Aihearkisto: Muut

Eurominichamps 2017

13.kerran järjestettyyn Eurominichamps- turnaukseen osallistui tänä vuonna Suomesta neljä pelaajaa. Nuoremmassa 06- ikäluokassa olivat mukana Matias ja Rasmus Vesalainen, 05- ikäluokkaan puolestaan osallistuivat Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen. 


Sam, Matias, Rasmus ja Aleksi

Kisojen pelisysteemi
Kilpailussa pelejä tulee jokaiselle osallistujalle varsin mukavasti menestyksestä riippuen. Aluksi pelataan yhteensä neljä poolikierrosta, kaksi ensimmäistä kierrosta neljän pelaajan pooleina ja kaksi viimeistä kierrosta kolmen pelaajan pooleina. Jokaisella kierroksella karsiutuu lohkon viimeinen pelaaja pois. Näistä kierroksista pääsee pääkaavioon 32 pelaajaa, joka pelataan cuppina. Cup-kierroksilla hävinneet pelaavat lisäksi vielä sijoituspelit.

Kaikki pääkaavion ulkopuolelle jääneet pelaajat menevät automaattisesti mukaan consolation- luokan eri vaiheisiin. Consolationissa pelataan alkuun isompi pooli (6-7 pelaajaa), josta pääsee jatkoon 1 tai 2 pelaajaa luokasta riippuen. Toisella kierroksella pelataan neljän pelaajan pooli, josta kaksi jatkaa consolationin pääkaavioon. Koska pelaajat ovat nuoria, eikä järjestäjillä ole tarkkaa käsitystä ulkomaalaisten pelaajien tasosta, mitään kovin selkeää sijoitustapaa ei käytetä muiden kuin aivan parhaiden pelaajien ja edellisten vuosien menestyjien osalta.

Suomalaisten ottelut
Perjantai-aamuna suomalaisista pelit aloittivat ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaanneet 06-luokan Vesalaisen veljekset. Molempien veljesten pelit päättyivät valitettavasti alkulohkon ensimmäiseen vaiheeseen ilman voittoja hyvästä taistelusta huolimatta. Rasmus otti erän jokaisessa pelaamassaan pelissä ja oli varsin hyvällä pelipäällä. Pientä jossiteltavaakin jäi, kun muutama hyvä eräjohto kääntyi vastustajalle. Tasaiset häviöt lopulta irlantilaiselle ja kahdelle ranskalaiselle.

Matias ei saanut alkulohkossa ehkä aivan parasta peliään irti ja useampi tasainen erä meni vastustajille, häviöt kahdelle ranskalaiselle ja sveitsiläiselle. Aivan toisen pelin lopussa ranskalaista vastustajaa vastaan sattui Matiaksen kannalta harmittava tilanne.  Matiaksen lyönti osui selvästi pöytään, mutta tuomari ei tätä nähnyt. Tilannetta seuranneen pienen hässäkän jälkeen pallo pelattiin uudestaan (joka ei ole sääntöjen mukaan oikein). Matias hävisi uusitun pallon ja samalla erän 11-9. Ainakin tilanteesta voi ottaa mukaansa sen kokemuksen, että kansainvälisissä peleissä voi tapahtua mitä tahansa yllättävää ja peliin täytyy pystyä keskittymään myös pienen hämmingin jälkeenkin.


Rasmus ja Matias valmistautumassa ensimmäisiin peleihin

Myös 05-luokan alkulohkoissa molemmat pelaajat aloittivat melko hermostuneella pelillä ja voitot olivat tiukassa. Sam oli vaisu avauspelissä ukrainalaista vastaan. Toisessa pelissä hän voitti ranskalaisen tiukan taiston jälkeen 3-2 noustuaan melko tukalasta alatilanteesta hienosti voittoon. Kolmannessa pelissä tuli puolestaan tappio romanialaiselle 1-3. Lopulta Sam kuitenkin jatkoon seuraavalle kierrokselle lohkon kolmantena pelaajana niukasti paremman eräsuhteen turvin.
Aleksille puolestaan tuli alkulohkossa häviöt ukrainalaiselle ja ranskalaiselle pelaajalle. Ukrainalaista vastaan peli oli liian varovaista varsinkin kahden erän jatkopalloilla, ranskalaista näppyläpelaajaa vastaan oli täydet mahdollisuudet mutta hyvästä yrityksestä huolimatta iso johto kääntyi neljännessä erässä vastustajalle. 

Aleksi ja Sam jatkoivat perjantaina pelejään vielä toisessa lohkovaiheessa.Sam hävisi lohkon avauspelin belgialaiselle 0-3, mutta kahdessa seuraavassa pelissä vastaan tulleet ranskalainen ja latvialainen vastustaja olivat päivän helpoimmat vastustajat. Näistä kaksi melko selvää voittoa ja Sam jatkoon kolmannelle alkulohkokierrokselle lohkon toisena.
Aleksille kahdesta ensimmäisestä pelistä 1-3 tappiot Portugalin ja Ranskan pelaajille ajoittaisesta hyvästä pelistä huolimatta. Lohkon viimeisessä pelissä oli vielä täydet mahdollisuudet mennä seuraavaan lohkovaiheeseen, mutta luxemburgilaista vastustajaa vastaan viidennen erän 5-2 johto kääntyi pienen hätäilyn jälkeen vastustajalle.

Kolmannella alkulohkokierroksella Sam kohtasi ranskalaisen ja ruotsalaisen pelaajan. Pelissä oli edelleen hieman käsijarru päällä ja vastustajat veivät ottelut erin 0-3. Näin kaikilla suomalaisilla pelit jatkuivat consolationin puolella.

Consolation
Consolationissa ensimmäisessä kuuden pelaajan lohkovaiheessa mukana olivat Vesalaiset sekä Aleksi.

Edellisen päivän jännitys oli karistettu pois harteilta ja kaikki pojat pelasivat selkeästi parempaa pöytätennistä. Molemmat veljekset ottivat ensimmäiset kansainväliset voittonsa hienolla pelissä. Matias hoiteli latvialaisen ja ranskalaisen pelurin sekä oli todella lähellä hyvää voittoa unkarilaisesta hävittyään erin 2-3. Rasmus puolestaan voitti ranskalaisen ja virolaisen pelurin ja pelasi hienon ottelun englantilaista vastaan häviten 2-3. Molemmat veljekset olivat lopulta lohkon neljänsiä ja pelit päättyivät. 

Myös Aleksin peli oli rennompaa ja alkulohkossa kaatuivat melko helposti armenialainen, portugalilainen, slovakialainen ja valko-venäläinen vastustaja. Näin Aleksi jatkoi toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa suomalaisista pelasivat Sam ja Aleksi. Sam oli löytänyt uuden vaihteen peliinsä ja oli huomattavan paljon aktiivisempi kuin kilpailun aikaisemmissa peleissä. Lohkossa helpohko voitto slovenialaisesta, tiukempi voitto ranskalaisesta ja niukka 2-3 häviö romanialaiselle. Pudotuspelivaiheeseen lohkon kakkosena. Aleksin lohko oli todella tasainen ja hän pelasi kaikissa peleissä täydet viisi erää. Voitto sveitsiläisestä ja tiukat häviöt romanialaiselle ja ranskalaiselle päättivät pelit.

Samin peli parani jatkuvasti turnauksen edetessä ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui luxemburgilainen pelaaja 3-2. Seuraavassa pelissä Sam pyöritteli ranskalaisen erin 3-0 vakuuttavan esityksen jälkeen. Sunnuntai-aamuna pelatussa kvarttapelissä Sam oli edelleen todella hyvällä tasolla ja peli näytti jo tulevan suomalaiselle. Valitettavasti tällä kertaa viidennen erän lopussa vastustaja pelasi pari aivan loistavaa palloa ja eteni semifinaaliin.

Kokonaisuudessaan turnaus oli kaikkien pelaajien osalta melko kaksijakoinen. Alku oli vaikea mutta loppua kohden taso nousi selvästi. Jokainen pelaaja otti voittoja ja kisa oli varmasti kaikille hieno kokemus, jota on mukava myöhemmin muistella.

Kansainvälisissä peleissä tempo, pelivarmuus ja liikkuminen ovat jo tämän ikäisten pelaajien kohdalla todella korkealla tasolla. Tämän asian kanssa täytyy myös Suomessa tehdä lisää töitä, jos pelaajat aikovat tulevaisuudessa menestyä myös ulkomailla kovatasoisissa peleissä.

Eurominichamps 25.-27.8.2017, Schiltigheim, Ranska

Sam Khosravi, Aleksi Räsänen, Matias Vesalainen ja Rasmus Vesalainen pelaavat viikonloppuna Eurominichamps-turnauksessa Ranskan Schiltigheimissä. Turnaus kestää perjantaista sunnuntaihin. Kisoissa pelataan 2005- ja 2006 syntyneille pojille ja tytöille omat luokat. Kilpailuissa käytetään poolit- ja jatkopoolit systeemiä josta voi käydä tarkemmin lukemassa kilpailun nettisivuilta.

Valmentajaksi kilpailuihin lähtee Mika Räsänen.

Yleissivu: https://www.eurominichamps.com/en/

Kauden 16/17 aktiivisimmat pelaajat

Viime kauden neljälle aktiivisimmalle kilpailijalle on kilpailuvaliokunnan esityksen mukaisesti myönnetty kaudelle 16/17 ilmainen lisenssi- ja vakuutusmaksu.

Kotimaisten kilpailupäivien määrissä ylivoimainen ykkönen oli viime kaudella Oulun Juhana Tuuttila (34). Kolme tilastoissa seuraavana ollutta pelaajaa olivat Espoon Aleksi Räsänen (24), Kosken Esa Kanasuo (23) ja Tikkurilan Joonas Kylliö (23). 

Koulukierros käynnistyy Tampereelta

Koulukierros käynnistyy Tampereelta

Tämän vuoden koulukiertue aloittaa peräti neljän koulun kierroksella Tampereella 23.8 keskiviikkona.

Tamperetta seuraa  kouluvierailut Porissa (viikko 36), Kuopiossa (viiko 37), Turussa (viikko 38) viikko 38, Vantaalla (viikko 38), Mikkelissä (viikko 39), Ylivieskassa (viikko 41) ja Seinäjoella (viikko 43).

Osa vierailuista on perinteisiä seuran ja liiton omia käyntejä. Osa vierailuista tehdään yhdessä mailapelikiertueen kanssa. Mailapelikiertuetta on uudistettu niin, että joka paikkakunnalla on varattu aikaa myös omille koulukäynneille yhteisen markkinoinnin lisäksi.

Kohtuullisen paljon vierailupäiviä jo sovittu, mutta ottakaa yhteyttä jos teillä on tarvetta markkinoida toimintaanne!

Taneli Keinonen

Kyselin OP:ltä Sporttiturvasta

Sporttiturva korvaa, kun urheilija loukkaantuu äkillisen tapahtuman seurauksena harjoituksissa, kilpailussa tai ottelussa tai lajileirillä. Korvaamme Sporttiturvasta
• hoitokulut, myös hammasvammat
• invaliditeetin
• kuoleman.
Urheillessa tapahtuvat äkillisten tapahtuminen aiheuttamat loukkaantumiset korvataan magneettitutkimusta ja leikkaushoitoa myöden. Hammasvamman kuluja korvataan tarvittaessa koko loppuelämäsi, muita vammoja korvataan enintään 3 vuotta. Myös hoidossa tarvittavat ortopediset tuet korvataan. Korvausmäärä on 15 000 euroa. Sporttiturvassa ei ole yläikärajaa. Alle 12-vuotiaalle ei ole omavastuuta, muille omavastuu on 100 € vahinkoa kohden.
————————————————————————————————————————————————————

Hei! Kiitos viestistäsi. Pahoittelut, että vastauksessa on kestänyt, mutta tässä vihdoin kaipaamasi lisätiedot Sporttiturvaan liittyen:

* Vaikuttaako pelaajan lisenssi, ettei pelitilanteessa sattunutta tapaturmaa käsitellä muilla vakuutuksilla (matkustaja-, tapaturma- tai iso kotivakuutus)?
-Jos vahinko sattuu lajiharjoituksessa tai pelitilanteessa, ei sitä ehtojen mukaan korvata tapaturmavakuutuksesta tai matkustajavakuutuksesta (paitsi jos matkustajavakuutuksessa on urheilulaajennus voimassa). Kotivakuutuksesta tapaturmia ei koskaan korvata.

* Ottelu/kilpailu/turnaus/lajiharjoitus. Onko Sporttiturva voimassa vain jos kyseessä ns. virallinen tai ennalta sovittu tapahtuma esim. ohjattu valmennus – kuinka seuran ei niin viralliset pelit ja treenit?
– Kun kyse on lajiin liittyvästä harjoittelusta tai pelistä, on Sporttiturva voimassa.

* Kuinka pitäisi ymmärtää Ruskeasuon veteraanipelit tiistaisin ja torstaisin. Meitä eläkeläisiä eri seuroista ja ei seuroista, kokoontuu pelailemaan keskenämme suurin joukoin. Myös erilaisia kauden sisäisiä sarjoja pelataan, mutta tämä kaikki ei ole ns. virallista toimintaa.
– Jos katsotaan, että kyse on lajiin liittyvästä harjoituksesta tai kilpailusta, kattaa Sporttiturva myös tämän. Mutta jos kyse on enemmän yhteisestä vapaa-ajanvietosta jossa vain pelaillaan omaksi iloksi ilman mitään kisatavoitetta, kattaisi tavallinen tapaturmavakuutus tämän.

* Kilpailumatkat? Jos menee vaikkapa viikonlopun kisamatkalle Tallinnaan, jossa osallistuu joihinkin kilpailuluokkiin – kattaako Sporttiturva koko viikonlopun Tallinnassa?
– Sporttiturva on voimassa sekä meno- että paluumatkalla sekä kisatapahtumassa sekä mahdollisissa treeneissä. Mutta muuten tarvitaan muulle ajalle matkustajavakuutus. Suosittelen myös matkustajavakuutuksen urheilulaajennusta. Matkustajavakuutuksen laajennus vaikuttaa siten, että tapaturmat sekä kisoissa että vapaa-ajalla korvataan ilman ylärajaa ja ilman omavastuuta.

* Kuinka pitää ymmärtää kilpailumatkojen välittömät meno- ja paluumatkat? Esim. olen ajatellut osallistua ensi kesänä Veteraanien MM-kisoihin Las Vegasissa, mitkä ovat silloin ne välittömät matkat?
– Matkat kotoa kisapaikalle, kisapaikalta kotiin sekä välittömästö kisoihin ja mahdollisiin liittyvät meno- ja paluumatkat kohteessa. Suosittelen rinnalle matkustajavakuutusta turvamaan myös kisojen ulkopuolisen ajan.

Ystävällisin terveisin
Ville Mauro

OP Vakuutus Oy, Y-tunnus: 1458359-3
Osoite: Gebhardinaukio 1, 00013 OP, kotipaikka Helsinki

Tutkielma pöytätenniksen ”kultaisista vuosista”

Tein pari vuotta sitten liikuntahallinnon opintoihini liittyneen kandidaatintutkielman otsikolla ”Marginaalista kohti menestyksen portteja: Suomen Pöytätennisliitto kilpailullis-valmennuksellisella kaudella 1964–1980”. Tiivistettynä kyseessä on historiatutkimus pingisliiton toiminnasta 1960- ja 1970-luvuilla.

Minun oli tarkoitus linkata tutkielma tänne heti sen valmistumisen jälkeen, mutta jotenkin se lipsahti silloin mielestä. Nyt nukkumaan mennessä asia tuli yhtäkkiä taas mieleen, joten lisäsin sen nyt näin yömyöhään tänne. Jos haluatte laittaa kommenttia tutkielmaan liittyen, sähköpostiosoitteeni on henri.o.pelkonen@student.jyu.fi.

Ja tässä nyt linkki tutkimukseen: Kandidaatintutkielma_Pelkonen

– Henri Pelkonen

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui kevään jälkeen ensimmäistä kertaa tiistaina. Aluksi piti vähän kerrata, mitä kaikkea kesän aikana on tapahtunut ja mitä on suunnitteilla.

Sääntövaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Arenius on päivittänyt liittokokouksessa hyväksytyt sääntömuutokset. Dokumentti löytyy liiton sivuilta. Uuttakin on valmistelussa, sillä viime kevään tapahtumista opimme, että sopupelisäännöstömme on rangaistuksien osalta kovin puutteellinen. Kimmo kertoi myös, että Asko Rasisen johdolla järjestellään monentasoisia tuomarikoulutuksia jo tälle syksylle.

Kilpailuvaliokunta on työstänyt sarjaohjelmia ja kaksi ylintä tasoa ovat jo kunnossa ja kakkosdivisioona viittä vaille. Sen sijaan kolmosessa riittää vielä työtä, sillä muutoksia on tullut melko paljon. Kilpailujärjestäjän ohjetta on päivitetty, kuten myös ratingasioita. Juniori-SM hakee vielä järjestäjää, mutta muilta osin kilpailukalenteri on lopullisessa kunnossa.

Seuravaliokunta on Taneli Keinosen johdolla valmistellut seurapäiviä (9.9), jonne tietenkin toivotaan mahdollisimman runsasta osanottoa. Myös välituntipingikseen panostetaan. Veteraanivaliokunta onnitteli kesän EM-mitalisteja (joita oli iloisen paljon) ja seuraava projekti eli Viro-ottelut on jo ovella.

Huippu-urheiluvaliokunnan arvion mukaan alkukesän MM-kisoissa oli mukavia otteita, etenkin Annalta, mutta JEM sujui tällä kertaa vähän mollivoittoisemmin. Annikan joukkuekisan ottelusuhde oli kuitenkin mainio. Vielä tässä kuussa Sam Khosravi, Aleksi Räsänen sekä Vesalaisen veljekset Matias ja Rasmus lähtevät Eurominichamps-kisaan Schiltigheimiin. Syyskuussa seniorimaajoukkueet (Benedek Oláh, Alex Naumi ja Miikka O´Connor sekä Anna Kirichenko, Annika Lundström ja Sofie Erkheikki) pelaavat EM-joukkuekisaa Luxemburgissa. Paikka on tiukka, sillä menestys ratkaisee, pääsevätkö Suomen joukkueet ensi kevään MM-kisoihin. Syyskuun leirillä on pelaajapalaveri, jossa tulevista maajoukkuepelaajille asetettavista ”vaatimuksista” puhutaan enemmän.

Työvaliokunnassa on etsitty liitolle yhteistyökumppaneita ja tehty liiton historiikkia. IT-valiokunta puolestaan on valmiudessa ottamaan pelaajatietokannan käyttöön jo tällä kaudella. Se tarkoittaa mm. automaattisempaa ratinglaskentaa. Kisajärjestäjät saavat jatkossa olla tulosten kanssa entistä tarkempia.

Jo piakkoin edessä on myös syksyn liittokokous, joka hyväksyy vuoden 2018 budjetin ja toimintasuunnitelman. Jatkuvasti kasvavien kulujen vuoksi mm. lisenssihinnan maltillinen tarkistus on taas tapetilla (siis kautta 2018-2019 koskien). Kuluvan vuoden suhteen näyttää siltä, että menojen suhteen riittää kirittävää, jotta pysymme budjetissa. Ensi vuoden toimintasuunnitelma lienee valmis lokakuun alkupuolella. Tässä yhteydessä voi kertoa tiedoksi, että kaikkien kulujen jälkeen Penan joukkorahoituskampanja tuotti melko tarkalleen 5 000 €. Tästä iso kiitos lankeaa Kurvisen Matille.

Liitto täyttää ensi vuonna 80 vuotta ja juhlia vietetään mitä todennäköisimmin 27. lokakuuta. Paikka on vielä auki, mutta se on selvää, että historiateos valmistuu hyvissä ajoin ennen tuota päivää.

Liittohallitus päätti palkita viime kauden aktiivisimmat kilpailijat kuluvan kauden lisenssimaksulla. He ovat Oulun Juhana Tuuttila (34 kisapäivää), Espoon Aleksi Räsänen (24), Kosken Esa Kanasuo (23) ja Tikkurilan Joonas Kylliö (23). Hienoa junioriaktiivisuutta!

Taneli Keinonen ja Teemu Oinas edustavat Suomea pohjoismaisessa nuorisourheilun konferenssissa Tanskassa ensi kuussa. Olympiakomitea vastaa leijonaosasta kuluja. Jukka Nieminen puolestaan kertoi Tampereen Koskikeskuksen yleisötilaisuudesta, jota Pena tähditti. Paikalla ollut ihmismäärä laskettiin sadoissa ja jatkoa kuulemma seuraa. Hienoa PT 75.

Viimeisenä asiana todettiin, että Helsingin piiri haluaa luovuttaa sekä Firmaliigan että Helsinki Openin järjestelyt liitolle. Ne otettiin vastaan, varsinkin kun TIP-70 on jo ehtinyt osoittaa kiinnostusta juniorikisan järjestämiseen.

Eiköhän tästä taas pingiskausi aikaan saada. Toivoton kaikille oikein hyvää kauden alkua.

Esko Heikkinen

ITTF World Tour, Bulgarian avoimet 15.8.-20.8.2017 – Olahille häviö

Benedek Olahin pelit Bulgarian avoimissa päättyivät pääkaavion ensimmäisellä kierroksella. Japanin Kenji Matsudaira (WR 118) eteni 16 parhaan joukkoon voitettuaan Olahin tiukassa ottelussa erin 4-3. 

Miesten kaksinpelin 1.kierros
Kenji Matsudaira (JPN)- Benedek Olah (FIN) 11-5,11-7,8-11,8-11,11-9,6-11,11-7

Miesten nelinpelin 1.karsintakierrosta
Alexandru Cazacu / Rares Sipos (ROU) – Krisztian Nagy / Benedek Olah (HUN/FIN) 11-7,11-6,11-9  

Pääkaavion arvonta: http://www.old.ittf.com/competitions/test/matches_per_round1.asp?s_Event_Type=MS&rnd=32&Competition_ID=2733&Event_Type=&ID=&Rnd=&

Nelinpelin karsinnan arvonta: http://www.old.ittf.com/competitions/test/matches_per_round1.asp?s_Event_Type=MQ&rnd=32&Competition_ID=2733&Event_Type=&ID=&Rnd=&

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2733/2017/seamaster-2017-ittf-world-tour-asarel-bulgaria-open/

Videoita Junioreiden EM-kilpailuista (14-23.7.2017)

Viimeinen lisäys:
Kadettitytöt: Suomi -Irlanti

Olin seuraamassa junioreiden EM-kilpailuja, jotka järjestettiin tänä vuonna Portugalin Guimarãesissa (20-30 km sisämaahan Portosta). Olin paikalla joukkuekilpailujen ajan ja lisäksi keskiviikon, jolloin henkilökohtaiset luokat alkoivat. Pelivideoita otin 164 GB, joten niiden editoinnissa ja julkaisemisessa menee aikansa.  Oli vaikea kuvata kaikkea mielenkiintoista, koska samaan aikaan oli neljäkin mielenkiintoista joukkueottelua tai sitten ottelut pelattiin pahoilla pöydillä. Pahat pöydät olivat niitä, joilla tarvittiin vahvaa zoomausta kun lähelle ei päässyt tai joissa kirkas valaistus heijastui lattiasta kameraan niin, että kuvan laatu oli heikko  tai jotka olivat katsomotasanteesta suoraan alaspäin, jolloin piti kuvata suoraan ylhäältä päin. Suomalaisista joukkueista kuvasin eniten kadettityttöjen joukkuetta. Muut pelasivat turhan usein ”pahoilla pöydillä”, mutta kadettitytöt aina parhailla pöydillä. Uusissa JEM-kävijöissä on myös oma mielenkiintonsa, kun he kohtaavat ensimmäistä kertaa kansainvälisen tason. Muuten kuvasin paljon virolaisia kun Viro on toinen pöytätenniskotimaani mutta myös jotakin muuta. Tähän artikkeliin lisäilen videoita niitä varten, jotka eivät ole Facebookissa, missä julkaisen videoni. Mutta täältähän YouTube-kanavani löytyy:

https://www.youtube.com/user/ArtoLuukkainen

Facebook-profiilini:

https://www.facebook.com/arto.luukkainen.1

Suomalaisten ottelut (uusin ylimpänä)

Kadettitytöt Suomi – Irlanti 2-3

Suomen kadettitytöt hävisivät vain 2-3 varsin kovalle Irlannille, mutta ei kuitenkaan ollut lähelläkään voittoa. Muissa otteluissa kuin Aleksandra Titievskajan kaksinpeleissä ei näet tullut edes erävoittoja. Aleksandra oli kovassa vireessä ja voitti kummatkin kaksinelinsä!

Oli pakko tehdä vielä tällainen erikoisversio Aleksandran hienosta voitosta Irlannin ykkösestä:

Carina Englund sai viimeisessä kaksinpelissä pelinsä sujumaan Nicole Scottia vastaan vasta kolmannessa erässä ja hän johti erää jopa 10-5.  Scott piti kuitenkin pintansa ja nousi 15-13-voittoon. Näin Irlanti voitti koko ottelun 3-2. Jossiteltavaa ei kuitenkaan juuri jäänyt.

Aleksandra Titievskaja pelasi toisessa kaksinpelissään ehkä uransa parhaan ottelun, kun hän voitti Irlannin ykkösen Mia O’Rahilly Eganin upean kamppailun jälkeen 3-2.  Siten Suomi tasoitti tilanteeksi 2-2.  Videolla vain viides erä, jossa O’Rahilly Egan johti jo 7-3! Aleksandralle tosi hieno voitto, sillä O’Rahilly Egan pelasi tosi vahvasti joukkuekilpailussa saaden ottelusuhteekseen peräti 9-4. Hän otti esimerkiksi kaksi voittoa Portugalia, Kyprosta ja Latviaa vastaan.

Nelinpelistä ei ole videota. Siinä Aleksandra Titievskaja/Anni Heljala hävisi suoraan 0-3 parille Mia O’Rahilly Egan/Sophie Earley, joten Irlanti siirtyi 2-1-johtoon.

Aleksandra Titievskaja voitti toisessa kaksinpelissä Irlannin kakkosen Nicole Scottin suoraan 3-0. Scott oli mahdollisesti todellisuudessa kolmospelaaja eli vain nelinpelin pelannut Sophie Earley oli ehkä Irlannin toiseksi paras pelaaja. Kolmannessa erässä oli joku outo kalabaliikki siitä oliko Aleksandran lyönti sorry tilanteessa 1-0. Minusta se oli selvä sorry, mutta piste annettiin Scottille. Onneksi se ei ratkaissut mitään, vaikka läheltä piti. Aleksandra kun voitti erän 14-12. Näin Suomi tasoitti tilanteeksi 1-1.

Carina Englund hävisi ensimmäisessä kaksinpelissä Irlannnin ykköselle Mia O’Rahilly Eganille 0-3. Videolla vain kolmas erä, jossa Carina pääsi mukavasti jatkopalloille.

Junioritytöt Suomi – Latvia 3-2

Pihla Eriksson voitti Diana Afanasjevan 3-2 ja siten Suomi voitti koko ottelun 3-1. Vain loppupuoli viidennestä erästä näytetään  videolla. Irlanti otti lopulta varsin mukavan 29. sijan.

 Junioripojat Suomi -Luxemburg 1-3

Suomi hävisi tämän äärimmäisen tärkeän pelin, jonka jälkeen paras mahdollinen sijoitus oli 29. Nimittäin Suomi pelasi kolmen joukkueen alkulohkossa, missä Portugal oli kolmas joukkue ja se oli liian kova Suomelle. Näin Suomi jäi lohkonsa kolmanneksi. Suomi kyllä taisteli myöhemmin hyvin Portugalia vastaan nettistriimiottelussa, mutta joutui taipumaan 1-3.

Alex Naumi hävisi ykkösten ottelussa Ademir Balabanille 1-3. Siten Luxemburg  voitti koko ottelun 3-1. Balabanin pelityyli on sangen hankala! Hän on sijalla 58 ETTU:n U18-rankingilla elokuu/2017.

Pedram Moradabbasi hävisi kolmosten ottelussa Eric Thillenille 0-3. Näin Luxemburg siirtyi 2-1-johtoon. Tällä videolla on vain kolmannen erän loppu.

Alex Naumi voitti Alberto Moron 3-1 toisessa kaksinpelissä. Siten Suomi tasoitti tilanteeksi 1-1.  Veikka Flemming oli hävinnyt ensimmäisessä kaksinpelissä Ademir Balabanille 1-3 . Vain viimeinen erä näytetään tällä videolla.

Kadettitytöt Suomi – Norja 0-3

Kadettitytöt hävisivät toisen ensimmäisen vaiheen pooliottelunsa Norjalle 0-3.

Anni Heljala ja Aleksandra Titievskaja pelasivar nelinpelissä Norjan paria Katarina Wetzel/Akshaya Vimalasenan vastaan ja hävisivät 1-3. tiukkojen vaiheiden jälkeen.  Näin Norja voitti koko ottelun suoraan 3-0.

Aleksandra Titievskaja hävisi toisessa kaksinpelissä  Akshaya Vimalasenanille 0-3.  Vimalasenan pelaa hankalalla tyylillä ja hän tekee vastustajan elämän hankalaksi rystykumin käytöllään. Näin Norja siirtyi jo 2-0-johtoon.

Carina Englund hävisi ensimmäisessä kaksinpelissä Norjan ykköselle Katarina Wetzelille 0-3. Carina johti kolmatta erää jo 7-1, mutta Wetzelin hyökkäyspeli oli lopulta liian vahvaa tässäkin erässä. Norja meni siten 1-0-johtoon.

Kadettitytöt Suomi – Hollanti 0-3

Suomen kadettitytöt kohtasivat toisessa ensimmäisen vaiheen poolioottelussaan Hollannin, joka voitti ottelun suoraan 3-0. Suomella oli kuitenkin mahdollisuutensa nelinpelissä!

Carina Englund ja Aleksandra Titievskaja hävisivät erin 2-3 Hollannin parille Karlijn van Lierop/Emm van der Zanden. Siten Hollanti voitti koko ottelun 3-0. Carina ja Aleksandra olivat lähellä voittoa, sillä he johtivat erin 2-1 ja neljättä erää 10-8 tai 10-9 mutta hävisivät 10-12.  Valitettavasti tällä videolla näytetään vain viidennen erän loppuvaiheet ja nekin kaukaa kuvattuna.

Anni Heljala pelasi varsin rohkeasti Emine Ernstiä vastaan, mutta tämä oli silti liian hyvä: 0-3. Näin Hollanti johti 2-0. Videolla kaksi viimeistä erää.

Aleksandra Titievskaja pelasi ensimmäisessä kaksinpelissä varsin hyvin, mutta hävisi  Karlijn van Lieropille 1-3. Hollanti johti 1-0. Video alkaa toisesta erästä.

Kadettipojat Viro – Suomi 2-3

Suomen kadettipojat kohtasivat ensimmäisessä ottelussaan Viron ja ottelusta muodostui odotettua tiukempi. Ennakkosuosikkinahan Suomi otteluun varmasti lähti, mutta Arttu Pihkalan peliä ja pelihuumoria rasitti vähän se, että hän oli unohtanut mailansa hotelliin. Siten hän joutui pelaamaan hieman kulahtaneella varamailalla. Seuraavassa videot kaksinpeleistä, viimeisin ylimpänä. Nelinpelistä taisi tulla videoitua vain viimeinen pallo ja sen Suomi hävisi. Videon laatu on aika heikko, koska ottelu pelattiin keskellä  isoa hallia ja piti käyttää vahvaa zoomia eikä istua voinut. Kaidekin oli niin matala, että siihen nojaaminen oli hankalaa.

Arttu Pihkala voitti viimeisessä pelissä Mart Luukin 3-1 ja näin Suomi voitti lopulta 3-2. Arttu hävisi ensimmäisen erän ja oli toista häviöllä 2-5, mutta aikalisä onnistui tässä vaiheessa ja Arttu otti loput pisteet 8-3 ja voitti erän 11-8.

Noah Steif voitti Stanislav Strogovin 3-0 nelinpelin jälkeen ja Suomi tasoitti tilanteeksi 2-2.

Noah Steif voitti toisessa kaksinpelissä Mart Luukin 3-1 ja näin Suomi tasoitti tilanteeksi 1-1.

Arttu Pihkala hävisi ensimmäisen kaksinpelin Stanislav Strogoville 2-3 ja näin Suomi häviöllä 0-1.

Pihla Eriksson hävisi 2-3 Aleksandra Kuprikovalle juniorityttöjen ensimmäisen vaiheen pooliottelussa Suomi – Viro. Näin Viro otti 2-1-johdon, mikä oli Suomelle kohtalokasta. Pihla pelasi nimittäin kolmospelaajan paikalla taktisesti, jotta hän olisi siten ottanut yhden voiton, kun Annika ottaa kaksi voittoa. Annika ottikin kaksi voittoa, mutta Suomi hävisi koko ottelun 2-3.

Aleksandra Titievskaja ja Anni Heljala hävisivät nelinpelin 0-3 parille Jamila Laurenti/Valentina Roncallo kadettityttöjen ensimmäisen vaiheen pooliottelussa Italia – Suomi ja näin Italia voitti koko ottelun 3-0.

Aleksandra Titievskaja hävisi Italian Evelyn Vivarellille 1-3 kadettityttöjen joukkueottelussa Italia – Suomi. Näin Italia otti 2-0-johdon. Ensimmäisessä kaksinpelissä Carina Englund oli hävinnyt 0-3 Jamila Laurentille. Tämä joukkueottelu kuului ensimmäisen vaiheen pooliin.

Annika Lundström voitti Valeria Sarochevan 3-1 juniorityttöjen joukkuottelussa Suomi – Viro ja näin Suomi otti 1-0-johdon. Tämä joukkueottelu kuului ensimmäisen vaiheen pooliin.

Veikka Flemming ja Annika Lundström voittivat Romanian parin  Florin Spelbus/Mihaela Laeasu 3-1 juniorien sekanelinpelissä 128 parhaan joukossa. Video alkaa toisesta erästä. Video on stabilisoitu YouTuben stabilointityökalulla. Siksi pisteet liikkuvat sinne ja tänne.

Matias Ojala voitti kaksinpelin 1. kierroksella Slovenian Aljaž Frelihin 4-1. Videolla näytetään ottelun viimeinen erä, ja ainakin siinä Matiaksen peli oli upeaa katsottavaa.

Muiden maiden pelejä

(tulossa)