Mailapelikierros Lahdessa

Mailapelikiertue Lahdessa 23.-25.3

Torstaina oli lajikokoeilua koululaisille ja eskareille. Illalla koulutimme opettajia parikymmentä.

Perjantaina kokeilimme ensimmäisen kerran luokkien välistä kilpailua. Mukana oli Lahden koulujen 3- ja 4-luokkia. Yksi luokkien välinen ottelu kesti 25 min.  Pingispisteellä oli neljä pöytää. Ottelut pelattiin kolmeen pisteeseen, jolloin kaikki saivat useita otteluja. Oppilaat keräsivät siis voittoja omalle luokalle kaikissa neljässä mailapelipisteessä. Pelisysteemi ja organisointi sai opettajilta kiitosta.  Myös minusta tärkein eli pelaaminen ja kilpaileminen koulumaailman hengessä toteutui hyvin.

Lauantaina vuorossa oli perinteisesti perhepäivä hallilla.

 

Aleksandran, Alexin ja Samin Juniori-SM

MPTS-13:n Aleksandra Titievskaja sekä isäntäseura Kosken Kaiun Alex Naumi ja Sam Khosravi olivat kisan hahmoja, kun pöytätenniksen 13- ja 15-vuotiaiden henkilökohtaiset luokat pelattiin sunnuntaina Koskella. Mäntsälän Titievskaja voitti molempien ikäluokkien tyttöluokat, Alex oli paras alle 15-vuotiaissa ja Sam alle 13-vuotiaissa. Kosken kaksikko voitti yhdessä myös 15-vuotiaiden nelinpelin.

Vanhempien junioreiden kaksinpelissä suurin ennakkosuosikki Alex ei hävinnyt erääkään. Espoon Arttu Pihkala sinnitteli loppuottelussa kaksi erää jatkopalloille, mutta Alex oli lopussa väkevämpi. Kolmansiksi sijoittuivat Oulun Juhana Tuuttila ja Kaiun Sam Khosravi, josta tuli kisojen mitalirohmu viidellä mitalillaan.

Sam voitti 13-vuotiaiden loppuottelussa Espoon Aleksi Räsäsen 3-1. Kaksikko kohtasi viikonlopun aikana peräti neljästi ja lopputulos oli 3-1 Samin eduksi. 13-vuotiaiden pronssit menivät Tikkurilan Joonas Kylliölle ja Kaiun yllättäjälle Matias Vesalaiselle, joka pudotti jatkosta Sam Lin. Lohdutussarjan paras oli Hangon Joona Räsänen.

15-vuotiaiden nelinpelissä pronssia nappasivat Kaiun Esa Kanasuo ja Oulun Juhana Tuuttila sekä Lahden Leonid Pullinen ja Mäntsälän Maksin Titevskii. Hopea meni Espoon parille Pihkala/Räsänen. Mestarista ei ollut pienintäkään epäselvyyttä, sillä Alex ja Sam selvittivät kisan ilman erätappioita ja tiukin erä koko kisassa oli 11-8.

Naisjunioreissa Aleksandra lämmitteli ensin selvän voiton alle 13-vuotiaissa. Vastassa poolissa oli pelkästään Hangon tyttöjä, joista Julia Sjöholm sijoittui toiseksi ja Angelina Holmström kolmanneksi. Pari vuotta vanhemmissa oli vähän tiukempaa, mutta Aleksandra kukisti välierässä MBF:n Kaarina Saarialhon 3-0 ja loppuottelussa Porin Anni Heljalan samoin numeroin. Toinen SM-kolmonen oli Paraisten Carina Englund. Aleksandralta lipsahti koko päivän aikana vain yksi erä, Annia vastaan 15-vuotiaiden alkupoolissa.

Kisojen ikuisesti kiertävän tsempparipalkinnon kuittasi OPT-86:n Kittilässä asuva Henri Kujala. Kovaa taistelua ja hienoa käytöstä läpi kisan ja pelin tilanteesta riippumatta, kuului valintaraadin perustelu. Lisäksi kun Kittilästä käy Etelä-Suomessa kisoissa, palkinnon olisi voinut myöntää jo pelkästään sillä perusteella.

Kosken Kaiku kiittää.

Juniori-SM: Kosken Kaiku 13-vuotiaiden kotimestari, PT Espoo paras 15-vuotiaissa

15-vuotiaiden poikien joukkuekisan loppuottelussa kohtasivat samat joukkueet kuin kahta vuotta nuoremmassa luokassa, eli suoraan semifinaaleihin sijoitetut PT Espoo ja isäntäseura KoKa. Välierävastustajiksi kiipesivät poolivoittajat Por-83 ja OPT-86. Porilaiset hävisivät Espoon Arttu Pihkalalle, Aleksi Räsäselle ja Sam Lille 0-3 ja oululaiset Alex Naumille, Sam Khosraville ja Esa Kanasuolle 1-3. Kavennuksen iski Khosravin kukistanut Juhana Tuuttila.

Loppuottelussa Kaiun Naumi voitti molemmat pelinsä, mutta kun Pihkala, Räsänen ja Li ottivat voiton mieheen, oli Espoo mestari lukemin 3-2. Viimeisessä pelissä kohtasivat 11-vuotiaat Aleksi ja Sam. Nyt oli Aleksin vuoro, kun aiemmin päivällä Sam oli ollut parempi 13-vuotiaiden loppuottelussa.

Sijoista 5-6 pelattaessa TIP-70 löi Turun Pyrkivän ja sijoista 7-8 MBF voitti Ylivieskan. Oulun kakkosjoukkue oli kisan 9.

 

Alle 13-vuotiaiden joukkuekisa meni lopulta aivan ennakkolaskelmien mukaisesti. Alkulohkojen voittajat olivat TIP-70 ja Por-83, mutta välierässä ennakkosuosikit pitivät. Koski löi porilaiset 3-1 ja Espoo Tikkurilan peräti 3-0. Hienoisia yllätyksiä olivat Espoon Sam Lin voitto Joonas Kylliöstä ja Porin Aleksi Laineen voitto Matias Vesalaisesta. Kosken ja Porin kamppailussa ratkaisevan voiton otti Rasmus Vesalainen, joka kukisti Konsta Kuuri-Riutan.

Loppuottelussa tiedettiin jo etukäteen, että Kaiun Sam Khosravi ottaa pelipäälle sattuessaan kaksi voittoa. Niin hän tekikin, vaikka oli aika lailla vaikeuksissa hyvin taistelleen Sam Lin kanssa. Matias Vesalainen toi kolmannen voiton voittamalla Joni Rahikaisen 3-0, joten isäntäseura Kosken Kaiku juhli mestaruutta 3-1 lukemin. Espoolaisten kavennuksesta vastasi Rasmus Vesalaisen lyönyt Aleksi Räsänen.

Kisassa pelattiin myös sijoista 5-8. Ottelussa viidennestä sijasta MBF löi Turun Pyrkivän 3-1 ja ottelussa seitsemännestä sijasta OPT-86 voitti kisadebytantti Ylivieskan 3-0.

Tarkat tulokset löytyvät liiton sivuilta. Tänään pelataan vielä 15-vuotiaiden poikien joukkuekilpailu, jonka loppuottelu käynnistyy klo 19.