Aihearkisto: Muut

Leiripäivä Porvoossa

Leiripäivä Porvoossa 11.3.2017

Tsemppiseura Maratonin kanssa järjestimme päivän pituisen leirin. Mukana oli 12 innokasta pelaajaa ja valmentajina toimivat Taneli Keinonen ja Jens Weckström.   Ohjelmassa oli kaksi harjoitusta ja yhteinen ruokailu. Leiriläisten palautteessa positiivisiksi asioiksi nousivat hauskat harjoitukset ja se, että sai pelata pitkään. Lisäksi yhdessä vietetty muu aika kuten yhteinen ruokailu sai kiitosta. Näihin hallin ulkopuolisiin yhteisiin hetkiin kannattaakin panostaa, niistä jää kivoja muistoja.

Tiedotusterveisiä

EM-karsinnoissa tuli tappiot, mutta mahtuipa menneeseen viikkoon yksi hyväkin uutinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö korotti toiminta-avustustamme 10 000 eurolla, mikä tuleekin hyvään tarpeeseen. Ja osoittaa, että tunne eteenpäin menosta ei ole ihan pelkästään omassa päässämme. Jo vähän aiemmin kiva uutinen oli Benedek Oláhin 10 000 euron urheilija-apuraha.

Liittohallitus kokoontui keskiviikkona, lähinnä valmistellen edessä olevaa liittokokousta. Mutta olipa listalla muutakin. Käytännöksi otetussa valiokuntien tilannekatsauksessa saa hyvän käsityksen siitä, mitä lajissamme kulloinkin tapahtuu.

Kilpailuvaliokunta ja mestaruussarjan finaaliturnauksen joukkueet keskustelevat edelleen turnauksen ajankohdasta ja pelipaikasta. Se sen sijaan on selvää, että GP-finaalit pelataan PT Espoon kevätkisan yhteydessä. Valiokunta totesi myös, että KuPTS selviytyi SM-järjestelyistä mainiosti. Suuren pelimäärän vuoksi liittokokoukselle esitetään MK:n pelaajamäärien sijoittamisen osalta nykyisen 8 pelaajan sijaan 8-16 pelaajan sijoittamista.

Työvaliokunta on lähinnä etsinyt yhteistyökumppaneita Benedekille ja järjestellyt joukkorahoituskampanjaa, josta lisää myöhemmin. Lisenssivakuutuksestakin on neuvoteltu ja vastailtu OK:n ja OKM:n erilaisiin kyselyihin.

Lajihistoriikki etenee aikataulussa ja se tullaan julkaisemaan 80-vuotisjuhlien yhteydessä, jotka järjestetään lokakuussa 2018. Jo nyt on tärkeää huomata, että tärkeitten seuraihmisten ansiomerkkiasiat on pistettävä kuntoon. Muistakaa, että esimerkiksi kultaista ansiomerkkiä ei voi saada suoraan, vaan ensin on anottava (ja saatava) hopeinen merkki! Eli toimeen kannattaa käydä juuri nyt ja heti.

IT-valiokunta totesi, että livelähetykset ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Jatkossa livelähetyskanavan nimi on Pingis-TV. Valiokunta kehittelee myös pelaajien ottelutietokantaa.

Sonja raportoi, että kansainvälisillä kentillä ITTF suunnittelee uutta ratinglaskentaa, joka otettaisi käyttöön vuoden 2018 alussa. Esimerkiksi Finlandia Openin näkökulmasta uusi esitys ei ole ongelmaton. ETTU puolestaan miettii, kuinka kehittää joukkueiden EM-karsintaa.

Ensi kevätkesän MM-kisoissa on ITTF:n puheenjohtajavaali, jossa ehdokkaana istuvan puheenjohtajan Thomas Weikertin ohella on mm. Jean-Michel Saive. SPTL tulee esittämään Asko Rasista ITTF:n tuomarivaliokuntaan.

Sääntövaliokunta on työstänyt esityksiä liittokokouksen sääntömuutosehdotuksiksi ja Seuravaliokunta totesi, että seitsemän pöytätennisihmistä osallistui VOK 2 -koulutukseen Pajulahdessa. Se järjestettiin yhteistyössä sulkapalloliiton kanssa. Yhtenä uutena ideana pelaajien lisäksi on heitetty mm. välituntipingis. Huippu-urheiluvaliokunta puolestaan on suunnitellut kevään ja kesän kisoja sekä leirejä.

Kevätliittokokous pidetään lauantaina 18.3 klo 15 Ruskeasuolla. Toivon luonnollisesti mahdollisimman runsasta osanottoa. Esillä ovat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös sekä muutama sääntömuutosehdotus, jotka ovat esillä liiton sivuilla. Liittohallitus esittää myös lisenssihintojen tarkistusta sekä vakuutuksen liittämistä lisenssiin.

Asko Rasinen on valmistellut kansallisen ylituomarikoulutuksen (national referee) järjestämistä Suomessa. Alustava päivämäärä on 5.-7. toukokuuta ja paikkakunta Helsinki. Kouluttaja on belgialainen Isabelle Beumier.

Kilpailukalenterin 2017 /2018 ensimmäinen versio pyritään saamaan esille kesäkuun alussa. Toivomus on, että seurat/pelaajat perehtyvät kunnolla kilpailukalenteriin jo alkukesän aikana, jotta korjausehdotuksiin ehditään reagoida.

Kansainvälistä pöytätennispäivää vietetään 6. huhtikuuta. SPTL ei ole ollut asiassa kovinkaan aktiivinen, mutta mikään ei estä mitä tahansa tahoa aktivoitumasta hienon lajimme PR:n edistämiseksi!

Muistakaa se liittokokous!

Esko Heikkinen

 

Liikuntavammaisten SM tulokset

Liikuntavammaisten SM tulokset:

Joukkuekisa:

Joukkuekisa:

1. Ismo Lallo – Tuka / Pekka Räsänen – Atlas

2. Markku Manner – MPS / Teuvo Nisula – LPTS

3. Janne Viljamaa – Atlas / Markku Nuutinen – Atlas

3. Petri Kantonen – Atlas / Sakari Farin – Atlas

Kaksinpeli, R1350

1. Petri Mikkonen / LiPi

2. Pekka Räsänen / Atlas

3. Antero Kuhmonen / LiPi

3. Olli Virtanen / LPTS

Kaksinpeli:

1. Ismo Lallo / Tuka

2. Teuvo Nisula / LPTS

3. Petri Kantonen / Atlas

3. Markku Nuutinen / Atlas

Urheilijan silmin verkkosivusto avattu, pöytätennis mukana

Urheilumuseon Urheilijan silmin -verkkosivu on nyt avattu ja 21 ensimmäistä videota julkaistu. Urheilumuseon Urheilijan silmin -videot esittelevät lajeja urheilijan perspektiivistä

Urheilumuseo on avannut Urheilijan silmin -verkkosivun, jonka GoPro-kameroilla kuvatut videot esittelevät eri urheilulajeja itse liikkujan näkökulmasta. Yhteistyössä urheilijoiden kanssa tuotettujen videoiden avulla on mahdollista kokea urheilijan silmin ja korvin, miltä suoritus autenttisesti näyttää ja kuulostaa. Osa videoista sisältää myös urheilijoiden haastatteluja. Verkkosivustolla julkaistiin avaamisen yhteydessä 21 lajivideota. Mukana on eriikäisten ja -tasoisten urheilijoiden suorituksia. Tunnetuimpia Urheilijan silmin -videoita kuvanneita urheilijoita ovat esimerkiksi alamäkiluistelija Paavo Klintrup, endurokuljettaja Marko Tarkkala, alamäkipyöräilijä Anssi Koskinen, futsalpelaaja Panu Autio, jousiampuja Anne Lantee ja katutanssija Jussi Sirviö. Lajivalikoimaa täydennetään jatkuvasti, ja Urheilumuseo julkaisee lisää videoita vielä tämän vuoden aikana.

Urheilumuseo haluaa Urheilijan silmin -videoilla innostaa ihmisiä liikkumaan ja kokeilemaan uusia lajeja. Hanke on merkityksellinen myös urheilun lajikirjon dokumentoimisen ja tallentamisen kannalta. Vastaavaa useita urheilulajeja kattavaa tallennushanketta ei ole toteutettu Suomessa aiemmin. Urheilijan silmin -hanke on toteutettu Museoviraston museoiden innovatiivisiin hankkeisiin myöntämällä avustuksella.

Let’s make 3-karsinta great again!

III-karsinnat 12.3.2017 ennakkospekulaatiota

Kansallisten kisojen osallistujamäärät ovat jo toista vuotta peräkkäin olleet ilahduttavasti nousussa. Myös III-karsinnoissa trendi on ollut nouseva:

Tänä vuonna nousukäyrällä jatkaminen on haastavaa, sillä osallistumisoikeudellisia aktiivipelaajia (rating min. 1850 eikä mukana ylemmissä TOP-12-turnauksissa) on selvästi viime vuotista vähemmän, mikä johtuu ratinginflaation hillitsemiseksi tälle kaudelle tehdyistä muutoksista ratingpistelaskennassa.

Osallistumisoikeus:

2017              145
2016              179
2015              152
2014              130
2013              102
2012              113
2011              123
2010              126

Toivottavasti kuitenkin saadaan reilusti porukkaa mukaan.

Ilmoittautuminen paikan päällä klo 10.30 mennessä, jossa yhteydessä myös maksetaan osallistumismaksu 15 eur. Halliin pääsee viimeistään klo 10.00 ja pelit alkavat klo 11.00.

Osallistumisoikeus rating min. 1850-pelaajilla, rating-leikkuripäivä on 9.3.

Tarkemmat tiedot löytyvät aiemmassa viestissä olevasta kilpailukutsusta.

Tervetuloa kisaamaan, LET’S MAKE III-KARSINTA GREAT AGAIN!

are

Benedek Oláh ja Anna Kirichenko kaksinpelin Suomen mestarit 2017.

Seinäjoen Sisua Suomen pingislaareissa edustava Benedek Oláh on uusi odotetusti miesten kaksinpelin mestaruutensa Kuopiossa pelatuissa henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa. Ihan nappiin ei ”Pentin” kisat menneet, sillä nelinpeliluokissa kaulaan ripustettiin kultaa himmeämpiä mitaleja. Anna Kirichenko palasi korkeimmalle palkintokorokkeelle voittamalla naisten kaksinpelin.

Seurahistoriansa ensimmäisiä henkilökohtaisia Suomen mestaruuskisoja isännöinyt Kuopion pöytätennisseura sai vieraikseen käytännössä kaikki kotimaamme parhaat pelaajat. Miesten kaksinpelin puolella ensimmäinen poissaolo oli ratingin sijalla 13 ja naisissakin kovin kärki Sofie Erikssonia lukuun ottamatta oli paikalla.

Lauantaina suuria yllätyksiä ei alkupooleissa paljoa nähty. Mainittavimmat olivat ehkäpä Jani Kokkosen (Wega) putoaminen vanhassa kotisalissaan Teemu Oinaan deffun puremaan, toisena oululaistemppuna nähtiin Seppo Hiltusen kepitys TIP-70 Jussi Mäkelästä ja isäntäseuran Iivari Hartikaisen suorin erin kyhäämä pommi TIP-70:n Aleksi Mustosesta. Jatkokierroksilla kotiyleisö antoi tukea Jyri Pulkkiselle, joka pöllytti LPTS:n Lari Ikosen ja eteni aina 16 parhaan joukkoon. Maajoukkue-edustuksissakin nähty PT 75:n Miikka O´Connor lähti myös laulukuoroon KoKa:n Riku Aution käsittelyn myötä.

Neljännesvälierissä kovaa lyöntimyllyä ylläpitänyt TIP-70:n Tom Lundström pudotti tylysti PT Espoon Jani Jormanaisen. Paremmin ei espoolaisittain mennyt myöskään Toni Soineella, joka putosi parin vuoden takaiselle kaksinpelivoittajalle Roope Kantolalle, eikä Pauli Hietikko saanut omaa parastaan jengoille vaan nöyrtyi OPT-86:n nuorelle Pedram Moradabbasille. Isäntäseuran pisimmälle edennyt Pulkkinen joutui nopeasti kättelyyn hallitsevan Suomen mestarin Oláhin vastustajana.

Nelinpelin kovin paukku koettiin kuopiolaisittain mieluisasti kun Aleksi Hyttinen/Patrik Rissanen-kaksikko paukuttivat hurmiossa voiton Oláh/Lauri Laane-duosta. Aleksi Mustonen ja Jussi Mäkelä lopettivat jatkokierroksella kuitenkin riemun lyhyeen. Myös Pasi Valasti ja Mika Tuomola joutuivat alkupoolitappionsa myötä aikaisin Mika Räsänen/Manu Karjalainen-paria vastaan. Joskus tällainen nelikko on ratkonut nelurin mestaruuttakin. Nyt ratkottiin kvarttapaikka, joka oli jälkimmäisten heiniä.

Illan lähetessä nelurissa vielä ratkottiin mitalipeleihin menijät. Mustonen/Mäkelä vetelivät raikkaalla otteella kokeneemmat LPTS:n Ari-Matti Koskisen ja Jorma Lahtisen kumoon. Mika ja Manu taipuivat niukasti Otto Tennilälle ja Miikka O´Connorille, Pentti ja Lauri lopettivat Lundströmin ja Samuli Soineen kisaurakan ja kaksarissa karsiutuneet Hietikko/T.Soine neljäntenä parina semeihin Tuomas Perkkiön ja Mika Sorviston (OPT-86) tiputtamisella.

Naisten kaksinpelissä alkupoolien hierarkia selvä, mutta ristiinnelinpeluuta

Naisten puolella kaksinpelien kaksi alkupoolia meni kokolailla ennakoidusti. Kaksi ylimmälle arvioitua pelaajaa, PT Espoon Anna Kirichenko ja MBF:n Annika Lundström menivät välieriin tappioitta. Kaksi muuta välierät täydentävää pelaajaa olivat TIP-70:n Yumo Luo ja paluun kilpakentille tehnyt Por-83:n Elli Rissanen.

Naisten nelinpelissä oli mukana ainoastaan kolme paria, joten luokka pelattiin kaikki kaikkia vastaan-poolina. Ykkössijoitetut Lundström/Pihla Eriksson hävisivät ensin viisieräisessä Jannika Oksaselle ja Luolle, mutta voittivat toisessa ottelussaan Kirichenkon ja Rissasen erin 3-1. Kun jälkimmäiset voittivat Oksanen/Luo-kaksikon neljässä erässä, sai meilahtelaiset tuulettaa nelurikultaa parhaan eräeron ansiosta.

Lauantain päätti sekanelinpelin mitalipelikandidaattien selvittely. Isäntäseura KuPTS menetti viimeiset saumat SM-mitaleihin kun sekä Pulkkinen/Henrika Punnonen että Petter Punnonen yhdessä Elli Rissasen kanssa kärsivät tappiot.

Finaalipäivä tarjosi yleisölle trillerin

Sunnuntaina kilpailuita jatkettiin ensin sekanelinpelin välierillä. Finaaliin pelasivat ykkössijoitetut Oláh/Lundström ja hyvin pelanneet Jormanainen/Kirichenko. Etenkin Annan peli läpi kisojen oli viime vuotista terävämpää ja tässä vaiheessa oli jo aistittavissa edellytykset hyvälle menestykselle.

Täten ei voitane pitää massiivisena yllätyksenä tasaisemmin pelanneen Janin ja Annan mestaruutta. Ykkössijoitetut Pena ja Annika sortuivat pieneen yliyrittämiseen ja sen myötä virhealttiimpaan suoritukseen. Onnittelut Annalle ja Janille mestaruudesta!

Samoin sanoin voisi kuvailla myös maamme ykköstykin Benedekin toista nelinpeliluokkaa. Tennilä/O´Connor olivat kokonaisuutena aktiivisempia ja yhtä aikaa myös pelivarmempia kuin Oláh/Laane ja marssivat loppuotteluun. Toisessa semissä Toni ja Pauli sivelivät paksumman kerroksen balsamia kaksarihaavoihinsa ja katkaisivat nuorempien Mäkelän ja Mustosen menestysliitelyn.

Finaalissa pelattiin neljä lyhyttä erää. Kolme niistä päättyi Tennilä/O´Connorin eduksi ja sympaattisille pingistubettajille jäi nyt todistukseksi konkreettisempaakin näyttöä osaamisestaan kuin viisi miljoonaa virtuaalipeukutusta! Hyvä Otto ja Miikka!

Miesten kaksinpelin kvartoissa mielenkiinto katsomopuheissa kohdistui eniten lauantaina hyvin pelanneen Tompan mahdollisuuksiin haastaa Pasi. Hyvin se alkoikin ja kaksi ensimmäistä erää Tompalle. Sen jälkeen Pasi vaan jotenkin niin tyypillisen pasimaisesti puhkui, puhisi ja puhalsi Tompalta neljän suoran ja ties monennenko kerran rymisteli mitalipeleihin. Pelattiinhan sitä toki muillakin pöydillä. Rässe nujersi Oton oudon helposti 4-1, Roope oli palauttanut mieleen kuinka pelataan huippupingistä ja kaatoi tiukasti seiskaeräisessä Samuli Soineen ja neljäntenä välieriin luonnollisesti Pena, joka pienen ihmettelyn jälkeen pommitti loistavan kisan pelanneen Pedram Moradabbasin suorin erin tieltään.

Semifinaalissa Roope oli kolmessa ensimmäisessä erässä jatkoilla Rässen kanssa, mutta herra toiminnanjohtaja oli kliininen erien päättämisessä. Kaikki kolme ja vielä se neljäskin Mikalle ja lippu loppuottelunäytökseen oli lunastettu. Päivän mielenkiintoisin ja tiukin vääntö käytiin Pasin ja Penan välillä. Pasi oli tunnepuolella päättänyt, että viimevuotiseen tapaan ei laarissa käydä vaan keräämässä palloja ja kättelemässä ja kun järkipuolellakin taktiikka oli hiottu, oli Penan haasto realismia. Pentti haki pitkään omaa rentoa tekemistään ja aina kun lyönnit ja syötöt olivat suunnattu vain ”sinne päin”, niittasi Pasi entisvuosien tapaan mahtavia lämäreitä. Katsomossa kävi kohina kun Pasi oli siirtynyt 3-2 eräjohtoon: nytkö se tapahtuu, Oláhin kotimaan pelitappio. Ei tapahtunut. Kuudennessa erässä lävähti muutama kotoisin toisesta maailmasta-rysty ja lopulta, kaikesta Pasin loistavasta yrityksestä huolimatta myös ratkaisuerä lyöntejänsä ja syöttöjänsä tarkentaneelle Penalle.

Jäljellä kisoissa oli vielä naisten ja miesten kaksinpelien loppuottelut. Naisissa Anna Kirichenko palasi kiinni valtikkaan ja otti mestaruuden suoraan neljän erän voitolla Annikasta. Annan peli molemmilta puolilta oli tässä kisassa huomattavasti vahvempaa kuin liiaksi kämmenensä varassa olevan Annikan. Tosin Annikaa seuranneena voi todeta, että tappiosta opitaan, hammasta purraan ja treenataan. Ja ensi vuonna nähdään!

Miesten loppuottelussa nähtiin kipsinsä karistanut Benedek ja selkäänsä potenut Rässe. Vaikea nähdä, että Mika olisi pystynyt ihan terveenäkään täysin pystynyt rento-Penaa haastamaan, mutta tuskin ihan näin selvästi olisi mestaruus ratkennut. 4-0 ja ylipainoista kiertopalkintoa oli lopulta jälleen nostelemassa tuttu hahmo.

Kisojen onnistumisesta on vaikea järjestäjän puolesta antaa muuta kommenttia kuin että otimme mahdollisuuden ilolla vastaan ja teimme kaiken voitavamme osaamisemme rajoissa. Kisoista tarjottiin striimiä kaiken kansan ihmeteltäväksi ja myös media huomioi tapahtuman kiitettävästi. KuPTS:in kisajärjestäjät kiittävät kaikkia kilpailuihin osallistuneita tahoja. Kuka tietää, vaikka kynnys kotimaisten arvokisojen järjestämisoikeuden anomiselle on juuri hieman laskenut!