao | 1150 | 2306 | ||
| TIP-70 2 | Virge Juutila | 1670 | Ge Anne Quinal | 1439 | 3109 | Liia Salonen |
| 2-divisioona | Pelaaja 1 | Rating | Pelaaja 2 | Rating | Ratingsumma | Pelaaja 3 | Pelaaja 4 |
| MBF 2 | Eeva Sirola | 810 | Paola Estrada Noso | 727 | 1537 | Marina Tibeykina | |
| OPT-86 4 | Katja Kauppinen | 921 | Juulia Kauppinen | 843 | 1764 | ||
| PT 2000 | Sirpa Kemppinen | 1053 | Kirsi Riikonen | 771 | 1824 | ||
| PT Jyväskylä 2 | Marjo Rönnkvist | 708 | Olga Pashkevich | 700 | 1408 | ||
| Pts Sherwood Ladies | Viola Saarto | 989 | Sohvi Vuorinen | 863 | 1852 | Tuija Jokinen | |
| Pts Sherwood Ladies 2 | Onerva Maijala | 913 | Milana Shmyalina | 784 | 1697 | ||
| Smash 4 | Xuehua Xiong | 948 | Jojo Erholtz | 823 | 1771 | ||
| Smash 5 | Suoma Järvi | 702 | Xinfang Zhang | 700 | 1402 | Hong Tran Van Le | Sonja Hornemann |
Sarjaohjelmat luodaan ennen vuoden vaihdetta SPTL:n tulospalveluun. Tarkemmat tiedot turnauksesta ovat tulossa myöhemmin. Aikataulut ovat kuitenkin ne jotka on aikaisemmin ilmoitettu.
Tiedustelut sähköpostitse sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com
Ohessa on kilpailuvaliokunnan ja sarjajaoston esitykset naisten sarjojen läpipelaamisesta kaudella 2025/2026.
Turnauksille varattu kolme päivää kahtena eri viikonloppuna:
3.-4.1.2026 Ruskeasuo, Helsinki
26.4.2026 Ruskeasuo, Helsinki
Turnausten järjestyskustannuksista vastaavat kustannukset tasan keskenään jakaen MBF, PT Espoo, Smash ja TIP-70. Mukana on yhteensä 24 joukkuetta. Jälki-ilmoittautuminen ei ole enää mahdollista ellei joku joukkue luovu sarjapaikastaan. Lisäjoukkueet voivat ilmoittautua sarjapäällikölle jonoon jos paikka ennen turnausta sattuu aukeamaan poisjäännin vuoksi.
Kaikki naisten sarjatasot pelataan kahdeksalla joukkueella. Joukkueet sijoitetaan lohkoihin ilmoitettujen pelaajien ratingin perusteella. Joukkueen rating on kahden parhaan pelaajan ratingsumma. Kaikkien joukkueiden täytyy ilmoittaa pelaajalistansa. Mestaruussarjan paikkaan oikeutetut joukkueet saavat halutessaan pelata Mestaruussarjassa kaudella 2025/2026. Nämä joukkueet ovat kaudella 2024/2025 sijoille 1-7 sijoittuneet joukkueet ja 1-divisioonan voittajajoukkue. Joukkueet ovat PT Jyväskylä, PT Espoo, PT 75, PT 75 2, TIP-70, Smash, Halex ja MPS. Pelaajalistat tulee ilmoittaa sarjapäällikölle sähköpostitse 1.12.2025 mennessä. Joukkueet voivat hakea muutosta omaan sarjatasoonsa hakemuksella. 1-divisioonan muodostavat kahdeksan parasta Mestaruussarjan ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta. 2-divisioonassa pelaavat loput kahdeksan joukkuetta.
MPS on jo ilmoittanut halukkuutensa pelata tällä kaudella 1-divisioonaa mestaruussarjan sijaan.
3.-4.1.2026 pelataan kaikki kaikkia vastaan kaikissa sarjoissa. Neljä kierrosta lauantaina ja kolme kierrosta sunnuntaina. 26.4.2026 pelataan cup-kaaviossa kaikki sijat ratkaisten niin että jokainen joukkue pelaa kolme joukkueottelua.
Turnauksessa pelataan kolme kierrosta.
Aikataulu
3.1.2026
11.00 – 13.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
13.00 – 15.00 Kierros 2 yhdellä pöydällä
15.00 – 17.00 Kierros 3 yhdellä pöydällä
17.00 – 19.00 Kierros 4 yhdellä pöydällä
4.1.2026
10.00 – 12.00 Kierros 5 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Kierros 6 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Kierros 7 yhdellä pöydällä
Runkosarjan päätteeksi joukkueet sijoitetaan cup-kaavioon paikoille 1-8 runkosarjan sijoitusjärjestyksessä.
26.4.2026
10.00 – 12.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Semit ja sijat 5-8 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Finaali, pronssipeli, sijat 5-6 ja 7-8 yhdellä pöydällä
Mestaruussarjan sijalle 8. sijoittunut joukkue putoaa kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.
1-divisioonan sijalle 1. sijoittunut joukkue nousee kaudeksi 2026/2027 Mestaruussarjaan.
1-divisioonan sijoille 7-8. sijoittuneet joukkueet putoavat kaudeksi 2026/2027 2-divisioonaan.
2-divisioonan sijoille 1-2. sijoittuneet joukkueet nousevat kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.
Tiedustelut sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com
Ruotsin Pingisligan (M) 2025–26
Eslöv sarjaykkösenä joulun viettoon –
Möregårdhin voittoputki jo 91 ottelua

Alex Naumi ja Aleksi Räsänen pitivät sinivalkoista lippua korkealla 16. syyskuuta alkavassa Ruotsin Pingisliganissa. Tuleva sesonki on Naumille jo kymmenes Eslöv AI BTK:n paidassa. Räsänen puolestaan oli nostamassa keväällä Kosta SK:ta Superettanista pääsarjaan ja jatkaa siis toista kauttaan seuran edustusjoukkueessa.
17.12.2026 Eslövs AI BTK – Falkenbergs BTK 5-3
Naumi, Alex – Nylén, Hugo 3-1 (14-16, 11-5, 13-11, 11-4)
Naumi, Alex – Rasmussen, Tobias 2-3 (11-8, 12-10, 11-13, 14-16, 3-11)*
Eslöv johtaa sarjaa siirrtyttäessä torstaina joulutauolle. Truls Möregårdhin voittoputki Pingisliganissa alkoi keväällä 2021 ja se on kestänyt jo 91 ottelun verran. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet 16.12. kierroksen jälkeen: Alex Naumi 6-5, Aleksi Räsänen 3-6. Kausi jatkuu 13. tammikuuta.
Seurantalinkkejä
Ohjelma, tulokset ja sarjataulukko (aikaero 1 h)
Eslövin kotipelien livestriimit
Kosta SK:n kotipelien livestriimit
16.12.2025 Falkenbergs BTK – Eslövs AI BTK 3-5
Widing, Charlie – Naumi, Alex 1-3 (4-11, 7-11, 11-4, 5-11)
Nylander, Kim – Naumi, Alex 1-3 4-11, 6-11, 11-9, 7-11)
16.12.2025 Kosta SK – Eskilstuna by STIGA 5-0
Aleksi Räsäsnen ei ollut pelaavassa kokookpanossa.
Eslöv johtaa sarjaa kolmen pisteen erolla Söderhamniin. Kosta nousi voittonsa ansiosta kolmanneksi, eroa kärkeen on viisi sarjapistettä. Eslöv pelaa vielä ennen joulua kotona Falkenbergiä vastaan (ke 17.12.). Kostan osalta kausi jatkuu 13. tammikuuta. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet 16.12. kierroksen jälkeen: Alex Naumi 5-4, Aleksi Räsänen 3-6.
9.12.2025 Eskilstuna by STIGA – Kosta SK 5-4
Abassi, Amireza – Räsänen, Aleksi 3-0 (11-2, 11-6, 11-8)
Törngren, Hugo – Räsänen, Aleksi 1-3 (11-6, 8-11, 9-11, 5-11)
”Oli aika isot paineet koko päivän, kun tiedettiin, että peli täytyy voittaa ja meillä oli vajaa kokoonpano useampien loukkaantumisien myötä. Peli meni kuitenkin 4-5 vastustajalle. Itse pelasin ihan hyvin särkylääkkeiden ja kuumageelin kanssa, vaikka alaselkä venähti Finlandia Openissa. Omat pelit menivät tasan 1-1. Neluria johdettiin Gerellin kanssa 1-0 (8-6), mutta ei vaan onnistuttu voittamaan.”
Kosta on kolmella voitolla ja neljällä tappiolla sarjassa neljäntenä. Ennen joulutaukoa ohjelmassa on vielä kotiottelu Eskilstunaan vastaan. Sarjaa johtavan Eslövin seuraavat ottelut ovat 16. ja 17. joulukuuta. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet: Alex Naumi 3-4, Aleksi Räsänen 3-6.
18.11.2025 Kosta SK – Spårvägens BTK 5-3
Räsänen, Aleksi – Lundqvist, Elliot 3-2 (10-12, 11-9, 11-7, 4-11, 11-6)
”Erittäin hyvä 5-3-kotivoitto. Matkan varrella tuli pari yllätystä, kun Fröseth voitti japanilaisen ja Gerell hävisi Elliot Lundqvistille. En pelannut alussa ollenkaan, kun olen ollut vähän kipeänä Saksan reissun jälkeen. Minut vaihdettiin kuitenkin siihen kahdeksanteen peliin ja voitin siinä Lundqvistin 3-2. Oli hieno fiilis ratkaista peli kotiyleisön edessä.”
18.11.2025 Halmstad BTK – Eslövs AI BTK 2-5
Alfredsson, Isak – Naumi, Alex 0-3 (6-11, 10-12, 9-11)
”Meillä vähän nihkee alku. Oltiin jo 0-2-tappiolla, mutta sen jälkeen stabiili 5-2-voitto. William Bergenblock otti vaihdon jälkeen hyvän voiton tärkeässä paikassa.”
Eslöv (5-1) jatkaa sarjajohdossa, Kosta (3-2) nousi voiton ansiosta kolmanneksi. Osa kierroksesta pelataan torstaina. Ennen joulutaukoa on ohjelmassa vielä kaksi täyttä ottelukierrosta. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet: Alex Naumi 3-4, Aleksi Räsänen 2-5.
13.11.2025 Halmstad BTK – Kosta SK 5-3
Vostes, Yannick – Räsänen, Aleksi 3-0 (11-6, 11-3, 11-7)
Samuolis, Dominykas – Räsänen, Aleksi 3-1 (11-8, 7-11, 11-5, 11-4)
”Jälleen 3-5 tappio joukkueelle. Itse en päässyt omalle tasolleni, eikä ollut luottoa omaan syöttöön.”
Viiden kierroksen jälkeen Eslöv johtaa sarjaa kolmen pisteen erolla Söderhamniin ja Halmstadiin. Kosta on sarjataulukossa seitsemäntenä. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet: Alex Naumi 2-4, Aleksi Räsänen 1-5. Seuraavat ottelut pelataan ensi viikon tiistaina ja torstaina.
11.11.2025 Eslövs AI BTK – Spårvägens BTK 5-1
Naumi, Alex – Andersson, Harald 2-3 (13-11, 11-9, 9-11, 9-11, 5-11)
”Itseltä toista kertaa peräkkäin kotipelissä hirveä sulaminen, muut pelasivat hyvin.”
Eslöv johtaa sarjaa saldonaan viidestä ottelusta neljä voittoa. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelutsuhteet: Alex Naumi 2-4, Aleksi Räsänen 1-3. Viikon kuluttua tiistaina Eslöv matkustaa Halmstadin vieraaksi.
21.10.2025 Kosta SK – Eslövs AI BTK 3-5
De Saintilans, Mathieu – Naumi, Alex 3-1 (6-11, 11-7, 11-8, 11-4)
Törnkvist, Andreas – Naumi, Alex 1-3 (7-11, 13-11, 13-15, 7-11)
Alex Naumi: ”Meiltä hyvä matsi varsinkin Friisiltä ja Ursulta. Itselläni oli deffua (De Saintilans) vastaan vähän vaikeaa, vaikka pelasin ihan ok. Törnkvistiä vastaan oli taisteluvoitto.”
Aleksi Räsänen: ”Tiukka 3-5 tappio, Itse en pelannu, kun olen ollut hieman puolikuntosena EM-kisojen jälkeen. Meidän deffu oli ihan vahva, mutta muuten tiimi ei suorittanut normaalilla tasolla. Tosin Törnkvistillä oli 1-1 (10-6) piikki Naumia vastaa, mutta Alex tsemppasi solidisti voittoon.”
Voitto nosti Eslövin Pingisliganin kärkeen, Kosta on neljäntenä kolmen pisteen päässä. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet: Alex Naumi 2-3, Aleksi Räsänen 1-3. Eslövillä kausi jatkuu 11.11. kotiottelulla Spårvägens BTK:ta vastaan, Kostalla 13.11. Halmstadin vieraana.
Räsänen ankkuroi täyden pistepotin Kostalle

7.10.2025 Kosta SK – Söderhamns UIF 5-3
Räsänen, Aleksi – Eriksson, Anders 2-3 (2-11, 11-7, 11-8, 8-11, 9-11)
Räsänen, Aleksi – Lam, Khai 3-2 (11-8, 11-9, 2-11, 6-11, 11-7)
”Hieno voitto tiimiltä! Eka oma matsi Andersia vastaan oli kyllä paha sulaminen, sillä johdin sitä jo 2-1 (8-4) ja viidettäkin johdin aina tilanteeseen 9-8 tsaakka. Ykköspöytä Gerell – Carvalho toimi hyvin voittaen kaikki pelinsä. Itse nappasin sitten vikan matsin norjalaista Khai Lamia vastaan 3-2. Uran ensimmäinen voitto Pingisliganissa – erittäin maukas fiilis ja peli tuntui hyvältä molemmissa matseissa. Tästä on hyvä lähteä EM-kisoihin taistelemaan.”

7.10.2025 Eslövs AI BTK – BTK Rekord 4-5
Naumi, Alex – Hedbom, Max 2-3 (12-10, 12-10, 10-12, 5-11, 7-11)
”Hirveä jäätyminen itseltä, mikä makso joukkueelle kaksi pistettä.”
Kolmen kierroksen jälkeen Eslöv ja Kosta ovat kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla Pingisliganin kärjessä. Sarja jatkuu EM-kisojen kisojen jälkeen Kostan isännöimällä keskinäisellä ottelulla tiistaina 21. lokakuuta. Suomalaispelaajien ottelusuhteet: Alex Naumi 1-2, Aleksi Räsänen 1-3.
25.9.2025 Falkenbergs BTK – Kosta SK 5-3
Rasmussen, Tobias – Räsänen, Aleksi 3-1 (11-9, 9-11, 11-5, 12-10)
Nylén, Hugo – Räsänen, Aleksi 3-2 (11-8, 7-11, 19-17, 10-12, 11-8)
”Aika pettymys koko joukkuematsi. Tavoitteena oli voittaa kolmella pisteellä, mutta saatiinkin nolla. Ykköspelaajamme hävisi vastustajajengin kolmoselle, Gerell hävisi ykköspelaajalle sekä minä ja Törnkvist hävittiin kakkospelaajalle. Oma matsi Rasmussenia vastaan oli kyllä voitettavissa, mutta 1-2 (10-5) piikki ei napannut. Viimeisessässa matsissa oma pää ei kestänyt, vaikka pelattiin hyviä ralleja. Kokonaisuudessaan nihkeä peli.”
Nämä olivat Aleksi Räsäsen ensimmäiset pelit tällä kaudella Pingisliganissa. Kausi jatkuu 7. lokakuuta kotona Söderhamns UIF:ää vastaan.
22.9. Eskilstuna by STIGA – Eslövs AI BTK 4-5
Törngren, Hugo – Naumi, Alex 1-3 (11-6, 5-11, 9-11, 7-11)
Abassi, Amireza – Naumi, Alex 3-1 (11-5, 11-5, 8-11, 11-7)
Eskilstunan ensimmäiseen kotiottelua Volvo CE Arenalla seurasi 2027 katsojaa. Eslövin Truls Möregårdhn voittoputki Pingisliganissa venyi jo 87 ottelun mittaiseksi. Edellisen kerran hän on hävinnyt Ruotsin pääsarjassa keväällä 2021. Aleksi Räsässen edustama Kosta SK kohtaa torstaina vieraissa Falkenbergs BTK:n.
Alex Naumi ja Aleksi Räsänen eivät pelanneet avauskierroksella. Eslöv kohtaa tulevana maanantaina vieraissa Eskistunan, Kosta puolestaan tiistaina niin ikään vieraskentällä Falkenbergs BTK:n.
16.9. Eslövs AI BTK – Söderhamns UIF 5-1
”En itse pelannut tänään, mutta murskaava voitto Söderhamnista, joka tuli jostain syystä pelaamaan ilman Jens Lundquistia ja Jon Perssonia.”
16.9. Kosta SK – BTK Rekord 5-3
”Tiukka peli. Ollaan voittoon erittäin tyytyväisiä. Pelaan ehkä jo seuraavassa matsissa.”
Eslöv AI BTK
- Truls Möregårdh (WR5)
- Shoma Nishihara
- Vladislav Ursu (WR128)
- Alex Naumi
- Martin Friis
- William Bergenblock
Kosta SK
- Pär Gerell
- Aleksi Räsänen
- Andreas Törnkvist
- Martin Fröseth
- Oliver Berntsen
- Johan Barius
- Mathieu De Saintilan
- Diogo Carvalho (WR350)
Kuvat: Sven’s Photography / Kosta SK
OPT-86 Joululomaleiri 26.-31.12.2025 – osallistujat ja jälki-ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen leirille on päättynyt, leirillä on mukana 26 pelaajaa. Paikkoja on vielä jonkun verran. Yhdessä harjoituksessa leirillä voi harjoitella maksimissaan 30 pelaajaa. Osa alla mainituista pelaajista ei osallistu kaikkiin harjoituksiin.
Leiri on todella korkeatasoinen, mutta mukana on silti pelaajia kaikilta osaamistasoilta ja osallistujissa on myös aivan kaikenikäisiä pelaajia.
Jälki-ilmoittautuminen leirille on nyt auki. 40 ilmoittautuneen jälkeen ilmoittautumiset menevät jonoon.
Iso kiitos kaikille ilmoittautuneille! Nähdään Ratamotien hallilla Tapaninpäivästä alkaen. Leiristä on tulossa infopaketti osallistujille sähköpostitse Tapaninpäivänä.
OPT-86 Joululomaleiri 26.-31.12.2025, osallistujat
Eeva Sirola, Arto Ojanen, Lukas Saukko, Konsta Leppänen, Aku Kaura, Yuri Afanassiev, Pyry Siven, Tomi Juutilainen, Konsta Niemelä, Virpi Sammalneva, Klaus Savikuja, Väinö Pasula, Anna-Liisa Meriläinen, Luka Oinas, Daniil Brazhinskii, Otso Vahtola, Hai Nguyen, Long Nguyen, Taisiia Bril, Iaroslav Bril, Arina Bril, Eetu Mäkelä, Maksim Shaklunov, Teemu Oinas, Elsi Slesar ja Miko Slesar.
Lisätiedot / tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795
OPT-86 Joululomaleiri 2025
Aika: 26.–31.12.2025
Paikka: Ratamotien pöytätennishalli, Oulu
Tule viettämään joululomaa pöytätenniksen parissa!
Leirin päävalmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril, ja apuvalmentajina sekä sparraajina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat kuten Iaroslav Bril ja Teemu Oinas.
Leiri sopii kaikille pelaajille, niin aikuisille kuin junioreille.
Harjoitusajat
- Pe 26.12. klo 17.00–19.30
- La–Ti 27.–30.12. klo 12.00–14.00 ja klo 16.00–18.00
- Ke 31.12. klo 10.30–13.00
Hinnat
OPT-86 jäsen / Ei-jäsen
- Koko leiri 80 € / 100 €
- Kaksi leiripäivää 40 € / 50 €
- Yksi leiripäivä 20 € / 25 €
- Vain yksi harjoitus/päivä 50 € / 70 €
Majoitus hallilla tarvittaessa: 15 € / hlö / yö
Ruokailu
Leiriläiset voivat valmistaa omat ateriansa hallilla (käytettävissä keittolevyt, pannut, kattilat ja ruokailuvälineet) tai ruokailla esimerkiksi viereisessä Ravintola Tarantellassa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen avautuu 1.11.2025
Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 17.12.2025
Lisätiedot / tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795
OPT-86 Christmas Table Tennis Camp 2025
Dates: December 26–31, 2025
Venue: Ratamotie Table Tennis Hall, Oulu
Spend your Christmas break training and having fun with table tennis!
The camp is led by Vladimir Bril, Head Coach of OPT-86, with assistance and sparring from OPT-86’s coaches and players like Iaroslav Bril and Teemu Oinas.
Camp fits well to all players, both adults and juniors.
Training Schedule
- Fri, Dec 26: 17:00–19:30
- Sat–Tue, Dec 27–30: 12:00–14:00 and 16:00–18:00
- Wed, Dec 31: 10:30–13:00
Prices
OPT-86 jäsen / Ei-jäsen
- Whole camp 80 € / 100 €
- Two camp days 40 € / 50 €
- One camp day 20 € / 25 €
- Only one training/day 50 € / 70 €
Majoitus hallilla tarvittaessa: 15 € / hlö / yö
Meals
Participants can prepare their own meals at the hall (stove, pans, pots, and utensils available), or dine at Restaurant Tarantella, located next door.
Inquiries & Registration
Registration opens 1.11.2025
Registration ends on Wednesday 17.12.2025
More information / enquiries: oulunpoytatennis@gmail.com
Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795
Kutsu Pongfinity Cup 9.-10.5.2026
Invitation to Pongfinity Cup 9-10 May 2026
Registrations are now open!
We are excited to announce that the 2nd Pongfinity Cup tournament will be held on 9-10 May 2026.
Hosted once again at the famous Pongfinity hall in Helsinki, Finland
100 players from 16 countries have already registered and confirmed
their participation.
For registration and more info, check out our website!
www.pongfinitycup.fi

There will be several junior classes from ages 11-19 for both boys and girls and a high-level
men’s and women’s singles event with great Prize money!
By popular demand we have also added a new class to the tournament the
“Pongfinity Ranking Cup”
It’s open for all players at any level added with the intention to ensure
the most even match-ups and guaranteeing many matches.
We can’t wait to see you at Pongfinity Cup 2026!
Miikka, Otto and Emil
Organised by MBF 
Hallituksen kokous ma 15.12.
Syysliittokokouksen valitsema hallitus kokoontui ensimmäiseen varsinaiseen kokoukseensa 15.12. Kokouksen aluksi hallitus kuuli Laura Sandströmin (Sponsorointi & Tapahtumat ry) ajatuksia sponsoroinnin tulevaisuuden näkymistä ja uuden rahapelilain mukanaan tuomista muutoksista.
Hallituksen kokouksessaan tekemistä päätöksistä ehkä merkittävin oli päätös kuluneen syksyn aikana valmistellusta huippupöytätenniksen ja maajoukkuetoiminnan kehittämistoiminnasta. Päätöksen myötä liitto esimerkiksi perustaa lupaavien junioripelaajien huippuryhmän, johon kuuluvien suunnitelmallisen pitkäjänteistä ja tarvittavan monipuolista harjoittelua sekä kilpailutoimintaa se tukee aikaisempaa selkeästi enemmän ja ylipäätään käytettävissä olevien kokonaisresurssien puitteissa mahdollisimman paljon. Edellä mainitun ryhmän lisäksi perustetaan kehitysryhmä, jonka voidaan ajatella olevan eräänlainen ponnahduslautamahdollisuus huippuryhmään. Vuoden 2026 alussa käynnistyvän ”Suomen mallin” voidaan ajatella muotoutuvan lopullisempaan raamiinsa seuraavien kahdesta kolmeen vuoden aikana. Tähän kokonaisuuteen sisältyy paljon erilaisia asioita, joista kerromme erikseen heti ensi vuoden alussa.
Edellä mainitun päätöksen lisäksi hallitus päätti
– hallituksen jäsenten valiokuntapaikoista. Eri valiokuntien kokoonpanoista kokonaisuudessaan päätetään hallituksen seuraavassa kokouksessa 19.1.
– selvittää mahdollisuudet hakea Suomeen junioreiden EM-kilpailuja 2028. Varsinainen päätös mahdollisesta hakemuksen jättämisestä maaliskuussa 2026 tehdään niin ikään hallituksen seuraavassa kokouksessa.
– hyväksyä kaksi jäsenhakemusta.
– vahvisti vielä kertaalleen jo edellisellä viikolla sähköpostikokouksessa tekemänsä ansiomerkkihakemusten hyväksymispäätöksen.
Päätösasioiden lisäksi hallitus kuuli toiminnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen liiton taloustilanteesta, edellisten viikkojen tapahtumista ja tilaisuuksista sekä OKM:lle tehdyistä tapahtumatukihakemuksista.
Mika Pyykkö
puheenjohtaja
