1-divisioonan karsintaturnaus Pietarsaaressa 26.4.2026

1-divisioonan karsintaturnaus pelataan sunnuntaina 26.4.2026 Pietarsaaressa Runeberginsalissa/Länsinummen koululla, osoitteessa Länsiväylä 1, 68630 Pietarsaari (sisäänkäynti länsipäädyn ovesta).

Turnaukseen ovat saaneet paikan Halex, Wega, Pars, MBF 2, Wega 3, TuKa 2, TIP-70 4 ja PT Jyväskylä 2. Pelimuotona on suora cup. Kolmannelle kierrokselle selviytyneet kaksi joukkuetta saavat paikan 1-divisioonaan kaudelle 2026-2027. Kyseisten joukkueiden välistä finaalia ei pelata. Turnauksen arvonta suoritetaan perjantaina 17.4. klo 17 ja julkaistaan tämän artikkelin yhteydessä. Sijoittamisessa noudatetaan 1-divisioonan karsinnan ohjeen sijoitusperiaatteita (turnauksen pelimuoto ei ole tänä vuonna karsinnan ohjeen mukainen PKO, vaan suora cup, kauden 2026-2027 1-divisioonan karsintaturnauksen pelimuoto tulee olemaan em. ohjeen mukainen).

Turnaus aloitetaan klo 11.00 ja halliin pääsee viimeistään tunti ennen alkua.
Turnauksen pelipallona on Andro Speedball ***, järjestäjä
tarjoaa pelipallot. Joukkueiden vapaat pelaajat toimivat
tuomareina.
Kilpailupaikalla on pienimuotoinen kahvila, missä voitte
sopivaan hintaan ostaa sämpylöitä, kahvia, pullaa ym.

Hyvä majoitusvaihtoehto Pietarsaaren keskustassa:
Pietarsaaren Kaupunginhotelli. www.stadshotellet.fi. +358 6 7888111

Lisätietoja: Christian Porthin, 050-563275,
christian.porthin@edu.jakobstad.fi

Turnausta koskevia sääntöjä:

6.7.3 Sarjaottelun pelijärjestys on mestaruussarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa sekä
II divisioonan ja sitä alempien divisioonien turnauslohkoissa A-X, B-Y, C-Z, A-Y,
C-X, B/D-Z/V, nelinpeli.
6.7.3.1 Kotijoukkue pelaa ABCD-paikoilla ja vierasjoukkue XYZV-paikoilla. Kotijoukkueella
on mestaruussarjan runkosarjassa, välierissä, loppuottelussa, pronssiottelussa ja I
divisioonan runkosarjassa kotietu: tällöin arvonnassa vierasjoukkue merkitsee
pelaajansa XYZ ottelupöytäkirjaan ensin ja kotijoukkue saa nähdä nämä merkinnät ja
vasta sen jälkeen merkitsee pelaajansa ABC. Tämän jälkeen joukkueen
kokoonpanoa ei saa täydentää paitsi kuudetta kaksinpeliä ja nelinpeliä varten, joihin
täydennyksen voi tehdä, kun peli tulee pelattavaksi. Jos ottelussa on kotietu, niin
vierasjoukkue merkitsee näihinkin pelaajansa ensin ja kotijoukkue merkitsee
pelaajansa vasta saatuaan nähdä vierasjoukkueen merkinnät.
6.7.3.2 Kotietua ei käytetä mestaruussarjan eikä I divisioonan karsintasarjoissa, joissa
koti/vierasjoukkue arvotaan, eikä myöskään II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa.

6.7.5 Ottelu päättyy mestaruussarjan runkosarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa ja II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa, kun toinen joukkue on saavuttanut 5 pelivoittoa tai
kun tilanne on 4–3; mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja
pronssiottelussa sekä I divisioonan karsintasarjassa ottelu päättyy, kun toinen
joukkue on saavuttanut 4 pelivoittoa. Mestaruussarjan karsintasarjassa, I
divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa ja II divisioonan ja sitä
alempien divisioonien turnauslohkoissa ottelu, jossa molemmat joukkueet
pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä 4–2 tai 3–3. Muissa sarjalohkoissa ottelu
päättyy, kun toinen joukkue on saavuttanut 6 pelivoittoa tai kun tilanne on tasan
5–5; ottelu, jossa molemmat joukkueet pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä
jommankumman joukkueen hyväksi 5–4.

6.9.2 Pelaaja voi pelikauden aikana pelata kolme ottelua yhdessä seuransa muista
joukkueista, joka pelaa ylemmällä sarjatasolla kuin hänen oma joukkueensa,
kuitenkin siten että
6.9.2.1 I divisioonan pelaaja ei saa pelata mestaruussarjakarsinnassa ja
6.9.2.2 II divisioonan pelaaja ei saa pelata I divisioonan karsintaturnauksessa.

6.11.1 Joukkue, joka luovuttaa sarjaottelun tai keskeyttää sarjan mestaruussarjan
runkosarjassa tai divisioonan runko- tai loppusarjassa, putoaa seuraavaksi
alemmalle sarjatasolle
6.11.1.1 mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja pronssiottelussa luovuttanut tai
keskeyttänyt joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.2 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt mestaruussarjan
joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.3 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa I divisioonassa
6.11.1.4 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
putoaa II divisioonaan
6.11.1.5 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt II divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa II divisioonassa.

6.12.1 Sarjaottelun luovuttaneen tai sarjan keskeyttäneen joukkueen seura joutuu
maksamaan liitolle sarjamaksun suuruisen luopumissakon. Seura ei saa
osallistua liiton sarjoihin seuraavalla kaudella millään joukkueella ennen kuin
sakkomaksu on maksettu.
6.12.1.1 Luopumissakkoa ei peritä, jos
6.12.1.1.1 joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen sarjailmoittautumisen päättymistä luopuvansa
sarjasta
6.12.1.1.2 karsintaan oikeutettu joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen karsinnan arvontaa, ettei ole
halukas ottamaan vastaan karsintapaikkaa.

2-divisioonan CD-lohkojen karsintaturnaus Pietarsaaressa 26.4.2026

2-divisioonan CD-lohkojen karsintaturnaus pelataan sunnuntaina 26.4.2026 Pietarsaaressa Runeberginsalissa/Länsinummen koululla, osoitteessa
Länsiväylä 1, 68630 Pietarsaari (sisäänkäynti länsipäädyn
ovesta).

Turnaukseen ovat saaneet paikan Halex 2, PT-60 2, OPT-85 5 ja LrTU. Pelimuotona on kaikki kaikkia vastaan. Turnauksen voittaja saa paikan 2-divisioonaan kaudelle 2026-2027. Kyseisten joukkueiden välistä finaalia ei pelata. Turnauksen arvonta suoritetaan perjantaina 17.4. klo 17 ja julkaistaan tämän artikkelin yhteydessä.

Turnaus aloitetaan klo 11.00 ja halliin pääsee viimeistään tunti ennen alkua.
Turnauksen pelipallona on Andro Speedball ***, järjestäjä
tarjoaa pelipallot. Joukkueiden vapaat pelaajat toimivat
tuomareina.
Kilpailupaikalla on pienimuotoinen kahvila, missä voitte
sopivaan hintaan ostaa sämpylöitä, kahvia, pullaa ym.

Hyvä majoitusvaihtoehto Pietarsaaren keskustassa:
Pietarsaaren Kaupunginhotelli. www.stadshotellet.fi. +358 6 7888111

Lisätietoja: Christian Porthin, 050-563275,
christian.porthin@edu.jakobstad.fi

Turnausta koskevia sääntöjä:

6.7.3 Sarjaottelun pelijärjestys on mestaruussarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa (myös II-divisioonan karsintasarjassa, vaikka sitä ei ole tähän sääntökohtaan päivitetty) sekä
II divisioonan ja sitä alempien divisioonien turnauslohkoissa A-X, B-Y, C-Z, A-Y,
C-X, B/D-Z/V, nelinpeli.
6.7.3.1 Kotijoukkue pelaa ABCD-paikoilla ja vierasjoukkue XYZV-paikoilla. Kotijoukkueella
on mestaruussarjan runkosarjassa, välierissä, loppuottelussa, pronssiottelussa ja I
divisioonan runkosarjassa kotietu: tällöin arvonnassa vierasjoukkue merkitsee
pelaajansa XYZ ottelupöytäkirjaan ensin ja kotijoukkue saa nähdä nämä merkinnät ja
vasta sen jälkeen merkitsee pelaajansa ABC. Tämän jälkeen joukkueen
kokoonpanoa ei saa täydentää paitsi kuudetta kaksinpeliä ja nelinpeliä varten, joihin
täydennyksen voi tehdä, kun peli tulee pelattavaksi. Jos ottelussa on kotietu, niin
vierasjoukkue merkitsee näihinkin pelaajansa ensin ja kotijoukkue merkitsee
pelaajansa vasta saatuaan nähdä vierasjoukkueen merkinnät.
6.7.3.2 Kotietua ei käytetä mestaruussarjan eikä I divisioonan karsintasarjoissa, joissa
koti/vierasjoukkue arvotaan, eikä myöskään II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa.

6.7.5 Ottelu päättyy mestaruussarjan runkosarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa ja II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa, kun toinen joukkue on saavuttanut 5 pelivoittoa tai
kun tilanne on 4–3; mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja
pronssiottelussa sekä I divisioonan karsintasarjassa ottelu päättyy, kun toinen
joukkue on saavuttanut 4 pelivoittoa. Mestaruussarjan karsintasarjassa, I
divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa ja II divisioonan ja sitä
alempien divisioonien turnauslohkoissa ottelu, jossa molemmat joukkueet
pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä 4–2 tai 3–3. Muissa sarjalohkoissa ottelu
päättyy, kun toinen joukkue on saavuttanut 6 pelivoittoa tai kun tilanne on tasan
5–5; ottelu, jossa molemmat joukkueet pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä
jommankumman joukkueen hyväksi 5–4.

6.9.2 Pelaaja voi pelikauden aikana pelata kolme ottelua yhdessä seuransa muista
joukkueista, joka pelaa ylemmällä sarjatasolla kuin hänen oma joukkueensa,
kuitenkin siten että
6.9.2.1 I divisioonan pelaaja ei saa pelata mestaruussarjakarsinnassa ja
6.9.2.2 II divisioonan pelaaja ei saa pelata I divisioonan karsintaturnauksessa.
(Sääntövaliokunnan linjauksen mukaan III divisioonan pelaaja ei saa pelata II divisioonan karsintaturnauksessa)

6.11.1 Joukkue, joka luovuttaa sarjaottelun tai keskeyttää sarjan mestaruussarjan
runkosarjassa tai divisioonan runko- tai loppusarjassa, putoaa seuraavaksi
alemmalle sarjatasolle
6.11.1.1 mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja pronssiottelussa luovuttanut tai
keskeyttänyt joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.2 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt mestaruussarjan
joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.3 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa I divisioonassa
6.11.1.4 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
putoaa II divisioonaan
6.11.1.5 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt II divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa II divisioonassa.

6.12.1 Sarjaottelun luovuttaneen tai sarjan keskeyttäneen joukkueen seura joutuu
maksamaan liitolle sarjamaksun suuruisen luopumissakon. Seura ei saa
osallistua liiton sarjoihin seuraavalla kaudella millään joukkueella ennen kuin
sakkomaksu on maksettu.
6.12.1.1 Luopumissakkoa ei peritä, jos
6.12.1.1.1 joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen sarjailmoittautumisen päättymistä luopuvansa
sarjasta
6.12.1.1.2 karsintaan oikeutettu joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen karsinnan arvontaa, ettei ole
halukas ottamaan vastaan karsintapaikkaa.

Puolan Lotto Superliga 2025–26

Benedek Oláhin joukkue kiinni kakkossijassa

9.4. klo 19.00 Trefl Zamość – Balta AZS AWFiS Gdańsk LIVE

Ennen runkosarjan kahta viimeistä kierrosta Benedek Oláhin edustama Balta on sarjataulukossa toisena ja Alex Naumin joukkue ASTS Olimpia kolmantena. Neljä parasta etenee välieriin. Naumi keskittyy loppukauden ajan Ruotsin Pingisliganin mitalipeleihin, eikä pelaa enää Puolassa. Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 10-8, Naumin 1-4.

Puolan Lotto Superliigan seurantalinkkejä

Sarjasivusto

Livestream


6.4. Balta AZS AWFiS Gdańsk – SBR Dojlidy Białystok 3-1

Benedek Olah – Piotr Michalski 3-0 (11-5, 11-4, 11-6)
Benedek Olah – Patryk Chojnowski 3-1 (11-5, 12-10, 11-8)

Voitto nosti Baltan sarjassa toiseksi, kun runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta. Benedek Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 10-8, Alex Naumin 1-4. Runkosarja jatkuu altan osalta 9. huhtikuuta.


30.3. KS Villa Verde Olesno – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 1-3

Andrei Putuntica – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-6, 11-8, 11-4)
Daniel Lis – Alex Wihelm Naumi 1-3 (7-11, 11-3, 7-11, 5-11)

Alex Naumin edustama ASTS Olimpia jatkaa sarjassa toisena, Benedek Oláhin Balta Gdansk puolestaan yhden ottelun vähemmän pelanneena neljäntenä eli viimeisellä pudotuspelipaikalla. Kausi jatkuu Baltan osalta 6.4. Olimpia pelaa seuraavan kerran 10.4. Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 8-8, Naumin 1-4.

 


Gdansk piti paikkansa sarjakakkosena –
Penalle komeat voitot viisieräisistä

13.3.2026 The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3

Vladislav Ursu – Benedek Oláh 2-3
Rafal Formela – Benedel Oláh 2-3

Gdansk säilytti paikkansa sarjataulukon kakkosena, kun runkosarjaa on pelaamatta kolme kierrosta. Kausi jatkuu 28.3. Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 8-8. Pena tekee tällä viikolla pikavisiitin Eurooppaan. Henkilökohtaiset SM-kisat jäävät tänä keväänä väliin, sillä samaan aikaan ratkotaan Yhdysvaltojen Majorliigassa viimeisiä pudotuspelipaikkoja.


Gdansk nousi sarjakolmoseksi

8.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Bank Spółdzielczy Orlicz 1924 Suchedniów 3-0

Benedek Oláh ei ollut mukana viikonlopun kierroksilla, sillä hän pelasi samaan aikaan Yhdysvaltojen Majorliigaa. Gdansk nousi sarjassa kolmanneksi, kun runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 6-8. Gdanskin kausi jatkuu 13. maaliskuuta.

6.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – KS Villa Verde Olesno 3-2

Benedek Oláh ei ole mukana viikonlopun kierroksilla, sillä hän pelaa samaan aikaan Yhdysvaltojen Majorliigaa. Perjantain pelien jälkeen Gdansk on sarjassa viidentenä tasapisteissä neljännen kanssa. Kausi jatkuu jo sunnuntaina kotiottelulla. Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8.


Gdansk piti luovutuksella nelossijansa

2.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – TTcup.com Polonia Wąchock 3-0 (luovutus)

Gdansk on kymmenellä voitolla ja kuudella tappiolla sarjassa neljäntenä eli viimeisellä pudotuspelipaikalla. Runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi kierrosta. Gdanskin kausi jatkuu perjantaina 6.3. kotiottelulla KS Villa Verde Olesnoa vastaan. Benedek Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8.


Sarjajohtaja tyly vieras Gdanskille

8.2.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – ORLEN Bogoria Grodzisk Mazowiecki 0-3

Benedek Olah – Marek Badowski 0-3 (13-15, 6-11, 4-11)

Grodzisk Mazowiecki (13-2) johtaa sarjaa. Eroa neljäntenä olevaan Gdanskiin (9-6) on 12 pistettä. Benedek Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8. Baltan kausi jatkuu maaliskuussa. Ennen sitä Oláh pelaa Yhdysvaltojen Major liigaa.


1.2.2026 KS Dekorglass Działdowo – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-0

Jakub Dyjas – Benedek Olah 3-0 (14-12, 11-7, 11-5)

Tappiosta huolimatta Balta säilytti sijoituksensa sarjakakkosena. Benedek Oláhin tämän kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-7. Baltan pelit jatkuvat sunnuntaina 8. helmikuuta kotona sarjakärki Bogoriaa vastaan.


Naumin voittotili vielä avaamatta

10.1. Akademia Zamojska Trefl Zamość – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Amirreza Abbasi – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-9, 11-9, 11-6)

ASTS Olimpia on nyt sarjassa neljäntenä. Alex Naumin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 0-3. Pelit Puolan liigassa jatkuvat helmikuussa.


Pena palasi voittokantaan Puolan liigassa

9.1.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – KTS Gliwice 3-0

Benedek Olah – Jarosław Tomicki 3-0 (11-9, 11-3, 14-12)

Balta vahvisti asemaansa sarjakakkosena. Benedel Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 6-6. Baltan kausi jatkuu1. helmikuuta.


Alex Naumilla tuplapeliviikko Puolassa

8.1.2026 SBR Dojlidy Białystok – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Patryk Chojnowski – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-7, 11-8, 11-9)

Voitolla ASTS Olimpia nousi sarjassa kolmanneksi. Alex Naumin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 0-2. Joukkueen seuraava ottelu on lauantaina vieraisssa Akademia Zamojska Trefl Zamośćia vastaan.


Gdansk aloitti vuoden voitolla –
Penalle kaksi niukkaa tappiota

6.1.2026 Energa Manekin Toruń – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3

Dimitrije Levajac – Benedek Oláh 3-1 (5-11, 11-8, 12-10, 13-11)
Lubomir Pistej – Benedek Oláh 3-2 (14-12, 8-11 12-10, 8-11, 6-3)

Gdansk jatkaa sarjassa toisena saldonaan kahdeksan voittoa ja neljä tappiota. Benedek Oláhin kaksinoelien ottelusuhde on 5-6. Gdanskin kausi jatkuu perjantaina 9. tammikuuta vierasottelulla KS Dekorglass Działdowoa vastaan.


Gdansk lähtee joulutauolle sarjakakkosena

14.12.2025 TTS Polonia Bytom – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-2

Lubomir Jancarik – Benedek Olah 3-2 (8-11, 11-8, 9-11, 11-8, 6-4)
Tomas Lakatos – Benedek Olah 3-2 (11-9, 12-10, 10-12, 10-12, 6-4)

Gdanks lähtee joulutauolle sarjakakkosena saldonaan seitsemän voittoa ja neljä tappiota. Benedek Oláhin kaksinpelien ottelusuhde syyskaudella on 5-4, The Plugin ASTS Olimpiaa edustavan Alex Naumin puolestaan 0-1. Pelit jatkuvat 6. tammikuuta.


12.12.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Akademia Zamojska Trefl Zamość 3-1

Benedek Olah – Amirreza Abbasi 3-2 (8-11, 7-11, 12-10, 11-5, 6-2)

Balta jatkaa sarjassa toisena saldonaan seitsemän voittoa ja kolme tappiota. Penan ottelusuhde on 4-3.


4.11.2025

Benedek Oláhilla jää marraskuussa päällekkäisyyksien vuoksi viisi Puolan Lotto Superliigan ottelua väliin. Samaan aikaan hän pelaa Yhdysvaltojen pääsarjaa Princeton Revolutionin riveissä. Major Leaguen nettisivuille pääset tästä linkistä.


14.9.2025 Dartom Bogoria Grodzisk Mazowiecki – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-1

Takuya Jin – Benedek Olah 3-1 (11-4, 11-4, 8-11, 11-9)
Marek Badowski – Benedek Olah 3-1 (11-3, 11-3, 9-11, 11-4)

Gdanskilla on neljästä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Benedek Oláhin ottelusuhde on 3-3. Kausi jatkuu lokakuun lopussa EM-joukkuekisojen jälkeen.

14.9.2025 Energa Manekin Toruń – ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Hwan Bae – Alex Wihelm Naumi 3-2 (11-4, 8-11, 6-11, 11-6, 6-3)

Ottelu oli Naumille kauden ensimmäinen Puolassa ja joukkueelle kauden ensimmäinen voitto kolmen tappion jälkeen.


12.9. Balta AZS AWFiS Gdańsk – KS Dekorglass Działdowo 1-3

Benedek Oláh – Jakub Dyjas 3-2 (13-11, 2-11, 11-8, 8-11, 6-1)

Gdanskin Kim Taehyun joutui luovuttamaan toisen ottelunsa loukkaantumisen vuoksi. Joukkueella on nyt kolmesta ottelusta kaksi voittoa. Benedek Oláhin ottelusuhde on 3-1. Sunnuntaina 14.9. Gdansk matkustaa Dartom Bogoria Grodzisk Mazowieckin vieraaksi. Myös Alex Naumi pelaa sunnuntaina Puolassa, kun ASTS Olimpia kohtaa vieraissa Energa Manekin Toruńin.

”Vaihtelevalla pelillä tuli itselle hyvä voitto, mutta harmillisesti joukkue hävisi. Kauden alku on ollut kuitenkin ihan onnistunut.”


Benedek Oláh avasi kauden kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla

7.9.2025 KTS Gliwice – Balta AZS AWFiS Gdańsk 1-3

Grzegorz Felkel – Benedek Olah 3-1 (11-7, 11-7, 14-16, 11-8)

Avausviikonlopun jälkeen Gdanskilla plakkarissa kaksi voittoa. Benedek Oláhin ottelusuhde on 2-1. Sarja jatkuu perjantaina 12.9. kotiottelulla KS Dekorglass Działdowoa vastaan.


5.9.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Energa Manekin Toruń 3-1

Benedek Oláh – Konrad Kulpa 3-1 (11-8, 11-8, 7-11, 13-11)
Benedek Oláh – Lubomir Pistej 3-2 (9-11, 11-6, 7-11, 11-9, 6-5)

”Ekat kunnon pelit pitkään aikaan. Pistej’tä vastaan vihdoin onnistuin tekemään automaattisesti oiketa asioita ja peli alkoi rullata entiseen malliin. Pakkoyrittämisellä siitä ei tule yhtään mitään.”


Penan kausi käyntiin perjantaina

Benedek Oláh aloittaa toisen kautensa Puolan pääsarjassa perjantaina 5. syyskuuta, kun ”Penan” edustama Balta AZS AWFiS Gdansk kohtaa kotona Energa Manekin Torunin. Viime kaudella Gdansk oli sarjassa pronssilla, Torun puolestaan kymmenes.

Myös Alex Naumi jatkaa Puolan pääsarjassa ASTS Olimpian riveissä, mutta ei ole kaikissa peleissä mukana. Naumin ”päätyönantaja” on Ruotsin Pingisliganin hallitseva mestari Eslövs AI BTK.

Puolan Lotto Superliigan seurantalinkkejä

Sarjasivusto

Livestream

Baltan joukkue kaudella 2025-26

  • Diogo Carvalho, POR (WR352)
  • Piotr Ferenc, POL
  • Kim Taehyun, MLT (WR89)
  • Kamil Kostyk, POL
  • Jakub Krawczyk, POL
  • Szymon Malicki, POL
  • Benedek Oláh, FIN (WR166)
  • Maksymilian Alot, POL
  • Robert Gardos, AUT (WR187)
  • Amimahdi Keshavarzi, IRI (WR310)
  • Edward Ly, CAN (WR110)
  • Passara Pattaratorn, THA

Suluissa pelaajan sijoitus ITTF:n maailmanrankingissa 2.9.2025.

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön KS AZS AWFiS Gdańsk Tenis Stołowy (@azs_awfis_gdansk_tenis_stolowy) jakama julkaisu

Kuva: Lotto Superliga Tomasz Zasinski / tomaszzasinski.com

 

Naisten sarjat kaudella 2025/2026 – lopputurnauksen ohjelma

Päivitys 9.4.2026

Naisten sarjojen yhteinen lopputurnaus pelataan Ruskeasuolla su 26.4. Turnauksen järjestää SPTL ja ylituomarina toimii Henri Pelkonen. Pallona on Stiga Perform Premium. SPTL järjestää tuomarit Mestaruussarjaan. Muissa sarjoissa joukkueet tuomitsevat itse ottelut. Kaikki joukkueet pelaavat kolme ottelua.

Aikataulu 

Naisten mestaruussarja (pöydät 5-8)

Julkaistaan ma 13.4.

Puolivälierät

PT Jyväskylä – Smash
TIP-70 – MBF
OPT-86 – PT 75
PT Espoo – PT Espoo 2

Naisten 1.-divisioona (pöydät 9-12)

9.30-11.00: Lämmittely
11.00: Puolivälierät (MPS – OPT-86 3, PT Espoo 3 – OPT-86 2, Smash 3 – Smash 2, TIP-70 2 – BF-78)
13.00: Välierät ja sijoitusotteluiden 1. kierros
15.00: Finaali, pronssiottelu ja sijoitusottelut 5-6 ja 7-8

Naisten 2.-divisioona (pöydät 1-4)

10.00-11.00: Lämmittely
11.00: Puolivälierät (OPT-86 4 – Smash 5, PTS Sherwood Ladies – Smash 4, PTS Sherwood Ladies 2 – MBF 2, PT Jyväskylä 2 – PT-2000)
13.00: Välierät ja sijoitusotteluiden 1. kierros
15.00: Finaali, pronssiottelu ja sijoitusottelut 5-6 ja 7-8

 

Päivitys 5.1.2026

Ildiko Kadarin kuvagalleria naisten sarjaviikonlopusta löytyy täältä.

Kevään jatkokaaviot ja pelisysteemi: Naisten sarjat 2025_2026

Lopputurnauksen pelit pelataan sunnuntaina 26.4.2026 klo 11.00 alkaen Ruskeasuon palloiluhallilla.

Päivitys 2.1.2026

Sarjaohjelmat, tulokset, tilastot ja taulukot löytyvät alta:

Naisten mestaruussarja: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=NM&kausi=2526

Naisten 1-divisioona: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=N1&kausi=2526

Naisten 2-divisioona: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=N2&kausi=2526

Päivitys 1.1.2026

Turnauksen ohjelmaan tulee pieni muutos yhden ottelun osalta. 2-divisioonan Pts Sherwood Ladies – PT-2000 siirretään sunnuntailta pelattavaksi lauantaina klo 9.30 ennen varsinaisen turnauksen alkua. Tämä ei vaikuta muiden otteluiden aikatauluihin.

Turnauksen ylituomarina, vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Vesa Lappi, vesa.lappi@vesalappi.com +358 45 6716700. Avustamassa häntä on Henri Pelkonen. Turnauksesta järjestetään stream SPTL YouTube-kanavalla.

Muutamalla turnaukseen ilmoitetulla pelaajalla ei ole kilpailulisenssiä. Tästä on ilmoitettu seurojen yhteyshenkilöille joiden tulee hoitaa tämä kuntoon ennen turnausta.

Turnauksen otteluiden pelijärjestelmä on tässä: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/wp-content/uploads/joukkueottelu-2-pelaajaa.pdf

Jokaiseen otteluun on määrätty koti- ja vierasjoukkue otteluohjelmassa alla. Molemmat  joukkueet täyttävät nimet ottelupöytäkirjoihin yhtä aikaa näkemättä toisen merkintöjä.

Päivitys 28.12.2025

Otteluohjelma on ohessa. SPTL:n systeemissä niitä ei vielä ole mutta ne tehdään sinne lähiaikoina kunhan se on mahdollista. Kierrokset 1-4 lauantaina klo 11.00 – 19.00 ja kierrokset 5-7 sunnuntaina klo 10.00 – 16.00.

Mestaruussarja    
     
1.kierros    
PT Jyväskylä MBF
PT Espoo PT Espoo 2
PT 75 OPT-86
TIP-70 Smash
     
2.kierros    
PT Espoo 2 PT Jyväskylä
MBF PT Espoo
Smash PT 75
OPT-86 TIP-70
     
3.kierros    
PT Jyväskylä OPT-86
PT Espoo Smash
PT 75 MBF
TIP-70 PT Espoo 2
     
4.kierros    
Smash PT Jyväskylä
OPT-86 PT Espoo
PT Espoo 2 PT 75
MBF TIP-70
     
5.kierros    
PT Jyväskylä PT 75
PT Espoo TIP-70
MBF OPT-86
PT Espoo 2 Smash
     
6.kierros    
TIP-70 PT Jyväskylä
PT 75 PT Espoo
Smash MBF
OPT-86 PT Espoo 2
     
7.kierros    
PT Jyväskylä PT Espoo
PT 75 TIP-70
MBF PT Espoo 2
OPT-86 Smash
1-divisioona    
     
1.kierros    
TIP-70 2 BF-78
MPS PT Espoo 3
Smash 2 Smash 3
OPT-86 2 OPT-86 3
     
2.kierros    
PT Espoo 3 TIP-70 2
BF-78 MPS
OPT-86 3 Smash 2
Smash 3 OPT-86 2
     
3.kierros    
TIP-70 2 Smash 3
MPS OPT-86 3
Smash 2 BF-78
OPT-86 2 PT Espoo 3
     
4.kierros    
OPT-86 3 TIP-70 2
Smash 3 MPS
PT Espoo 3 Smash 2
BF-78 OPT-86 2
     
5.kierros    
TIP-70 2 Smash 2
MPS OPT-86 2
BF-78 Smash 3
PT Espoo 3 OPT-86 3
     
6.kierros    
OPT-86 2 TIP-70 2
Smash 2 MPS
OPT-86 3 BF-78
Smash 3 PT Espoo 3
     
7.kierros    
TIP-70 2 MPS
Smash 2 OPT-86 2
BF-78 PT Espoo 3
Smash 3 OPT-86 3
2-divisioona    
     
1.kierros    
Pts Sherwood Ladies Pts Sherwood Ladies 2
PT 2000 MBF 2
Smash 4 Smash 5
OPT-86 4 PT Jyväskylä 2
     
2.kierros    
MBF 2 Pts Sherwood Ladies
Pts Sherwood Ladies 2 PT 2000
PT Jyväskylä 2 Smash 4
Smash 5 OPT-86 4
     
3.kierros    
Pts Sherwood Ladies Smash 5
PT 2000 PT Jyväskylä 2
Smash 4 Pts Sherwood Ladies 2
OPT-86 4 MBF 2
     
4.kierros    
PT Jyväskylä 2 Pts Sherwood Ladies
Smash 5 PT 2000
MBF 2 Smash 4
Pts Sherwood Ladies 2 OPT-86 4
     
5.kierros    
Pts Sherwood Ladies Smash 4
PT 2000 OPT-86 4
Pts Sherwood Ladies 2 Smash 5
MBF 2 PT Jyväskylä 2
     
6.kierros    
OPT-86 4 Pts Sherwood Ladies
Smash 4 PT 2000
PT Jyväskylä 2 Pts Sherwood Ladies 2
Smash 5 MBF 2
     
7.kierros    
Pts Sherwood Ladies PT 2000
Smash 4 OPT-86 4
Pts Sherwood Ladies 2 MBF 2
Smash 5 PT Jyväskylä 2

Päivitys 19.12.2025

Lauantain aikataulu on päivitetty. Pelit aloitetaan klo 11.00. Sunnuntain aikataulu säilyy ennallaan.


Joukkuelistat on nyt saatu kaikilta joukkueilta ja naisten sarjojen sarjajaot ja pelaajalistat ratingeineen ovat alla:

Mestaruussarja Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
MBF Ildiko Kadar 1821 Kamilla Kadar 1769 3590    
OPT-86 Zhendai Huang 1981 Jiali Lu 1301 3282    
PT 75 Jannika Oksanen 2001 Anni Heljala 1795 3796 Anne Stenberg Oksana Ruotsalainen
PT Espoo Aleksandra Titievskaja 2056 Polina Levkina 1843 3899 Larisa Titievskaja  
PT Espoo 2 Eleonoora Roosioks 1678 Alisa Sinishin 1554 3232 Tamila Vlasova  
PT Jyväskylä Maria Girlea 2092 Vitalia Reinol 2013 4105    
Smash Emon Das 1476 Usara Amarasinghe 1425 2901 Marta Maliuta  
TIP-70 Jaimielee Enriquez 1848 Mia Kellow 1775 3623 Elina Veidenbaum  
1-divisioona Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
BF-78 Katrin Looke 1419 Veera Räsänen 1115 2534    
MPS Pia Paakkulainen 1453 Päivi Kinnunen 1159 2612 Anu Turpeinen Anna Pokynboroda
OPT-86 2 Arina Bril 999 Taisiia Bril 901 1900    
OPT-86 3 Virpi Sammalneva 1092 Ida Ylitervo 762 1854    
PT Espoo 3 Ekaterina Ustiukhina 1261 Daria Kriukova 1233 2494    
Smash 2 Yenuli Amarasinghe 1286 Neha Chohan 1178 2464    
Smash 3 Oshadini Amarasinghe 1156 Dijia Liao 1150 2306    
TIP-70 2 Virge Juutila 1670 Ge Anne Quinal 1439 3109 Liia Salonen  
2-divisioona Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
MBF 2 Eeva Sirola 810 Paola Estrada Noso 727 1537 Marina Tibeykina  
OPT-86 4 Katja Kauppinen 921 Juulia Kauppinen 843 1764    
PT 2000 Sirpa Kemppinen 1053 Kirsi Riikonen 771 1824    
PT Jyväskylä 2 Marjo Rönnkvist 708 Olga Pashkevich 700 1408    
Pts Sherwood Ladies Viola Saarto 989 Sohvi Vuorinen 863 1852 Tuija Jokinen  
Pts Sherwood Ladies 2 Onerva Maijala 913 Milana Shmyalina 784 1697    
Smash 4 Xuehua Xiong 948 Jojo Erholtz 823 1771    
Smash 5 Suoma Järvi 702 Xinfang Zhang 700 1402 Hong Tran Van Le Sonja Hornemann

Sarjaohjelmat luodaan ennen vuoden vaihdetta SPTL:n tulospalveluun. Tarkemmat tiedot turnauksesta ovat tulossa myöhemmin. Aikataulut ovat kuitenkin ne jotka on aikaisemmin ilmoitettu.

Tiedustelut sähköpostitse sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com


 

Ohessa on kilpailuvaliokunnan ja sarjajaoston esitykset naisten sarjojen läpipelaamisesta kaudella 2025/2026.

Turnauksille varattu kolme päivää kahtena eri viikonloppuna:
3.-4.1.2026 Ruskeasuo, Helsinki
26.4.2026 Ruskeasuo, Helsinki

Turnausten järjestyskustannuksista vastaavat kustannukset tasan keskenään jakaen MBF, PT Espoo, Smash ja TIP-70. Mukana on yhteensä 24 joukkuetta. Jälki-ilmoittautuminen ei ole enää mahdollista ellei joku joukkue luovu sarjapaikastaan. Lisäjoukkueet voivat ilmoittautua sarjapäällikölle jonoon jos paikka ennen turnausta sattuu aukeamaan poisjäännin vuoksi.

Kaikki naisten sarjatasot pelataan kahdeksalla joukkueella. Joukkueet sijoitetaan lohkoihin ilmoitettujen pelaajien ratingin perusteella. Joukkueen rating on kahden parhaan pelaajan ratingsumma. Kaikkien joukkueiden täytyy ilmoittaa pelaajalistansa. Mestaruussarjan paikkaan oikeutetut joukkueet saavat halutessaan pelata Mestaruussarjassa kaudella 2025/2026. Nämä joukkueet ovat kaudella 2024/2025 sijoille 1-7 sijoittuneet joukkueet ja 1-divisioonan voittajajoukkue. Joukkueet ovat PT Jyväskylä, PT Espoo, PT 75, PT 75 2, TIP-70, Smash, Halex ja MPS. Pelaajalistat tulee ilmoittaa sarjapäällikölle sähköpostitse 1.12.2025 mennessä. Joukkueet voivat hakea muutosta omaan sarjatasoonsa hakemuksella.  1-divisioonan muodostavat kahdeksan parasta Mestaruussarjan ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta. 2-divisioonassa pelaavat loput kahdeksan joukkuetta.

MPS on jo ilmoittanut halukkuutensa pelata tällä kaudella 1-divisioonaa mestaruussarjan sijaan.

3.-4.1.2026 pelataan kaikki kaikkia vastaan kaikissa sarjoissa. Neljä kierrosta lauantaina ja kolme kierrosta sunnuntaina. 26.4.2026 pelataan cup-kaaviossa kaikki sijat ratkaisten niin että jokainen joukkue pelaa kolme joukkueottelua.

Turnauksessa pelataan kolme kierrosta.

Aikataulu
3.1.2026
11.00 – 13.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
13.00 – 15.00 Kierros 2 yhdellä pöydällä
15.00 – 17.00 Kierros 3 yhdellä pöydällä
17.00 – 19.00 Kierros 4 yhdellä pöydällä

4.1.2026
10.00 – 12.00 Kierros 5 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Kierros 6 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Kierros 7 yhdellä pöydällä

Runkosarjan päätteeksi joukkueet sijoitetaan cup-kaavioon paikoille 1-8 runkosarjan sijoitusjärjestyksessä.

26.4.2026
10.00 – 12.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Semit ja sijat 5-8 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Finaali, pronssipeli, sijat 5-6 ja 7-8 yhdellä pöydällä

Mestaruussarjan sijalle 8. sijoittunut joukkue putoaa kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.
1-divisioonan sijalle 1. sijoittunut joukkue nousee kaudeksi 2026/2027 Mestaruussarjaan.
1-divisioonan sijoille 7-8. sijoittuneet joukkueet putoavat kaudeksi 2026/2027 2-divisioonaan.
2-divisioonan sijoille 1-2. sijoittuneet joukkueet nousevat kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.

Tiedustelut sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com

2-divisioonan AB-lohkojen karsintaturnaus Helsingin Smash Centerissä 26.4.2026

2-divisioonan AB-lohkojen karsintaturnaus pelataan sunnuntaina 26.4.2026 Smash Centerisssä, osoitteessa Varikkotie 4,  00900 Helsinki.

Turnaukseen ovat saaneet paikan LPTS 2, Smash 3 ja PTS Sherwood. Neljännen paikan ratkaisevat viimeisessä 2-divisioonan runkosarjaottelussaan HUT 2 ja PT Espoo 6, joille sarjajaosto on myöntänyt ottelusiirron siten, että ottelu pelataan 20.4. Pelimuotona on kaikki kaikkia vastaan. Turnauksen voittaja saa paikan 2-divisioonaan kaudelle 2026-2027.  Turnauksen arvonta suoritetaan tiistaina 21.4. klo 12 ja julkaistaan tämän artikkelin yhteydessä.

Aikataulu tarkentuu tähän artikkeliin.
Pelipallo: DHS 3star, järjestäjä tarjoaa pallot.
Otteluiden tuomaroinnista vastaavat joukkueiden
vapaat pelaajat.

Smash Centeriin Chill Out Cafe -kahviosta saa lounasta sekä virvoketta koko
tapahtuman ajan.

Ylituomarina toimii Alexander Dyroff 040-763 0922

Turnausta koskevia sääntöjä:

6.7.3 Sarjaottelun pelijärjestys on mestaruussarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa (myös II-divisioonan karsintasarjassa, vaikka sitä ei ole tähän sääntökohtaan päivitetty) sekä
II divisioonan ja sitä alempien divisioonien turnauslohkoissa A-X, B-Y, C-Z, A-Y,
C-X, B/D-Z/V, nelinpeli.
6.7.3.1 Kotijoukkue pelaa ABCD-paikoilla ja vierasjoukkue XYZV-paikoilla. Kotijoukkueella
on mestaruussarjan runkosarjassa, välierissä, loppuottelussa, pronssiottelussa ja I
divisioonan runkosarjassa kotietu: tällöin arvonnassa vierasjoukkue merkitsee
pelaajansa XYZ ottelupöytäkirjaan ensin ja kotijoukkue saa nähdä nämä merkinnät ja
vasta sen jälkeen merkitsee pelaajansa ABC. Tämän jälkeen joukkueen
kokoonpanoa ei saa täydentää paitsi kuudetta kaksinpeliä ja nelinpeliä varten, joihin
täydennyksen voi tehdä, kun peli tulee pelattavaksi. Jos ottelussa on kotietu, niin
vierasjoukkue merkitsee näihinkin pelaajansa ensin ja kotijoukkue merkitsee
pelaajansa vasta saatuaan nähdä vierasjoukkueen merkinnät.
6.7.3.2 Kotietua ei käytetä mestaruussarjan eikä I divisioonan karsintasarjoissa, joissa
koti/vierasjoukkue arvotaan, eikä myöskään II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa.

6.7.5 Ottelu päättyy mestaruussarjan runkosarjassa, mestaruussarjan
karsintasarjassa, I divisioonan runkosarjassa ja II divisioonan ja sitä alempien
divisioonien turnauslohkoissa, kun toinen joukkue on saavuttanut 5 pelivoittoa tai
kun tilanne on 4–3; mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja
pronssiottelussa sekä I divisioonan karsintasarjassa ottelu päättyy, kun toinen
joukkue on saavuttanut 4 pelivoittoa. Mestaruussarjan karsintasarjassa, I
divisioonan runkosarjassa, I divisioonan karsintasarjassa ja II divisioonan ja sitä
alempien divisioonien turnauslohkoissa ottelu, jossa molemmat joukkueet
pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä 4–2 tai 3–3. Muissa sarjalohkoissa ottelu
päättyy, kun toinen joukkue on saavuttanut 6 pelivoittoa tai kun tilanne on tasan
5–5; ottelu, jossa molemmat joukkueet pelaavat kahdella pelaajalla, voi päättyä
jommankumman joukkueen hyväksi 5–4.

6.9.2 Pelaaja voi pelikauden aikana pelata kolme ottelua yhdessä seuransa muista
joukkueista, joka pelaa ylemmällä sarjatasolla kuin hänen oma joukkueensa,
kuitenkin siten että
6.9.2.1 I divisioonan pelaaja ei saa pelata mestaruussarjakarsinnassa ja
6.9.2.2 II divisioonan pelaaja ei saa pelata I divisioonan karsintaturnauksessa.
(Sääntövaliokunnan linjauksen mukaan III divisioonan pelaaja ei saa pelata II divisioonan karsintaturnauksessa)

6.11.1 Joukkue, joka luovuttaa sarjaottelun tai keskeyttää sarjan mestaruussarjan
runkosarjassa tai divisioonan runko- tai loppusarjassa, putoaa seuraavaksi
alemmalle sarjatasolle
6.11.1.1 mestaruussarjan välierissä, loppuottelussa ja pronssiottelussa luovuttanut tai
keskeyttänyt joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.2 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt mestaruussarjan
joukkue putoaa I divisioonaan
6.11.1.3 mestaruussarjan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa I divisioonassa
6.11.1.4 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt I divisioonan joukkue
putoaa II divisioonaan
6.11.1.5 I divisioonan karsintasarjassa luovuttanut tai keskeyttänyt II divisioonan joukkue
säilyttää paikkansa II divisioonassa.

6.12.1 Sarjaottelun luovuttaneen tai sarjan keskeyttäneen joukkueen seura joutuu
maksamaan liitolle sarjamaksun suuruisen luopumissakon. Seura ei saa
osallistua liiton sarjoihin seuraavalla kaudella millään joukkueella ennen kuin
sakkomaksu on maksettu.
6.12.1.1 Luopumissakkoa ei peritä, jos
6.12.1.1.1 joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen sarjailmoittautumisen päättymistä luopuvansa
sarjasta
6.12.1.1.2 karsintaan oikeutettu joukkue ilmoittaa sarjajaostolle ennen karsinnan arvontaa, ettei ole
halukas ottamaan vastaan karsintapaikkaa.

Sarjajaoston päätöksiä 8.4.2026

Sarjajaosto on määrännyt KoKa:lle 300 euron sakon 29.3.2026 pelatun Mestaruussarjaturnauksen aikana tapahtuneista sääntörikkomuksista ja epäselvyyksistä.

Järjestäjä salli viimeisen kierroksen otteluiden alkavan eri aikaan, mikä on kielletty säännön 6.10.6 perusteella. Turnaukselle ei myöskään ollut nimetty ylituomaria. Lisäksi lämmittelyn aikana tapahtunut Smashin kolmannen pelaajan loukkaantuminen johti tilanteeseen, jossa turnauksen järjestäjän edustajat ohjeistivat Smashia puutteellisesti oikeasta menettelytavasta. Smash merkitsi loukkaantuneen pelaajan otteluihin, mikä johti otteluiden luovuttamiseen sääntöjen vastaisesti.

Sarjajaosto on määrännyt YNM:lle 100 euron sakon. YNM poistui 3. divisioonan GH–YL-lohkon turnauspaikalta Kuopiosta ennen viimeisen kierroksen alkua 29.3.2026. Joukkueella olisi ollut mahdollisuus pelata ottelut sääntöjen mukaisesti antamalla niistä keskeytys (RTD) otteluiden alkamisen jälkeen, jolloin luovutukselta olisi voitu välttyä. Poikkeuksellisesti YNM:lle myönnetään mahdollisuus säilyttää sarjapaikkansa kaudelle 2026–2027. Tämä edellyttää, että joukkue pelaa luovutetun ottelun KePts:iä vastaan joko Kemissä tai muussa joukkueiden kesken sovitussa paikassa viimeistään 31.5.2026.

Sarjajaoston päätöksiä vastaan tehdyt protestit on osoitettava mailapelien kurinpitolautakunnalle, yhteystiedot löytyvät: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=51.

Sarjajaoston puolesta

Teemu Oinas

Ilmoittautuminen Kosken kesäleirille on avautunut

Kosken perinteinen kesäleiri tulee taas! Leiri pidetään 8.-12.6.2026, ja se on tarkoitettu kaikille pingistä harrastaville junioreille. Leirillä harjoitellaan tasoryhmissä, joten kaikille tasosta riippumatta on tarjolla hyvää harjoitusta.

Ilmoittautuminen leirille (huom: paikkoja on rajallinen määrä). Ilmoittautuminen päättyy 1.5. tai jo aiemmin, jos paikat loppuvat.

Leiri alkaa maanantaiaamuna 8.6.2026 aamiaisella, ja ensimmäinen harjoitus on klo 9. Osallistujien suositellaan saapuvan jo edellisenä iltana, sillä majoittumaan pääsee sunnuntai-iltana klo 19 alkaen. Sunnuntaina järjestettävään kesäkilpailuun osallistuvat voivat saapua jo lauantaina 7.6. Ohjelma päättyy perjantaina 12.6. klo 16.

Leirillä pelataan paljon pöytätennistä, mutta ohjelmassa on muutakin liikuntaa. Osallistujat tarvitsevat siis varusteet ulkoliikuntaan ja uintiin. Tarkemman kuvauksen leiriviikon tapahtumista ja tunnelmasta saa esimerkiksi vuoden 2023 leiriraportista.

Leirin hinta on 285 €. Se sisältää majoituksen, leiripaidan, valmennuksen sekä ruokailut (aamupala, lounas ja päivällinen). Peruuttaminen on maksutonta 20.5. asti. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan 50 % leirin maksusta. Peruutukset osoitteeseen taneli.keinonen@sptl.fi.

Leiri järjestetään Kosken lukiolla (Lampitie 3, Koski Tl), ja valmennuksesta vastaavat SPTL:n valmentajat. Majoittuminen tapahtuu koululuokissa, eli jokainen tarvitsee makuupussin ja makuualustan. Kukin vastaa omista vakuutuksistaan.

Valmentajina toimivat Taneli Keinonen, Lauri Hakaste, Matias Ojala, Katja Kohonen ja Tommi Sidoroff. 

Leirin järjestävät Suomen Pöytätennisliitto ja Kosken Kaiku. Lisätietoja: Taneli Keinonen, taneli.keinonen@sptl.fi.

Tervetuloa leirille!

Mestaruussarjan lopputurnaus ja karsinta Ruskeasuolla la 25.4.

Pöytätenniksen Mestaruussarjan lopputurnaus ja karsinta pelataan Helsingin Ruskeasuon palloiluhallissa osoitteessa Ratsastie 10 lauantaina 25.4.2026 klo 10.00 alkaen. Mestaruussarjan semifinaalit alkaen klo 12.30. Loppuottelu ja pronssiottelu alkaen klo 16.00. 

Mestaruussarjan lopputurnaus

MBF, Helsinki (1.)
PT Espoo (2.)
PT Jyväskylä (3.)
PT 75, Tampere (4.)

11.00 – 12.30: Lämmittely
12.30 – 16.00: Semifinaalit (2 pöytää)
16.00: Finaali ja pronssiottelu (3 pöytää)

Mestaruussarjan karsinta (kaksi parasta Mestaruussarjaan ensi kaudeksi)

Smash, Helsinki (Mestaruussarjan 6.)
OPT-86, Oulu (Mestaruussarjan 7.)
Smash 2, Helsinki (1.-divisioonan 2.)
OPT-86 2, Oulu (1.-divisioonan 3.)

08.00 – 9.30: Lämmittely
9.30 – 11.00: 1. kierros (4 pöytää)
11.00 – 12.30: 2. kierros (4 pöytää)
14.00 – 16.00: 3. kierros (4 pöytää)

Mestaruussarjan semifinaalit ja finaali pelataan yhdellä pöydällä / ottelu. Pronssiottelu ja karsinta kahdella pöydällä / ottelu.

Turnauksen järjestää SPTL. Ylituomarina Henri Pelkonen.

Pelipallona Stiga Perform Premium.

Ruotsin Pingisligan (N) 2025–26

Maria Girlealle pronssia Pingisliganista

Kolme suomalaisnaista pelaa kaudella 2025-26 Ruotsin pääsarjassa eli Pingisliganissa. Marina Donner jatkaa Spårvägens BTK:ssa, Maria Girlea vaihtaa sieltä Halmstadiin ja uutena suomalaisena länsinaapurin pääsarjassa debytoi Aleksandra Titievskaja, jonka uusi seura on Åstorps BTK.

Välierät 8.4.

Kosta SK – Eslövs AI BTK 1-5
Halmstad BTK – Köpings BTK 2-5

Halmstadin Maria Girlea ei ollut völierissä pelaavassa kokoonpanossa. Eslöv ja Köping loppuotteluun voitoin 2-0, Kostalle ja Halmstadille pronssia. Spårvägens BTK sijoittui alemmassa jatkosarjassa toiseksi ja säilytti sarjapaikkansa, Åstorps BTK putoaa ensi kaudeksi Superettaniin. Suomalaispelaajien ottelusuhteet koko kaudella: Marina Donner 7-3, Maria Girlea 3-8, Aleksandra Titievskaja 0-9.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Linkit livestriimeihin

6.4.

Eslövs AI BTK – Kosta SK 5-1
Köpings BTK – Halmstad BTK 5-4

Maria Girlea ei ollut pelaavassa kokoonpanossa. Toiset välierät pelataan 8.4. Loppuottelupaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.


Ylempi jatkosarja eli Mästerskapsserie

14.3.2026 Köpings BTK Dam – Halmstad BTK 6-1

Maria Girlea pelasi 3-1-tappioon päättyneessä nelinpelissä.

15.3.2026 Ängby SK – Halmstad BTK 0-6

Maria Girlea ei pelannut sunnuntaina.

Halmstad BTK sijoittui ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja eteni Pingisliganin välieriin. Maria Girlean kauden kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 3-8.

Välierät (pelipäivät 5. ja 7.4. sekä tarvittaessa 9.4.)

Eslöv AI BTK – Kosta SK
Köpings BTK – Halmstad BTK

Seurantalinkkejä

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream Halmstadin kotiottelut

Livestream Spårvägenin kotiottelut

Pingisliganin uutiset


Halmstadille reilu tappio kärkiottelussa

Ylempi jatkosarja eli Mästerskapsserie

15.2.2026 klo Halmstad BTK – Eslövs AI BTK A1 1-6

Maria Girlea pelasi vain tappiollisessa nelinpelissä. Eslöv jatkaa sarja kärkipaikalla puhtaalla pelillä, Halmstad on kakhdella voitolla ja yhdellä tappiolla toisena. Ylemmän jatkosarjan viimeiset kierrokset pelataan 14.-15. maaliskuuta. Girlean kauden kaksinpelien ottelusuhde on 3-8.

14.2.2026 Halmstad BTK – Kosta SK 6-2

Maria Girlea oli mukana voitokkaassa nelinpelissä.


Ylempi jatkosarja eli Mästerskapsserie

17.1.2026 Halmstad BTK – Våxtorps BOIS 6-0

Maria Girlea ei ollut pelaavassa kokoonpanossa. Halstadin kausi jatkuu 14. helmikuuta. Girlean kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 3-8.

Suomalaispelaajien edustamista seuroista Halmstad BTK (Maria Girlea) selviytyi kevätkaudella pelattavaan kuuden joukkueen ylempään jatkosarjaan eli Mästerskapsserieen. Spårvägens BTK (Marina Donner) ja Åstorps BTK (Aleksandra Titievskaja) puolestaan pelaavat sarjapaikasta alemmassa jatkosarjassa eli Allsveskanissa.


Halmstad eteni ylempään jatkosarjaan

Runkosarjan päätöskierros

14.12.2025 Halmstad BTK – Köpings BTK Dam 2-6

  • Maria Girlea 0-2

Kosta SK – Spårvägens BTK 6-0

  • Marina Donner ei ollut pelaavassa kokoonpanossa.

Aleksandra Titievskaja ei ole viikonloppuna Åstorps BTK:n joukkueessa. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet 13.12. jälkeen: Maria Girlea 3-8, Aleksandra Titievskaja 0-9, Marina Donner 3-3.

Halmstad sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja eteni keväällä pelattavaan kuuden joukkueen ylempään jatkosarjaan eli Mästerskapsserieen. Spårvägen jäi ottelusuhteella niukasti seitsemänneksi ja jatkaa Åstorpin tavoin alemmassa jatkosarjassa eli Allsvenskanissa.


13.12.2025

Ängby SK – Halmstad BTK 3-6

  • Maria Girlea ei ollut pelaavassa kokoonpanossa.

Eslövs AI BTK: A2 – Spårvägens BTK 5-5

  • Maria Donnerille 2 voittoa ja 1 tappio

Spårvägens BTK – Halmstad BTK 2-6

  • Maria Girlea 0-2, Marina Donner 1-2
  • Donner, Marina – Girlea, Maria 3-2 (11-8, 11-6, 10-12, 7-11, 11-4)

Maria Girlealla voitokas lauantai

15.11.2026

Halmstad BTK – Sjömarkens BTK 6-1

Maria Girlea pelasi vain nelinpelin, josta 3-0 voitto.

Västers BTK – Halmstad BTK 1-6

Engström, Betty – Girlea, Maria 1-3 (8-11, 14-12, 5-11, 8-11)
Österlund, Nathalie – Girlea, Maria 1-3 (3-11, 6-11, 13-11, 6-11)

Aleksandra Titievskaja (Åstorps BTK) ei ollut viikonloppuna pelaavassa kooonpanossa. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet 16.11. jälkeen: Maria Girlea 3-4, Aleksandra Titievskaja 0-9, Marina Donner 0-0 (ei ole pelannut syyskaudella olkapäävamman vuoksi). Kosta SK johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Kausi jatkuu 13.-14. joulukuuta kahdella sarjakierroksella.


19.10.2025

Eslövs AI BTK: A2 – Halmstad BTK 0-6

  • Maria Girlea ei ollut sunnuntaina kokoonpanossa.

Kosta SK – Åstorps BTK 6-0

  • Aleksandra Titievskaja ei ollut sunnuntaina kokoonpanossa.

Marina Donner (Spårvägens BTK) ei ollut mukana viikonlopun kierroksilla. Ella Kellow oli puolestaan mukana Ängby SK:n valmentajana. Suomalaispelaajien kaksinpelien ottelusuhteet: Maria Girlea 1-4, Aleksandra Titievskaja 0-9, Marina Donner ei ole vielä pelannut tällä kaudella olkapäävamman vuoksi.


18.10.2025

Halmstad BTK – Kosta SK 3-6

  • Maria Girlea ei pelannut kaksinpelejä

Eslövs AI BTK: A1 – Halmstad BTK 6 – 2

  • Maria Girlea, Halmstad 1-2

Åstorps BTK – Eslövs AI BTK: A1 0 – 6

  • Aleksandra Titievskaja 0-2

Våxtorps BOIS – Åstorps BTK 6 – 1

  • Aleksandra Titievskaja 0-2

Marina Donner (Spårvägens BTK) ei ole mukana lauantain kierroksilla.

Suomalaispelaajien ottelusuhteet 18.10. jälkeen: Maria Girlea 1-4, Aleksandra Titievskaja 0-9, Marina Donner ei ole vielä pelannut tällä kaudella.


21.9.2025

Halmstad BTK – Våxtorps BOIS 6-2

  • Maria Girlea, Halmsatd ei pelannut kaksinpelejä

Åstorps BTK – Eslövs AI BTK A2 0-6

  • Aleksandra Titievskaja, Åstorp 0-2

20.9.2025 klo 16.00

Halmstad BTK – Åstorps BTK 6-2

  • Maria Girlea, Halmstad 0-2
  • Aleksandra Titievskaja, Åstorp 0-3

Girlea ja Titievskaja eivät pelanneet kaksinpeleissä vastakkain.

Spårvägens BTK – Västers BTK 6-4

Marina Donner ei ole mukana avausviikonlopun kierroksella. Kausi jatkuu 18.-19.10.