Koronapäivitys ja onnittelut Mikalle

Äitienpäivän alla mailakättä polttaa jo kovasti, mutta edelleen meillä on valitettavan vähän uutta kerrottavaa koronatilanteesta. Tällä tietoa julkiset liikuntatilat avautuvat kesäkuun alussa, mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että tilat olisivat ”vanhaan malliin” kaikkien vapaassa käytössä.

Tähän tilanteeseen liittyen olemme valmistelleet omaa ”koronaohjettamme” harjoittelun järjestämiseen. Julkaisemme sen todennäköisesti ensi viikolla, sen jälkeen kun Olympiakomitea  on julkaissut oman yleisohjeensa.

Edustustason pelaajille pyrimme saamaan pelimahdollisuuden jo ennen kesäkuun alkua. Varmaa se ei kuitenkaan ole, kuten ei oikein mikään juuri tällä tietoa. Tavoittelemme myös sitä, että Ruskeasuo esimerkiksi ei menisi perinteiseen tapaan kiinni juhannuksen jälkeen. Valmistelemme myös jo kilpailuja ja sarjatoimintaa koskevaa ohjeistusta, vaikka kauden alkamisesta on paha sanoa mitään varmaa.

Edelleen seuraamme ja noudatamme viranomaisten ja muiden virallisten tahojen ohjeita (esimerkiksi Valtioneuvosto ja Olympiakomitea). Ehkä tärkein ohje on kuitenkin – jos joku pelaamaan pääsee  – että harrastuksiin ei missään tapauksessa mennä sairaana, vaikka oireet lieviä olisivatkin.

Liiton henkilöstöstä Taneli ja Mika ovat sekä tehneet etätöitä että pitäneet hiukan vapaapäiviäkin. Molemmat ovat mm. tuottaneet uutta valmennusmateriaalia. Mattias piti ensin lomaa ja on ollut toukokuun lomautettuna. Lomautus katkeaa, jos salit kesäkuussa aukeavat. Taneli ja ehkä myös Mika pitävät vielä jonkin verran lomaakin.

Päivän iloinen uutinen oli se, että toiminnanjohtajamme Mika Räsänen sai aamupäivällä valmiiksi Valmennuksen erikoisammattitutkintonsa. Viimeisen näytön vastaanottanut Kisakallion Pulmu Puonti kehui vuolaasti Mikan opintoja ja eritoten kirjallista raporttia. Sen yksi osa on valmentajakoulutuksessamme suoraan hyödynnettävä modernin lyöntitekniikan opas, joka minunkin mielestäni on erinomainen tuotos.

Lämpimät onnittelut Mikalle!

Lisenssikilpailu ratkennut

 

Lisenssikilpailun voittajat

-TIP-70, MBF ja PT 60

Tällä kaudella pidettiin seurojen välinen lisenssikilpailu kolmessa ryhmässä; jotka olivat:

  1. Suomen suurin seura /kaikki lisenssit.
  2. Kappalemääräisesti viime kaudesta eniten juniorilisenssejä lisännyt seura.
  3. Suhteellisesti (prosenteissa mitattuna) eniten juniorilisenssejä lisännyt seura. (Ehdot: viime kaudella vähintään 2 juniorilisenssiä ja lisäys kappalemääräisesti vähintään 8).

Jokaisen ryhmän voittajalle 200e.

Suurimman seuran palkinto meni vantaalle TIP-70:lle, jolla lisenssejä on 94. ”Olemme seura, joka tarjoaa hyvät harrastemahdollisuudet kaiken ikäisille ja tasoisille lajin harrastajille. Tämä on varmaan lisenssimäärän salaisuus.”, totesi palkinnosta ilahtunut seuran puheenjohtaja Jarmo Siekkinen. ”Lisenssimäärät eivät meille ole itsetarkoitus, vaan osa toimintaa. Jos lisenssimääriä halutaan lisätä, niin voisi lisenssien maksamista jotenkin yksinkertaistaa vaikkapa ryhmälisensseillä”, Siekkinen täydensi. Tulevalla kaudella seurassa uskotaan, että sadan lisenssipelaajan raja menee kyllä rikki.

Suhteellisesti eniten kategorian kilpailujen sääntöjen mukaan voitti toimintaansa piristänyt MBF. Huomioitavaa oli kasvu erityisesti B lisensseissä.

Kauden ehdottomasti suurin onnistuja löytyy kuitenkin Rovaniemeltä. PT 60 kasvatti juniorilisenssien määrää eniten. Uusia lisenssejä junioreissa peräti 14. ”Käynnistimme toiminnan syksyllä pingiskoululla. Taitojen karttuessa myös kiinnostus kilpailemiseen heräsi. Kemin kilpailut tulivat sopivasti ja isompi joukko innostui mukaan kilpailuun”; kertasi junioritoiminnan puuhamies Kristian Mustonen onnistunutta kautta. Seuralla on tarkoitus kehittää tulevalle kaudelle toimintaa jakamalla juniorit harjoitusryhmiin ja tarjoamalla kolmesti viikossa ohjattua treeniä heille.

 

Kuvassa PT 60:n junnut Kemissä kilpailuissa.

Tulevalla kaudella kilpailua jatketaan!

Taneli Keinonen

 

Tiedotusterveisiä

Liittohallitus istui historiansa toisen etäkokouksen tiistai-iltana. Aikaa vierähti yli kaksi tuntia. Alku otettiin valiokuntien tilannekatsauksista.

Työvaliokunnalla on ollut yksi kokous, jossa pääosin valmisteltiin liittokokousta ja pohdittiin palkatun henkilöstön tilannetta ”koronatauon” aikana. Sen jälkeen on puhuttu Gumbostrandin suunnittelukokouksen jatkotoimenpiteistä sekä uuden pöytätennisrahaston perustamisesta. Myös OKM tukiselvitykset on hoidettu, niissä tosin päätyön teki toiminnanjohtaja. Työvaliokunta jatkaa kokoustamista perjantaina. Maan hallituksen eiliset linjaukset muuttanevat jonkin verran myös meidän tilannettamme.

Sonja Grefberg raportoi, että myös huippu-urheiluvaliokunta on istunut yhden palaverin. Siinä pohdittiin lähinnä kansainvälistä kilpailukalenteria ja syksyn ohjelmaa. Ohjelmaa voi olla todella paljon, tai sitten ei. Jos kansainvälisiä kisoja on paljon, se asettaa omat haasteensa.

Teemu Oinas totesi kilpailuvaliokunnan puolesta, että ensi kauden kilpailukalenterin valmistelut ovat jo pitkällä. Kansainvälisten tapahtumien ehdoilla on mentävä ainakin jonkin verran ja esimerkiksi JEM:n päivämääriä ei tiedetä vielä. Sarjailmoittautuminen on julkaistu ja sarjaohjelmiakin hahmoteltu. Päällekkäistä on ainakin Viron kanssa, eikä homma ihan helppoa ole. Nousuanomuksia ja luopumisiakin on tulossa. Myös kilpailujärjestäjän ohjeet uusitaan.

Taneli Keinonen kertoi seuravaliokunnan puolesta, että kuluvan kauden lisenssikilpailut ovat ratkenneet. Taneli julkaisee suurimman seuran, suhteellisesti eniten toimintaansa kasvattaneen junioriseuran ja absoluuttisesti eniten junioritoimintaansa kasvattaneen seuran huomenna. Kussakin kategoriassa palkintona 200 €. Taneli on myös soitellut seuroja läpi syksyn toimintoja ja tulevaa kautta koskien, mikä on otettu positiivisesti kentällä vastaan. Pääsääntöisesti seurat ovat kiinnostuneita paikan päällä tapahtuvasta seuravalmentajakoulutuksesta ja myös kouluvierailuja halutaan.

Kimmo Pihkala kertoi, että IT-valiokunnassa mietitään parhaillaan liittokokouksessa päätetyn sarjajärjestelmän toteuttamista, eli kakkosdivisioonan 2CD-lohkojen pelijärjestelmän rakentamista sekä neljännen pelaajan käyttöönottoa ”paras seitsemästä” -peleissä. Saimme myös pieniä toiveita siitä, että Welho-kisanveto-ohjelman kehittämiseen saataisiin apuvoimia Nummenmaan perhekunnasta.

Hannu Sihvo kertoi, että paravaliokunnassa on sinällään ollut hiljaista, mutta valmentaja Martti Autio on antanut suojateilleen säännöllisesti erilaisia valmentautumistehtäviä. Kaikilla on kova hinku pelaamaan. Mara on myös rakentelemassa paravalmennusopasta.

Veteraanivaliokunnassa on pohdittu TOP-8:n siirtämistä syksylle. Viru-cupia ei todennäköisesti järjestetä ja perinteisen Viro-maaottelunkin pelaaminen on epävarmaa. Sonja tiesi kertoa, että isossa maailmassa ITTF:n veteraanisarja 2020 on peruttu kokonaan. Latvian Veteraani-NETUn uusia pelipäiviä pohditaan edelleen.

Muista kansainvälisistä asioista Sonja raportoi, että kilpailukalenterin epävarmuus koskee vähän kaikkea. Korean syyskuulle suunnitellun MM:n kohtalo ratkeaa kesäkuussa. JEM on siirretty, mutta sille ei vielä ole uutta päivämäärää. Varsovan EM on listoilla edelleen, mutta lokakuun EM-karsinnasta (jonka järjestelyä Suomikin on hakenut) ei ole mitään tietoa. Ongelmana on ainakin se, että C-ryhmän pelit jäivät keväällä pelaamatta ja sieltä pitäisi saada joukkueita näihin B-karsintoihin. Junioreiden ja senioreiden NETU on (alustavasti) siirretty elokuulle.

Kimmo Arenius totesi, että sääntövaliokunnalla ei sinänsä ole ollut aktiviteetteja, Puheenjohtaja itse on kyllä joutunut ahkeroimaan liittokokouksen päätösten kanssa, sillä liittokokouksen kulku ei ollut ihan yksiselitteisemmistä päästä. Muutokset on nyt kuitenkin julkaistu (tämän tarinan alapuolella) ja niistä tulee juttu myös kesällä ilmestyvään lehteen.

Hallitus keskusteli myös siitä, tuodaanko sääntömuutosehdotus liittokokouksen etäosanottomahdollisuudesta jo seuraavaan syysliittokokoukseen. Työvaliokunta sai valmistelut hommakseen.

Seuraava aihe oli hallien mahdollinen avautuminen. Ruskeasuon hallia yritetään saada auki ainakin maajoukkuepelaajille jo kuluvan kuun aikana ja ”suurelle yleisölle” ainakin 1. kesäkuuta alkaen. Kannattaa muistaa, että maan hallituksen linjauksista huolimatta päätökset ovat lopulta kuntakohtaisia. Eli ympäri maata kannattaa yrittää vaikuttaa paikallisesti.

Ruskeasuon suhteen tähtäämme tässä tilanteessa myös siihen, että perinteinen pitkä kesätauko jäisi nyt kokonaan pois. Kosken kesäleiriä suunnitellaan tässä vaiheessa ajankohtaan 3.-7. elokuuta. Voi olla, että leiristä tulee lopulta hiukan aikaisempia pienempi.

Akuutisti odottelemme nyt OK:n ohjeita harjoittelun järjestämisestä, mutta joudumme varmaan itsekin niitä muokkaamaan. Onneksi kansainvälisiä malleja on jo olemassa. Seurojen kannattaa hakea OKM:n tukia, jos koronapannan aikana on syntynyt taloudellisia menetyksiä.

Koronasta huolimatta liiton taloustilanne on melko hyvä ja menemme koko lailla viimevuotiseen tahtiin. Vielä emme kuitenkaan tiedä esimerkiksi sitä, kuinka meidän käy OKM:n tuen kanssa kuluvan vuoden Finlandia Openin suhteen. Lisäksi tiedämme, että syksystä ja ensi keväästä voi kansainvälisten kisojen osalta tulla tosi kalliit, kun tapahtumia voi olla todella paljon.

Taloustilanteemme voi heikentyä merkittävästi, jos uusi kausi ei pääse alkamaan normaalisti ja emme saa sisään lisenssituloja. Ajattelin kokouksessa ääneen, että sellaisen tilanteen tullen tulemme todennäköisesti esittämäään, että pelaajat ostaisivat lisenssinsä silti. Hallitus ei tästä varsinaisesti puhunut, joten esitän ajatuksen tässä vaiheessa paitsi vasta optiona, myös kokonaan omissa nimissäni.

Taneli raportoi Mailapelihankkeesta, jolle OKM on myöntänyt 50 000 euron tuen, vaikka mennyt kausi olikin vähän mollivoittoinen. Hankkeen uusi koordinaattori aloittaa syksyllä ja hän on meille tuttu mies eli Henri Pelkonen, joka vastaa toiminnasta jatkossa yrityksensä kautta. ”Kohtaamisia ja massaa halutaan enemmän”, on Tanelin mukaan pelin henki. Ja onneksi olkoon valinnasta Henri!

Tulevasta syksystä ei täydellä varmuudella voi paljon puhua, mutta suunniteltava sitä on silti. Tanelin soittokierros paljasti, että jos kausi käynnistyy normaalisti, kenttäpäällikön kalenteri alkaa täyttyä. Mahdollinen tiukka kansainvälinen kilpailukalenteri puolestaan voi aiheuttaa haasteita Ruskeasuon valmennukselle, kun valmentajat ovat paljon poissa.

Palkattu henkilöstö on ollut kohta kaksi kuukautta etätöissä. Niin Mika kuin Tanelikin ovat laatineet valmennusoppaita, jotka nyt ovat valmiit. Päävalmentaja Mattias on ollut toukokuun lomautettuna, koska töitä ei ole ollut. Taneli tehnyt vajaita viikkoja vapaita pidellen. Maan hallituksen päätöksien jälkeen on otettava uusi pohdinta. Nyt kesä voi olla erilainen kuin aikaisemmin ja esimerkiksi pieniä leirejä saatetaan järjestää useampia. Ruskeasuon hallin varaston siivouskin on työlistalla.

Olemme myös aloittaneet uuden ”fysiikkaoppaan” laadinnan työnimellä ”Moderni fyysinen harjoittelu pöytätenniksessä”. Työryhmässä ovat Esko Heikkinen, Mika Räsänen sekä Mikko Levola ja Tuomas Sallinen.

Seuraava pöytätennislehti ilmestynee juhannuksen jälkeen. Yhtenä teemana on kaikkina aikoina ulkomailla sarjoja pelanneet suomalaiset.

Liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran 4. kesäkuuta.
 

 

Kysely koronapandemian akuuteista vaikutuksista urheiluseurojen talouteen ja toimintaan – vastauspyyntö

Valtion liikuntaneuvosto (VLN) tekee selvityksen koronapandemian akuuteista vaikutuksista liikuntatoimialaan Suomessa. Osana selvitystä toteutetaan kysely eri lajien urheiluseuroille. Kyselyllä kartoitetaan koronapandemian vaikutuksia seurojen taloudelle ja toiminnalle.  Tavoitteena on luoda eri tahoille (OKM, VLN, lajiliitot, kunnat) yhteinen tilannekuva koronapandemian vaikutuksista sekä tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi.

Valtion liikuntaneuvosto on tilannut seurakyselyn toteutuksen Smart Sport kehittämisosuuskunnalta. Kysely toteutetaan yhteistyössä lajiliittojen ja Olympiakomitean kanssa.

Kyselystä saatavat tiedot raportoidaan siten, että niistä ei voi tunnistaa yksittäisen seuran vastauksia. Kyselyn vastaamiseen menee arviolta 10-20 minuuttia. Kyselyn vastaajaksi toivomme seuran kokonaisuutta hyvin tuntevan henkilön (pj, tj). Seuranne saattaa saada vastauspyynnön useampaa reittiä, mutta toivomme vain yhtä vastausta seuraa kohden. 

Seurakyselyn vastausaika päättyy su 17.5.2020.

Seurakyselyyn pääsette tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/9E6809A5F71B3706

Toivomme, että mahdollisimman moni lajiliittomme jäsenseuroista vastaa tähän kyselyyn.  Mikäli lajimme seuroista tulee vastauksia riittävästi, saamme myös lajikohtaisen raportoinnin tuloksista. Myöskään lajikohtaisessa raportoinnissa yksittäisen seuran vastauksia ei voi erottaa.

Yhteistyöstä kiittäen,
Minttu Korsberg
pääsihteeri                                                                                            
Valtion liikuntaneuvosto   

Mika Räsänen
Toiminanjohtaja 
Suomen Pöytätennisliitto                                                            

 Kyselyyn liittyvät tiedustelut:                                                                                                                                             

Pasi Mäenpää
SmartSport osk.                                                                                                                         
pasi.maenpaa@smartsport.fi     
040 7788 993    

     
  

ITTF:n pelipanna pitenee

Kansainvälinen Pöytätennisliitto on viimeisimmässä ”koronatapaamisessaan” pidentänyt kaikkien kisatapahtuminen seisokkia (toistaiseksi ainakin) heinäkuun loppuun saakka. Edelleen on siis toiveita, että kausi voisi alkaa elokuussa, mutta varmaan se ei tietenkään ole.

Syyskuuksi kaavailluiden Busanin MM-kisojen kohtalosta päätetään kesäkuun aikana. ITTF:n hallitus kokoontuu seuraavan kerran 2. kesäkuuta.

Kuvituskuvana Benedek Oláhin hieno rystyflipin alkuasento.

Pöytätennis mukana monilajien EM-kisoissa jo 2022?

ETTU:n viimeisten tietojen mukaan näyttää kovasti siltä, että pöytätenniksen kahden vuoden päässä olevat EM-kilpailut käydään monilajitapahtumassa Münchenissa elokuussa 2022. Ensimmäiset monilajikisat pidettiin Glasgowssa ja Berliinissä 2018.

Muita lajeja lienevät ainakin yleisurheilu, pyöräily, golf, soutu, voimistelu ja triathlon. Pöytätenniksessä 2022 ovat vuorossa yksilölajit.

OKM: Tukea liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi

Koronapandemia on vaikeuttanut paikallisten liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikunnan koulutuskeskusten toimintaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee koronatilanteessa näitä organisaatioita erityisavustuksilla. Avustushaku alkaa 30. huhtikuuta ja päättyy kaksi viikkoa myöhemmin 14. toukokuuta
https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tukea-liikunta-ja-urheiluseuroille-seka-liikunnan-koulutuskeskuksille-koronapandemian-haittojen-lieventamiseksi

Alan Cooken jumppaohjelma

Englannin pöytätennisliitto on tehnyt Alan Cooken vetämän pöytätenniksessä tarvittaviin ominaisuuksiin keskittyvän vajaan puolen tunnin kotijumppaohjeen  YouTubeen:

Veteraanien EM 2021 siirretty, MM-kisoihin voi vielä ilmoittautua 1.9 alkaen

Veteraanien EM- kilpailut 2021 Cardiffissa on siirretty myöhäisempään ajankohtaan. Alunperin kesäkuulle suunniteltu kilpailu olisi ollut liian lähellä Bordeaux´ssa järjestettäviä MM-kisoja, joten kisalle etsitään uutta ajankohtaa. 

Veteraanien MM-kisoihin on tullut peruutuspaikkoja, kisoihin voi taas ilmoittautua 1.9 alkaen. Kisoihin ilmoittautuminen tapahtuu kisasivujen kautta osoitteessa: www.wvc2020.com

Veteraanien kansainvälinen kalenteri: veterans calendar