Aino Tapola pelasi juhannusviikolla Tshekin Ostravassa järjestettävässä parapöytätenniksen ITTF World Para Future -kisassa. Tapolalla oli ohjelmassa kaksinpelit yhdistetyssä 1-2-luokassa sekä nelin- ja sekanelinpelit.
Tapolan nelinpelipari oli slovenialainen Andreja Dolinar, sekanelinpelissä puolestaan isäntämaan Petr Svatos.
to-pe kaksinpelit (WS1-2): Aino Tapola kahdella 3-0-voitolla perjantain välieriin, jossa 3-0-voitto Kroatian Marija Martinovicista. Loppuottelussa Saksan Jana Spegel oli vahvempi suoraan 3-0 (11-5, 11-4, 11-6). Spegel on 2-luokan maailman rankingissa sijalla 6. Tapola on 1-luokan vastaavalla listalla toisena.
pe-la nelinpelit (WD5-10): Tapola ja Dolinar kahdella voitolla lauantain välieriin, jossa he saivat wo:n. Loppuottelussa espanjalaispari oli vahvempi erin 3-1.
pe-la sekanelinpelit (XD4-7): Tapola ja Svatos lohkokakkosina lauantain puolivälieriin, joissa 1-3-tappio serbialaisparille.
Junioreiden NETU:n eli Pohjois-Euroopan Pöytätennisunionin mestaruuksista pelattiin kesäkuun puolivälissä Norjan Sandefjordissa. Suomesta vuonojen maahan matkusti kuuden pelaajan joukkue valmentajanaan Mattias Bergkvist.
Parhaista suomalaissijoituksista vastasivat Jimi Koivumäki U15-kaksinpelissä sekä U19-pojat joukkuekisassa. Sekää Koivumäelle että poikien joukkueelle ripustettiin kisojen päätteeksi kaulaan hopeiset NETU-mitalit.
Suomalaistuloksia
Maanantai 16.6.
U19BS R16 Oliver Skouboe Berntsen NOR – Matias Vesalainen FIN 3-2
U15BS R16 Frank Josefsson SWE – Jimi Koivumäki FIN 2-3, QF Lasse Bekkebråten NOR – Jimi Koivumäki FIN 2-3, SF Marcus Pierobon Bakken NOR – Jimi Koivumäki FIN 1-4, loppuottelu Emil Hasselbalch DEN – Jimi Koivumäki FIN 4-2, Koivumäelle U15-kaksinpelin hopeaa
Sunnuntai 15.6.
U19XD: Suomalaisparien pelit päättyivät puolivälieriin
U15BT QF: Suomi – Viro 1-3
U19BT SF Suomi – Viro 3-2, loppuottelu Suomi-Ruotsi 1-3, Suomen U19-pojille hopeaa
U15BS: Jimi Koivumäki (2-0) lohkoykkösenä suoraan maanantaina pelattavan pääkaavion toiselle kierrokselle (R16), Eetu Mäkelän (1-2) kaksinpelit päättyivät alkulohkoon
U19BS: Matias Vesalainen lohkoykkösenä suoraan maanaantaina pelattavan pääkaavion toiselle kierrokselle (R16), Lassi Lehtolan (1-2) ja Rasmus Vesalaisen pelit päättyivät alkulohkoon
U19GS: Mia Kellow’n (1-2) pelit päättyivät alkulohkoon.
Lauantai 14.6.
U19XD: Lassi Lehtola / Sofia Sahle (SWE) ja Matias Vesalainen / Frida Zetterström (SWE) sunnuntain puolivälieriin
U15BT: Suomi-Norja 2 3-1, Suomi-Latvia 3-0, Suomi lohkoykkösenä sunnuntain puolivälieriin vs. Viro 1
U19BT: Suomi-Norja 2 3-1, Suomi-Ruotsi 3-2, Suomi lohkoykkösenä suoraan sunnuntain välieriin vs. Norja 1 / Viro 1
Puolan Lotto Superligan neljän joukkueen lopputurnaus pelataan 14.-15. kesäkuuta. Lauantain välierissä kohtaavat klo 14 KS Dekorglass Działdowo (2) ja Benedek Oláhin edustama Balta AZS AWFiS Gdańsk (3) sekä klo 18.30 Dartom Bogoria Grodzisk Mazowiecki (1) ja Villa Verde KS Olesno (4). Loppuottelu on ohjelmassa sunnuntaina klo 16.00.
KS Dekorglass Działdowo – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-0
Jakub Dyjas – Benedek Oláh 3-0 (11-5, 11-7, 11-5)
Działdowo sunnuntain loppuotteluun, Gdańskille Lotto Superligan pronssia.
6.4.2025 klo 17.00 ZOOLeszcz Gwiazda Bydgoszcz – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-1
Vladimir Ursu – Benedek Oláh 3-1 (11-8, 5-11, 11-7, 11-6)
Benedek Oláhon edustama Balta AZS AWFiS Gdańsk on varmistanut runkosarjan kolmossijan ja paikan välieriin. Alex Naumin ASTS Olimpia Grudziądz puolestaan jää sarjataulukossa viimeiseksi ja putoaa ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmaksi. Suomalaisten ottelusuhteet tällä kaudella: Oláh 17-8, Naumi 5-15. Neljän joukkueen lopputurnaus pelataan kesäkuun puolivälissä.
Puolan Lotto Superliigan runkosarjan päätöskierrokset pelataan perjantaina 4.4. ja sunnuntaina 6.4.
4.4.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk vs KS Dekorglass Działdowo 2-3
Benedek Olah – Jakub Dyjas 2-3 (11-7, 7-11, 4-11, 12-10, 4-6)
Benedek Olah – Samuel Kulczycki 0-3 (8-11, 8-11, 3-11)
4.4.2025 ASTS Olimpia Grudziądz vs SBR Dojlidy Białystok 3-2
Alex Wihelm Naumi – Dawid Chilicki 3-0 (11-7, 11-4, 11-7)
Alex Wihelm Naumi – Patryk Chojnowski 1-3 (11-9, 6-11, 9-11, 9-11), Chojnowski on 10-luokan paralympiavoittaja Lontoosta 2012, Tokiosta 2021 ja Pariisista 2014, Rio de Janeirosta hän saavutti paralympiahopeaa.
Benedek Oláhin voittoputki sai jatkoa –
Alex Naumin joukkue putoaa sarjasta
Panagiotis Gionis – Benedek Olah 2-3 (11-9, 11-5, 9-11, 9-11, 3-6)
Jakub Stecyszyn – Benedek Olah x-x (7-11, 9-11, 8-11)
Gdansk jatkaa sarjassa kolmantena, kun sillä pelaamatta vielä kaksi runkosarjan ottelua. Benedek Oláhin ottelusuhde tällä kaudella on 17-5. Runkosarjan viimeiset kierrokset pelataan 4. ja 6. huhtikuuta. Neljä parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin.
Anders Eriksson – Alex Wihelm Naumi 3-2 (12-14, 7-11, 11-9, 11-7, 6-5)
ASTS Olimpia jatkaa sarjataulukossa viimeisenä ja on jo varma putoaja ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmaksi, kun runkosarjaa on pelaamatta vielä kaksi kierrosta. Alex Naumin ottelusuhde tällä kaudella on 4-14.
ASTS Olimpia on sarjassa edelleen viimeisenä eli suoran putoajan paikalla. Sunnuntaina joukkue matkustaa puolestaan Petralana Polonian vieraaksi. Naumin ottelusuhde tällä kaudella on 4-13.
Piotr Chodorski – Benedek Olah 0-3 (7-11, 7-11, 8-11)
Voitto pitää Olahin edustaman Gdanskin sarjataulukossa kolmantena. Runkosarjaa on pelaamatta vielä neljä kierrosta. Perjantaina joukkue kohtaa kotona Energa Manekin Torunin ja sunnuntaina vieraissa Dartom Bogoria Grodzisk Mazowieckin. Olahin ottelusuhde tällä kaudella on 13-5.
Samuel Kulczycki – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-6, 13-11, 11-6)
Jakub Dyjas – Alex Wihelm Naumi 3-0 (13-11, 11-9, 11-5)
Alex Naumin edustama Olimpia on jämähtänyt sarjataulukossa viimeiseksi eli putoajan paikalle. Eroa karsijaan on neljä pistettä. Runkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta. 14. maaliskuuta Olimpia pelaa kotona kuudentena olevaa ZOOLeszcz Gwiazdaa vastaan. Naumin tämän kauden ottelusuhde on 4-12.
Olimpia on kahdella voitolla ja 15 tappiolla sarjataulukossa viimeisenä eli putoajan paikalla. Runkosarjaa on jäljellä vielä viisi kierrosta. Naumin ootelusuhde on 4-10. Sunnuntaina joukkue kohtaa vieraissa sarjassa toisena olevan KS Dekorglassin.
Alex Wihelm Naumi – Ioannis Sgouropoulos 1-3 (1-11, 9-11,11-8, 5-11)
Tappio pudotti ASTS Olimpian sarjataulukossa viimeiseksi eli putoajan paikalle. Runkosarjaa on pelaamatta vielä kuusi kierrosta. Olimpia kohtaa perjantaina kotona Dartom Bogorian ja sunnuntaina vieraissa KS Dekorglassin. Naumin ottelusuhde on 4-8.
Benedek Oláhille voitto ja tappio –
joukkue vahvasti kiinni välieräpaikassa
11.2.2025 klo 19.00 Balta AZS AWFiS Gdańsk (B. Oláh) – Villa Verde KS Olesno 3-2
Benedek Olah – Rafał Tatarczuch 3-0 (11-3, 11-8, 11-4)
Benedek Olah – Zeng Yi Wang 0-3 (9-11, 6-11, 8-11)
Oláhin edustama Gdansk on 11 voitolla ja kuudella tappiolla sarjassa kolmantena, kun runkosarjan neljä parasta etenee mitalipeleihin. Oláhin ottelusuhde on tiistain jälkeen 12-5. Kausi jatkuu 12.3. vieraissa Zamośćia vastaan.
Benedel Oláhilla kolmen ottelun rypistys
9.2.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk – KTS Gliwice 3-0
Benedek Olah – Grzegorz Felkel 3-1 (9-11, 11-5, 11-7, 11-6)
Benedek Oláhin edustama Gdansk on kymmenellä voitolla ja kuudella tappiolla sarjassa kolmantena. Oláhin ottelusuhde on sunnuntain jälkeen 11-4. Tiistaina Gdanskin vieraaksi saapuu Olesno. Alex Naumi ei ollut sunnuntaina mukana ASTS Olimpian mukana vierasottelussa Energa Manekin Toruńia vastaan.
7.2.2025 Global Pharma Orlicz 1924 Suchedniów – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-2
Daniel Kozul – Benedek Oláh 3-2 (11-9, 8-11, 11-9, 6-11, 6-5)
Jeongwoo Park – Benedek Olah 1-3 (7-11, 9-11, 11-8, 11-13)
Benedek Oláhin edustama Gdansk on yhdeksällä voitolla ja kuudella tappiolla sarjassa neljäntenä. Oláhin ottelusuhde on perjantain jälkeen 10-4. Gdanskilla on edessään tiukka kolmen ottelun rypistys, kun vielä sunnuntaina kohdataan kotona Gliwice ja tiistaina vieraaksi saapuu Olesno.
Benedek Olah – Rafał Formela 3-0 (14-12, 11-6, 13-11)
Szymon Malicki – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-7, 11-2, 11-8)
Balta (8 voittoa – 5 tappiota) nousi sunnuntain voitolla pudotuspeliviivan yläpuolelle eli neljänneksi, Olimpia (2-11) on sarjataulukossa putoajan paikalla, 12:s. Suomalaispelaajien ottelusuhteet: Benedek Oláh 9-3, Alex Naumi 4-7.
Oláhin kausi jatkuu jo torstaina Singaporen WTT Smashissa, Naumi puolestaan matkustaa Ranskaan sarjapeleihin.
S2 Benedek Olah – Viktor Brodd 3-1 (16-14, 7-11, 11-9, 11-7)
Balta AZS AWFiS Gdansk on seitsemällä voitolla ja kolmella tappiolla sarjassa kuudentena. Benedek Oláhin ottelusuhde on 8-3. Kausi jatkuu 28. tammikuuta vierasottelulla SBR Dojlidy Białystokia vastaan.
Benedek Oláhille kaksi niukkaa tappiota
8.12.2024 Balta AZS AWFiS – Dartom Bogoria 2-3
Benedek Oláh – Gionis Panagiotis 1-3 (9-11, 11-2, 9-11, 11-13)
Benedek Oláh – Marek Bodowski 2-3 (11-1, 9-11, 12-10, 7-11, 3-6)
Balta AZS AWFiS Gdansk on kuudella voitolla ja kolmella tappiolla sarjassa neljäntenä. Benedek Oláhin ottelusuhde on 7-3. Kausi jatkuu joulukuussa kolmella ottelulla. Syyskauden viimeiset ottelut pelataan 15. ja 18. joulukuuta. Oláh on tuolloin Yhdysvalloissa ja pelaa siellä paikallista Major-liigaa Princeton Revolutionin riveissä sekä osallistuu Las Vegasissa maan avoimiin mestaruuskilpailuihin.
Naumi pelaa samalla viikolla kolmessa maassa
ke 13.11. klo 18.00 Dartom Bogoria – ASTS Olimpia (A. Naumi) 3-1
Marek Badowski – Alex Wilhelm Naumi 3-0 (11-7, 11-8, 11-9)
Panagiotis Gionis (WR84) – Alex Wilhelm Naumi 3-0 (11-7, 11-2, 11-9)
ASTS Olimpia on kahdella voitolla ja neljällä tappiolla sarjassa yhdeksäntenä. Alex Naumin ottelusuhde on 4-5. Olimpian kausi Puolan pääsarjassa jatkuu 27.11. Naumi matkustaa Puolasta viikonlopuksi Saksaan ETTU Europe Trophyn turnaukseen, jossa hän edustaa tuttuun tapaan alankomaalaista De Boer Taverzoa.
Benedek Oláh pelaa seuraavan kerran Puolan pääsarjaa joulukuussa, jolloin ohjelmassa on vielä kolme sarjakierrosta. Näin Penalta jää tänä vuonna valitettavasti Finlandia Open väliin.
Benedek Oláh valittu kuukauden pelaajaksi
Benedek Oláh on aloittanut mainiosti Puolan pääsarjan eli Lotto Superliigan. Ensimmäinen huomionosoitus tuli sunnuntaina, kun Oláh valittiin lokakuun parhaaksi pelaajaksi.
Suomalaisen edustama Balta AZS AWFiS Gdansk on kuudella voitolla ja kahdella tappiolla sarjassa toisena. Benedek Oláhin ottelusuhde on 7-1. Kausi jatkuu joulukuussa kolmella ottelulla.
Kolme ottelua vähemmän pelannut Alex Naumin edustama ASTS Olimpia Grudziądz on puolestaan kahdella voitolla ja kolmella tappiolla sarjassa yhdeksäntenä. Naumin ottelusuhde on 4-3.
10.11. Energa Manekin – Balta AZS AWFiS 1-3
Benedek Oláh ei ole sunnuntaina pelaavassa kokoonpanossa. Oláh pelaa seuraavan kerran Puolan liigaa joulukuun 8. päivä.
Gdanskille voitto pitkän kaavan kautta
8.11. Balta AZS AWFiS – Akademia Zamojska Trefl 3-2
Benedek Oláh ei ollut perjantaina pelaavassa kokoonpanossa. Oláh pelaa seuraavan kerran Puolan liigaa joulukuun 8. päivä. Gdansk on viidellä voitolla ja kahdella tappiolla sarjataulukossa kolmantena. Benedek Oláhin ottelusuhde on 7-1.
Gdanskille kauden toinen tappio
6.11. Balta AZS AWFiS – SBR Dojlidy 1-3
Benedek Oláh ei ollut keskiviikkona pelaavassa kokoonpanossa. Gdansk on neljällä voitolla ja kahdella tappiolla sarjataulukossa neljäntenä. Benedek Oláhin ottelusuhde on 7-1.
Oláhille harmittava ”yhden pisteen tappio”
3.11. Villa Verde KS – Balta AZS AWFiS (B. Oláh) 3-1
Jeong Yeonghun – Benedek Oláh 0-3 (8-11, 6-11, 10-12)
Zeng Yi Wang – Benedek Oláh 3-2 (9-11, 11-9, 11-8, 7-11, 6-5)
Puolan Superliigassa viides erä pelataan kuuteen pisteeseen ilman kahden pisteen eroa.
Balta AZS AWFiS Gdansk on neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla sarjassa kolmantena. Benedek Oláhin ottelusuhde on 7-1. Gdanskin kausi jatkuu keskiviikkona 6. marraskuuta kotiottelulla SBR Dojlidy Bialystokia vastaan.
Alex Wihelm Naumi – Konrad Kulpa 3-0 (11-7, 13-11, 11-7)
Oláhin edustama Gdańsk on voittanut kaikki neljä otteluaan, Naumin Grudziądzin saldo on kaksi voittoa ja kolme tappiota. Suomalaispelaajien ottelusuhteet: Benedek Oláh 6-0, Alex Naumi 4-3. Puolan liiga jatkuu sunnuntaina 3. marraskuuta.
Gdanskin ja Oláhin voittoputki sai jatkoa
25.10. Balta AZS AWFiS (B. Oláh) – Global Pharma Orlicz 3-1
Benedek Olah – Deni Kozul 3-1 (11-9,11-1, 10-12, 11-3)
Hampus Söderlund – Alex Naumi 3-0 (16-14, 11-8, 13-11)
Oláhin edustama Balta AZS AWFiS Gdańsk on voittanut kaikki kolme otteluaan, Naumin ASTS Olimpia Grudziądz on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi ottelua. Suomalaispelaajien ottelusuhteet: Benedek Oláh 4-0, Alex Naumi 3-3. Puolan liiga jatkuu sunnuntaina 27. lokakuuta.
10.9. ASTS Olimpia Grudziądz – Global Pharma Orlicz Suchedniów 3-1
Alex Naumi – Mateusz Zalewski 3-0 (11-6, 11-4, 11-5)
Zalewski on uusimmalla ITTF:n rankinglistalla sijalla 210, Naumi 451:s.
Suomalaispelaajien ottelusuhteet: Benedek Oláh 3-0, Alex Naumi 3-2. Puolan liiga jatkuu 25. lokakuuta. Ennen sitä Naumi pelaa Ruotsin Pingisligania ja osallistuu Halmstadin WTT Feeder -kisaan. Oláh puolestaan matkustaa syyskuun lopussa Kiinan WTT Smashiin.
Oláh piti pintansa Naumia vastaan
Puolan Lotto Superliigassa nähtiin sunnuntaina harvinainen suomalaiskohtaaminen, kun Alex Naumin edustama ASTS Olimpia Grudziądz isännöi Benedek Oláhin Balta AZS AWFiS Gdańskia.
8.9. ASTS Olimpia Grudziądz – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3
Alex Naumi – Benedek Oláh 1-3 (9-11, 9-11, 11-5, 7-11)
Seungjun Lee – Benedek Oláh 2-3 (4-11, 11-9, 11-8, 7-11, 4-6)
Alex Naumi – Diogo Carvalho 0-3 (7-11, 7-11, 8-11)
Benedek Oláh: ”Oli ihan hauska pelata Alexia vastaan. Halliolosuhteet olivat vaikeat. Sain pelattua sopivasti lyhyitä palloja, jotka pomppasivat Alexille hankalasti. Alexin syötöt olivat puolestaan paljon parempia kuin ennen ja hänen kämmen toimi hyvin. Pystyin kuitenkin näyttämään hänelle kaapin paikan. Harmi, että hän ei ollut parhaimmillaan ratkaisupelissä. Itse olen tyytyväinen, että voittoputki jatkui ja pystyin voittamaan lyhyen viidennen erän.
Ratkaiseva viides erä pelataan kuuteen pisteeseen, eikä kahden pisteen eroa tarvita. Naumi pelaa Puolan liigaa jo tiistaina 10. syyskuuta, Oláh seuraavan kerran 25. lokakuuta.
Alex Naumille kaksi komeaa voittoa
Alex Naumi debytoi perjantaina Puolan Lotto Superliigassa, kun suomalaisen edustama ASTS Olimpia Grudziądz avasi kautensa vieraissa KTS Gliwicea vastaan.
6.9. KTS Gliwice – ASTS Olimpia Grudziadz 2-3
Kwan Kit Ho – Alex Naumi 1-3 (11-9, 4-11, 9-11, 7-11)
Ioannis Sgouropoulos – Alex Naumi 1-3 (3-11, 12-10, 8-11, 5-11)
Ho on uusimmalla maailmanlistalla sijalla 161, Sgouropoulos 188:s ja Naumi 460:s.
Puolan pääsarja jatkuu sunnuntaina klo 17.00 ”suomalaiskohtaamisella” ASTS Olimpia – Balta AZS AWFiS (Benedek Oláh).
Penan kitara soi jälleen duurissa
Benedek Oláhin edustama Balta AZS AWFiS Gdansk aloitti Puolan pääsarjan sunnuntaina puhtaalla 0-3 vierasvoitolla Petralana Polonia Bytomista. ”Pena” hoiteli avauspelinsä uudessa liigassa ilman suurempia vaikeuksia ja erätappioita.
1.9. Petralana Polonia Bytom – Balta AZS AWFiS Gdańsk 0-3
Patryk Zatówka – Benedek Oláh 0-3 (9-11, 6-11, 12-14)
– Ihan kohtalaista peliä. Aika hermostuneesti pelasin, mutta pitää olla tyytyväinen, kun vaihdan maata ja seuraa ja voitan ensimmäisen pelini. Yleensä avauspeli on ollut ihan hirveä. Toisaalta ainakin tämä ensimmäinen peli oli aika helppo – paljon helpompi kuin mikään vastustaja Ranskassa.
Gdanskin kausi jatkuu 8. syyskuuta Alex Naumin edustamaa ASTS Olimpia Grudziądzia vastaan.
Benedek Oláh vaihtoi seitsemän peräkkäisen Ranskan Pro A -kauden jälkeen Puolan pääsarjaan eli Lotto Superligaan. Oláhin uusi seura on Balta AZS AWFiS Gdańsk. Kausi alkaa sunnuntaina 1. syyskuuta.
– Tulin Puolaan ihan hyvin mielin. Tämä on siisti paikka ja minulla on mukavia joukkuekavereita. Minulla ei ole oikein vielä ennakko-odotuksia kaudesta, mutta yritän nauttia pelaamisesta ja antaa kaikille hyvän ensivaikutelman itsestäni. Kausi alkaa vieraspelillä ja vastassa on tuttuja kavereita. Halli on paljon pienempi mihin olen tottunut, pallo lähtee lujaa eli pommeja voi lyödä, Oláh viestittää Puolasta
Myös Alex Naumi pelaa joitakin otteluita Puolassa. Naumin joukkue on ASTS Olimpia Grudziądz, joka aloittaa kautensa perjantaina 6. syyskuuta.
Balta AZS AWFiS Gdańsk (viime kauden sijoitus 9:s)
Diogo Carvalho POR
Piotr Ferenc POL
Sathiyan Gnanasekaran IND
Kim Taehyun KOR
Kamil Kostyk POL
Jakub Krawchyk POL
Szymon Malicki POL
Benedek Oláh FIN
Zhi Su CHN
ASTS Olimpia Grudziądz (viime kauden sijoitus 6:s)
Suomesta on mukana neljä pelaajaa 11.-14. kesäkuuta Norjassa järjestettävässä WTT Youth Contender -kisassa: Lassi Lehtola (U17 & U19), Jimi Koivumäki (U15 & U17) sekä Matias ja Rasmus Vesalainen (U19). Viikonlopuksi samassa paikassa pelattavaan junioreiden NETU:n joukkueeseen liittyvät mukaan Mia Kellow ja Eetu Mäkelä.
Perjantai ja lauantai U19-kaksinpelit: Lassi Lehtola (1-1) lohkokakkosena lauantaina pelattavaan 42 pelaajan pääkaavioon. Pääsystä 32 parhaan joukkoon Lehtola (U17 WR805) voitti saksalaisen Alexander Uhingin (U17 WR 73) 3-1, mutta hävis itoisella kierroksella Espanjan Daneil Berzosalle (U19 WR33) 2-3. Matias Vesalaisen (0-2) ja Rasmus Vesalaisen (1-2) pelit päättyivät perjantaina alkulohkoon.
Perjantai U15-kaksinpelit: Jimi Koivumäen pelit päättyivät kahden tappion myötä alkulohkoon.
Keskiviikko U17-kaksinpelit: Lassi Lehtola kahdella voitolla 46 pelaajan pääkaavion toiselle kierrokselle, jossa 1-3 -tappio Japanin Ukyo Kobayashille. Kaikki erät päättyivät 11-9. Jimi Koivumäen pelit päättyivät kahden tappion myötä alkulohkoon.
Pelaajien kannattaa tarkastaa nyt huolellisesti Kosken kesäkisan ottelut tästä julkaistusta ratinglistasta, koska kisassa käytetty 64 pelaajan eestikaavio on erityisen hankala ratingsoftalle lukea ja monta ottelua piti pistää erikseen manuaalisesti laskentaan ja jossain kohdin se lukee aivan vääriä ottelupareja, jotka pitää sitten erikseen korjata. Eli tässä on erityisen suuri riski, että jotain otteluja saattaa olla väärin.
Suomen joukkue selvitti tiensä Kroatian Zadarissa lokakuussa 2025 käytäviin EM-joukkuekisoihin.
Järjestämme turnaukseen fanimatkan. Sitovat ilmoittautumiset matkalle on nyt avattu. Ilmoittautumiset ovat sitovia, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on torstai 12.6. Aiemmin kerätyt ennakkoilmoittautumiset eivät ole sitovia, vaan ennakkoilmoittautuneidenkin on vielä ilmoittauduttava.
Su 12.10. Suomi – Belgia
Ma 13.10. Ei Suomen ottelua (mahdollisuus pelata paikallisen seuran pelipaikalla)
TI 14.10. Puola – Suomi
Ke 15.10. Säilymiskarsinta (mikäli Suomi ei pääse lohkosta jatkoon)
To 16.10. 1. pudotuspeli (mikäli Suomi pääsee jatkoon lohkosta)
Pe 17.10. Puolivälierät
La 18.10. Välierät
Su 19.10. Finaali
Turnauslipulla pääsee katsomaan kaikkia otteluja turnauksen aikana.
Matkaan voi lähteä osaksi viikkoa (12.10.–17.10.) tai koko viikoksi (12.10.–19.10.). Jos lähtee koko viikoksi, näkee myös finaalin.
Otteluiden lisäksi reissun aikana ehtii nauttia kauniina kaupunkina tunnetun Zadarin hiekkarannoista ja nähtävyyksistä. Lokakuussa turistisesonki on jo ohi, mutta sää on vielä lämmin, eli rantalomailukin onnistuu. Zadarissa riittää paljon muutakin nähtävää hyvin säilyneestä vanhastakaupungista meriurkuihin, linnoitukseen, tuomiokirkon kellotorniin ja museoihin. Läheisiin saariinkin on helppo tutustua lauttamatkalla. Mielenkiintoista tekemistä siis riittää, jos ei halua viettää joka päivää huippupöytätenniksen parissa.
Peruspaketti sisältää:
– Lennon Helsingistä Kroatiaan su 12.10. (Norwegian, Helsinki–Split, 6.40–8.40)
– Kuljetukset Splitin lentokentän ja Zadarin välillä
– Majoituksen kolmen tai neljän tähden hotellissa
– Aamupala hotellilla
– Otteluliput
– Uuden fanipaidan
– Matkanjohtajan
– Paluulennon Kroatiasta Helsinkiin pe 17.10. (Norwegian, Split–Helsinki, 20.25–00.20, paluu lauantain puolella)
Peruspaketin hinta on 980 €. Lisäpalveluna on mahdollista vaihtaa kolmen tähden hotelli neljän tähden hotelliin, jolloin hinta on 1180 €.
Peruspaketin sijaan on mahdollista valita laajennettu paketti, jossa on muuten sama sisältö, mutta paluu on 19.10. finaalien jälkeen. Laajennetun paketin alustava hinta on 1150 € kolmen tähden hotellissa. Jos haluaa mieluummin neljän tähden hotelliin, alustava hinta on 1400 €. Laajennetun paketin hinnat ovat alustavia, eli pienet muutokset ovat vielä mahdollisia.
Tervetuloa kannustamaan Suomea ja nauttimaan huipputason pöytätenniksestä!
Kansallisten kilpailuiden starttimäärä jatkoi kovaa kasvua myös nyt päättyvällä kaudella 2024/2025. Edellisellä kaudella starttien määrä kasvoi 17,8 % ja nyt hienosti 13,8 %. Kasvu oli suurta erityisesti kevätkaudella, jolloin starttimäärä kasvoi peräti 20,7 % edelliseen kevätkauteen verrattuna.
Startteja oli yhteensä peräti 7376.
Starttimäärä oli uusi hieno ennätys kaudella 2008/2009 alkaneen jatkuvan seurannan aikana. Entinen ennätys 6872 oli 15 vuoden takaa kaudelta 2009/2010. Silloinhan elettiin pitkälti kolmipäiväisen Silja Maljan varassa, jossa oli startteja melkein 1000. Ennätys parani siten 7,3 %:lla. Viimeiseen koronaa edeltävään kauteen 2018/2019 verrattuna startit ovat lisääntyneet 22,5 %.
Itse asiassa kauden starttimäärä oli kahdeksanneksi suurin viimeisen 35 vuoden aikana eli vuoden 1990 jälkeen. Tosin kolmen kauden (2005/2006, 2006/2007, 2007/2008) tilastot puuttuvat vielä, mutta silloin elettiin hiljaista aikaa. Kaudella 2004/2005 startteja oli vain 5013 ja meni muutama vuosi, ennen kuin siitä alettiin nousta.
Tässä on kausien starttimäärien TOP-10 viimeisen 35 vuoden ajalta:
Starttimäärien putoaminen 90-luvulla korreloi suoraan 90-luvun lamaan syöksymistä eli esimerkiksi työttömyyskäyrää. Toki ihan primaarinen syy oli se, että Helsingin ulkopuolellakin seurojen saamat kaupungin tuet romahtivat tai poistuivat kokonaan samalla, kun salit tulivat maksullisiksi. Ei voitukaan käydä enää kilpailuissa niin, että seura maksaa kaikki kulut.
Kun vielä kaudella 1990/1991 oli noin hirmuisesti startteja, voi vain arvailla, paljonko niitä olikaan joskus kausina 1978-1981. Silloinhan elettiin ns. kulta-ajan huippuvuosia, ja kilpailuja oli joka kylässä. 90-luvunkin lukemista puuuttuvat lukemattoman SVUL:n seurojen ja TUL:n seurojen järjestämät suljetut piirinmestaruuskilpailut.
Myös kuluneen kevään starttimäärä 4344 oli luonnollisesti uusi komea ennätys vuoden 2008 jälkeen. Entinen ennätys 4001 kaudelta 2009/2010 parani 8,6 %:lla.
Kilpailupäiviä oli 71 (33+38). Se oli kolme enemmän kuin kaudella 2023/2024 (68). Uusi ennätys! Edellisellä starttiennätyskaudella 2009/2010 kilpailupäiviä oli vain 41. Kausien 1990-2025 aikana lukema oli kuudenneksi suurin. Tuon pitemmän jakson aikana suurin kilpailupäivien määrä oli 86 ja se saavutettiin kausina 1991/1992 ja 1992/1993. Se määrä oli todella suuri, kuin muistaa, että kilpailut olivat pääsääntöisesti yksipäiväisiä ja kukin seura järjesti useimmiten vain yhdet kilpailut kaudessa.
Starttien kokonaismäärä lisääntyi 893 startilla. Startteja oli 104 yhtä kilpailupäivää kohden-
Tässä on kilpailujen TOP-10 starttimäärän mukaan:
Edellisellä kaudella TOP-10-listalle pääsi starteilla 237 ja nyt sijalle 10 riittäneellä starttimäärällä 287 olisi silloin napattu viides sija.
Tässä koko kauden tilasto:
Tietoa starttimäärätilastoista
Jonkin kilpailun starttimäärä on kaikkien kilpailuluokkien yhteinen osallistujamäärä, jolloin ne pelaajat lasketaan mukaan, jotka ovat pelanneet ainakin yhden ottelun.
Huom: SM-kilpailut eivät ole mukana starttiluvuissa historiallisten syiden vuoksi. Piirinmestaruuskilpailut on viime vuosina otettu mukaan, koska ne ovat aina avoimia kilpailuja.
Oheisessa Excel-tiedostossa on myös aiempien kausien tiedot siitä lähtien, kun aloin tietoja taas kerätä (aion täydentää taaksepäin mutta 2007/2008 on vielä kesken):
SPTL:n kevätkokouksen pöytäkirja on nyt hyväksytty, allekirjoitettu ja julkaistu.
Kokouksessa käsiteltiin vuosikertomuksen ja muiden tavanomaisten asioiden lisäksi suuri määrä sääntömuutosesityksiä. Hyväksytyt muutokset ovat pöytäkirjan liitteenä. Tiivistelmä kevätkokouksen päätöksistä on aiemmin julkaistussa tiedotteessa.
Ainakin pienimuotoiseksi perinteeksi muodostunut Kosken kesäkisa pelattiin sunnuntaina Kosken liikuntahallilla. PKO-järjestelmän eli ”Eesti-systeemin” kisa tarjosi osanottajille paljon otteluita, kun jokainen sija ratkaistiin.
Kolme parasta, eli vas. toiseksi tullut Rasmus Vesalainen, voittaja Matias Vesalainen ja kolmonen Juha Äänismaa.
Kisaan lähti 62 pelaajaa, mikä oli lähellä aivan täyttä eli 64 pelaajaa. Ihan kaikki eivät saapuneet paikalle pyynnön mukaan 9.30, mutta aika hyvin sittenkin. Erityisen kiitettävää on, että kukaan ei jäänyt kisasta pois siitä ilmoittamatta.
Pelejä pelataan päivän mittaan niin paljon, että kaikkia yllätyksiä ei pysty tässä noteeraamaan. Ihan yleislinjana voi sanoa, että nykyrating kertoo kyllä varsin hyvin pelaajien voimasuhteet. Nytkin lopputuloksissa kolme ensimmäistä sijaa meni suoraan sijoituslistan mukaisesti, eli vasenkätinen Vesalainen Matias voitti, oikeakätinen Rasmus oli toinen ja Juha Äänismaa kolmas. Kaksosten loppuottelu oli yllättäen vain nelieräinen. ”Semeissä” Matias löi Äänismaan ja Rasmus Olli Kolin.
Nelossijan saavutti lopulta peräti kahdeksan ottelua pelannut Nick Schiewek, joka lopulta paransi ”odotussijoitustaan” varsin paljon (11. => 4.). Tämän kategorian varsinainen palkittava tuli kuitenkin vähän alemmilta sijoilta. Palkinnon sai Jyväskylän Pasi Moilanen (60. => 44.), joka pelasi ratingpisteisiinsä nähden huiman kisan.
Jyväskylän Pasi Moilanen näytti, että pelejä ei voiteta pelkillä ratingpisteillä.
Aikaa meni melkein kahdeksan tuntia, eli enemmän kuin vähän optimistisesti lupasimme. Pöytien täyttöaste oli koko ajan melko hyvä, mutta näin se vain menee tässä järjestelmässä. Voi tosin olla, että niin Ismo Lallon aikanaan tekemä loistava excel-tiedosto kuin järjestäjätkin ovat vanhentuneet ja suorituskyky on rapissut.
Tosin on todettava, että tässä järjestelmässä yhden tappion jälkeen kolmossijasta pelaavat pelaajat joutuvat pelaamaan jossakin vaiheessa paljon putkeen, vaikka alkukierroksilla olisi odotteluakin. Kun joka sijasta pelataan, se on sisäänrakennettu ominaisuus. Ei siis ollut yllätys, että Schiewek ja Äänismaa ratkaisivat kolmossijan kohtalon merkittävästi myöhemmin kuin Vesalaiset olivat pelanneet ykkössijasta.
Kisan voisi toki laatia kiinteän etukäteisaikataulunkin, mutta se on varmaa, että silloin s se kestäisi merkittävästi kauemmin. Nyt pelaajat joutuvat olemaan vähän ”stand by” koko ajan, ja silti järjestäjä saa välillä etsiskellä heitä. Lisäksi ”millon mun seuraava peli on” tai ”kuka mulla on seuraavaksi” -kysymyksiin on mahdoton vastata, kun kysymyksen hetkellä asia ei ole vielä selvillä.
PKO-kisaan pelaajat tulevat hakemaan pelejä, ja niitä he ainakin tällä kertaa totta vie saivat. Useimmat jaksoivat kuitenkin hyvin loppuun saakka ja lopulta näimme vain pari luovutusta. Lisäksi hallin uudet valot keräsivät kiitosta. Luxeja on nyt niin paljon, että ainakaan pallon näkemisestä ei mahdollista kanttiosumaa voi syyttää.
Järjestäjä kiittää osanottajia, pelaajathan ne kisat tekevät! Pelit Koskella jatkuvat maanantaina suoraan SPTL:n perinteisellä kesäleirillä.
Liity mukaan rekisteröitymällä alla olevan linkin kautta. Webinaari alkaa tänään su klo 20.00 Suomen aikaa. Lue lisätiedot liitteenä olevasta kutsusta. Jos haluat kysellä lisää, niin voit lähettää minulle sähköpostia: asko.rasinen@kolumbus.fi
Webinaarissa naiset kertovat, miten ovat aloittaneet uransa ja edenneet mukaviin kansainvälisiin tehtäviin vaikka Olympialaisten tuomariksi. Joissakin tehtävissä kaikki kulut maksetaan ja saa vielä hyvät päivärahat. Mutta jostain on aloitettava – autan mielelläni eteenpäivän.