Riku Autio vei miesten GP:n Koskella

Tamperelaista PT 75:tä edustava mutta Koskella pingisoppinsa saanut Riku Autio vei nimiinsä pöytätenniksen kevätkauden avanneen Kosken Maljan. Autio kukisti miesten GP-luokan loppuottelussa Smashin Long Ngueynin 3-2 oltuaan häviöllä ratkaisuerää jo 1-5. Sen jälkeen Autio vei yhdeksän pistettä peräjälkeen ja erän 11-6. Kolmansiksi iskivät Wegan Toni Pitkänen ja isäntäseura Kaiun Esa Kanasuo. Varsinkin Pitkäsen suoritus oli mainio, sillä hän yllätti puolivälierässä kisan viimevuotisen voittajan Juho Kahloksen.

Autio johti loppuottelua jo 2-1 ja 9-7 omalla syöttövuorolla, mutta niin vain ratkaisu siirtyi viidenteen erään. Mies oli pelin jälkeen tyytyväinen, vaikka ihmetteli itsekin ottelun pitkiä pisteputkia.

– Aamulla tuntui, että tänään ei ole paras päivä, mutta lopulta peli kulkikin hyvin. Ja kyllähän voitto entisen kotikunnan kisassa on jo monta vuotta ollut tavoitteena, päivän voittaja jutteli.

GP-luokan parhaat Riku Autio (vas.) ja Long Nguyeng.

Naisten kaksinpelin paras oli Espoon Eleonoora Roosioks ja kakkoseksi sijoittui seurakaveri Tamila Vlasova. Kisat sujuivat sinänsä mainiosti, mutta päivää hallitsivat viisieräiset ottelut ja todella pitkät alkuohkot. Esimerkiksi päivän viimeistä alkulohkoa 1700-luokassa tahkottiin neljän pelaajan voimin lähes 3,5 tuntia, kun kaikki ottelut ensimmäistä lukuun ottamatta olivat viisieräisiä.

Samassa luokassa Jyrki Nummenmaa pelasi pitkän poolinsa jälkeen kolme perättäistä viisieräistä jatko-ottelua. Luokan loppuottelu päättyi vasta klo 22:n jälkeen illan viimeisen voittajan Olli Iljannon tuuletukseen 1700-luokassa. Loppuottelussa kukistui Eleonoora Roosioks 3-1.


Porin Olli Iljanto vei 1700-luokan ennen Eleonoora Roosioksia.

Aamupäivän luokissa Lemun Maarit Soukka vei ensin 1100-luokan voiton. Porin Nikolai Belov vei 1500-luokan ja monta aikaisempaakin kertaa Koskella ykkössijaa juhlinut TuKan Juha Äänismaa 2250-luokan. Jälkimmäisessä Kaiun vantaalaisvahvistus, vasta 12-vuotias Max Takkavuori, oli hienosti kakkonen. Uudenkaupungin Riku Andersson vei puolestaan 1900-luokan ykkössijan, mitä ei sitäkään voi pitää valtavana yllätyksenä.

Illan 900-luokassa Peräseinäjoen Arto Ala-Vannesluoma kukisti loppuottelussa Lemun Antti Artamon, ja finaalissa tarvittiin kaikki viisi erää. 1300-luokan iloinen ja lopulta varsin selvä voittaja oli Porin Jaakko Peltola. Espoon Sebastian Ristikankaalla ei ollut loppuottelussa mahdollisuuksia, mutta tätä ennen hän voitti kaksi tiukkaa viisieräistä jatko-ottelua.


Jaakko (vas.) Peltola oli slevästi paras 1300-luokassa, Sebastian Ristikangas ylsi kakkoseksi.

Lauantain tsempparipalkinnon sai Turun Pyrkivän Gabriel Anton. Syitä oli parikin. Ensinnäkin hän ”pelasti” miesten GP-luokan pisteet ilmoittautumalla mukaan 16. pelaajaksi, minkä määrän GP-säännöt edellyttävät. Sen lisäksi turkulainen nappasi poolissa mukavan voiton kukistaessaan MBF:n hankalasti pelaavan Andrei Räisäsen viidennen erän jatkopalloilla 12-10.

Esa Kanasuo sunnuntain voittaja

Sunnuntaina jatkettiin melko lyhyen yön jälkeen JunioriGP-luokalla, jossa ensimmäisen ryhmän voitti Smashin Long Nguyen ja toisen saman seuran Oshadini Amarasinghe. Kaiun Max Takkavuori oli ykkösryhmän kolmonen. Tämän luokan kanssa samaan aikaan pelatun 1800-luokan voitti Lahden Roman Volkov, jota ainakin Kosken kokemuksen perusteella voi pitää viisieräisten kamppailujen erikoismiehenä. Loppuottelussa kukistui hienosti pelannut Espoon Eleonoora Roosioks.

JunioriGP1 – Nguyenin veljekset ja Max Takkavuori.

Hiukan samasta asiasta Pingiskeskuksen tsempparipalkinnon sai sunnuntaina PT Espoon Tamila Vlasova: jos hän viikonloppuna pelin hävisi, ottelu oli aina viisieräinen. Tappioista huolimatta peli-ilme säilyi, minkä kisadirektoraatti arvioi tunnuspalkinnon arvoiseksi.

Sunnuntain tsempparipalkittu Tamila Vlasova.

Päiväryhmässä oli peräti neljä luokkaa. Lemun Petri Huhtinen voitti 750-luokan ja saman seuran Vesa Pöllänen 1200-luokan. Jälkimmäisessä loppuotteluun kiipesi isäsntäseuran Jari Suutari. Turun Pyrkivän kisapöydille palannut Olli Tiainen oli paras 1600-luokassa ennen seuratoveriaan Matti Haverista.

Miesten kaksinpelin voitti Kaiun Esa Kanasuo, joka koko kisassa menetti vain yhden erän Porin Arto Ojaselle. Loppuottelusta tuli jäsentenvälinen, mutta Max Takkavuoren oli tyytyminen kakkossijaan.

Illan lopuksi pelattiin vielä suorana cuppina 1000-luokka, jonka paras oli Lemun Antti Artamo ennen Kaiun Tomi Joutsilaa. Välierässä Kaiun vasta 7-vuotias Emi Ranta kiusasi voittajaa viidennen erän jatkopalloille asti.

Kaiku selvisi pitkästä viikonlopustaan oman arvionsa mukaan lopulta melko mukavasti. Kiitos osanottajille – hehän sen kilpailun tekevät!

4.1.2026 ratinglista julkaistu

Edit: 11.1.2026, Nyt testiottelut on poistettu, ratingit ajettu uudestaan ja lista julkaistu uudestaan.

—————-

Naisten sarjajärjestelmän testaukseen käytetyt testiottelut on unohdettu ottaa pois ja ne ovat nyt laskuissa.

Lista julkaistaan uudestaan, kun ottelut on poistettu.

Vakiolinkit:
Julkaistut ratinglistat löytyvät täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344

Vanhan ratingin kausiyhteenvedot löytyvät edelleen täältä:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33042

Kysymykset jori.haataja@outlook.com

Kosken Malja

Annetaan vielä ihan mattimyöhäisille tilaisuus tulla mukaan Kosken Maljaan, vaikka vähän jo pitää kirettä. Yhteydenotot esko@pingiskeskus.fi tai 050 62532. Pakkastakin lienee vain kymmenkunta astetta, joten ilma on mitä parhain pingiksen peluulle.

Kosken Maljaan voi ilmoittautua 6.1. asti!

Linkki tiedostoon: Kosken Malja GP 2026 kutsu.pdf

Kosken Malja GP 2026

Päätimme jatkaa ilmoittautumisaikaa vielä 6.1. asti. Ilmoita esko@pingiskeskus.fi, jos ilmoittutuminen ei ole vielä auki, aukeaa joka tapauksessa vielä.

Ilmoittautuminen: Tästä

Ilmoittautumiset: Tästä

Jos olet unohnut varata lounaan tai haluat sen lisätä vielä, myös se onnistuu 6.1. asti. Varmistat lounaan varaamalla sen etukäteen!

Ruokailut ja majoittautuminen koululla: Tästä

Tervetuloa avaamaan pöytätennisvuosi 2026 Koskelta!

Kadonnut maila Kuopion 3-divariturnauksessa

Hei kaikki taannoin Kuopion III-divisioonan turnaukseen osallistuneet immeiset.

Yksi maila on kateissa turnauksen jäljiltä. Mailan runko koveralla kahvalla Butterflyn Fan Zhedong ja kumeina punainen Tibharin MK Hybrid ja musta Dr. Neubauerin antikumi.

Eli jos vaikka tarkistaisit, onko mennyt vahingossa pelikassiisi, kiitos.

Yhteyttä voi ottaa kupts1966@gmail.com