Kesäkuun alun perinteinen kesäleiri on peruttu vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Leirin järjestämistä elokuun ensimmäisellä viikolle selvitetään. Seuraamme tiiviisti viranomaisten suosituksia ja tiedotamme mahdollisista uusista leiripäivistä myöhemmin.
Tiedotusterveisiä
Liittohallitus piti historiansa ensimmäisen etäkokouksen tiistai-iltana (tai no, Teemu Oinas on osallistunut kokouksiin vastaavalla tavalla jo vuosien ajan…). Microsoft Teams pelitti mukavasti ja kokous kesti vain puolisentoista tuntia. ”Etähässäkän” harvoja hyviä puolia lienee, että nyt on pakko tiivistää ilmaisua ja priorisoida asioita.
Kokouksen alkuun totesimme valitettavan kuolemantapauksen. SPTL:n yhteistyökumppanin Gumbostrand Konst&Formin vetäjä John Hartwall poistui joukostamme maan toisena koronapotilaana.
Hallituksen kokouksen pääaiheet olivat liittokokouksen peruminen ja uuden koolle kutsuminen sekä kauden virallinen päättäminen. Molemmista asioista tulee vielä lisäinfoakin, mutta jo tässä voi kertoa, että päätimme peruuttaa 17.4. suunnitellun kokouksen ja kutsua koolle uuden kokouksen maanantaina 27.4.2020 klo 18.
Näin siksi, että nyt saamme kokouskutsuun maininnan etämahdollisuudesta, jolloin kaikki menee sääntöjen ja määräysten mukaan. Poikkeusoloista johtuen kokoukseen osallistuvalta vaaditaan etukäteen toimitettu valtakirja. Paikan päälle Sporttitaloonkin saa tulla, mutta sitä emme nyt suosi.
Liittokokoukseen liittyviä ohjeita sekä kaikki materiaali, kuten tilinpäätös, tase, toimintakertomus ja tilintarkastajan lausunto tulevat verkkosivuille, kuten myös hallituksen ja seurojen esittämät sääntömuutosehdotukset. Tässä tilanteessa on hyvin toivottavaa, että kokousedustajat tutustuvat materiaaleihin huolellisesti etukäteen
Liittohallitus totesi yksimielisesti, että julistamme pöytätenniskauden 2019-2020 peliteknisesti päättyneeksi. Kilpailuvaliokunnan tiedote kesken jääneitä sarjoja koskien löytyy jo ylempää. SM-sarjassa ei jaeta mitaleja ja sarjapelit alkavat ensi kaudella muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta samoin joukkuein kuin nyt kesken jääneellä kaudellakin.
Kilpailuja ei keväällä enää järjestetä. Kilpailuvaliokunta ja hallitus selvittävät mahdollisuutta Juniori-SM:n (alle 17 ja Nappulaliiga) pelaamiseen syyskauden aikana (keväällä voimassa olevilla ikäsäännöksillä). Jyväskylässä tutkitaan, josko koulu-SM onnistuisi myös. Kosken perinteistä kesäleiriä ei järjestetä ainakaan kesäkuussa, mutta jos tilanne muuttuu kesän aikana ratkaisevasti, voimme harkita sen järjestämistä elokuussa ennen koulujen alkua.
Hallitus keskusteli myös liiton työntekijöiden tilanteesta pandemian pitkittyessä. Tähän asti olemme menneet mm. vapaiden pitämisillä ja erilaisten rästitöiden tekemisillä. Varsinaisia päätöksiä ei nytkään tehty, vaan asia delegoitiin työvaliokunnalle. Hallitus tekee luonnollisesti varsinaiset päätökset sen esityksen pohjalta. Lähtökohtaisesti liiton taloustilanne on ainakin vielä kohtalaisen hyvä. Ensimmäinen mahdollinen notkahdus tulee, jos ensi kausikaan ei ala normaalisti ja emme saa lisenssituloja. Toinen mahdollinen taloudellinen riski liittyy OKM:n avustuksien leikkauksiin.
Perustettavan Pöytätennisrahaston johtokuntaan nimettiin jo aiemmin valittujen lisäksi Matti Kurvinen. Poikkeusolot hankaloittavat tämänkin hankkeen etenemistä, mutta yritystä on!
Toiminnanjohtaja Räsänen kertoi mukavan uutisen, että Mailapelihanke on saanut uutta rahoitusta OKM:ltä 50 000 € toukokuusta 2020 lähtien vuodeksi eteenpäin. Parhaillaan rekrytoidaan uutta vetäjää, jonka on tarkoitus aloittaa työnsä elokuussa. Pöytätennisliiton puolelta kenttäpäällikkö Taneli Keinonen on hankkeessa vahvasti mukana ja tärkeässä roolissa sen kokeneimpana työntekijänä.
Gumbostrandin kokouspäivässä sovituista asioista raportoidaan jatkossa hallituksen valiokuntakatsauksien yhteydessä. Päivän vetäjä Matti Kurvinen listasi 15 toimenpidettä, joiden etenemistä hallitus seuraa. Masa on kirjoittanut ko. asioista jutun Pingislehteen 1/2020, jonka pitäisi kolahtaa postilaatikoihin aivan näinä päivinä.
Vielä totesimme, että Benedek ”Pena” Oláh saa mukavaa näkyvyyttä ETTU:n sosiaalisessa mediassa ”Train like a pro” -teeman alla. Ja että kansainvälinen pöytätennispäivä eli World Table Tennis Day on 6.4.2020. Kotipeleiksi taitaa mennä ainakin suomalaisten osalta. Siitäkin saa toki raportoida.
Liittohallitus pitää seuraavan (etä)kokouksensa 5. toukokuuta. Sitä ennen käydään kevätliittokokous. Pidetään yllä positiivista mieltä, vaikka olot ovatkin erikoiset. Lenkillä voi käydä ja kotikuntopiirejä tehdä, vaikka ei pelaamaan pääsekään. Ja muistakaa pestä käsiä!
Kilpailu- ja sarjakausi 2019/2020 päätökseen
SPTL:n hallituksen kokouksessa päätettiin tänään kilpailuvaliokunnan esityksestä kilpailu- ja sarjakauden 2019/2020 kohtalosta koronaviruspandemian aiheuttaman erityistilanteen vuoksi.
- Kausi 2019/2020 on päättynyt, eikä sitä enää jatketa
- Kausi keskeytetään ja aloitetaan sarjaotteluiden osalta alusta syksyllä 2020, jos tilanne on siihen mennessä rauhoittunut
- SM-sarjan mitaleita ei jaeta kaudella 2019/2020
- 17-SM ja Nappulaliiga pyritään pelaamaan syyskaudella 2020 ennen vuoden vaihdetta kauden 2019/2020 ikäsäännöillä
Koska karsintaotteluita tai -sarjoja ei ole saatu pelattua loppuun, joukkueet eivät voi pudota alempaan sarjaan, elleivät ne itse ole luopuneet sarjasta. Joukkue voi kuitenkin vapaaehtoisesti siirtyä sarjaporrasta alemmaksi kaudelle 2020/2021.
Joukkueita suositellaan harkitsemaan tarkoin ensi kauden sarjoihin ilmoittautumisen yhteydessä, onko nykyinen sarjataso joukkueelle sopiva. Mikäli sarjoista vapautuu paikkoja, seurat voivat anoa joukkueelle paikkaa ylemmässä sarjassa. Anomuksia ruvetaan ottamaan vastaan kun sarjailmoittautuminen kaudelle 2020/2021 käynnistetään. Tämä ajankohta ei ole vielä tiedossa.
Kilpailuvaliokunta
Seuraa voi kehittää karanteenissakin
SPTL:n sivuille on päivitetty Seuratoiminnan alle uusi osio nimeltä Seurakehitys. Sieltä löytyy mm. pöytätennisseurojen tarpeisiin optimoitu Seuratyökalu.
Työkalu lanseerattiin viime syksynä, ja sen on ottanut käyttöön viisi seuraa. OPT-86 on ensimmäisenä seurana siirtynyt jo tasolle 1. Myös TIP-70, Kosken Kaiku ja PT-Espoo ovat valmiina siirtymään samalle tasolle. Lisäksi mukana on Liikunnan Riemu.
Kevään ajalta seuratoiminta on jäissä, ja monia haasteita on myös pöytätennisseurojen arjessa. Yksi tapa käyttää kevät hyödyksi oman seuran näkökulmasta on tulevaisuuden suunnittelu. Tähän Seuratyökalu luo erinomaiset välineet. Vaikka oman seuran kanssa ei lähtisikään suorittamaan tasoja, löytyy työkalusta vinkkejä seuran eteenpäin viemiseen.
Työkaluun on nyt päivitetty myös Lähtötaso, jonka iso osa seuroistamme pystyy läpäisemään. Toiveissa on, että saamme Lähtötasolle mahdollisimman monta seuraa tämän vuoden aikana. Näin pääsemme myös kartoittamaan paremmin seurojen tavoitteita, haasteita ja toiveita.
Tämä ei vie seuralta kovin paljon aikaa, joten toivottavasti tekin löydätte omassa seurassanne aikaa tähän. Kiitos jo etukäteen!
Täytettyjä Lähtötasoja odotellen,
Henri Pelkonen
Seuravaliokunnan pj

Benedek Oláh ei tingi olympiatavoitteestaan
Kansainvälinen Pöytätennisliitto ITTF päätti tyhjentää koronaviruspandemian vuoksi koko kilpailukalenterinsa ainakin kesäkuun loppuun saakka. Kun Tokion olympiakisat siirrettiin vuodella eteenpäin, siirtyvät myös kevääksi suunnitellut olympiakarsinnat ja MM-joukkuekilpailut myöhempään ajankohtaan.
Ykköspelaajamme Benedek Oláh on viettänyt Omanin kisojen jälkeen kaksi viikkoa kotikaranteenissa Budapestissa. Olosuhteet normaaliin harjoitteluun ovat tosin vähintäänkin haastavat.
– Karanteenitoimet Unkarissa ovat tiukat. Halli on kiinni ja sähköt sieltä poikki, joten nyt otetaan kyllä luulot pois niiltä, jotka haluaisivat treenata, Oláh kertoo.
– Lajiharjoittelu on tällä hetkellä siis ihan nolla. Mietin, että ostaisinko pöydän kerrostaloon, että pääsisin edes vähän pelaamaan. Nyt vedän kotona tai sisäpihalla viisi punttitreeniä viikossa ja käyn kolmesti viikossa lenkillä. Muuten sitten lepäilen ja chillailen tyttöystävän kanssa leffojen ja tietokonepelien merkeissä.
Joulukuun alun Finlandia Openin voitto antoi Oláhille mukavan itseluottamusbuustin. Onnistumiset kevään kansainvälisissä kisoissa nostivat suomalaisen maailman rankingia 24 pykälää sijalle 95. Kova nousukunto jätti hieman jossiteltavaa myös suoran olympiapaikan suhteen.
– Qatarin ja Omanin pisteet eivät näy vielä, koska maailmanlista jäädytettiin. Omien laskujeni mukaan olisin nyt sijalla 85, millä olisi tullut todennäköisesti paikka Tokioon. Toisaalta tässä saa nyt lisäaikaa valmistautua, Oláh pohtii.
Myös kausi Ranskan Pro A -liigassa jäi Oláhilta kesken. Suomalaisen edustama Jura Morez TT oli sarjataulukossa toisena, kun pelit lopetettiin 10. maaliskuuta. Poikkeusolosuhteet pitävät Oláhin nyt toistaiseksi Unkarissa, mutta katseet on suunnattu tiukasti jo ensi vuoteen.
– Vältän matkustamista, enkä poistu edes kotipihalta. Varastossa on ruokaa ja lisää pystyy tilaamaan. Tavoitteista ei tietenkään tingitä – Tokiossa nähdään.
Kansainvälinen kilpailukalenteri löytyy ITTF:n nettisivuilta
https://www.ittf.com/2020-event-calendar/
ITTF:n ranking
https://ranking.ittf.com/#/rankings/list/SEN/M;SINGLES/2020/10w
Pöytätenniksen elimäkisanasto 3/2020
Elimäki tulee taas!
Elämme kummallisia aikoja, jotka poikivat myös kummallisia tekoja. Siksi myös Pöytätenniksen elimäkisanasto on päättänyt tuoda rikkansa virussopan yhteisölliseen rokkaan ja on nyt päivitetty yli 60 uudella sanalla. Näistä yli puolet liittyy koski- eli kanttisorisanastoon, joka nostanee reunaosumien analysoinnin Suomessa kokonaan uudelle tasolle. Kaiken kaikkiaan sanoja on nyt koossa mukavat 270.
Toivottavasti tämä auttaa edes hieman jaloa harrastajaporukkaamme jaksamaan karussa nykyarjessa, sillä ei ole varmaan helppoa itse kullekaan, kun ei pääse pelaamaan. Ja etenkin poikkeusoloissa huumorin kukka se on kaunein kukka, onhan?
Hauskoja lukuhetkiä! Ja pitäkäähän itsenne terveinä.
are
PS. Mikä sinun mielestäsi on paras elimäkisana? Oma kestosuosikkini on sotkamo, mutta tämän päivityksen yhteydessä olen salaa hihitellyt myös tälle: kennää – pelaaja, jota et ole koskaan ennen nähnyt, mutta joka voittaa sinut helposti. Kerro oma suosikkisi kommentilla tähän viestiin.
GP-pisteet 2019-2020
Päivitetty Henkilökohtaisen SM-kilpailun jälkeen.
Starin Tukholman matka Solna BTK:n kilpailuihin 23-27.9.1976
Tarina on valmis!
Koska koronatauon aikana Suomen pingiksessä ei paljoa tapahdu, julkaisenpa Starin kattavasta harjoituspäiväkirjasta löytyvän kertomuksen Starin Tukholman matkasta lähes 44 vuotta sitten. Kertomuksessa on hyvää ajankuvaa esimerkiksi seisovan pöydän ihmeellisyyksistä sekä siitä, että Tukholmaan matkustettiin yölaivalla ilman hyttejä (ne olivat kalliita!). Bengt Ahdin pyyntö laivalla oli todellakin sitä aikaa. Kertomuksesta ei myöskään ole sensuroitu pois Starn johtokunnan humputtelua laivan yökerhossa eikä mitään muutakaan. Moraaliset rikokset ovat jo vanhentuneet!
Henkilöt
Star
Kertoja = Arto Luukkainen
Topi = Toivo Pöyry (oikeastaan SPTL:n ryhmässä)
Taajis = Reijo Taajaranta
Jussi = Jussi Pirjola
Oja = Seppo Oja
Alanne = Matti Alanne (15)
Kuhanen = Hannu Kuhanen (14)
Sami = Sami Valkonen (14)
Kenttä = Tapani Kenttä (13)
Juha = Juha Nojonen (11)
Hannu = Hannu Lounela (11)
Ryyni = Sakari von Gruenewaldt (10)
SPTL
Ahti, Benkku = Bengt Ahti
Greffe = Torkel Grefberg
Simonen = Tapio Simonen
Nieminen = Pekka Nieminen
Mara = Martti Autio
Iko = Jukka Ikonen
Jame = Jarmo Jokinen
Nyyssis = Matti Nyyssönen
Kuusiniemi = Kari Kuusiniemi
Siren = Ari Siren
Pyykkö= Mika Pyykkö
Seuri = Jan Seuri
Kurva = Matti Kurvinen
Greffen tytöt = Monica ja Sonja
Ulla Bäckman
Aila Jurvanen
Torstai, kokoontuminen ennen lähtöä
Vartin yli neljä lähdin viimein liikkeelle. Hain Taajiksen Tallbergilta (huom: oli Kisahallin Hesburgerin paikalla – paljon pöytätennistarvikkeita!), ja yhdessä sitten noustiin kolmoseen, millä ajeltiin Kauppatorille. Havis Amandan juurella olikin jo iso lössi kasassa, meidän tultuamme vain Hannu puuttui. Lisäksi Ryynin vanhemmat ja Juhan isä oli saattamassa lapsosiaan. Tasan viideltä saapui vihdoin Hannukin isänsä kanssa. Ruotsiinhan oli lähdössä seuraava porukka: minä, Taajis, Jussi, Oja, Alanne, Kuhanen, Sami, Kenttä, Juha, Hannu ja Ryyni. Lisänä vielä Pöyry, joka oikeastaan matkusti liiton joukkueen mukana. Koko porukka käveltiin sitten Katajanokalle, missä liityttiin liiton jengiin. Tähän joukkioon kuuluivat ainakin: (Pöyry), Ahti, Greffe, Simonen, Nieminen, Mara, Iko, Jame, Nyyssis, Kuusiniemi, Siren, Pyykkö, Seuri, Kurva, Greffen tytöt, Ulla Bäckman, Aila Jurvanen. Ahti oli siis tilannut meidän liput yhdessä näiden muiden kanssa, siten mekin saatiin 25 %:n ryhmäalennus.
Laivamatka Helsinki – Tukholma, torstai-perjantai yö
Laivaan noustiin n. klo 17.20. Mentiin heti katsomaan hyttiämme, jonka Starin varoilla olimme vuokranneet. Se löytyikin ihan laivan pohjalta, portaita sai kavuta alas monta kerrosta. Hytti maksoi 28 mk hengeltä yhteen suuntaan (20,70 euroa) ja siinä oli kaksi vuodetta. Hyttiin saimme kaikki pistää tavaramme. Nyt tuli mieleen mainita, että Oja ei matkustanut Tukholmaan muiden kanssa. Hänellä kun on tentti huomenna, siten hän tulee Tukholmaan Turusta käsin ja lähtee huomen illalla.
Klo 18.00 laiva, Viking 6, lähti satamasta. Pitkään seisoskelin Jussin ja Taajiksen kanssa (vilisi siinä muitakin) takakannella ja katseltiin loittonevaa Hesaa. Puoli seitsemältä mentiin Topin kanssa tilaamaan liput seisovaan pöytään kello kahdeksan kattaukseen. Syömään tulivat lisäksi Sami ja Kenttä. Sitä ennen kului aika mm. peliautomaattien luona. Lähinnä katseltiin kun pikkunaperot, Juha & Ryyni, pistävät kolikkoa, mutta pelasin toki itsekin mm. pingispeliä. Kahdeksalta siis mentiin syömään. Ja kyllä me söimmekin, seisovasta pöydästä löytyi toki paljon maukasta. Tapana oli, että likainen lautanen jätettiin pöytään tarjoilijoiden vietäväksi ja lisää syötävää haettiin puhtaalla. Ennen jälkiruokaa taisin täyttää lautaseni nelisen kertaa. Ruokailu loppui osaltamme, kun ruuat vietiin pöydästä tuossa klo 21.15:n korvissa. Vähän aikaa vielä lepuuttelimme, ennen kuin nousimme pöydästä.
Seuraavat pari tuntia kuluivat sitten kierrellen laivaa, ehkä automaattienkin parissa. Yhdentoista aikoihin saimme houkuteltua Ryynin ja Hannun hyttiin nukkumaan. Ihmeen kiltisti he suostuivatkin. Tarkoitus oli viedä sinne Juhakin, sillä joku naperoista olisi kyllä mahtunut vaikka sohvalla nukkumaan. Juha oli kuitenkin täysin eri mieltä, eikä suostunut millään menemään hyttiin. Asialle ei mitään mahtanut. Onnistuneiden nukutusten jälkeen menin Jussin ja Taajiksen kera yökerhoon, jonne Topi meidät kutsui, hän kun halusi tarjota meille paukut. Pitkän etsimisen jälkeen vihdoin löysimme pöydän. Poikien mukana (?) unohdimme olla säästäväisiä tilauksissamme, sillä Topihan tarjosi. Taajis ehdotti Cuba Libreitä,, Jussi meni mukaan (pojat eivät tienneet edes mitä se on) ja minä hullu menin mukaan. En todella älynnyt, että se taitaa olla kallista. Kovasti Topi säpsähtikin, kun sai laskun, taisi olla 39 kruunua (noin 7 euroa 😀 ). Juomat juotuamme juttelin lähinnä Jussin kera pingiksestä, Topi poistui aika pian. Kyllä mekin ajoissa yökerhosta lähdettiin, eihän sitä varaa ihan mahdottomiin ollut. Mentiin sitten kahvilaan juttelemaan.
Puolen yön jälkeen menin Jussin, Taajiksen, Juhan ja Kuhasen kera istumasalonkiin, jossa Sami, Kenttä ja Alanne jo olivat. Paikkahan on tarkoitettu nukkumapaikaksi kansimatkustajille, vaan ei unesta ollut tietokaan. Juha ja Kuhanen kikattivat edessämme ym. Taajis tietysti nukahti välittömästi. Pian livahdinkin Jussin kanssa ja menimme kahvilaan. Kauaa emme saaneet rauhassa olla, sillä Juha ja Kuhanen tulivat perässä. Siellä yrittelimme kahvilan sohvilla pötköttäen saada unta. Kuhanen taisi nukahtaakin, me pirteät lähdimme ulkoilemaan. Näin eksytimme Kuhasen jäljiltämme, ja jonkin ajan kuluttua selvfsi, että hän oli ilmeisesti mennyt takaisin istumasalonkiin. Kahvilassa yritin tämän jälkeen Jussin kanssa kovasti houkutella Juhaa nukahtamaan, tämä kun pysyi valveilla vain näyttääkseen ettei ”yhtään nukuta”. Ai niin, Kuhasen kanssa kävikin niin, että hänet vielä kohtasimme, mutta meni sitten itse istumasalonkiin ja melkein sai Juhan mukaansa. No niin, kahvilassa kului aika rattoisasti. Kello 02.00 Juha viimein nukahti, sammui täysin. Jussin kanssa oltiin valveilla, unta ei saatu. Siinä Juhan vieressä olevassa pöydässä hiljaa istuskeltiin, kun viimein Mara kömpi paikalle. Hän ressukka ei ollut onnistunut löytämään itselleen hyttipaikkaa. Juteltiin parikyt minuuttia, sen aikana (klo 02.20) Juha ikävä kyllä heräsi. Puoli kolmen aikoihin Mara viimein käpertyi eräälle sohvalle, saman tein minäkin Juhan ja Jussin kanssa, taisin jopa nukahtaa kolmen maissa.
Väillä heräsin, kun Jussi viittasi seuraamaan, kun eräs kaveri yritti pihistää limsa-automaatista pulloja. Valahti kaveri punaiseksi, kun kysyin, onko kone rikki, sekavia soperrellen poistui välittömästi paikalta. Puoli neljän aikoihin huomasin, että Taajis ja Kuhanen istuvat pöydän ääressä, jatkoin silti uniani neljään saakka. Istumasalongissa oli kuulemma ollut hirvittävän kylmä, niin oli muuten kahvilassakin. Laivassa taidettiin kerta kaikkiaan panna lämmitys poikki yön ajaksi, veto huolehti tuota pikaa paikkojen jäähtymisestä. Paikalle saapuivat pian myös Sami ja Kenttä, Alanne taidettiin tavata hieman muualla unenpöpperöisenä. Aamu kului mm. katsellen maisemia, oltiin saaristossa ja sivuutettiin jatkuvasti pieniä saaria aivan läheltä. Seitsemältä mentiin kaikki aamiaiselle, Topikin tuli, puolelta oltiin käyty herättämässä Hannu ja Ryyni. Oli surkea nähdä, kuinka hyvin he olivat yönsä nukkuneet, olivat vieläkin ihan pöpperössä, piristyivät silti pian ja muodostivat täydellisen vastakohdan muihin verrattuna.
Koska minä, Jussi & Taajis emme vieneet Ruotsiin ”täyttä lastia” pyysi Benkku, että saisi käyttää oikeuksiamme. Niinpä hän toikin meille viinalastin, jonka saimme kantaa tullin läpi.
Suomen aikaa klo 9.15, Ruotsin aikaa 8.15 saavuimme Tukholmaan.
Tukholma näkyy! (oli muuten ensimmäinen vierailuni Tukholmassa niin minulle kuin kai muillekin starilaisille)
Perjantai, turismia ja SPTL:n ystävyysottelu Solnaa vastaan
Melko kauan kesti taxien odottaminen. Kahdella kärryllä päästiin vihdoin hotelli Flamingoon. Meidän kuskimme oli suomalainen ja puheltiin matkan aikana. Kun Benkkukin oli saapunut, jaoimme huoneet. Starillehan oli varattu viisi huonetta ja ne jakaantuivat seuraavasti: 309 minä ja Hannu, 303 Jussi ja Taajis, 301 (?) Sami ja Kenttä, 401 (?) Juha ja Ryyni, 50? Alanne ja Kuhanen.
Jahka oltiin majoittauduttu ja noin poispäin, lähdimme Jussin, Taajiksen ja ehkä muidenkin kera kiertelemään Solna Centrumia, missä Flamingokin sijaitsi. Puoli kymmeneksi palattiin hotelliin, missä tasalta alkoi palaveri yhdessä liiton joukkueen kera. Benkku selitti kaikenlaisia käytännön asioita. Kertoi myös, että Greffe kuljettaa autollaan halukkaita läheiseen urheilukauppaan, josta voi ostaa pingistarvikkeita isolla alennuksella. (22.3.2020: sijaitsi Hornsgatanilla Södermalmilla) Monta edestakaista matkaa hän joutuikin tekemään. iso paha puoli asiassa oli, ettei perillä jäänyt miettimiseen aikaa juuri ollenkaan. Juha intoutui ostamaan mailan, joka alennuksineen maksoi 70 kruunua (12,4 euroa). Normaalioloissa Jussi ja minä emme olisi antaneet mailaa ostaa, sillä rahaa oli mukana pojalla sen verran vähän. Ahti kuitenkin hoputti tekemään päätöstä, joten kauppa syntyi. Jussi muuten hoiti matkan ajan Juhan rahoja, minulla oli isompi urakka, sillä hoidin sekä Hannun että Ryynin rahavaroja. Ryyni halusi välttämättä ostaa sellaisen mailan, kuin minulla on, mutta eihän pojalla sellaiseen (90 kr = 16 euroa) rahat riittänyt. (22.3.2020: Minulla taisi olla Ruotsista tilattu Butterflyn maila, jossa Super Sriver –kumit. Ruskeasuon ainoa Butterfly-maila tuolloin taisi olla) Kovan stressin alaisena ehdotin, että minä ostaisin mailan, ja myisin sitten aikanaan Ryynille. Kauppojen jälkeen palasimme hotelliin.
Klo 11.30 lähdimme kaupungille, Kuhanen ja Alanne menivät sinne jo aiemmin kaksistaan. Solna Centrumissa oli sopivasti maanalaisen asema. Komea se olikin, syvällä maan alla. Vasta matkalla muistettiin, että meidän piti tavata aulassa Topi klo 12.00. Maanalaisella ajettiin päättärille eli T-centraliin asti. Sieltä etsiydyimme Hötorgetille, missä söimme päivällisen Pubin tavaratalossa. Sen jälkeen kävelimme Hötorgetilla, ihmisvilinä oli todella kova. Porukan kasassa pitäminen tuotti todella suuria vaikeuksia, varsinkin Ryyni oli ihan mahdoton. Hötorgetilta suunnistimme Gamla Staniin, sinne ehdittyämme alkoivat juniorit jo väsähtää eli rupesivat närisemään, että hotelliin pitäisi palata. Varsinkin Sami syyllistyi tähän. Kuninkaanlinnan liepeillä teimmekin sellaisen ratkaisun, että Jussi lähti viemään muita Flamingoon, kun Taajis, minä ja Hannu jäimme vielä kävelemään. Ihmeellistä oli, että Hannukin tahtoi jäädä kaupunkiin, mutta hänhän oli nukkunut yön hyvin. Tunnin verran sitten kävelimme kujia myöten. Lopuksi suunnistimme Hötorgetille, missä tarjosin Hannulle jäätelön. Onneksi kallein tuutti oli lopussa!
Starilaisia Hötorgetilla. Edessä Sami, takanaan Jussi. Sitten Kenttä, Juha ja Ryyni:
Vanhaa kaupunkia:
Hannu maanalaisen portaissa:
Puoli neljän aikaan olimme mekin taas hotellissa. Ohjelmassa oli tämän jälkeen lepuuttelua ym. Kävimme myös kaupassa ja ostimme mm. pelikortit (2:50 = 0,44 euroa) (22.3.2020: Suomessa piti vuoteen 1983 asti maksaa pelikorttiveroa, joka oli 3,33 euroa pakalta vuonna 1978. Ostamamme pakka olisi siis maksanut Suomessa lähes 4 euroa) Jussin ja Taajiksen kanssa jo pelailin muutaman jaon sököä. Tämän aikana lähinnä opetin pojille sökön sääntöjä.
Puoli kuudelta me starilaiset lähdimme yhdessä muiden kanssa Solnan urheilutalolle, missä Solnankin kisat pidetään. Tänään liitolla oli ystävyysotteluita Solnaa vastaan, ja me lähdimme huutosakiksi. Turhankin ajoissa saavuimme, sillä edes pöytiä ei ollut vielä asetettu paikoilleen. Klo19.00 ottelut vihdoin alkoivat, me seurasimme pelejä yläparvelta, jonne muita ei tullut. Melkoista mökää pidimme, ainakin junnut. Välillä junnuja sai jopa hyssytellä, ettei melu olisi liian kovaäänistä tai vääräaikaista. Yhdeksän maissa lähdimme. Kuhanen ja Matti vielä jäivät.
Pt-lehdessä 1976/4 ollut raportti ystävyysotteluista:
Hotellissa pantiin melko pian ainakin Hannu ja Ryyni nukkumaan, Juhakin taisi mennä siinä samassa. Sitten aloimme taas pelata sököä, vaikka sentään meitäkin väsytti. Vasta puoli yhden aikoihin lopetimme. Voitin useammankin kruunun (22.3.2020: ehkä siis jopa 50 senttiä?).
Kun palasin omaan huoneeseeni, Hannu nukkui jo sikeästi eikä varmasti herännyt. Itse nukahdin välittömästi, kun silmäni olin ummistanut.
Lauantai, Starille yksi voitto, Juhalle kuhmu, Nyyssis loisti
Herätys tapahtui varttia vailla kahdeksan. Söimme ensin aamiaisen, sitten jo otimme pelivehkeet mukaan ja suunnistimme Solna Sporthalliin. HJ alkoi klo 09.00, siten Matti sai kunnian pelata ensimmäisenä starilaisena. Hyvin Matti pelasikin, paremmin kuin normaalisti. Hävisi sentään 0-2, 16-21, 9-21 Tommy Johanssonille.
Matti pelaa miesjunioreissa:
Matti on hävinnyt ottelunsa:
Tämän jälkeen oli hieman odotusta, ennen kuin kymmeneltä alkoi PSB, jossa pelasivat Juha, Ryyni ja Hannu. 0-2 kaikille. PSC alkoi klo 11.00, mukana Hannu ja Ryyni. 0-2 taas. Hannu pärjäsi muuten, mutta meni syöttöihin. Siksi päätimme, että syöttöjä alamme tästä lähin harjoitella.
Hannu taistelee PSC:ssä eli 11-vuotiaissa:
Ryyni Pojat-C:ssä:
Ja nyt huomasin, että alusta unohtui maininta Ojasta. Kun näet kömmimme aamiaista syömään, oli Oja odottamassa aulassa, hänen laivansa saapui Tukholmaan jo 6.45. II-luokka alkoi klo 12.00, mukana minä, Jussi ja Taajis. Jussi-parka joutui peräti esiotteluun ja hävisi 0-2.
Jussi II-luokan esiottelussa:
Minä sain ensin ensin wo:n, sitten hävisin 0-2, 11-21, 11-21. Vastustaja ei ollut kummoinenkaan, mutta valitsin väärän taktiikan. Yritin nimittäin hyökätä voimakkaasti. Hyökkäämään pääsinkin, mutta varmuus ei riittänyt loppuun saakka, jotenkin se vain repsahti, vastustaja ei muuttanut peliään lainkaan. Ekaa erää johdin 8-4, toistakin kai 10-9 ja hävisin molemmat 11:een. Käsittämätöntä! Taajiskin hävisi matsinsa 0-2.
Taajis ilmeisesti II-luokkaa pelaamassa (lyömässä kämmentä keskellä):
III-luokka alkoi klo 14.30, mukana minä, Jussi, Taajis, Matti, Kuhanen, Sami ja Kenttä. Ojakin oli ilmoitettu, mutta hän ei suostunut pelaamaan. Minä sain vastaan ehkä 12-13-vuotiaan pojan, Tommy Gustafssonin. Ekaa erää olin 10-17 tappiolla, mutta nousin 21-18 voittoon. Toisen erän voitin 21-15, voitto 2-0! Vastus oli heikko, mutta tilastot eivät sitä muista. Seuraavan pelin jo hävisin, mutta miten! Vastaan tuli ilmeisesti Thomas Beckman, C-poikien kakkossijoitettu mitä en silloin vielä tiennyt. Alusta alkaen huomasin, että voitan pelin, jos vähänkin yritän. Mutta mitä teinkään: poika oli niin mahdottoman sympaattinen, pyysi aina anteeksi, kun sai sorryn tms., vieläpä erittäin aidosti, että aloin sääliä häntä. Tarkoittaa sitä, etten hennonnut räsäyttää kunnolla lyöntiä läpi, jos olisin voinut, vaan löin hiljaisemman. Niin sainkin oman pelini täysin sekaisin, ekan hävisin kai 18-21. Toisessa erässä tyydyinkin vain manailemaan typeryyttäni ja hävisin 15-21. Pojalla oli lisäksi parhain näkemäni alakierrespin, sitä oli lähes mahdoton plokata verkon yli. Häviö mikä häviö, risoo! Olisi ollut todella hyvät mahdollisuudet menestyä III-luokassa, taso kun ei siinä kovin kummoinen tuntunut olevan. Parhaimmat olivat tietysti kovia. Muutkin kaverit hävisivät pelinsä. Matti pelasi pikkupoikaa vastaan, joka oli ihan kuin Aki pari vuotta sitten. Masa hermoili kuitenkin helpon voiton, meni ihan pakettiin. Jussi sai ihanan vastustajan: kynänvarsipelaajan, jolla oli killer. Saipa Jussi sentään erän, vaikka häviöerissään oli vailla mahdollisuuksia. Jahka kaikki matsit oli pelattu, palattiin taas Flamingoon. Hannu oli muuten lähtenyt jo PSC-matsin jälkeen, hänet haki kaverinsa, jonka isä oli auton kera mukana. Me muut mentiin Flamingossa syömään. Valittiin ruotsalaisten kansallisruokaa: grillikorvaa ranskalaisilla.
Iltaohjelman miettiminen, Juha hankalana, Nyyssis houkuttelee viattomat starilaiset paheisiin
Ruoan jälkeen menin Jussin ja Taajiksen kera näiden huoneeseen. Oli tarkoitus pohtia, mitä tehdä illalla. Vaihtoehtoja oli kaksi: lähteä kaupungille tai pelata sököä. Päätös oli vaikea tehdä, Oja ei halunnut lähteä kaupungille. Sitä mieltä minäkin olin, koska ajattelin, että on hieman väärin jättää muita poikia yksinään hotelliin.
Hotellihuoneessa Oja, Jussi, Taajis:
Nämä muutkin pojat tulivat valtaosin huoneeseen ja siitä syntyi mylläkkä. Hannukin palasi illalla ja mylläkkä yltyi. Hannu ja Ryyni osoittautuivat innokkaiksi (leikki-) tappelijoiksi ja heidän rauhoittamisensa kysyi voimia. Taajis kyllästyi mökään siinä määrin, että meni välillä komeroon istumaan. Kahdeksan aikoihin viimein päätimme, että minä, Jussi ja Taajis lähdimme keskustaan. Kuinka ollakaan, myös Juha kinusi mukaan, Kuhasestakin oli vaikea päästä eroon. Oja sai sitten Kuhasen houkuteltua kävelyretkelle Solnan ympäri. Juhaa emme saaneet mukaan tyrkytetyksi. Niin siinä vain kävi, että metroaseman edessä käytiin ainakin puolituntinen neuvottelu, yritimme houkutella Juhaa palaamaan hotelliin, tuloksetta. Ratkaisuksi tuli, että minä jäin Juhan seuraksi, Taajis ja Jussi lähtivät kahdestaan kaupunkiin. Juhan kanssa minä puolestani lähdin kävelylle Solnan ympäri, yritimme siinä samassa etsiä Ojaa ja Kuhasta, mikä tietysti oli toivotonta. Aika pitkään käveltiinkin ja hieman ennen yhdeksää palasimme Flamingoon. Flamingossa tuli tuota pikaa Sami kysymään, voiko hän lähteä Kentän, Alanteen & Nyyssösen kanssa elokuviin keskustaan. Puolestani pojat voivat lähteä, vaikka vastuu tietysti oli minun. Selvisi, että kyseessä on pornoleffa.
Ryyni toimii, Juhalle megakuhmu
Muut pojat kokoontuvat sitten meikäläisen huoneeseen, paikalla oli siis Kuhanen, Hannu, Juha & Ryyni. Pojat väänsivät kättä, painivat merimiespainia ym. Juhan ja Ryynin välillä syntyi tavanomaista kinaa ja yhtäkkiä Ryyni hyökkäsi Juhan kimppuun niin, että tämä kaatui todella pahan näköisesti sängyn kulmaan. Tietysti Juha alkoi hysteerisesti itkeä, olihan kipu kova. Siinä yritin sitten rauhoitella kaveria, jokseenkin tuloksetta. Ohimoon tuli todella komea kuhmu, pari senttiä pitkä ja puoli korkea. Varttitunnin Juha itki minun huoneessani, minkä jälkeen Hannu ilmoitti menevänsä nukkumaan. Me muut menimme siksi Juhan ja Ryynin huoneeseen, missä Juha ei vieläkään itkua lopettanut. Kun kolauksesta oli kulunut ainakin 20-25 minuuttia lähdin huolestuneena alas aulaan kysymään, jos vaikka talossa asuisi lääkäri. Pelkäsin nimittäin aivotärähdystä. Onneksi Pöyry oli aulassa TV:tä katsomassa ja hän lähti katsomaan Juhaa. Hän rauhoittikin tilannetta hienosti, kun poistuimme, ei Juha enää kovin paljoa itkenyt, nukahti varmaan pian. Tämän jälkeen juttelin vielä Topin kanssa oven toisella puolen muutaman hetken.
SPTL:n porukka manaa Nyyssistä
Välikohtauksen jälkeen kävin vielä ulkosalla. Tapasin siellä Kurvan, Kuusiniemen ja Sirenin. Kurva kertoili, että Nyyssönen oli tehnyt tosi kurjan tempun eli vienyt heidän huoneen avaimen mukanaan kaupungille.
Lopulta kaikki hyvin
Jussi ja Taajis palasivat jo ennen yhtätoista. Aloimme pelata sököä, mitä jatkui kahteentoista saakka, hävisin. Hieman ihmettelin, kun Samia & kumppaneita ei vieläkään kuulunut takaisin. Kohta huoneeseeni palattuani Jussi tuli ilmoittamaan, että pojat ovat huoneessaan, oli koputtanut ovelle. Muutenhan tilanne olisi ollut melko huolestuttava.
Kohta vuoteeseen päästyäni nukahdin, olin todella väsynyt. Hannu nukkui tietysti jo sikeästi.
Sunnuntai
Varttia vailla kahdeksan oli taas herätys. Koko porukka kerääntyi yhdessä aamiaiselle. Kilpailupaikalle tuli hieman kiire, juuri ehdimme sinne yhdeksäksi, jolloin PSA alkoi.
Matkalla kilpailupaikalle:
Mukana olivat siis Sami, Kenttä, Kuhanen ja Juha. Neljä tappiota koitti, Juha pelasi yllättävän hyvin itseään puoli metriä pitempää vastustajaa vastaan.
Sami pelaa ja pistetilanne on huolestuttava:
Kuhanen pelaa:
Juha pelaa takana oikealla pitkähköä vastustajaa vastaan:
Kenttä pelaa ja hänelläkin tilanne on huolestuttava:
10.30 alkoi nelinpeli. Starilaisilla oli onnea: sekä Jussi/Oja sekä minä/Taajis saimme luovutusvoiton. Minä/Taajiksella oli lisäksi yksi vapaakierros. Näin olimme heti valmiiksi 16 parhaan joukossa 44 mukaan ilmoittautuneesta. Jussi/Oja hävisivät kirkkaasti 0-2, yhteensä saivat kai noin 25 pistettä. Me saimme vain 9 ja 10, mutta peli oli mukava. Vastustajat olivat tosi kunnollisia, ottivat matsin aivan vakavasti ja keskittyivät joka palloon. Nelinpelien jälkeen olikin starilaisten peliurakka Solnan kisoissa ohi, minä ja Taajis emme nimittäin pelanneet I-luokan ottelua, sillä luokka olisi alkanut vasta kolmelta.
Starilaiset katsomossa:
Ruotsalainen ystävämme:
Jussi ja Oja miesten nelinpelissä, pistetilanne vaikuttaa huolestuttavalta:
Yhdeksi palasimme koko porukka hotelliin. Meillä oli käytössä enää yksi huone, minun ja Hannun. Muut olivat tuoneet tavaransa sinne ja sinne nyt myös kokoonnuimme. Pojat tappoivat aikaa mm. kortin peluulla. Syömässä emme kunnolla käyneet, vaan säästimme vatsaamme laivan seisovaan pöytään.
Porukka hotellihuoneessa ennen satamaan lähtöä:
Flamingo-hotellimme:
Jo ennen neljää lähdimme liikkeelle. Ajoimme maanalaisella T-centraliin, jatkoimme toisella junalla Slussenille, mistä vihdoin kävelimme laivalle. Terminaaliin saavuimme n. 16.50. Pian tuli paikalle myös liiton porukka. 17.20 nousimme vihdoin laivaan, joka lähti taas kohti Helsinkiä klo 18.00.
Sunnuntai – maanantai, laivamatka Tukholma – Helsinki
Heti alussa kävimme ostamassa ruokalipun seisovaan pöytään, kello kahdeksan kattaukseen. Syömään tulivat Ryyniä lukuun ottamatta kaikki. Topi söi jo aiemmin liiton jengin kanssa. Kahdeksalta siis alkoi ruokailu. Tunnin verran ahdoimme, itse en kuitenkaan syönyt aivan niin paljon kuin tulomatkalla. Syömisen jälkeen olivat vuorossa peliautomaatit ym. Hytissä istuin Jussin, Ojan ja Taajiksen kanssa. Tuli sinne muitakin ja Hannu osoittautui taas innokkaaksi tappelijaksi. Hannu oli muuten seurueemme toinen pattipää, hän iski aamulla pelipaikalle käveltäessä päänsä lyhtypylvääseen, mistä oli seurauksena iso kuhmu otsassa. Hannu raivostui asiasta niin, että potkaisi pylvästä oikein kunnolla, ehkä se hieman helpotti.
Hannu ja Ryyni menivät nukkumaan kohta 23:n jälkeen. Ojan keksimä kiltteyskilpailu oli osasyyllisenä, hän nimittäin oli jo hotellissa ilmoittanut, että kumpi kerää vähemmän tuhmuuspisteitä saa häneltä markan (0,74 euroa). Tämä tehosi, ja Ryyni meni innolla vuoteeseen. Me muut jäimme tietysti vielä jalkeille, rupattelimme ylhäällä ym., juniorit tuhlasivat tietysti rahojaan peliautomaatteihin. Sami, Alanne & Kenttä vuokrasivat itselleen hytin, 39 mk/vuode (n. 29 euroa). Kenttä-ressukka maksoi 18 mk lattiapaikasta, tyhmyyttään manasi jälkeenpäin kovasti.
Jussin ja Taajiksen kera kävin yökerhossakin, vaan ei sieltä löytynyt tilaa. Minä sen sijaan istuskelin jonkin aikaa liiton joukkueen pöydässä. Tämän jälkeen etsin pitkän aikaa Jussia ja Taajista, he olivat kerta kaikkiaan kadonneet. Viimein he löytyivät kahvilasta. Oja muuten oli jo ennen puolta yötä mennyt aurinkokannelle nukkumaan makuupussissa. Yhden aikaan me muutkin yritimme nukahtaa. Jussin kanssa yritin nukkua aurinkokannellakin, siis ulkosalla. Lämmintä kyllä oli, mutta Jussin mielestä lattia oli liian likainen. Sain idean, että Ojasta pitäisi ottaa salamavalokuva. Niinpä hain hytistä kamerani + salaman. Kuvausretkelle tulivat myös Jussi, Taajis & Kuhanen. Pari kuvaa otin, joista toivottavasti toinen onnistui. Oja tietysti heräsi.
Oja aurinkokannella yöpymässä:
Kuvauksen jälkeen ryhdyin Jussin kera tavoittelemaan unta eräällä käytäväsohvalla. Taajis meni meidän hyttiin sohvalle nukkumaan. Kyllähän tuota hieman tuli nukutuksi, kolmelta, yökerhon sulkeutuessa, vallitsi vain kova meteli, eikä unesta ollut tietoakaan. Silti nukahdin taas ja heräsin kait puoli viiden aikoihin.
Maihinnousua odottelemassa:
Emme käyneet edes aamiaista syömässä, oltiinhan jo lähellä Hesaa. Sinne saavuttiin Suomen aikaa 9.30, porukka hajosi tietysti saman tien.
Tarina on valmis!
Finlandia Junior Open peruttu / cancelled
Koronavirus tilanteen vuoksi Finlandia Junior Open 23.-24.5. on peruttu
Because of Koronavirus situation we have decided to cancel Finlandia Junior Open 23.-24th of May
Veteraanien NETU siirretty
Latvian Liepajassa 24-26.4 järjestettäväksi suunniteltua veteraanien NETU-kilpailua ei pelata kyseisenä ajankohtana. Koronavirustilanneteen kehittymistä seurataan tarkasti ja kilpailulle etsitään mahdollisesti sopivaa ajankohtaa myöhemmin.
Latvian liiton lähettämä tiedote kilpailun siirrosta: Announcement_letter[24830]
Veteraanien Ranskassa järjestettävän MM-kilpailun kohtalosta ei vielä toistaiseksi ole tehty lopullista päätöstä. Kilpailun tilanteesta tiedotetaan liiton sivuilla välittömästi kun saamme lisää infoa.