Benedek Olah European Gamesiin Minskiin 21.-30.6.2019 karsimaan Olympiapaikasta Tokioon

Ohessa Olympiakomitean tiedote Euroopan Kisojen (European Games) valinnoista.


SUOMEN OLYMPIAKOMITEA

Tiedote 30.4.2019

SUOMEN JOUKKUE EUROOPAN KISOIHIN

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimennyt Suomen joukkueen ensi kesän Euroopan kisoihin. Euroopan kisat järjestetään Minskissä Valko-Venäjällä 21.-30.6.2019. Minskissä kilpaillaan 23 lajissa ja kisoihin odotetaan noin 4000 urheilijaa 50 Euroopan maasta. Euroopan kisat, kuten muutkin Olympiakomitean vastuulla olevat monilajiset arvokilpailut, ovat osa Huippu-urheiluyksikön lajien kehittämis- ja tukikokonaisuutta. Näiden kisojen kautta tuetaan potentiaalisimpien urheilijoiden matkaa kohti olympialaisia.

Suomen edustajiksi on jo aiemmin nimetty 10 urheilijaa. 29.4. tehdyn toisen valinnan jälkeen Suomen joukkueen kokonaismäärä on 35 urheilijaa.

Suomen joukkueessa on kaksi olympiamitalistia, nyrkkeilijä Mira Potkonen ja trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela, joka sijoittui viidenneksi vuonna 2015 järjestetyissä ensimmäisissä Euroopan kisoissa.

Huippu-urheiluyksikkö on valmistellut valintakriteerien mukaiset urheilijavalinnat Euroopan kisoihin yhteistyössä lajiliittojen valmennusjohdon kanssa. Urheilijoiden valinnoissa huomioidaan kansainväliset lajikohtaiset Euroopan kisojen valintakriteerit. Nämä asettavat reunaehdot valintakriteereille, joita kansallisten olympiakomiteoiden on noudatettava.

Huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueeseen urheilijoita, joilla se arvioi olevan kansainvälisten näyttöjen sekä urheilijoiden ja joukkueiden kehitysennusteen perusteella realistinen mahdollisuus sijoittua 8 parhaan joukkoon. Euroopan kisoihin on voitu valita harkinnalla myös uransa nousujohteisessa kehitysvaiheessa olevia urheilijoita, jotka Huippu-urheiluyksikkö arvioi kansainvälisten näyttöjen sekä urheilu-uran kehityksen perusteella tulevaisuuden arvokilpailumenestyjiksi.

Kisaoperaatiosta vastaava Huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen kertoo, että Minskin Euroopan kisat ovat tärkeä välietappi matkalla kohti Tokion kesäolympialaisia 2020.

-Minskin kisat ovat tärkeä virstanpylväs sekä urheilijoille että olympiajoukkueen taustatiimille. Kisat ovat 10 lajissa osa Tokion karsintajärjestelmää ja Minskissä hiotaan myös joukkueen kisavalmisteluja ja taustatiimejä kohti Tokiota, Paavolainen sanoo.

Lisätietoja: Suomen joukkueen johtaja, Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen 0400 – 229 652.

Kilpailujen kotisivu: https://minsk2019.by/en

Olympiakomitean kisasivut: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kisat/euroopan-kisat/minsk-2019/

Euroopan kisat, European Games, Minsk (BLR) 21.-30.6.2019

Suomen joukkue,

Pöytätennis:

Minskissä jaetaan kolmelle parhaalle olympiapaikka Tokioon.

Benedek Olah, Seinäjoen Sisu / Jura Morez, Ranska.

Valmentaja: Mattias Bergkvist.

Linkki tiedotteeseen: https://www.olympiakomitea.fi/2019/04/30/35-urheilijaa-edustaa-suomea-euroopan-kisoissa-minskissa/

Seuratoiminnan kehittämistukea Poriin

Seuratoiminnan kehittämistukea Poriin

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuoden 2019 seuratoiminnan kehittämistuen saajat. Listassa oli hyviä uutisia Por-83:lle, jolle myönnettiin 2500e tukea toiminnan kehittämiseen. Onnittelut seuralle ja muistutus muille seuroille siitä, että tukea voi saada vain jos sitä hakee!

Ma Long pöytätenniksen supersankari

Kiina hallitsi odotetusti pöytätenniksen henkilökohtaisten luokkien MM-kilpailuja Budapestissa voittamalla kaikki jaossa olleet viisi mestaruutta.

Miesten kaksinpelin loppuottelussa Ma Long löi Ruotsin Mattias Falckin 4-1. Kiinalaisella on nyt olympiakullan lisäksi kolme kaksinpelin MM-kultaa, mikä nostaa hänet jopa maailman kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi. Budapestissa 30-vuotias Ma voitti myös miesten nelinpelin yhdessä nuoren Wang Chuqinin kanssa.

Ruotsalainen Falck kuului kisan yllättäjiin ja ehti jo nostaa melkoisen innon länsinaapurissa. Ruotisilla ei ole ollut pelaajaa kaksinpelin loppuottelussa sitten Jan-Ove Waldnerin toisen voiton 1997. Kisan suurin yllättäjä oli kuitenkin ruotsalaiselle välierässä hävinnyt Etelä-Korean An Haejyun. Vasta 19-vuotias korealainen pelasi ensimmäisissä MM-kisoissaan.

Naisten kaksinpelissä Liu Shiwen, 28, sai vihdoin voiton kolmannessa MM-finaalissaan. Liu oli suorastaan häikäisevä, sillä hän voitti sekä loppuottelussa Chen Mengiä vastaan että välierässä aikaisempaa mestaria Ding Ningiä vastaan yhden erän 11-0. Liu voitti myös sekanelinpelin yhdessä Xu Xinin kanssa.

Suomalaisillekin kisa oli menestys, sillä Alex Naumi ja Benedek Oláh iskivät kaikkien aikojen MM-menestyksen sijoittumalla sijoille 9-16 nelipelissä. Vuonna 1983 Monica Portin (tuolloin Grefberg) ylsi vastaavalle sijalle länsisaksalaisen Andrea Gutknechtin kanssa.

Lisäksi Oláh ja Anna Kirichenko olivat kaksinpeleissä 64 parhaan joukossa.

MM-kilpailut Budapest

Miesten kaksinpeli
1) Ma Long Kiina
2) Mattias  Falck Ruotsi 11-5, 11-7, 7-11, 11-9, 11-5
3) An Haejuyn Etelä-Korea ja Lian Jingkun Kiina

Naisten kaksinpeli
1) Liu Shiwen Kiina
2) Chen Meng Kiina 9-11, 11-7, 11-7, 7-11, 11-0, 11-9
3) Ding Ning ja Wang Manyu Kiina

Miesten nelinpeli
1) Ma Long/Wang Chuqin Kiina
2) Alvaro Robles Espanja/Ovidiu Ionescu Romania 11-3, 8-11, 11-7, 11-3, 11-5
3) Liang Jingkun/Lin Gaoyan Kiina ja Tiago Apolonia ja Joao Monteiro Portugali

Naisten nelinpeli
1) Sun Yingsha/Wang Manyu Kiina
2) Hina Hayata/Mima Ito Japani 8-11, 3-11, 11-8, 11-3, 12-10, 11-8
3) Honoka Hashimoto/Hitoki Sato Japani ja Chen Meng/Zhu Yuling Kiina

Sekanelinpeli
1) Xu Xin/ Liu Shiwen Kiina
2) Mahumi Yoshimura/Kasumi Ishikawa Japani 11-5, 11-8, 9-11, 11-9, 11-4
3) Patrik Franziska/Petrissa Solja Saksa ja Fan Zhendong/Di Ning Kiina

17-SM ja Nappulaliiga (A) – Kilpailutulokset- sunnuntai

Linkki tiedostoon: 12 ja 17 SM sunnuntai.xlsx

Sunnuntaina kisoissa pelattiin kaksinpeliluokat. Tytöissä ennakkosuosikit pitivät pintansa, molemmissa poikien luokissa sen suosikit joutuivat tyytymään himmeämpiin mitaleihin.

Tyttöjen 12-luokan finaaliin etenivät odotetusti Ella Kellow (MBF) ja Yang ”Sara” Yixin (PT Espoo). Ykkössijoitettu Ella voitti pelin lopulta melko selvästi 3-0. Vasta kolmannessa erässä Sara heräsi tosissaan haastamaan kisan voittajaa. Semifinaaleihin selvittivät tiensä Veera Räsänen (HIK-Pingis) ja Elizabeth Pelli (MBF). Alkulohkojen yllätyksistä vastasivat Tea ja Ann-Cathrine Stråhlman (PT Espoo). Molemmat sisarukset pelasivat itsensä lohkosta sijoittamattomina jatkoon.   

Poikien 12-luokan mestaruuteen pelasi aktiivisella pelillä Turo Penttilä (HIK-Pingis). Luokan kaksi ennakkosuosikkia, Vesalaisen veljekset Matias ja Rasmus, jäivät tällä kertaa himmeämmille mitaleille. Luokan toinen pronssimitalisti oli Olli Lukinmaa (PT Espoo)  Semifinaalissa Matias taipui Turon käsittelyssä erin 3-0. Rasmus voitti oman seminsä helpohkosti ja näytti myös finaalissa etenevän voittoon johdettuaan erin 2-0. Turon takki tuntui olevan puolityhjä edellisen pelin jäljiltä mutta kolmannen erän käännyttyä Turbo heräsi taas peliin ja taisteli lopulta hienon voiton itselleen erin 3-2.  

Tyttöjen 17-luokan voittoon pelasi Aleksandra Titievskaja (PT Espoo). Mestaruus tuli lopulta melko selvästi, sillä Aleksandra ei hävinnyt luokassa erääkään. Finaalissa Anni Heljala (Por-83) kaatui melko tasaisista erälukemista huolimatta 3-0. Pronssimitaleille pelasivat itsensä Alisa Sinishin (PT Espoo) sekä Ella Kellow (MBF).

Poikien 17-luokassa nähtiin ehkä vielä nuorempaa ikäluokkaa suurempi yllätys, kun viimeistä juniorivuottaan pelaava Alex Naumi (KoKa), joutui lähtemään kotimatkalle hopeamitali taskussaan. Finaalissa Arttu Pihkala (PT Espoo) vei mestaruuden ehkä hieman hermoillen pelanneen Alexin edestä tiukasti viidennen jatkoilla. Pronssimitalit Sam Khosraville (KoKa) ja Joonas Kylliölle (TIP-70).

17-SM ja Nappulaliiga (A) – Kilpailutulokset-lauantai

Linkki tiedostoon: 12 ja 17 SM lauantai.xlsx

12-ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuiden lauantaina pelatut joukkue- ja nelinpeliluokat eivät tarjonneet kovin suuria yllätyksiä. Ykkössijoitetut pitivät pintansa kaikissa luokissa paitsi N17-nelinpelissä.

12-vuotiaiden tyttöjen joukkuekisassa MBF (Ella Kellow/Elisabeth Pelli) voitti luokan. Yhtenä poolina pelatussa luokassa PT Espoo 1 (Yang Yixin/Sonja Ylinen) taipui tiukasti lukemin 3-2. Kolmanneksi tuli Stråhlmanin sisarukset Tea ja Ann-Cathrine. Tytöt selviytyivät ensimmäisestä kisastaan mallikkaasti voittamalla yhden ottelun molemmissa joukkueotteluissaan.

12-vuotiaiden poikien luokan vei nimiinsä suosikki KoKa. Vesalaisen veljekset Matias ja Rasmus eivät antaneet muille mahdollisuuksia. Kosken joukkueessa pelasi muutaman nelinpelin myös Martti Kanasuo. Finaalissa kaatui HIK-Pingis (Turo Penttilä/Oskar Sibelius) lukemin 3-0. Semifinaaleissa KoKa voitti kisan yllättäjän MBF 2 (Aleksander Hämelin/ Amos Saarento), HIK puolestaan kakksossijoitetun PT Espoon (Olli Lukinmaa/Yuri Afanasiev). 

17-vuotiaiden tyttöjen joukkuekisassa PT Espoo voitti Alexandra Titievskajan johdolla mestaruuden. Joukkueessa pelasivat lisäksi Alisa Sinishin ja Yang Yixin. Toiseksi sijoittui MBF (Kaarina Saarialho, Ella Kellow, Aleksandra Seppänen) ja kolmanneksi Por-83 (Anni Heljala, Julia Belov)

Poikien 17-joukkuekisan vei nimiinsä Kosken Kaiku (Alex Naumi, Sam Khosravi, Esa Kanasuo). Finaalissa kaatui PT Espoo lukemin 3-0. Finaalissa Sam Khosravi yllätti Arttu Pihkalan tiukassa viisieräisessä. Pronssia TIP-70 (Joonas Kylliö, Daniel Tran, Vili Kinnunen) sekä OPT-86 (Juhana Tuuttila, Henri Kujala, Jaakko Jaclin).

Tyttöjen nelinpelissä nähtiin päivän ainoa ei-ykkössijoitettujen voitto, kun Aleksandra Titievskaja/ Alisa Sinishin vei mestaruuden. Toiseksi sijoittuivat Kaarina Saarialho/Anni Heljala ja kolmansiksi Aleksandra Seppänen/Ella Kellow sekä Yang Yixin/Sonja Ylinen.

Poikien 17-nelinpelissä mestareiksi pelasivat Alex Naumi/Sam Khosravi. Finaalissa kaatui Juhana Tuuttila/Aleksi Räsänen erin 3-1. Pronssia Arttu Pihkala/Sam Li ja Esa Kanasuo/Lauri Hakaste.