Syysliittokokoukseen etäyhteydellä osallistuville on lähetetty Teams-kokouskutsu. Mikäli etukäteen kokoukseen ilmoittautuneille ei ole tullut kokouskutsun linkkiä sähköpostiin, olkaa yhteydessä Mika Räsäseen.
Aihearkisto: Muut
Antti Puurunen on poissa
Alkuviikon suru-uutinen kertoo, että Antti Puurunen on kuollut ärhäkän eturauhassyövän seurauksena, pari viikkoa ennen 70-vuotissyntymäpäiväänsä.
Antti oli maamme 1960-luvun lopun junioripelaajien wegalaisia kärkinimiä Kimmo Hovin, Asko Rasisen ja Jukka Somervuoren kanssa ja kuului Wegan mestaruussarjan voittajajoukkueeseen keväältä 1970. Vuotta aiemmin palkintokaappiin oli tullut SM-cupin hopea. Pelikaudeksi 1972-73 Antti siirtyi Kosken Kaikuun ja auttoi koskelaisia ratkaisevasti siinä, että seura nousi ensimmäistä kertaa lajin mestaruussarjaan.
Peliuransa jäähdyttelyt Antti pelasi Helsingin Kaiun eri divisioonajoukkueissa. Miehen erityistaitoihin kuului taitava pelaaminen alakierrepuolustajia vastaan. Vaikka peliuran päättyi jo kuluvan vuosituhannen alkuvuosiin, Antti oli mukana arvokisojen tuomarina, vielä esimerkiksi kesän 2019 molemmissa parakisoissa Pajulahdessa.
Hyväntuulisen ja pidetyn miehen kaveripiiri oli laaja, sillä pöytätenniksen ohella myös squash, lenkkeily, pyöräily ja golf olivat hänen sydäntään lähellä. Golfissa hän löi viimeisenä pelikesänään 2019 hole in onen.
Antti oli huumorintajuinen ja kaikille ystävällinen ihminen, joka ei tehnyt numeroa itsestään.
Pöytätennisväki ottaa osaa Antin läheisten suruun.
PingisTV: TOP-16-karsinta 8.11.2020 klo 11
SM-sarjaa Ruskeasuolla 21.11.
Kauden toinen SM-sarjan turnaus pelataan Ruskeasuon hallissa lauantaina 21.11. Pelataan kolme kierrosta 3, 4 ja 5 klo 11.00, 13.00 ja 15.30.
3.kierros: PT 75 – OPT-86, PT Espoo – TIP-70, PT-Helsinki – PT Tapiola, PT Vantaa – KoKa
4. kierros: TIP-70 – PT 75, OPT-86 – PT Espoo, KoKa – PT-Helsinki, PT-Tapiola – PT Vantaa
5. kierros: PT 75 – PT-Helsinki, PT Espoo – PT Vantaa, PT Tapiola – OPT-86, KoKa – TIP-70
Jos olette tulossa katsomaan pelejä, varatkaa maskeja mukaan. Helsingin kaupunki edellyttää sisäliikuntatiloissa maskien käyttöä.
Joukkue- & A-SM, sunnuntai – livelähetys
Joukkue- & A-SM, lauantai – livelähetys
Liittohallitus esittää kertalisenssin poistamista
Hallituksen tiedotteesta poimittua:
Liittohallitus esittää kertalisenssin poistamista, sillä se ei oikein tue modernia tietojärjestelmäajattelua.
Onhan se jonkinlainen peruste tuokin. Kaikki muut lisenssit ja maksut ilmeisesti tukevat modernia tietojärjestelmäajattelua, koska niitä ei esitetä poistettavaksi.
Itse en tuota perustelua ymmärrä. Olisiko tähän mahdollista saada jotain tarkempaa analyysiä. Ja vaikkapa pohdintaa onko 55€ lisenssi melko tyyris esim. aloittavalle aikuispelaajalle vaikkapa toukokuun lopun kisoihin.
Juki, TTC Boom
Syysliittokokous 14.11.2020 klo 18, Pitäjänmäki, Helsinki
Pöytätennisliiton syysliittokokous pidetään 14.11.2020 klo 18 Pitäjänmäen Sporttitalolla.
Koska tulevaan liittokokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteydellä, olemme siirtäneet kokouksen Ruskeasuolta Pitäjänmäelle, jossa pitäisi olla paremmat nettiyhteydet.
Kutsu: syysliittokokous2020kutsu.docx
Kokousmateriaali:
Pöytätennisliiton vastuullisuusohjelma julkaistu
Pöytätennisliiton hallitus hyväksyi eilisessä kokouksessa liiton vastuullisuusohjelman.
Vastuullisuusohjelmaan on kasattu vastuulliseen ja hyvään hallintoon-, epäasialliseen käytökseen ja seksuaaliseen tai sukupuoliseen häirinnän ehkäisyyn – , ottelumanipulaation ja vilpin vastaisen toimintaan sekä kriisiviestintään liittyviä ohjeistuksia. Lisäksi dokumentista löytyvät päivitetyt yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelma sekä antidopingohjelma, jotka ovat myös erillisinä dokumentteina.
Ohjelma löytyy Liitto-alavalikosta.
Vanhojen pöytätennislehtien skannaukset
Homma on nyt suurelta osin tehty. Pientä tyyliviilausta pitää vielä tehdä, mutta itse asia ei enää muutu.
Asko Kilpi aloitti valtavan urakan ja Aaro Mäkelä vei sen loppuun. Kimmo Pihkala siirsi tulokset verkkoon ja nyt käytössämme ovat virtuaalisina kaikki Suomessa ilmestyneet lajilehdet harvinaisuuksia myöten.
Lehdet löytyvät täältä. Valtavat kiitokset kaikille asianosaisille.
Esko Heikkinen