Aihearkisto: Muut

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui Pitäjänmäen Sporttitalolla keskiviikkona parin tunnin kokoukseen.

Alku otettiin tavan mukaan valiokuntien tilannekatsauksesta. Työvaliokunta on puuhaillut viime ajat erilaisten sopimusten kanssa. Niistä myöhemmin tuonnempana. Matti Kurvinen välitti kuitenkin riemastuttavan tiedon: Ilkka Keisala pisti jo Benedekin Mesenaattikampanjan aikana kuukausittain 100 euron panoksen. Nyt hän ilmoitti jatkavansa tätä vuoden loppuun ja maksaa liiton tilille siis satasen joka kuukausi! Aikamoista.

Taneli Keinonen raportoi seuratoiminnasta. Seuraleirit järjestetään nyt uudella tavalla teemalla ”koko seuran juttu”. Nollatason valmentajakoulutus uusille pingisihmisille on lähtenyt hyvin, kuten myös kouluissa pelattava ”hallitsijakilpailu”. Mailapeliyhteistyössäkin on nykyään 3-4-luokkalaisten kilpailu ja uutuutena myös kummikoulutoiminta. Hankkeen tuleva rahoitus ratkaistaan OKM:ssa kuluvalla viikolla. Kotkassa on myös perusteilla uusi seura eli Smash.

Seuravaliokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Henri Pelkosen kanssa Pekka Korva, Tero Naumi, Teemu Oinas ja Taneli. Työn alla on Henrin vetämänä seuratoiminnan kehittämisen työkalu.

Valmennusvaliokunta on perustettu, mutta jäseniä ei ole nimetty vielä. Taneli palaa tähän asiaan seuraavassa kokouksessa toukokuussa.

IT-puolella järjestelmät pyörivät ja uusi kisanvetosofta pitäisi laittaa kesän aikana kuntoon, raportoi Kimmo Pihkala. Muitakin kehityshommia on päällä.

Sääntövaliokunnassa on Kimmo Areniuksen mukaan ollut hiljaista, kun uusia esityksiä liittokokoukseenkaan ei ole tulossa.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi, että parapelaajat olivat Italiassa kisoissa ja aika hyvin meni: (muiden kuin Esan) ensimmäiset rankingvoitot ovat tosiasia. Toukokuussa Slovenian Laskoon ovat menossa Aino, Anna, Aaro, Esa ja Timo. Leirejäkin on ollut ja Asko Rasinen on ollut aktiivinen sekä tuomaroinnissa että luokituskoulutuksessa (ks. erillinen juttu). Para-SM järjestetään syksyllä.

Parakatsauksen päätteeksi hallitus kunnioitti äskettäin menehtyneen Matti Launosen muistoa hetken hiljaisuudella. Matti oli paralympiavoittaja ja todella moninkertainen arvokisamitalisti, jonka poismenon myös ITTF huomioi.

Kilpailuvaliokunnassa on pohdittu monenlaisia muutostoiveita, jotka eivät kuitenkaan ainakaan vielä tässä vaiheessa ole johtamassa sääntömuutoksiin. Mestaruussarjassa on ehdotettu, että kotijoukkue saisi kotietuna nähdä vierasjoukkueen arvonnan ennen omien pelaajien sijoittamista. Esitetty on myös lisäpelaajan käyttöä neljännen ottelun jälkeen.

13- ja 15- vuotiaiden SM sen paremmin kuin 12- ja 17-SM:kään eivät tällä hetkellä toimi kaikkien mielestä tyydyttävästi. Nyt on pohdittu, voisiko ne hajauttaa ”normaalikisojen” yhteyteen. Myös alasarjojen lyhyempää ottelumuotoa (mestaruussarjan tapaan) on pohdittu, kuten myös ykkösdivarin joukkuemäärän supistamista. Ensi kauden kilpailukalenteria valmistellaan ja myös kilpailujen kategorisointiraportti on juuri valmistumassa.

Totesimme myös, että henkilökohtaisissa SM-kisoissa saimme todennäköisesti ensimmäistä kertaa koko lajin historiassa mestarit, joita ei aikaisemmin oltu Suomessa nähty. Onnittelut vielä kerran, Marina Donner & Johan Pettersson.

Huippu-urheiluvaliokunnan puolesta Mika R totesi, että Budapestin MM on tulossa: Suomea edustavat Benedek, Alex, Anna ja Annika. Kotikentän EM-karsinta on toukokuussa (kaikki paikalle!) ja Pena kiertelee maailmalla Tokio-pisteiden haussa.

Veteraanien asioista tiedetään, että kesän EM-kisoihin – jotka nekin pelataan Budapestissa – on menossa aika paljon suomalaisia.

Sonja ei päässyt kokoukseen, mutta kansainvälisiä asioita käsittelimme ITTF:n kummallisen tilanteen verran.  ETTU ehdottaa, että MM-kisojen supistamisesta puhuttaisiin uudestaan, mitä ITTF ei halua. Vielä kummallisempaa on se, että ITTF:n kunniapuheenjohtaja Adham Sharara on asetettu oman järjestönsä puolesta toimitsijakieltoon. Sharara puolestaan reagoi tähän uhkaamalla haastaa ITTF:n oikeuteen kunnianloukkauksesta. Voi tulla kuuma kokous Budapestissa.

SPTL:n (toivottavasti rauhallisempi) kevätliittokokous on Leppävaarassa (Veräjäpellonkatu 6) Espoon kisojen yhteydessä ensi sunnuntaina klo 16. Esillä ei ole sääntömuutosehdotuksia, joten asioiksi jäävät lähinnä vuoden 2018 tuloksen hyväksyminen (noin +2500 €) sekä toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto. Kaikki jäsenseurat ovat tervetulleita paikalle.

SPTL on solminut uudet yhteistyösopimukset sekä Serres Group Oy:n että Gumbostrand Konst o Formin kanssa. Yhdessä Mesenaattikampanjan kanssa ne takaavat ainakin sen, että Pena saa metsästää Tokio-paikkaansa täydellä panostuksella.

YLE on tarjonnut liitolle toukokuun EM-karsinnan televisiointia siten, että SPTL vastaa lähetyksen tuotannosta. Se tarkoittaa muutaman tuhannen euron kustannusta, mutta toivottavasti myös jonkin verran tuottoja. Päätimme lähteä mukaan.

Päätimme myös, että syksyllä järjestettävään Parakilpailuun rekrytoidaan oma pääsihteeri. Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja vastaavat sopimusneuvotteluista. Vielä päätimme jatkaa pöytätenniksen tukirahaston kehittelyä. Idea on alun perin ”vanhojen mestareiden” liiton 80-vuotisjuhlien yhteydessä esittämä ja varsinkin Tapio Penttilä on ollut ideoinnissa innokkaasti mukana.

Tulorekisteri on HS:n artikkelin jälkeen aiheuttanut paljon puhetta. Kyse on siitä, että periaatteessa pienemmätkin palkinnot pitäisi ilmoittaa verottajalle. Käytännössä mikään ei ole muuttunut, asia on nyt vain nostettu esille. Selvää on, että varsinkin rahapalkinnot kannattaa maksaa seurojen kautta, jolloin ollaan varmasti turvallisilla vesillä. Tilannetta seurataan liiton toimesta koko ajan.

Matti Launonen on kuollut

Parapöytätenniksen moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Matti Launonen menehtyi lauantaina. Jokin aika sitten Matti kaatui kotonaan Floridassa sisäpyörätuolillaan, loukkaantui ja jäi sille tielle. Matti oli syntynyt 31.5.1944 eli hän olisi täyttänyt toukokuussa 75 vuotta.

Matti vammautui suunnistuksen kilpailumatkalla auto-onnettomuudessa lukioikäisenä ja aloitti pöytätenniksen. Hän kilpaili vaikeimmin vammautuneiden pyörätuolipelaajien ykkösluokassa.

Matti oli Taisto Kainun kanssa pöytätenniksen ensimmäinen suomalainen arvokisaosallistuja Stoke Mandevillen MM-kilpailuissa 1971. Monilajikisoissa Launoselle ei tullut pöytätennismenestystä, mutta uinnissa hän saavutti kaksi hopeaa.

MM-kilpailuissa Launonen saavutti peräti 44 arvokisamitalia. Paralympialaisista ensimmäinen mitali oli joukkuekisan hopea Torontosta 1976 Pekka Hätisen kanssa. Ensimmäinen henkilökohtainen paralympiamitali oli pronssi, jonka Launonen saavutti Arnhemissä 1980. Kultamitalin vuoro oli Barcelonassa 1992. Viimeisin Launosen paralympiamitaliksi jäi Sydneyn henkilökohtainen hopea vuodelta 2000. Matti valittiin vuoden vammaisurheilijaksi 1997.

Itse tutustuin Mattiin 1970-luvun lopulla Liikunnalla. Blokeeraus oli varmaa, joten Matin kanssa kelpasi kenen tahansa harjoitella. Omintakeisen huumorin savolaismiehestä ei voinut olla pitämättä. Kilpailuvietti oli kova ja kisapelit kangastelivat kuopiolaisen mielessä edelleen ennen nyt sattunutta onnettomuutta.

Mr. pyörätuolipingis on poissa. Esitän Suomen Pöytätennisliiton ja kaikkien suomalaisten pingisihmisten puolesta osanottoni Matti Launosen omaisille ja muille läheisille.

Esko Heikkinen

(Kiitokset Esa Miettiselle, jonka artikkeliin ”Pingpongista Pöytätennikseen” -kirjassa yo. tiedot perustuvat)

Hieman Viro- , pöytätennis- ja Arto -historiaa: Äitini muistolle – pöytätennis & Viro -versio

Tämän videon syvin aihe eli äitini poismeno ei tietenkään kuulu SPTL:n sivuille. Mutta laitan videon tänne, koska se sisältää Viro- ja pöytätennishistoriaa varsinaisen aiheen ohella. Se videon tarkoitus onkin. Kaikki pöytätennisihmiset eivät ole Facebookissa tai roiku YouTubessa, joten ehkä videon huomaavat näin myös monet sellaiset, jotka eivät sitä muuten huomaa. Toivottavasti kukaan ei pahastu siitä, että julkaisen videon myös täällä.

En siis julkaise videota täällä saadakseni osanottoja niin hyvältä kuin ne tuntuvatkin (lämpimät kiitokset vielä kerran). Menetys oli tosin minulle aivan valtavan kova ja vasta nyt kolme viikkoa myöhemmin elämä alkaa voittaa edes vähäsen.  Erityisesti viimeinen kuukausi oli erittäin traaginen

Näin kirjoitin videon saatteeksi Facebookissa:

Olen viime vuosina usein maininnut, että minulla ei ole aikaa oikein mihinkään. Nyt voin kertoa, että syynä on ollut se, että olen auttanut Tampereella asunutta Silpa-äitiäni ja ollut hänen seuranaan. Erityisesti viime elokuusta alkaen on ollut hyvinkin rankkaa, ja olen joutunut esim. järjestämään Starin kilpailut hyvin niukoilla aika- ja keskittymisresursseilla ja kova huoli on ollut päällä koko ajan. Helmikuussa jopa asuin äitini sairaalahuoneessa ja hän kuoli keskiviikkona 14.2. 96-vuotiaana. STARPRING:in järjestäminen oli todella raskasta, koska olin vielä kisojen aikanakin romahtaa aina kun ajatus pääsi hetkeksikin siirtymään äitiini. Aivan robotin omaisesti jouduin kaiken tekemään. Sielu oli jossakin muualla.

Äitini oli sellainen ihminen, josta kaikki sanoivat melkein loppuun asti: ”Silpa ei koskaan kuole”. Ei hänellä ehkä olisikaan ollut mitään vaikeuksia elää reippaastikin yli 100-vuotiaaksi, mutta kohtaloksi tuli kuitenkin vanhuuteen liittyvät turhan oloiset ongelmat, kuten videon lopussa kerron. Äärimmäisen surullista kun et voi auttaa.

Monet Starin juniorit tapasivat aikanaan äitini. Tämä video on omistettu myös kaikille heille. Äiti muisti valtavan lämpimästi teitä ihan loppuun asti!

Äitini vaikutti pöytätenniksen aloittamiseeni epäsuorasti, kuten videolla kerron. Hän oli myös Viro-mielenkiintoni takana. Tästä kerron myös.

Äitini muutti Rovaniemeltä Tampereelle pääsiäisenä 2014 Viljo-isäni menehdyttyä joulun 2013 jälkeen.

Video ei ole aivan lyhyt, mutta voihan sitä katsoa vähän kerrallaan jos vähänkään kiinnostaa. Video on tekstitetty englanniksi erityisesti Viro-osuuden vuoksi. Myös monet virolaiset tapasivat äitini.

Laitanpa Facebookin englanninkielisen esittelyn tähän varmuuden vuoksi:

In English

My dear mother Silpa passed away on Wednesday 14.2. She was 96-year-old. Last few years I spent a lot of time in Tampere helping her and keeping company. Last two weeks I lived in her room in the hospital except when I had to visit home because of table tennis.

My mother was such a person about whom everyone said: ”Silpa will never die”. She could still have lived many years but some old age-related ”needless” problems became her destiny as I tell in the video. Extremely sad when you cannot help.

Many Estonian players met my mother. She was also the inspiration behind my Estonian connection as I tell in the video.

She was also influencing indirectly that I started to play table tennis. I tell also about this.

The video has English texts.

Musiikki/music: Julie Meixnerová

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui pitkästä aikaa tiistaina. Paikalla olivat Kimmo Areniusta lukuun ottamatta kaikki jäsenet. Kimmoa tuurasi varajäsen Riku Anttila ja mukana olivat myös Martti Autio ja Tapio Penttilä, tosin vain runsaan puoli tuntia. Muulla väellä kului Pitäjänmäellä peräti kolme tuntia.

Kokouksen aluksi vietimme hiljaisen hetken edesmenneen Pauli Makkosen muistolle. Pali oli pingismies henkeen ja vereen. Tapsa Penttilä tiivisti mainiosti, että ”aina kun Pali meni johonkin seuraan, vähän ajan päästä sieltä alkoi tulla maan kärkijunioreja”.

Muutoin kokouksen avaus oli iloisempi, sillä saimme OKM:n entisen toiminta-avustuksen, mutta 10 000 € tuen Finlandia Openiin ja 20 000 € syksyn parakisaan Pajulahdessa. Toiminnanjohtajamme Mika Räsänen on tehnyt näissä anomuksissa mainiota työtä. Jatkossa muuten yleisavustuksen tärkeä kriteeri on jäsenmäärän kehitys. Joten seurojemme on kerättävä tarkat tiedot kaikista pelaajista, myös heistä, joilla ei ole lisenssiä.

Aloitimme Suomen mestareiden asioilla, mitä varten Tapio oli matkannut Helsinkiin. Entiset mestarit haluavat olla mukava valmentajakoulutuksen kehittämisessä ja se sopii hyvin, sillä päätimme perustaa valmennusvaliokunnan. Nimet koetetaan saada seuraavaan kokoukseen.

Toinen mestareiden teema on pöytätenniksen tukisäätiön tai -rahaston perustaminen, mitä Tapsa ansiokkaasti pohjusti. Tätä varten perustetaan työryhmä, jonka kokoonpanoon palataan tuota pikaa.

Kun nimeämisvauhtiin päästiin, valitsimme myös parakisalle järjestelytoimikunnan, johon kuuluvat Martti ja Eve Autio, Hannu Sihvo, Mika Räsänen sekä allekirjoittanut. Kisa pidetään Pajulahdessa 11.-13. lokakuuta. Jo tätä ennen samassa paikassa on nuorten parakisa, kun Pajulahti järjestää Euroopan nuorten parakisat viikko juhannuksen jälkeen.

Edelleen perustimme myös Ruskeasuon hallityöryhmä lähinnä kunnossapitoa varten. Hallituksesta siihen kuuluvat Bahman Khosravi puheenjohtajana sekä Hannu Sihvo. Lisääkin väkeä nimetään.

Kävimme myös valiokuntakatsauksen. Työvaliokunna aika mennyt lähinnä anomus- ja yhteistyökumppaniasioissa. Perästä kuuluu, ainakin toivottavasti. Sääntövaliokunnassa on pohdittu muutoksia sarjatoimintaan, mutta valmistelut jatkuvat vielä, eikä tässä vaiheessa ole uutisoitavaa. Kilpailuvaliokunta kiitteli Tampereen SM-valmisteluja ja totesi, että Nappulaliigan ja alla 17-vuotiaiden SM:N järjestelyt jäävät liiton kontolle. Myös ensi kauden kilpailukalenterin valmistelu on jo aloitettu.

Seuravaliokunnan primus motor Taneli Keinonen on kierrellyt mm. Oulussa ja Lappeenrannassa ja pitänyt myös palaverin Henri Pelkosen kanssa. Kumpikaan ei ollut paikalla kertomassa, mistä oli puhuttu. Mutta Teemu Oinas kehui Tanelin vierailua Oulussa kovasti.

IT-puolella palvelut pelaavat ja luvassa on kehitystyötä sekä liiton verkkosivuille että Jyrki Nummenmaan kilpailunvetojärjestelmän PT-Welhon käyttöliittymään. Sitä onkin odotettu! PingisTV toiminut hyvin, mutta kaipaa edelleen lähinnä parempaa ennakkotiedotusta otteluista.

Paravaliokunnalla on nettisivut työn alla. Para-SM nyt samaan aikaan kuin EM-karsinta, joten aikataulumuutos on pohdinnassa. Veteraaniasioista kuulimme sen verran, että Jarmo Siekkinen on lähestynyt ainakin kärkiveteraaneja infokirjeellä.

Huippu-urheiluvaliokunta kertoi, että jo perjantaina ITTF:n ranking kertoo European Gamesin ensimmäiset pelaajat. Saa nähdä, onko Benedek mukana jo tässä vaiheessa.  Anna Kirichenko on myös hyvin lähellä kisapaikkaa, mutta se ei varmistu vielä. Pena pelannut mainiosti Ranskassa ja Safirin kisoissa junnuillamme oli vähintään kohtalaisia esityksiä. Budapestin MM-kisoihin on lähdössä kaksi mies- ja kaksi naispelaajaa, valmentaja Bergkvist sekä allekirjoittanut delegaattina.

Kansainvälisellä puolella Budapestin kokous voi olla aika tulinen. ETTU haluaisi jatkokeskustelua MM-kisojen joukkuemäärästä, ITTF ei. Tilanne elää.

Keskustelimme myös toukokuun EM-karsinnasta Ruskeasuolla. Olemme vähän pulassakin, sillä Penalla on ottelu Ranskassa vielä perjantai-iltana, ellei sitä saada siirretyksi. Suunnittelimme tapahtuman järjestelyjä, sillä työvoimaa tarvitaan aika lailla.

Huippu-urheiluvaliokunta on myös pohtinut valmennustoimintamme kehittämistä. Penalla on paljon olympiakisojen karsintapelejä, joissa Mattiasta tarvitaan mahdollisuuksien mukaan (lähtee Omaniin ja Qatariin, mutta ei Kiinaan ja Japaniin). Samalla Ruskeasuon toiminta kaipaa kehittämistä. Kun Mattias on poissa, Mika hoitaa iltatreenit ja pitää vastaavasti vapaata, jotta työpäivät eivät muodostu kohtuuttomiksi.

Finlandia Openia pelataan kaksi seuraavaa vuotta vanhaan malliin Kisakalliossa. Ehdimme jo anoa ITTF:n Challenge-kisaa ensi vuodelle, mutta peruimme sen. Syynä on lievästi sanoen epäselvät taloudelliset ehdot ITTF:n puolelta. Myös Kisakallion lattia voi tässä muodostua ongelmaksi. Ilon aihe on kuitenkin se, että saimme ministeriöltä ensi kisaa varten 10 000 euron avustuksen. Challege-kisa vuodelle 2021 on vielä vähän harkinnassa, jos ITTF-palaverimme Budapestissa antaa siihen aihetta.

Mukava asia on sekin, että liiton vuoden 2018 tiinpäätös näyttää koko lailla budjetin mukaisesti noin 2 800 euron plussaa. Tätä käydään hyväksymään kevätliittokokouksessa, joka päätettiin järjestää PT Espoon GP-kisojen yhteydessä sunnuntaina 7. huhtikuuta.

Matti Kurvinen kertoi Mesenaatti-hankkeesta, joka on sujunut vähintään kohtalaisesti. SM-kisoissa otetaan vielä puheenjohtajan johdolla loppurutistus. TIP-70 näytti mallia seuroille ja keräsi kokoon 500 €. Hienoa!

Vielä totesimme, että lehti 1/19 tulee ulos piakkoin. Päätimme myös, että Ruskeasuon varastollamme järjestetään siivoustalkoot keväällä. Ajan ilmoitamme myöhemmin, mutta tervetuloa talkoisiin!

ITTF Swedish junior & cadet open ja Safir international

Suomelta osallistui useampi pelaaja viime viikolla Örebrossa järjestettyyn Ruotsin junioriavoimeen sekä Safir international-kilpailuun. Mukana kisoissa oli kolme junioria, Alex Naumi, Arttu Pihkala ja Noah Steif sekä neljä kadettia, Sam Khosravi, Aleksi Räsänen, Joonas Kylliö ja Aleksandra Titievskaja. Lisäksi Sofie Eriksson osallistui naisten kaksinpeliin sekä U21-luokkaan. Suomalaisittain kisa tarjosi tunteita isolla skaalalla, sairastumisia, tiukkoja häviöitä sekä myös iloisia onnistumisia. Kisan viimeisenä päivänä saatiin suomalaisvärit aina mitalipeleihin saakka.

Kisoissa oli mukana pelaajia eri puolilta maailmaa ja silmiinpistävää oli muutamien maiden todella kova panostus erittäin nuorten pelaajien valmennukseen ja kehittämiseen. Erityisesti Japanin, Singaporen ja Venäjän pelaajien joukossa oli mukana pienikokoisia pelaajan alkuja, jotka pelasivat näyttävää pöytätennistä loistavalla tekniikalla. Japanilla oli mukana jälleen iso joukko pelaajia, joista kirkkaimpana tähtenä todellinen superlahjakkuus Sora Matsushima (syntynyt 2007). Matsushima on jo lyönyt pöytään todella kovia tuloksia ja tämän vasurin nimi kannattaa laittaa mieleen. Ruotsin kisoissa Matsushima mm. voitti minikadetit, oli kadettiluokan finaalissa häviten japanilaiselle deffulle 2-3, voitti U18-luokan sekä oli ITTF:n junioriluokassa kvartassa.

Kisat alkoivat ITTF:n junioriluokilla. Alex Naumi oli sijoitettu suoraan kaksinpelin pääkaavioon, Arttu Pihkala ja Noah Steif aloittivat alkulohkosta. Arttu pelasi itsensä alkulohkosta jatkoon lohkon kakkosena voitettuaan Saudi-Arabian ja USA:n pelaajat 3-1 ja hävittyään 2-3 Venäjän Rozhkoville. Noah jäi lohkon kolmanneksi hävittyään puolalaiselle ja tanskalaiselle 0-3, lohdutukseksi jäi 3-0 voitto Italian Varonesta.
Pääkaaviossa molemmille suomalaisille tiukat häviöt. Ensimmäisellä  kierroksella (128) Artun 3-1 johto kääntyi 3-4 häviöksi englantilaista Naphat Boonyaprapaa vastaan. Seuraavalla kierroksella Alex aloitti luokan pelinsä Singaporen lahjakkaan minikadetti-ikäisen Izaak Quel Yongin kanssa ja lopputulos yhtä synkkä, 3-4 häviö.
Nelinpelissä Arttu/Alex 0-3 tappio ensimmäisessä pelissä venäläisiä vastaan, samoin Noahille yhdessä virolaisen Oskar Pukkin kanssa tanskalaisia vastaan 1-3.

Perjantaina pelatuissa miesten ja naisten kaksinpeleissä suomalaisista olivat mukana Naumi sekä Sofie Eriksson. Arttu Pihkalan kisaviikko päättyi ennen aikojaan, loppuviikko meni sängyn pohjalla kuumeessa. Naumi voitti alkulohkon kolme peliä melko helposti. Ensimmäisellä jatkokierroksella kuitenkin 0-3 tappio Italian Cappucciolle. Luokan voitti Ruotsin junioritähti Truls Möregårdh, joka otti harvinaisen tuplan voitettuaan myös junioreiden ITTF-luokan.
Sofie Eriksson voitti alkulohkossa irlantilaisen, mutta tappiot japanilaiselle ja ruotsalaiselle päättivät pelit tässä luokassa.

Lauantaina alkoi kadettien ITTF-luokka. Suomalaisista Sam Khosravi voitti omassa alkulohkossaan USA:n, Venäjän ja Singaporen pelaajat helpohkosti 3-0. Aleksandra Titievskaja voitti Saksan deffun 3-1 sekä ruotsalaisen 3-0 mutta hävisi venäläiselle 0-3. Yhdestä tappiosta huolimatta jatkoon lohkon ykkösenä. Aleksi Räsänen voitti saksalaisen 3-0 ja valko-venäläisen 3-1 mutta häviö viidennen jatkoilla venäläiselle. Jatkoon kuitenkin lohkon kakkospaikalta venäläisen voitettua myös Saksan pelurin viidennnen jatkoilla. Joonas Kylliölle häviöt italialaiselle ja englantilaiselle 0-3, viimeisessä pelissä kuitenkin 3-0 voitto mutta lohkon kolmospaikka ei riittänyt jatkopeleihin. Ensimmäisellä jatkokierroksella (64) Sam joutui taipumaan Ruotsin Carlssonille erin 1-3 ja Aleksandralle tiukka 2-3 tappio Venäjän Pyaterikovalle. Aleksi voitti ensimmäisellä kierroksella suoraan paperille sijoitetun Ruotsin Sjögrenin 3-1. Toisella kierroksella 1-3 häviö Tanskan Holdille. 

Poikien U16-luokassa suomalaisista voittojen makuun pääsivät Aleksi ja Joonas. Toisella kierroksella molempien pelit päättyivät, Aleksille 1-3 häviö hollantilaiselle ja Joonakselle 0-3 USA:n pelaajaa vastaan. Tyttöjen U16-luokassa Aleksandralle 3-0 voitto walesilaisesta, toisella kierroksella wo luokan kakkossijoitetusta ja kolmannella kierroksella 3-0 tappio USA:n pelurille.

U21-luokassa Alex Naumi eteni kvarttaan saakka voitettuaan 3-0 norjalaisen, englantilaisen ja singaporelaisen sekä 3-1 Norjan Haugin. Kvartassa Japanin Takezaki oli parempi erin 3-0. Tyttöjen U21-luokassa Sofielle ensimmäisessä pelissä tiukka 2-3 häviö Ruotsin Palmbrolle.

Sunnuntain U18 luokassa ei suomalaisille tullut voittoja. Aleksandralla kuitenkin hyvä peli Englannin Payetia vastaan, 0-2 alatilanteesta todella hyvällä pelillä viidenteen erään, jossa tappio jatkopalloilla.

Kisat päättyivät suomalaisittain mukavasti, kun Sam Khosravi eteni U14-luokassa semifinaaliin saakka. Alkukierroksilla voitot USA:n, Venäjän ja Ruotsin pelaajista. Kvartassa kisojen parasta peliä ja voitto kakkossijoitetusta Hollannin Cabrelius Camarasta tiukassa viiden erän pelissä. Semifinaalissa USA:n Ted Li päätti Samin kisapelit erin 3-0.