Aihearkisto: Muut

POR-83:n kauppakeskusvierailu oli menestys

Pöytätennis Porilaiset järjesti lajiesittelytapahtuman Porin suurimmassa kaupan keskittymässä kauppakeskus Puuvillassa. Viime vuosina seura on pitänyt lajiesittelyjä urheilutalon ulkopuolella mm. maauimalassa ja pienemmän kauppakeskuksen pop-up -tilassa. Saimme nyt käyttöömme rakennuksen kaikkein keskeisimmän paikan eli ”keskusaukion” lavapaikan, josta varsinainen esiintymislava oli toki tieltämme poistettu. Tilaan mahtui hienosti kaksi pöytää ja parin rivin katsomo sekä seuran esittelypiste.

Ohjelmassa oli lajin ja seuran esittelyä joustavasti tilanteen ja väkimäärän mukaan, vapaat yleisöpelit ja opastusta sekä näytösotteluita. Seuran kilpajunnut Alex, Arto, Julia ja Nico pelasivat yleisöön menevää ”showpingistä” hiljaisemmissa väleissä houkutellakseen yleisöä pelaamaan ja juttelemaan seuran aikuisten kanssa. Rohkeimmat ohikulkijat tulivat jopa haastamaan kilpajunioreitamme peliin! Hienosti junnumme osasivat pitää haastepelit järkevän tasaisina. Tapahtuma ajoittui kellonaikaan 11-16, joka oli ihan hyvä valinta. Aiemmin lauantaina ei väki vielä liikkeellä kovasti ollutkaan. Seura-aktiivien lisäksi päivässä oli mukana liitosta Taneli Keinonen.

Tapahtumaa oli markkinoitu ennakkoon somessa ja tapahtumakalentereissa. Olennaisinta oli, että tapahtuma pääsi myös kauppakeskuksen omaan tapahtumakalenteriin ja kaikissa mainosnäytöissä pyöri jopa viikkoja etukäteen mainoskuvat ja -videot! Tämänlaajuisesta näkyvyydestä voisi ilman kauppakeskuksen kädenojennusta voittoa tavoittelemattomalle seuralle vain haaveilla. Emme siis joutuneet maksamaan näkyvyydestä mitään, kunhan vain tuotimme materiaalit itse. Tapahtumapaikan suurnäyttö oli koko tapahtuman ajan yksiomaan seuran käytössä. Siinä pyöritettiin kahta PowerPoint-diaa. Käytössämme oli myös kuulutusjärjestelmä, jolla vedettiin välispiikki parinkymmenen minuutin välein.

Päivän aikana kävi pelaamassa yleisön joukosta kymmeniä, ja katsomossa sekä yläkerran kaiteilla katsojia oli varmasti satoja, ohikulkijoita toki tuhansia. Selkeästi yleisöä kiinnostavimmat hetket olivat juonnetut osuudet esimerkiksi mikrofoniin selostettu näytösneluri. Tulostetut esitteet löysivät ottajansa ja QR-koodeja skannattiin ahkerasti. Mahtavia juttutuokioita oli useita. Uskomme että parin seuraavan viikon aikana uusia kokeilijoita ja ainakin keväkaudeksi seuraan liittyviä on luvassa.

Hankalinta esittelyissä on tietenkin aina roudata pelipöydät paikanpäälle. Erityisesti talvella kun vaihtoehto peräkärry ei oikein tule kyseeseen. Onneksi käytössä oli kaksi pakettiautoa, kaikki muu kulkeutui henkilöautollakin. Esittelystä pöydät lähtivät kuorma-autolla kiertoon nuorisokotiin, sillä edellisenä viikonloppuna olimme koonneet seuran kellarisalille kaksi upouutta pöytää!

Tämän kokemuksen perusteella suosittelen erittäin vahvasti harkitsemaan lajiesittelyjä kauppakeskuksissa. Suurimpaan sesonkiaikaan tapahtumia voi olla jonossa toki useita ja hinnat voivat vaihdella ilmaisesta aina todella korkeisiin. Mutta ainahan kannattaa kysyä! Esittelypäivästä oli myös nelituntinen Facebook live, joka löytyy myös Youtubesta. Valitettavasti kuvanlaatu ei ole nyt ihan parasta mahdollista.

Otsikossa väitän, että tapahtuma oli menestys. Sitä on tietenkin vaikea mitata. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että laji näkyy mahdollisimman isosti lähellä suurta yleisöä ja sitä voi matalalla kynnyksellä testata sekä jutella pelurien kanssa. Yhdessä kivan tapahtuman järjestäminen vaihteeksi jossain muualla kuin urheilutalolla tai kellarisalilla on itseisarvo jo sinänsä, mutta meillä oli myös todella kivaa. Sekin asia jo antaa otsikolle tarpeeksi katetta.

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen maanantai-iltana. Erityisesti tervetulleiksi toivotettiin loppuvuodesta valitut uudet hallituksen jäsenet Mergim Kelmendi ja Mika Pyykkö.

Kokousrutiinien jälkeen aloitettiin toiminnanjohtajan tilannekatsauksella, joka on yksi Henri Pelkosen uusista avauksista. Taloustilanteesta Henri totesi, että menneen vuoden tuloksesta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Se on kuitenkin varmaa, että vuosi on aika reilustikin miinusmerkkinen.

OKM:stä on haettu kahtakin eri avustusta, eli tappiotakuuta joulukuiselle Finlandia Openille sekä erityisavustusta välituntipingiksen kehittämiseen. Myös Urlus-säätiöltä haettiin tukea välituntipingikseen, jonka kautta yritämme saada seuroihin uusia junioreita. Alkuvuodesta selvinnee, saammeko siihen jommalta kummalta tai molemmilta apuja.

Henri on aloittanut Taneli Keinosen, Heikki Kiiskisen ja Mattias Bergkvistin kanssa toimistopalaverit maanantaisin. Tarkoituksena on myös, että henkilöstö saisi tuloskorttinsa vielä tämän vuoden aikana. Henri lupasi soitella kaikki seuramme läpi kevään aikana sekä panostaa liiton yhteistyösopimuksien ja visuaalisen ilmeen kehittämiseen.

Sitten puhuttiin aika pitkään valiokunta-asiaa. Toteutuneita ja tulevia asioitakin käsiteltiin, mutta pääpaino oli valiokuntien kokoonpanoissa tälle vuodelle. Työvaliokunta piti kunnon joulutauon ja lähinnä on hoideltu käytännön pikkuasioita mm. Pöytätennisrahastoon liittyen. Lisäksi uusille hallituksen jäsenille järjestettiin perehdytysilta. Vuonna 2024 valiokunnassa istuvat puheen- ja toiminnanjohtajan lisäksi Matti Kurvinen, Mika Pyykkö ja varapuheenjohtaja Sonja Grefberg.

Seuravaliokunnan puheenjohtaja Tero Naumi totesi, että keväälle on tulossa parikin seurailtaa. Aiheeksi on suunniteltu ainakin sosiaalisen median ja tekoälyn käyttöä markkinoinnissa sekä hyvän toimintasuunnitelman ja -kertomuksen laatimista. Tero jatkaa puheenjohtajana ja jäsenet ovat Mergim Kelmendi, Teemu Oinas, Henri Pelkonen ja Taneli Keinonen.

IT-valiokunnan uusi puheenjohtaja on Jyrki Nummenmaa ja jäseniä Marko Koskinen ja Tomi Nummenmaa sekä Jori Haataja ja Teemu Oinas. Yhtä kokenutta kilpailuvetäjää haetaan vielä. Haasteena valiokunnalla on prosessien hallinta ainakin ratingin suhteen. Sääntö- ja tuomarivaliokunnalle ei vielä löydetty puheenjohtajaa, joten allekirjoittanut hoitaa tehtävää vähän kuin vt:nä. Jäseniksi kysytään ainakin entisiä eli Matti Kolppasta, Asko Rasista ja Joonas Kivimäkeä.Kilpailuvaliokunta jatkaa entisellä kokoonpanolla, eli puheenjohtajana Teemu Oinas ja jäseninä Henri Pelkonen, Jori Haataja, Juha Julmala ja Aaro Mäkelä.

Huippu-urheiluvaliokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Sonja Grefbergin lisäksi jäseninä Pasi Valasti, Mika Räsänen, Mattias Bergkvist ja Martti Autio. Benedek Oláh on parhaillaan WTT-kisassa Dohassa ja jatkaa sieltä suoraan toiseen kisaan Goalle. Ramona Betz pelaa kuun lopulla Skopjessa Euroopan U21-kisoissa ja Jimi Koivumäki sai villin kortin ETTU:n Eurotalents-ryhmään. Hän menee ensimmäiselle leirille helmikuussa.

Veteraanivaliokunnalle ei vielä nimetty puheenjohtajaa, mutta valiokunnassa jatkavat Vesa Lappi, Ildiko Kadar, Tauno Kara sekä Hannu Sihvo. Asialistalla on ainakin Veteraani-TOPin järjestäminen. Valmennusvaliokunnassa jatkavat Mika Räsänen, Taneli Keinonen, Teemu Oinas, Esko Heikkinen, Tuomas Perkkiö ja Mika Sorvisto, mutta puheenjohtajaa ei vielä nimetty. Valmennuksen etäkoulutusiltoja on edelleen tarkoitus järjestää. Paravaliokunnassa Juha Julmala jatkaa puheenjohtajana ja jäsenet ovat Petri Mikkonen, Hannu Sihvo, Asko Rasinen, Julius Muinonen, Aaro Mäkelä ja Raimo Nevanen.

Toiminnanjohtajan esityksestä hallitus päätti perustaa kaksi uuttakin valiokuntaa, eli vastuullisuusvaliokunnan sekä nuorten pelaajien valiokunnan, jonka tulevat jäsenet tosin saavat itse nimetä haluamallaan tavalla. Ylipäätään tarvitsemme uusia ihmisiä valiokuntiin. Toiminnanjohtaja lupasi laatia liiton sivuille ”valiokuntahaun”, joka on avoin kaikille. Vastuullisuusvaliokunnan asioita ovat ainakin antidopingtyö, sekä mahdolliset kiusaamis- ja häirintätapaukset. ”Nuorten pelaajien valiokunnan” tavoitteena on saada nuorten ääni ja mielipiteet kuuluviin esimerkiksi viestintäasioissa. Lisäksi kohderyhmältä on hyvä kysyä, miksi nuoret harrastavat tai ovat harrastamatta lajiamme.

Melko huolellinen keskustelu myös WebWelhon tilanteesta ja muistakin IT-asioista, Jyrki Nummenmaan johdolla. Jyrki kertoi, että Tomi Nummenmaa on ohjelmoinut Welhoon asiat, jotka laitettiin listalle syksyllä. Tampereella pidettävät helmikuun kisat ja henkilökohtainen SM vedetään ainakin osin WebWelholla. Jyrki luottaa edelleen, että Webwelho saadaan aktiivikäyttöön, vaikka ihan tietoteknisiäkin haasteita on.

Jyrki totesi, että ratingissa ollut ongelmia uudistuksen jälkeen. Myös laskentakaavat uudistettiin, mikä lienee kohtalaisen onnistunut prosessi. Vaikka Marko Koskinen teki paljon töitä, uudistus otettiin vähän keskeneräisenä käyttöön ja nyt työkalut pitäisi saada kuntoon. Käsityötä riittää edelleen ja myös jonkinlainen ”masterplan” olisi hyvä tehdä. PingisTV:lle on haettu vastuuhenkilöä, mutta ilman häntäkin lähetykset ovat pyörineet ainakin kohtalaisesti.

Liittohallitus päätti lähteä uuden strategian valmisteluun, etenkin kun olympiadi päättyy ensi kesän Pariisin kisoihin. Tarkoitus olisi siirtyä ns. rullaavaan strategiaan ja uudistustyöhän lähdetään vielä kevään aikana. Työvaliokunta käy asiasta ”lähetekeskustelun” ja tuo etenemisesityksen hallitukselle. Hallitus päätti myös, että Pöytätennislehden tekemistä jatketaan digilehtenä. Vuoden ensimmäinen numero ilmestyy pian SM-kisojen jälkeen.

Finlandia Openista todettiin, että viime vuoden FO meni sittenkin aika hyvin. Osanottajamäärä oli pieni, mutta turnaus toimi ja taloudellisesti pääsemme koko lailla nollatulokseen. Se on mainio lopputulos, etenkin kun paikalla olleet osanottajat olivat erittäin tyytyväisiä. Kuluvan vuoden FO järjestetään edelleen ETTU:n kisana 5.-8. joulukuuta Kisakalliossa. Kisaa on nyt markkinoitava aktiivisemmin ja aikaisemmin.

Hallitus hyväksyi uuden seuran eli Pellon Ponnen jäsenekseen. Juha Ranta vetää paikallista toimintaa ja Ponsi tulee osallistumaan sarja- ja kisapeleihin. Liitto avusti pellolaisia hiukan pöytähankinnoissa. Lisäksi hallitus vahvisti, että Kemin Pöytätennisseuran saama sakko sarjaotteluluovutuksista on liiton sääntöjen mukainen ja siten aiheellinen.

Tiedotusasioissa todettiin, että Jouko Lindqvist voi edustaa jatkossa Kosken Kaikua, kun vanha seura eli Pallas lopetti toimintansa. Puheenjohtaja matkustaa liiton edustajana Etelä-Korean MM-kisojen yhteydessä pidettävään ITTF:n yleiskokoukseen, vaikka ei Suomella olekaan joukkuetta. Matkan rahoitus tapahtuu NETU:lta kerättävillä jäsenmaksuilla, koska toimin sen sihteerinä. Liiton 85-vuotisjuhlissa jaetut ansiomerkit ja muut tunnustukset merkittiin pöytäkirjaan.

Kaikille Suomen veteraanipelaajille liittohallitus esittää hartaan toiveen osallistua huhtikuiseen NETU-mestaruuskisaan Ruskesuolla, joko pelaajana tai talkoolaisena.

Puheenjohtaja päätti aktiivisesti keskustelleen kokouksen vajaan kahden ja puolen tunnin prosessin jälkeen klo 19.20. Seuraavan kerran liittohallitus kokoontuu 15. helmikuuta.

Kouluvierailuja, lajiesittelyjä ja seuraleirejä seurasi tarpeen mukaan

Oletteko seurassanne käynnistämässä uutta ryhmää, jonka markkinoinnissa kaipaatte apua.  Voimme tässä auttaa perinteisillä koulukäynneillä. Toki voimme miettiä olisiko vaikka ostoskeskusvierailu tai vastaava teille sopivampi.

Olemme myös auttamassa ja mukana seuraleireillä. Jos tämä kiinnostaa niin rakennetaan seurallenne sopiva tapahtuma.

Kaikki ideat ja viisaus ei todellakaan sijaitse Pöytätennisliiton kopiokoneen vieressä. Jos teillä on hyviä ideoita niin olkaa yhteydessä, niin katsotaan mitä saadaan yhdessä aikaiseksi.

Ole näistä yhteydessä Taneli Keinoseen

taneli.keinonen@sptl.fi / 0505285861

Kilpailuvaliokunnan ratingraportti syyskaudesta 2023

Raporttiin tehtiin päivitys 3.1.2024, löytyy skrollaamalla alaspäin.

Ohessa kilpailuvaliokunnan ratingraportti syyskaudesta 2023. Kesällä ratinglaskentaan tehtiin muutoksia ja ne otettiin käyttöön heti syyskauden alusta. Tavoitteena oli oikaista jatkuva pisteiden väheneminen. Pisteiden keskimääräinen vähentyminen oli ollut realismia kaudesta syyskaudesta 2016 lähtien, jolloin viimeksi tehtiin ratinglaskentaan muutos. Tällöin laskentaan tuotiin bonuspisteet peruslaskennan rinnalle. Ratingpisteet kuitenkin jatkuvasti keskimääräisesti laskivat tuon muutoksen jälkeen. Alla on taulukko keskimääräisistä pistevähennyksistä per kausi: (nämä ovat laskettu perusratingista)

1.7.2016 -> 1.7.2017, -52 pistettä
1.7.2017 -> 1.7.2018, -33.5 pistettä
1.7.2018 -> 1.7.2019, -22.75 pistettä
1.7.2019 -> 1.7.2020, -42 pistettä

Tämän jälkeen koronavirus sotki tilastointia hieman, mutta laskut menivät silti näin:

1.7.2020 -> 1.7.2021, +44.6 pistettä (aktiivisten pelaajien määrä romahti noin 250 pelaajalla)
1.7.2021 -> 1.7.2022, -67 pistettä (aktiivipelaajien määrä nousi noin 200 pelaajalla)
1.7.2022 -> 1.7.2023, -20 pistettä

1.7.2023 otettiin käyttöön uusi pistelaskenta. Syksyn 2023 aikana pistemäärät ovat nousseet pelaajilla keskimäärin 7.8 pisteellä. Nousu on siis varsin maltillinen. Laskenta muuttui myös bonuspisteissä, kun bonuspisteen saa nyt myös yli 250 pistettä itseään alempana olevasta pelaajasta. Bonuspisteitä pelaajilla on nyt keskimäärin 17.9 pistettä. Vertailun vuoksi bonuspisteitä on ollut ennen koronaa keskimäärin noin 14-15 pistettä, joten muutos on yllättävän pieni. Bonuspisteineen pelaajan ratingpisteiden keskimääräinen nousu on noin luokkaa 20 pistettä. Vuosina 2016-2022 pisteitä on kuitenkin yhteensä vähentynyt noin 190 pistettä, joten matkaa eron kuromiseksi on vielä runsaasti.

Syksyn aikana kilpailuvaliokunta on kuullut valituksia siitä että tietyillä pelaajilla ratingpisteet nousevat liikaa. Kyse on kaikkein aktiivisimmista ja kehittyvistä junioripelaajista. Kilpailuvaliokunta ei näe että tämä on kovin iso ongelma, tosin sitä silti seurataan tarkkaan. Suurimmat pistenousut on nähty juniorilistojen pelaajissa. Kokonaisvaltainen vaikutus tällä on kuitenkin mielestämme selvästi enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Nimenomaan kehittyvien nuorten pelaajien pitääkin kilpailla paljon ja tämä systeemi palkitsee siitä. Pisteistä iso osa tulee bonuspisteistä, jotka sitten hiljalleen vähenevät kun pelaaja saavuttaa tason jossa ei enää pääse pelaamaan kovin paljoa ns. helpompia pelejä. Täten voitot vähenevät ja pisteet tasoittuvat. Systeemi toimii loppujen lopuksi varsin nerokkaasti.

Kilpailuvaliokunta on seurannut ratingpisteiden lisäksi myös luokkien SM-rajojen sisään mahtuvien pelaajien määrää. Alla on tilanne 1.7.2016 vertailtaessa sitä 30.12.2023 tilanteeseen:

M-2200 (A-luokka), 29 -> 30
M-1900 (B-luokka), 141 -> 123
M-1700 (C-luokka), 304 -> 275
M-1500 (D-luokka), 497 -> 468
M-1300 (E-luokka), 668 -> 627

Tämä kertoo että korkeimmassa tasoluokassa olemme jo nyt samalla tasolla kuin kauden 2016/2017 alussa. Muissa luokissa olemme vielä reilusti perässä. Kukaanhan ei varsinaisesti voi sanoa mikä on oikea taso. Historiallisesti A-luokan SM-kilpailuihin on päässyt mukaan jos on rankinglistoilla noin sijalla 30. Joskus raja on ollut lähellä 20 pelaajaa ja joskus ratinghistoriassa jopa niinkin alhainen kuin sija 40.

Katsotaanpa nyt miten tilanne on muuttunut kauden 2023/2024 alusta tähän kauden puoliväliin mennessä:

M-2200 (A-luokka), 22 -> 30 (+8)
M-1900 (B-luokka), 112 -> 123 (+11)
M-1700 (C-luokka), 243 -> 275 (+32)
M-1500 (D-luokka), 425 -> 468 (+43)
M-1300 (E-luokka), 577 -> 627 (+50)

Pelaajien määrä on noussut syksyn aikana selvästi näihin luokkien SM-rajoihin nähden. Syitä voi olla monia, nyt uudet pelaajat tulevat ratinglistan alapäähän 700 pisteellä ja heidän pisteensä eivät siitä laske. Tämä tarkoittaa sitä että 700-9000 pisteen pelaajat saavat enemmän pisteitä voitoistaan kuin ennen, tämä tietysti sitten nostaa myös samalla muitakin ratinglistan alapään pelaajien pisteitä säteillen hiljalleen ihan kärkeen asti. Koska tämä 700 pisteen alaraja on ollut käytössä vasta puoli vuotta, emme voi sanoa mikä on sen tarkka vaikutus systeemiin.

Koko tästä datamäärästä voidaan vetää yhteenvetona että kevätkaudeksi ei muutoksia kannata tehdä. Kausi 2023/2024 pelataan näillä samoilla ratingpistetaulukoilla ja bonuspisteillä loppuun, ja kilpailuvaliokunnassa katsotaan kesällä 2024 mikä on tilanne ja mahdollinen muutostarve. Kilpailuvaliokunta tekee tarvittavia muutoksia laskentaan kaudelle 2024/2025, jotta historiallinen data (luokka SM-rajat) pysyy riittävän hyvin kohdillaan ja pelaajien pistemäärien nousu rauhoittuu. Ainoa asia josta olemme hieman huolissamme on M-2200 (A-luokka), mutta kuinka iso ongelma se lopulta onkaan?

LISÄYS 3.1.2024 alla kursiivilla

1.1.2024 päiväratinglista päivittyi ja mukana siellä on nyt vain syyskaudella 2023 pelanneet aktiivipelaajat, pelkkä lisenssi ei listalle pääsyyn riitä. Teemme töitä parhaillaan että saamme ulkomailla asuvat maajoukkuepelaajat mahdollisimman pian takaisin listoille (Pena, Alex, Aleksandra, Ramona jne.). Syksyllä 2023 aktiiviset pelaajat nostivat pisteitään keskimäärin 66.6 pistettä. Vertailun vuoksi Vet-35 listan aktiivipelaajat nostivat pisteitään keskimäärin 35 pisteellä. Listasta myös näkee että aktiivipelaajia on nyt 965 pelaajaa. Tämä määrä on aikalailla sama kuin tammikuussa 2023. Tästä voidaan päätellä että pelaajia ei ole tullut lisää, mutta he ovat entistä selvästi aktiivisempia kilpailemaan. Tälläkään ratingpisteiden nousutahdilla emme pääse vielä kauden 2016 tilanteeseen, mutta on selvää että kesällä 2024 muutoksia laskentaan tullaan tekemään. Rohkaisemme nyt kaikkia pelaajia kilpailemaan, nyt on pisteitä tarjolla.

Tälle kaudelle tehtiin muutoksia myös ulkomaalaispelaajien laskentaan. Laskennan täydellinen automatisointi on tavoite ja se tarkoittaa myös sitä että voitot ja tappiot ulkomaalaispelaajille tulevat myös olemaan laskennassa mukana aina kun se on mahdollista ja järkevää. Ulkomaalaispelaajien pistemääriä seurataan kilpailuvaliokunnassa suhteessa heidän peliesityksiin ja tarvittaessa heitä asetetaan SP-pelaajiksi (siirtymävaiheen pelaaja).

Pelaajien alkuratingin määrittely pyritään saamaan automaattiseksi. Kun uusi pelaaja tulee kilpailuihin hänelle asetetaan arvioidut ratingpisteet ensimmäisen kilpailun tulosten perusteella. Esim. voitto 1000 pelaajasta ja tappio 1200 pelaajalle -> arvioitu rating noin 1100. Sama alkupisteiden asettelu tulee koskemaan myös ulkomaalaispelaajia. Tämän kehitys on vielä alkuvaiheessa ja kilpailuvaliokunta tekee vahvistuksen jokaiselle systeemin automaattiarvaukselle. Arvaukset ovat vielä olleet aika monesti pielessä, joten manuaalinen tarkistus on pakollinen. Uusien pelaajien kohdalla tehdään usein ensimmäisten kilpailujen jälkeen vielä tarkistuksia lähtöpisteisiin joten se saattaa vaikuttaa takautuvasti ratingpisteisiin kaikkien niiden pelaajien kohdalla jotka ovat kyseistä pelaajaa vastaan pelanneet. Pelaajat jotka saavuttavat vain voittoja, tai ainoastaan häviävät pelejä ovat kaikkein vaikeimpia arvioitavia. Tämmöisten pelaajien osalta muutokset myöhemmin ovat kaikkein todennäköisimpiä. Kilpailuvaliokunta voi myös asettaa tämmöiset pelaajat heti alusta alkaen SP-pelaajiksi, etenkin ulkomaalaispelaajat.

Päivärating on ollut mielenkiintoinen uudistus. Entistä ajankohtaisempaa pistemäärädataa siitä kiinnostuneille. Päivärating ajetaan joka yö systeemissä sisällä olevista tuloksista. Päivärating ei kuitenkaan ole missään nimessä virallinen. Etenkin isojen kilpailujen kohdalla kun tuloksissa on vielä virheitä, ulkomaalaisten ja uusien kotimaisten pelaajien arvioidut ratingit ovat vielä pielessä voi laskenta näyttää useiden pelaajien kohdalla isojakin virheitä. Nämä kuitenkin aina korjataan seuraavan viikonlopun viralliseen julkaisuun mennessä.

Puutteitakin on, ja osa yllämainituista toiminnoista ovat valitettavasti vielä puutteellisia tai eivät toimi automaattisesti ollenkaan. Ne vaativat kilpailuvaliokunnalta säännöllisesti manuaalista työtä. Puutteita yritetään korjata yhteistyössä IT-valiokunnan kanssa.

Loppukaneettina kilpailuvaliokunta on sitä mieltä että ratingsysteemi toimii suomalaisessa pöytätenniksessä erinomaisesti. Se tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden seurata omaa pelitasoa suhteessa muihin pelaajiin. Kunhan automaattista laskentaa, alkupisteasettelua, SP-pelaajaksi asettamista ja ulkomaalaispelaajien pistelaskentaa kehitetään ja pistemäärien inflaatio/deflaatio saadaan kuriin niin systeemi on takuuvarmasti erinomainen tuote joka tarjoaa iloa kaikille lajia harrastaville pelaajille.

Lopuksi hieman perinteistä dataa eniten pisteitä syyskauden aikana nostaneista pelaajista, koko listauksen näkee helposti täältä: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344&pvm=2023-12-24

Klikkaa linkin takaa ”Muutokset koko kausi” painiketta.

TOP-10 sisältää odotetusti vain junioripelaajia. Kolme pelaajaa KuPTS:sta, kaksi pelaajaa PT Jyväskylästä ja OPT-86:sta. Yksi pelaaja PT 75:stä, PT Espoosta ja MBF:stä.

1. Niko Hämäläinen, KuPTS +618
2. Olavi Moilanen, PT Jyväskylä +535
3. Alex Visuri, PT 75 +482
4. Aleksis Välläri, PT Espoo +392
5. Elmeri Räsänen, KuPTS +387
6. Konsta Leppänen, KuPTS +386
7. Sisu Sammalkorpi, MBF +367
8. Konsta Niemelä, OPT-86 +360
9. Aki Ylinen, PT Jyväskylä +358
10. Aapo Åvist, OPT-86 +356

Kilpailuvaliokunta onnittelee kärkikymmenikköä hienosta syyskaudesta ja toivottaa  koko pingisväelle onnekasta Uutta Vuotta 2024!