Aihearkisto: Kilpailut

18-SM ja Nappulaliiga (A) – Sunnuntain kilpailutulokset ja kuvat

Edit 17.5. Järjestäjä oli väärässä väittäessään M12 lohdutusluokkaa epäviralliseksi. Siitä lasketaan ratingpisteet ja luokan tulokset on nyt myös liitetty viralliseen tulosexceliin.

————————————————————-

Edit 16.5: Raportista unohtui kokonaan 12-vuotiaiden lohdutussarja, joka oli epävirallinen luokka. Loppuottelussa Niko Lehtosaari löi Samu Niskasen 3-1 ja molempien taistelutahto oli esimerkillistä. Näistä se pingisura lähtee!

——————————————————————–

Khosravi, Kellowit ja Oinas sekä Hakaste/Kujala

Junnu-SM:n toinen kisapäivä tarkoitti henkilökohtaisia luokkia. Jaossa oli viisi mestaruutta. Pääsääntöisesti suosikit pitivät pintansa varsin hyvin. Sunnuntaina aloitettiin vasta klo 10 ja pelit päättyivät jo klo 17. Pohjoissuomalaisetkin pääsivät kotimatkalle kohtuullisen hyvissä ajoin ja bussi oli pullollaan eri värisiä mitaleita. On selvää, että Pohjois-Suomi tulee olemaan todella kova lähivuosien junnukisoissa.

18-vuotiaiden poikien mestaruuden vei Sam Khosravi, joka hävisi erän sekä Juho Kahlokselle että Aleksi Räsäselle loppuottelussa. Finaali oli ehkä hiukan tiukempi kuin numeroista saattaisi päätellä. Kolmanneksi iskivät Rasmus Vesalainen ja Lauri Hakaste. Rasmuksen ja Lassi Lehtolan puolivälierä oli supertiukka.

Samanikäisten nelinpelissä Hakaste ja Henri Kujala halusivat voittoa eniten ja sen myös saivat. Loppuottelu Khosravia ja Lehtolaa vastaan oli yllättävänkin selvä. Vesalaisen kaksoset pistivät Samin ja Lassin välierässä todella tiukoille, mutta jäivät lopulta kakkoseksi. Leonid Pullinen ja Aleksi Räsänen nappasivat toisen pronssin.

Samanikäisissä naisissa Ella Kellow oli varsin selvä mestari ennen Yang Yixinia. Ellan mestaruutta ei todellakaan voi kyseenalaistaa, sillä hän ei hävinnyt päivän aikana erääkään. Pronssipallille Sonja Ylinen ja Mia Kellow, joka poolissa yllätti Aleksandra Seppäsen lähes 400 pistettä matalammalla ratingilla. Mian hyvä vire näkyi tosin jo aamupäivällä, kun hän löi 12-vuotiaiden loppuottelussa Tea Stråhlmanin ja vei luokkavoiton ilman erätappioita. Tämän luokan prossit Bai Rongxualle ja Iina Hietalahdelle.

Nappulapoikien paras oli Luka Oinas, joka Ellan tavoin ei hävinnyt kisassaan erääkään. Ei hävinnyt loppuottelija Jimi Koivumäkikään ennen finaalia, mutta siinä hänen mahdollisuutensa olivat aika rajalliset. Taktisesti oli jossain määrin yllättävää, että finaalissa pelattiin enemmän rystyalakierrettä kuin monessa aiemmassa saman luokan finaalissa yhteensä. Pronssimitalit veivät Haukiputaan Otso Vahtola ja Ylivieskan Pyry Siven, joten hienoa Heitto ja YPTS!

Kisassa oli mukana ilahduttavan paljon pelaajia. Suuri ansio tästä lankeaa pohjoisen seuroille, jotka toteuttivat ”perinteisen yhteismatkustuskisan” ja yöpyivät koulun luokkahuoneissa lattialla. Aikanaan näistä puhuttiin yhteishengen nostajina.

Kosken talkooporukka kiittää osanottajia ja huoltojoukkoja! Töitä tehtiin, mutta kaikilla tuntui olevan aika kiva fiilis. Ainakin palkintopallikuvia ilmestynee tämän artikkelin yhteyteen.

Linkki tiedostoon, jossa kaikki kisan tulokset: 18 SM ja Nappulaliiga kaikki tulokset.xlsx

Kuvagalleria

Live TV: 12-ja 18-vuotiaiden SM_sunnuntai

klo 10.00 M18 ja N12 kaksinpelin poolit
klo 12.00 N2 kaksinpelin loppuottelu
Klo 12.00 M18 kaksinpelin cup alkaa
Klo 13.00 M12 kaksinpelin poolit
Klo 14.00 M18 kaksinpelin loppuottelu
Klo 14.30 N18 poolit
Klo 15.00 M12 kaksinpelin cup alkaa
KLo 16.00 M12 ja M18 kaksinpelin välierät
Klo 16.30 MN18 loppuottelu
Klo 17.00 N18 loppuottelu ja M12 loppuottelu

18-SM ja Nappulaliiga (A) – Lauantain kilpailutulokset ja kuvat

Edit 15.5. – lauantain tuloksissa on (ainakin) yksi virhe: M18JO ottelussa OPT 1 – KoKu Luka Oinas on merkitty voittajaksi Jesse Ikolaa vastaan 3-0. Ikola voitti ottelun ottelun samoin eränumeroin. Korjattu lopullisissa tuloksissa.

————————————————————————-
Koskella pelattiin kellon ympäri

Nappulaliigan ja 18-vuotiaiden SM-kisaa pelataan Koskella ja varsinkin lauantaina pelattiin hartaasti. Aamulla aloitettiin klo 9 ja pelit päättyivät, kun kello näytti iltayhdeksää. Mestarit saatiin selville 18-vuotiaiden nais- ja miesjunioreiden joukkuekisassa, 18-vuotiaiden naisjunioreiden nelinpelissä sekä 12-vuotiaiden joukkuekisassa eli Nappulaliigassa sekä pojissa että tytöissä.

Ihan kamalan isoja yllätyksiä ei lauantaina nähty. Kosken Kaiku ja PT Espoo menivät miesjunioreiden loppuotteluun melkein kävelyvauhtia, mutta Henri Kujalan voitto Rasmus Vesalaisesta on noteerattava. Välierässä KoKa löi Oulun 3-1 ja Espoo TIP-70:n 3-0.

Loppuottelussa Aleksi Räsäsellä oli avauspelissä hyvä ote Sam Khosravia vastaan, mutta Sam käänsi ottelun 3-1 voitoksi. Kun Rasmus Vesalainen löi Lauri Hakasteen 3-0, espoolaisten selkäranka katkesi ja Matias Vesalaisella oli melko helppo homma ottaa kolmas piste Sam Listä.

Naisjunioreissa pelattiin neljän joukkueen pooli ja TIP-70 oli selvästi paras joukkueella Ella Kellow, Aleksandra Seppänen ja Mia Kellow. Vahva esitys, varsinkin kun Maria Girlea pelasi samaan aikaan muualla. Hopeaa PT Espoolle ja pronssia OPT-86:lle.

Samanikäisten naisten nelinpelissä pelattiin neljän parin pooli, kun yksi pareista joutui jäämään pois. Ella ja Aleksandra olivat ylivoimaiset mestarit ilman erätappioita. Hopeaa Espoon Sonja Yliselle ja Yang Yixinille ja pronssia Tikkurilan kakkosparille Mia Kellow/Elina Veidenbaum.

12-vuotiaiden tyttöjen poolissa kaksi PTS Sherwoodin joukkuetta kohtasi PT Espoon. Espoon sisarukset Tea Noella Stråhlman olivat kisassa varsin ylivoimaisia ja kuittasivat mestaruuden. Melko tuoreelle keravalaisjoukkueelle hopea ja pronssi ja seurapomo Tapio Passinen saa olla ”luomuksensa” alkutaipaleeseen tyytyväinen.

Poikien kisassa sijoitetut OPT-86 ja TIP-70 etenivät loppuotteluun asti melko vaivatta, kun välierissä YPTS hävisi 1-3 Oululle ja Oulun kakkosjoukkue samoin lukemin vantaalaisille. Oulun Luka Oinas uurasti kaikissa mahdollisissa luokissa ja meni 18-vuotiaiden nelinpelissäkin poolista jatkoon. Se väsytti nuorta oululaista, mutta tästä huolimatta Luka jaksoi loppuottelussa loppuun asti ja kukisti Jimi Koivumäen. Pelikaveri Eetu Hyttinenkin taisteli miehen lailla, sillä pohje kramppasi pahasti jo välierässä Ylivieskaa vastaan.

Finaali oululaisille 3-1 voitto  ja taas uusi kiinnitys Nappulaliigan kiertopalkintoon. Ihan erikseen on nostettava hattua Oulun kokonaissuoritukselle: neljä joukkuetta kahdeksan parhaan joukossa!

Kisa sujui, mutta alkaa näillä pelaajamäärin olla tällä systeemillä maksimissa. Varsinkin poolina pelattava joukkuekisa on aika kova pala. Toisaalta on hienoa, että junnukisoissa alkaa taas olla pelaajia. Järjestäjälle urakka on aika kova: hallilla syötiin mm. satakunta lounasta.

Huomenna jatketaan sekä 12- että 18-vuotiaiden mies- ja naisjunnujen kaksinpeleillä ja myös jo lauantaina aloitettu 18-vuotiaiden poikien nelinpeli pelataan loppuun. Avauspäivänä ei tässä luokassa nähty yllätyksiä.

Todettakoon ihan lopuksi se, että ensimmäinen (poikien) Nappulaliiga pelattiin tasan 50 vuotta sitten. Allekirjoittanut vei mestaruuden toisen kisajärjestäjämme eli arvontoja pyörittävän Jyrki Yleniuksen kanssa. Pieni on maailma ja äkkiä se aika menee…

Linkki tiedostoon: 18 SM ja Nappulaliiga lauantai tulokset.xlsx

Kuvagalleria

STARUMMER – Kilpailukutsut

Tervetuloa kevätkauden viimeisiin kansallisiin kilpailuihin!

Huom: Kolmissa viimeisissä Starin kilpailuissa mukana on ollut isot joukkueet Virosta ja ne ovat pelastaneet taloudellisesti kaikki ne luokat, joissa on ollut rahapalkinnot. Suomalaisia ei ole niin kauhean paljoa ollut. Koska toukokuussa on tavattoman paljon toimintaa kiitos covid-vuoden, on täysi arvoitus, paljonko näihin kisoihin tulee pelaajia. Rahapalkinnot ovat melkoinen kustannus tilanteessa, joissa luokissa on vähän pelaajia. Siksi Star pidättää oikeuden luopua näistä rahapalkinnoista, jos osanottajia on kovin vähän (en laita tähän tarkkoja lukuja). Siinä tapauksessa kaikille ilmoitetaan tietysti ja saa perua ilmoittautumisen, jos niin haluaa. Nuorten rating-luokan osanottomaksu muuttuu silloin tietysti normaaliksi 12 euroksi. Sunnuntaina tilanne selviää viimeistään!

Elämme vielä niin outoja aikoja, että on mahdotonta suunnitella mitään!

Sunnuntaina kaksi viimeistä ryhmää tunnin välein, jotta naisten kaksinpeliin voi osallistua samalla, kun pelaa jonkin kolmannen ryhmän luokista.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Veteraanien SM (A), Wega – Arvonnat ja lauantain ja sunnuntain aikataulut

Ohessa kisojen päivitetty aikataulu. Sunnuntain aikataulu lisätty. Lauantaina pelataan 26 pöydällä ja sunnuntaina yläsalissa 12 pöydällä.

Aikataulu lauantai

Kaikki nelinpelit pelataan yksi pooli kahdella pöydällä menetelmällä, muuten kisat olisivat venyneet klo 22 saakka. Tarkoittaa myös sitä, että näihin peleihin ei kaikkiin millään saada tuomareita järjestäjän toimesta.

8:00 SN

9:00 N40 pooli ja jatkopelit
9:00 M40
9:00 M50
9:00 M70
9:00 M80

11:15 N45 Pooli joka ratkaisee sijoitukset
11:15 N50 Pooli ja jatkopelit
11:15 M45
11:15 M60
11:15 M75

13:30 N55 pooli + jatkopelit
13:30 N40 poolit + jatkopelit
13:30 M65
13:30 M55
13:30 M85 ja jatkopelit

15:00 M90 Loppuottelu

15:45 M50-np
15:45 M70-np

16:30 N50 Pooli joka ratkaisee sijoitukset

17:00 M80-np
17:00 M40-np
17:00 M60-np

18:15 SN jatkopelit – Finaali 19:30
18:15 M80-np jatkopelit – Finaali 19:05

Sunnuntaina pelataan jatkopelit

M40 15:15, finaali 16:05
M45 16:30, finaali 17:55
M50 10:40, finaali 12:20
M55 13:10, finaali 14:50
M60 14:25, finaali 16:05
M65 11:30, finaali 12:45
M70 13:35, finaali 14:50
M75 9:00, finaali 9:50
M80 11:05, finaali 12:20

M40-np 11:55, finaali 12:45
M50-np 9:00, finaali 10:15
M60-np 16:30, finaali 17:55
M70-np 10:15, finaali 11:05

Kisat päättyvät 18:30

 

 

 

Linkki tiedostoon: Vet2022_Arvonnat .xls

18-SM ja Nappulaliiga (A) – Arvonta ja aikataulut; päivitys 9.5

Alla uusi arvonta: järjestäjän virheestä Mia Kellow oli jäänyt pois N18-luokasta, joka on nyt arvottu uudelleen. Lisäksi alla cup-vaiheen arvonta sijoitettujen osalta.

18-SM ja Nappulaliiga arvonta (3)

Sijoitetut

Lisäksi TIP-70:llä on muutama poisjäänti
– Daniel Tran jää pois luokista M18 ja MN18 (Jimi Koivumäki ei pelaa MN18)
– Tommy Österman jää pois luokasta M18
– Oiva Jokinen jää pois luokasta M12 sekä M12JO, joten TIP-70:llä on joukkuekisassa vain kaksi joukkuetta.
———————————————————————–
Päivitys 8.5.

Liitetiedostossa kisan arvonta. Alle 12-vuotiaiden poikien poolit arvottiin uudelleen, sillä nimivirheiden vuoksi kaksi pelaajaa sai väärin perustein nollaratingin: 18-SM ja Nappulaliiga arvonta (2).xls

Seuraavat pelaajat/joukkueet on sijoitettu suoraan cup-kaavioihin.
– M12 Luka Oinas, Jimi Koivumäki, Otso Vahtola ja Pyry Siven
– M18 Sam Khosravi, Aleksi Räsänen, Lauri Hakaste, Rasmus Vesalainen, Matias Vesalainen, Leonid Pullinen, Lassi Lehtola ja Juho Kahlos
– MN18 Khosravi/Lehtola, Pullinen/Räsänen, Vesalainen/Vesalainen ja Hakaste/Kujala
– M12JO OPT-86 1 ja TIP-70 1
– M18JO KoKa 1 ja PT Espoo 1

Joukkueottelut pelataan loppuotteluun asti kahdella pöydällä, loppuottelu yhdellä pöydällä. Tyttöjoukkueiden poolit kahdella pöydällä. Joukkuekisan, kaksinpelin ja nelinpelin pooleissa pelaajat tuomitsevat itse. Cup-arvonnat julkistetaan alkulohkojen päätyttyä.

Aikataulun laadinta oli melko hankalaa, sillä poikien luokissa monet pelaajat pelaavat kaikissa luokissa. Lisäksi joukkuekisan pelaaminen syö pöytä- ja aikakapasiteettia. Alle olevaan tähdätään, toivottavasti se onnistuu. Päivät tulevat olemaan pitkiä niin järjestäjille kuin pelaajillekin, mutta hienoa on, että juniorikisat ovat suuret!

Pöytien numeroinnin voi katsoa hallin seinältä kisan aikana. Olkaa ajoissa pöydillä varsinkin joukkuekisan aikana, sillä otteluiden arvonnat ym. käynnistäminen vie helposti turhaa aikaa. Varsinkin Nappulaliigajoukkueiden osalta myös huoltojoukot saavat varmasti olla tarkkana.

Lauantai
9.00                  M18JO poolit, 10 pöytää
9.00                  N18JO pooli, 4 pöytää (koulun sali)
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
12.30                MJO18 puolivälierät, 8 pöytää
13.30                MJO18 välierät, 4 pöytää
13.30                NJO12 pooli, 2 pöytää
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
13.30                MJO12 poolit, 12 pöytää (myös koulun salilla) paitsi pooli C
14.00                MJO12 pooli C
15.00                MJO 18 loppuottelu, 1 pöytä
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
16.00                NN18 pooli, 2 pöytää
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
16.30                MJO12 puolivälierät, 8 pöytää
17.30                MJO12 välierät, 4 pöytää
18.00                MN18 poolit, 4 pöytää
19.00                MJO12 loppuottelu, 1 pöytä
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
20.00                MN18 (16), 4 pöytää
20.30                MN18 puolivälierät, 4 pöytää

Sunnuntai
10.00                M18 poolit, 9 pöytää
10.00                N12 poolit, 2 pöytää
11.30                N12 välierät, 2 pöytää
12.00                N12 loppuottelu, 1 pöytä
– luokan palkintojenjako heti loppuottelun päätyttyä
12.00                M18 (32), 10 pöytää
12.30                M18 (16), 8 pöytää
13.00                M18 puolivälierät, 4 pöytää
13.00                M12 poolit, 8 pöytää
13.30                M18 välierät, 2 pöytää
14.00                M18 loppuottelu, 1 pöytä
– luokan palkintojenjako heti loppuottelun päätyttyä
14.30                N18 poolit, 2 pöytää
15.00                M12 (32), 4 pöytää
15.30                M12 lohdutussarja halukkaille alkaa (poolien sijat 3-4)
15.30                M12 (16), 8 pöytää
16.00                MN18 välierät, 2 pöytää
16.00                M12 puolivälierät, 4 pöytää
16.30                MN18 loppuottelu, 1 pöytä
– palkintojenjako heti luokan loputtua
16.30                N18 välierät, 2 pöytää
16.30                M12 välierät, 2 pöytää
17.00                N18 loppuottelu, 1 pöytä
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä
17.00                M12 loppuottelu, 1 pöytä
– palkintojenjako heti luokan päätyttyä

Ainakaan toistaiseksi järjestäjä ei ole saanut tietoa yhdestäkään poisjäännistä. Jälki-ilmoittautuneita ei SM-kisaan voi ottaa.

Lämpimästi tervetuloa Koskelle!

SM-sarjan lopputurnaus ja sarjakarsinnat la 7.5.2022

PT-Helsinki SM-sarjan mestariksi

Päivitetty 8.5. klo 15.40

PT-Helsinki on pöytätenniskauden 2021-22 Suomen mestari, kun joukkue voitti lauantaina pelatun lopputurnauksen finaalissa PT Espoon niukasti 4-3. Mestaruus ratkesi vasta nelinpelissä, jonka PT-Helsinki vei selvästi 3-0 (11-6, 11-2, 11-5).

– Finaalissa nähtiin tasaista taistelua, ja ottelu eteni vuorovoitoin aina ratkaisevaan nelinpeliin saakka, Pöytätennisliiton toiminnajohtaja Mika Räsänen summasi kauden huipennuksen.

PT-Helsinki pääsi runkosarjan voittajana suoraan loppuotteluun, kun Kosken Kaiku luopui neljän joukkueen lopputurnauspaikasta. Välierässä PT Espoo voitti tamperelaisen PT 75:n 4-1.

Lopputulokset

  1. PT-Helsinki (Valdas Martinkus, Aleksander Stetsenko, Stanislav Strogov + Alexandr Lushin, Arturs Reinholds)
  2. PT Espoo (Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen, Mika Räsänen)
  3. PT 75 (Miikka O´Connor, Otto Tennilä, Patrik Rissanen)

Loppuviikosta pöytätennisväen saavuttanut uutinen Terho Pitkäsen poismenosta toi oman surullisen lähtökohdan SM-sarjan lopputurnaukseen. Suuri pöytätennispersoona on poissa ja ”Tepin” muistoksi pidetty hiljainen minuutti ennen pelien alkua oli paikalla olleille varsin vaikuttava hetki.

– PT Helsinki oli vahva ennakkosuosikki mestariksi jo kauden alussa, mutta kauden aikana ilmeni useita haasteita muun muassa ulkomaalaisvahvistusten saamisessa Suomeen matkustusrajoitusten vuoksi. Pitkäsen perhe teki joukkueen eteen suuren työn ja mestaruus oli ansaittu, Räsänen kiitteli.

Runkosarjan viimeinen eli PT Tapiola putosi ensi kaudeksi 1-divisioonaan, tilalle nousi helsinkiläinen Wega. Karsintojen kautta paikkansa SM-sarjassa säilyttivät vantaalainen TIP-70 ja oululainen OPT-86.

Linkki tuloksiin


Live alk. klo 9.30 – loppuottelu PT Helsinki – PT Espoo klo 16.00

Katso tarkempi ohjelma täältä