Aihearkisto: Seuratiedotteet
Jyväskylään uusi pöytätennishalli
Pöytätennis Jyväskylä teki kesällä lyhyen historiansa isoimman päätöksen ja päätti vuokrata seuralle oman, vakituisen tilan.
430 neliön kokoiseen halliin tulee muun muassa uusi virallinen pöytätennismatto, kahdeksan pöytää, pingisrobotti, sosiaalitilat sekä seuran toimisto.
Uusi pöytätennishalli sijaitsee ma 5.9. alkaen osoitteessa Sorastajantie 1. Hallilta Jyväskylän keskustaan matkaa on noin 4 kilometriä. Alle kilometrin päässä sijaitsee Seppälän liikealue.
Samassa kiinteistössä ovat muun muassa Jyväskylän Naisvoimistelijat, HopLop, Tokmanni ja CrossFit Jyväskylä.
Päätös hallin vuokraamisesta ei ollut helppo, sillä kyseessä on suuri taloudellinen satsaus. Lopulta seura päätyi ratkaisuun, jossa hallin pyörittämiseen perustettiin uusi, vielä rekisteröimätön Pingistila Oy. Näin seuralle tuleva taloudellinen riski on pienempi.
Syynä omaan tilaan siirtymisessä oli kaupungin heikentyvä salivuorotilanne sekä seuran oma halu kehittyä kohti tavoitettaan olla Suomen suurin pöytätennisseura.
Tervetuloa tutustumaan halliin tulevana syksynä!
Pingisleiri 26.-28.8.2022 Rovaniemellä
Rovaniemen Pöytätennis -60 ry järjestää 26.-28.8.2022 yhteistyössä SPTL:n kanssa junioreiden pingisleirin.
Lajiharjoitusten lisäksi leirillä on muuta liikunnallista ohjelmaa sekä mukavaa yhdessäoloa. Tukikohtana toimii Ounasvaaran peruskoulu, jossa harjoitellaan, pelataan ja yövytään. Leirimaksu on 90 €, joka sisältää valmennuksen, täyshoidon (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala) , kylpyläkäynnin sekä ryhmämajoituksen (omat patjat ja makuupussit mukaan).
Valmentajina leirillä toimivat Taneli Keinonen (SPTL) sekä PT-60:n juniorivalmentajat. Tarkempi ohjelma lähetetään leiriläisille ilmoittautumisten jälkeen. Tiedustelut sähköpostilla rovaniemenpt60@gmail.com.
Ilmoittautumiset tämän linkin kautta 21.8. mennessä.
Tervetuloa hakemaan Rovaniemeltä mukava startti uuteen kauteen!
Leirikutsu
Kilpailukalenteri 2022/2023 – päivitetty 23.7.2022
Kilpailukalenteri kaudelle 2022-2023 on valmis ja se löytyy oheisen linkin takaa. Muutokset ovat mahdollisia. Mukana on nyt kaikki 30.6.2022 mennessä haetut kilpailut.
Kilpailukalenteri 2022/2023: https://bit.ly/3sF9qFy
Siirrot ja muutokset 23.7.2022
- OPT-86 syyskuun kilpailut 24.9.2022 muutettu normaaliksi yhden päivän kilpailuksi, helmikuun kilpailu 4.-5.2.2023 vaihdettu kaksipäiväiseksi Terva-malja GP:ksi
Siirrot ja muutokset 8.7.2022
- PeTo:n kansalliset siirretty 19.11.2022 -> 5.11.2022
Siirrot ja muutokset 5.7.2022
- PT 75 kansalliset siirretty 2.10.2022 -> 12.11.2022
- LPTS kansalliset pelataan 2.10.2022
Siirrot ja muutokset 2.7.2022
- Seinäjoen kansalliset lisätty pelattavaksi 22.10.2022
- PT 75 / LPTS siirtokuvio 2.10.2022 on edelleen auki, PT 75 selvittää uutta ajankohtaa kisalleen ja jos se onnistuu niin LPTS:n kilpailu jää päivälle 2.10.2022
- PeTo kansalliset 19.11.2022 vielä varmaankin tuolta viikonlopulta vielä siirtyy, asia on auki
Heinäkuussa ei avata enää kilpailujen hakua. Mikäli joku seura haluaa lisätä vielä kilpailuja kauden 2022/2023 kalenteriin niin se onnistuu ottamalla yhteyttä: teemu.oinas@gmail.com
Kilpailuvaliokunta käsittelee lisäkilpailuhakemukset tapauskohtaisesti.
Siirrot ja muutokset 1.6.2022
- Henkilökohtainen SM (Valio), MBF siirretään pelattavaksi 25.-26.3.2022 ETTU:n uuden linjauksen mukaisesti
- Sarjaturnaukset 25.-26.3.2022 siirretään pelattavaksi 4.-5.3.2022, kyseessä on Keski- ja Pohjois-Suomen hiihtolomaviikonloppu joten siirtoa tästäkin vielä harkitaan
- PeTo:n, PT 75:n ja LPTS:n kilpailut lisätty kalenteriin ehdolle toivottuihin päivämääriin, siirtoja todennäköisesti on tulossa ja niitä on ehdotettu seuroille
Avaamme samalla vielä kolmannen haun kilpailuille. Uusi haku päättyy 30.6.2022. Käykää tutustumassa kilpailuiden kategorioihin ja kilpailujen järjestäjän ohjeeseen ennenkuin haette kilpailuja ja sarjaturnauksia. Linkki alla.
Ohjeet: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=22822
SM-kilpailujen hakijat ja kilpailuvaliokunnan myönnöt alla:
Huom! Veteraanien SM korjattu ,järjestäjä on PT 75. Tampere luopui tämän kauden järjestelyoikeudesta ja kisa järjestetään Tampereella kaudella 2022/2023. MBF järjestää Henkilökohtaiset SM-kilpailut. PT Espoo vastaa 13/15 SM-kilpailujen järjestelyistä.
DE-SM, Pe-To
BC-SM, Por-83 (Hakijat OPT-86, Wega ja Por-83)
Para-SM, Paravaliokunta
Joukkue- ja A-SM, Wega
Veteraanien Joukkue-SM, BK (Hakijat BK ja PTS-60)
Veteraanien SM, PT 75
Henkilökohtainen SM, MBF
Juniori-SM 13-15, PT Espoo
18-SM & Nappulaliiga, OPT-86
Epäviralliset SM-kilpailut:
Koulu SM, PT Jyväskylä
Opiskelijoiden SM, PT Jyväskylä
Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää: teemu.oinas@gmail.com
Kilpailuvaliokunta
Porissa tehokas huhtikuu
Alkaisikohan koronahiljaiselo jo olla ohi? Seurassa on aloittanut vuodenvaihteessa monia uusia pingiskoululaisia ja aikuisetkin ovat aktivoituneet.
POR-83 palasi huhtikuussa urheilutalolle ja hienosti on ollut väkeä jokaisissa harjoituksissa. Tiistaiharjoitukset ovat kaikille yhteiset, jolloin aikuisten harrasteryhmä ja juniorit treenaavat yhdessä. Huhtikuussa kaikkien junnujen vanhemmat olivat tervetulleita harjoituksiin avoimet ovet -periaatteella.
22. – 24.4. pidettiin kellarisalilla hienosti onnistunut seuraleiri Jorce Lahtisen valmennuksessa. Kolmena päivänä oppiin pääsivät pingiskoululaiset, aikuisten harrasteryhmä, kilpajunnut ja edustusjoukkue. Viimeisimmät urheilutalon harjoitukset kävi vetämässä Taneli Keinonen.
Kuukauden kruunasi vapunaaton turnaus, jossa pelattiin luokat pingiskoulu, junior ja harraste sekä kutsuturnauksena MK.
Treenaaminen jatkuu koko kesäkauden kellarisalilla omatoimisesti, mutta lisäksi valmennuskertoja ja leirejä on suunnitelmissa toteuttaa, kuten vapaamuotoisempaakin seuratoimintaa.
Konsta Ojanen, POR-83
SM-sarjan lopputurnauksen ja sarjakarsintaturnauksien siirto 23.4.2022 -> 7.5.2022
23.4.2022 merkitty SM-sarjan lopputurnaus ja sarjakarsinta siirretään pelattavaksi lauantaina 7.5.2022. Paikkana on Ruskeasuo. Siirto johtuu siitä että PT 75 ja PT Espoo osallistuvat 23.-24.4.2022 Euro Trophy turnaukseen Tallinnassa.
Juniori-SM Oulussa ja 18-SM & Nappulaliiga Koski TL:ssä
Kilpailuvaliokunta on päättänyt että Juniori-SM 19.-20.3.2022 järjestetään Oulussa ja 18-SM & Nappulaliiga 14.-15.5.2022 Koski TL:ssä. Kyseiset seurat olivat kilpailujen ainoat hakijat. Juniori-SM:n kutsu on tulossa piakkoin SPTL:n sivuille ja 18-SM & Nappulaliigan suunnittelu on KoKa:lla ja pitkällä.
1-divisioona 2021/2022 ohjelma
Päivitys 10.1.2022
Koronaviruksen vuoksi siirretään turnaus 4/6 turnaus helmikuulle, 5/6 turnaus maaliskuulle ja 6/6 turnaus pelataan 26.3.2022. PTS-60 nelurikilpailut siirretään sunnuntaille 27.3.2022. Kuopiossa 1/6 ja 4/6 pelaavat KuPTS, KuPTS 2, OPT-86 2 ja PT 75 2.
18.9.2021
Kierrokset 1-3 (Kuopio 4 joukkuetta, Koski TL loput.)
9.10.2021
Kierrokset 4-6 (Tampere)
6.11.2021
Kierrokset 7-9 (Oulu)
19.2.2022
Kierrokset 10-12 (Kuopio 4 joukkuetta, Koski TL loput.)
12.3.2022
Kierrokset 13-15 (Helsinki)
26.3.2022
Kierrokset 16-18 (Helsinki)
23.4.2022
Sarjakarsinnat (Helsinki)
Sarjaohjelma: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=1&kausi=2122
SM-sarja 2021/2022 ohjelma
Päivitys 10.1.2022
Alla on SM-sarjan alustava ohjelma kaudelle 2021/2022. Ohjelmaan on tehty muutokset jotka aiheutti koronaviruksen vuoksi peruttu Oulun turnaus.
10.10.2021
Kierrokset 1-3 (Koski TL)
6.11.2021
Kierrokset 4-5 (Helsinki)
7.11.2021
Kierrokset 6-7 (Helsinki)
19.2.2022
Kierrokset 8-10 (Tampere)
2.4.2022
Kierrokset 11-12 (Helsinki)
3.4.2022
Kierrokset 13-14 (Helsinki)
23.4.2022
Lopputurnaus ja sarjakarsinnat (Helsinki)
Tarkka otteluohjelma: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&kausi=2122&lohko=SM
Säännöllinen valmennus on elinehto kehittymiselle
Vuonna 2021 Pöytätennis Porilaiset, POR-83, on rajoituksista huolimatta pystynyt järjestämään viikkoharjoitusten lisänä mukavan määrän valmennusviikonloppuja, yhteensä 7 kpl. Näissä intensiivisissä viikonlopuissa on ollut seuran omaa väkeä apuna sparraajina, mutta aina päävastuussa seuran ulkopuolinen valmentaja. Tällä tavalla on saatu paljon uutta näkökulmaa treeneihin. Viikonlopun yhteydessä on pystytty myös suunnittelemaan pelaajien kehittymistä yksilöllisillä valmennussuunnitelmilla. Lisäksi on kehitetty seuratoimintaa ja yhteistyökuvioita.
Vierailevina valmentajina ovat toimineet Johanna Kaimio (kuvassa oik.), Taneli Keinonen ja Vladimir Bril. Vaikka tämänhetkiset pelaajamäärät aktiivisissa junioreissa ja kilpailevissa aikuisissa eivät seurassa ole päätä huimaavat, on halukkaille kuitenkin pystytty tarjoamaan eväitä eteenpäin kehittymiseen. Syyspuolella valmennuksia on tarjottu junnujen ja kilpapelaajien lisäksi aikuisten harrasteryhmäläisille. Se oli menestyksekäs kokeilu, sillä kiinnostuneita riitti!
Videokameraa on alettu käyttää enemmän apuna valmennuksessa. Omia lyöntejä on katsottu ja analysoitu jälkeenpäin netistä. Ehkäpä omien suoritusten kelaamisesta jotain junnut oppivat, toki analyysi pitää tehdä kunnolla seuran juniorivalmentajan kanssa. Muuten harjoitusvideoita on ollut tietenkin kiva näyttää vaikka kotijoukoille ihan ilman analyysiäkin.
On selvää, että valmennusosaamisen tuottaminen omaan kaupunkiin ei ole pienelle seuralle halpaa. Siksi suuret kiitokset ovat paikallaan asian mahdollistaneille yhteistyökumppaneillemme, erityisesti Coreplast Laitila Oy:lle, SVUL Satakunnalle ja tietenkin Suomen pöytätennisliitolle.