Tapsan malja, OPT-86 (B) – Kilpailutulokset ja raportti – sunnuntai

Sunnuntaina Tapsan Maljassa jatkoivat vielä ne joilla voimia riitti. Mukana oli pieni mutta pippurinen porukka pelureita. Aamulla pelattiin miesten kaksinpeli, M-1500 ja M-1000 luokat. Iltapäivällä pelattiin vielä ratingluokka.

Miesten kaksinpelissä mukana oli kymmenen pelaajaa kahdessa viiden pelaajan poolissa. A-poolissa Vladimir Bril oli odotetusti omaa luokkaansa ja lämmitteli itselleen ykköspaikan. Kakkoseksi nousi Elia Viljamaa ennen Juho Åvistia ja Mikael Bäckmania. Kyösti Alaruikka joutui tässä poolissa taipumaan neljään tappioon. B-poolissa Iaroslav Bril teki ”Vladit” ja otti ykköspaikan ilman erätappioita. Leif Cruuka otti revanssin Luka Oinaksesta seitsemännessä ottelupallossaan erin 3-2. Niklas Karjalainen neljänneksi ja LPTS:n Aleksei Pulliselle viitossija.

Jatkokaaviossa semifinaalit olivat nopeasti ohi Brilien näytöksellä. Loppuottelussa Iaroslav yritti tosissaan vallankaappausta, mutta isä Vladimir puuskutti vielä viidennestä erästä voiton. Iaroslavin peli on mennyt mukavasti eteenpäin ja Vladi joutuu olemaan jatkossakin pojan kanssa tarkkana.

Kuva: Miesten kaksinpeli 1. Vladimir Bril OPT-86, 2. Iaroslav Bril OPT-86, 3.Leif Cruuka Halex ja Elia Viljamaa YPTS

M-1500 luokassa pelattiin niin ikään kymmenen pelaajan voimin kahdessa viiden pelaajan poolissa. Tasoerot olivat pienehköjä joten pelit kestivätkin varsin pitkään. A-poolin ykköspaikan nappasi YNM:n Oskari Honkavaara. Kakkoseksi pelasi yllättäen Heiton uusi pelaaja Anton Vänttilä joka tosin joutui jättämään semifinaalin pelaamatta aikatauluhaasteiden vuoksi. Tässä poolissa Tapio Tuuttila urheili viisieräiset YPTS:n Esa Haikosta ja Oskaria vastaan kärsien kuitenkin tappiot. Kisaisännälle ei annettu siimaa eikä armoa. B-poolissa OPT-86:n Eetu Mäkelä käänsi 3-2 voiton vaikeuksien jälkeen YPTS:n Toivo Määttälästä. Lohkofinaalissa YPTS:n Pyry Siven oli kuitenkin vahvempi ja marssi puhtaalla pelillä lohkovoittoon. Aapo Åvistille ja Ville Autiolle lohkossa kullekin yhdet voitot.

Jatkokaaviossa Eetu Mäkelä osoitti näppyläntappajan taitojaan pelaamalla Oskari Honkavaaran erin 3-0 ulos. Loppuottelussa Pyry oli kuitenkin tiukassa viisieräisessä  Eetua etevämpi.

Kuva: M-1500 1. Pyry Siven YPTS, 2. Eetu Mäkelä OPT-86, 3. Oskari Honkavaara YNM ja Anton Vänttilä Heitto (puuttuu kuvasta)

M-1000 luokassa mukana oli kuusi pelaajaa yhdessä poolissa. OPT-86:n Junaed Ahmed Numan oli luokan kuningas yhdellä erätappiolla. OPT-86:n Kaarlo Lampinen oli kakkonen. OPT-86:n uusista aikuispelaajista Joona Kortelainen ylsi kolmanneksi ja neljäs oli junnuryhmän uusista nimistä OPT-86:n Manu Tervaskanto. Brilin tytöille Taisiialle ja Arinalle luokka tarjosi mukavaa kokemusta ja muutamat erävoitot.

Kuva: M-1000 1. Junaed Ahmed Numan OPT-86, 2. Kaarlo Lampinen OPT-86, 3.Joona Kortelainen OPT-86 ja 4. Manu Tervaskanto OPT-86

Iltapäivän ratingluokka kutistui lopulta vain 12 pelaajan peleiksi, mutta pelit olivat silti erittäin hyvätasoisia ja jännittäviä. Yleisöä oli paikalla lähes yhtä paljon kuin pelaajia ja se takasi hyvän kannustuksen ja pelaajille hyvän tunnelman pelata.

1-ratingluokassa pelattiin kaksi neljän pelaajan poolia. A-poolissa OPT-86:n Marko Seppälä oli hankaluuksissa YPTS:n Pyry Sivenin ja OPT-86:n Niklas Karjalaisen kanssa, selviten molemmista kuitenkin erin 3-1. Lohkon kakkospaikka meni Niklakselle voitoilla Pyrystä ja OPT-86:n Juho Åvistista. B-poolissa OPT-86:n Touko Laine jatkoi siitä mihin lauantaina jäi ja nappasi ykköspaikan, YNM:n Oskari Honkavaara meinasi lauantain tapaan olla Toukon piikki lihassa mutta lopulta Touko ravisteli piikin irti viidennessä. B-lohkon yllätysnimi oli OPT-86:n Eetu Mäkelä joka pisti iltapeleissä turbovaihteen silmään ja voitti OPT-86:n Henrik Vuotin 3-0 ja ei antanut Oskarille mitään mahdollisuuksia samoin 3-0 erälukemin.

Jatkopeleissä Eetu pelasi elämänsä peliä ja voitti huikeassa trillerissä Marko Seppälän erin 3-1. Pelissä nähtiin todella todella pitkiä palloja. Markon taktiikkana oli pelata palloa pöytään ja väsyttää vastustaja, mutta Eetu ei väsynytkään. Toisessa semifinaalissa Niklas oppi Toukon syötöt hieman liian myöhään joten finaalipaikka Toukolle erin 3-1. Finaalissa Touko piti Eetun aisoissa erin 3-1. Molemmilta OPT-86:n junioreilta todella hyvää peliä joka lupaa hyvää parin viikon päässä siintäviä 18/12 SM-kilpailuja ajatellen. Toukon syöttö- ja hyökkäyspeli on parhaimmillaan todella korkealla tasolla. Eetun varmuus puolestaan on häikäisevää. Pelit olivat Tapsan Maljalle sen arvoinen päätös.

Kuva: Ratingluokka 1 1. Touko Laine OPT-86, 2. Eetu Mäkelä OPT-86, 3. Marko Seppälä OPT-86 ja Niklas Karjalainen OPT-86

2-ratingluokassa pelattiin neljän pelaajan pooli. OPT-86:n Vitali Trofimov oli kaikissa otteluissa 3-0 vastustajiaan etevämpi. Kakkossijasta väännettiin aivan viimeiseen saakka. Halexin Ville Autiolle hopeaa ennen OPT-86:n Aapo Åvistia viidennen erän 19-17 voitolla. OPT-86:n Joona Kortelaiselle peleistä kokemusta jatkoon.

Kuva: Ratingluokka 2 1. Vitali Trofimov OPT-86, 2. Ville Autio Halex, 3. Aapo Åvist OPT-86 ja 4. Joona Kortelainen OPT-86

Linkki tiedostoon: Tapsan Malja sunnuntai 7.5.2023 Ottelukaaviot.xls

Tapsan malja, OPT-86 (B) – Kilpailutulokset ja raportti – lauantai

Tapsan Maljan pääpäivä eli lauantai sisälsi paljon ohjelmaa jota harvoin pöytätenniskilpailuissa nähdään. Tunnelma kisapaikalla oli aamusta iltaan erittäin lämmin. Tapsan itsensä valitsema lämmittelymusiikki kruunasi aamupäivän pelit käyntiin mukavassa virneessä. Mukana oli myös hieno määrä tyttöpelaajia ja junioreita muutenkin. Myös vanhempaa pelaajakaartia oli hyvin mukana. Aamulla pelattiin Vet-50, junioripoikien ja tyttöjen ratingluokat ja M-1900 consolationilla höystettynä.

Poikien ratingluokka pelattiin kahdessa eri luokassa. 1-luokassa OPT-86:n Eetu Mäkelä otti voiton puhtaalla pelillä. Eetu pudotti yhdet erät toiseksi sijoittuneelle OPT-86:n Konsta Niemelälle ja Heiton Otso Vahtolalle. Konsta onnistui voittamaan Otson erin 3-1. Halexin Ville Autio piti Otsoa ääritiukilla ja pelasi pitkän pelin myös neljänneksi sijoittuneen OPT-86:n Aapo Åvistin kanssa.

Kuva: Junioripojat 1 1.Eetu Mäkelä OPT-86, 2. Konsta Niemelä OPT-86, 3. Otso Vahtola Heitto, 4. Aapo Åvist OPT-86, 5. Ville Autio Halex ja 6. Kaarlo Lampinen OPT-86

Poikien 2-luokassa pelattiin kolmella pelaajalla ja kisajärjestäjä hieman poikkesi normaalikäytännöistä ja kaikki ottelut pelattiin paras seitsemästä. Pitäähän poikien harjoitella tulevia henkilökohtaisen SM-kilpailun pelisysteemejä jossain vaiheessa muutenkin. Luokan voittajaksi pelasi mukavan pingismotivaation itselleen kehittänyt OPT-86:n Iiro Hyttinen. Kakkonen oli Aashwathaman Bibisha Sudhir ja kolmas Wu Louis Moxuan, molemmat OPT-86:n innokkaita uusia junioreita.

Kuva: Junioripojat 2 1. Iiro Hyttinen OPT-86, 2.Aashwathaman Bibisha Sudhir OPT-86 ja 3. Wu Louis Moxuan OPT-86

Tyttöjä ilmoittautui kilpailuihin niin paljon että pystyimme pelaamaan kaksi eri tasoluokkaa. Toki tasoerot olivat valtavat, joten tuo oli pakollista muutenkin. Luokat olivat molemmat erittäin hyviä. Tyttöjen 1-luokassa OPT-86:n Ella Kellow nappasi luokkavoiton ilman erämenetyksiä. Kakkonen oli TIP-70:n Mia Kellow joka oli tiukilla OPT-86:n Jiaqi Luota ja Daria Briliä vastaan. Mialle voitto molemmista erin 3-2. ”Jessica” onnistui lauantainakin voittamaan Darian keskinäisessä ottelussa, tällä kertaa 0-2 erätilanteesta voitto viidennessä 11-9. Tämä pooli kesti todella kauan, lähes kolmen tunnin väännön jälkeen sijoitukset olivat selvillä. Hienoa taistelua!

Kuva: Junioritytöt 1 1. Ella Kellow OPT-86, 2. Mia Kellow TIP-70, 3. Jiaqi Luo OPT-86 ja 4. Daria Bril OPT-86

Päivän yksi hienoimmista luokista oli tottakai tyttöjen 2-luokka. Kuusi OPT-86:n tyttöä pelasivat hymysuin paremmuuksistaan tiukasti ja iloisesti. Voittoon pelasi Jiali ”Jessican pikkusisko” Lu jonka laji-into on jokaikisessä treenissä huikealla tasolla. Toiseksi pelasi Oona Posio. Kolmanneksi ylsi Taisiia Bril ja neljänneksi Aradhana Sudhir. Viides oli Arina Bril ja kuudes Ella ”Markon tyttö” Seppälä. Näiden tyttöjen valmennukseen vahvasti osallistuvana ei voi olla kuin ylpeä taitavista pelisuorituksista luokassa alusta loppuun. Tyttöjen yhteishenki treeneissä ja kisoissa on hienoa nähtävää.

Kuva: Junioritytöt 2 1. Jiali Lu, 2. Oona Posio, 3. Taisiia Bril, 4. Aradhana Sudhir (vasemmalla), 5. Arina Bril ja 6. Ella Seppälä

M-1900 luokkaan starttasi täydet 16 pelaajaa joten saimme täydet neljän pelaajan poolit ja täydet kahdeksan pelaajan jatkokaaviot sekä pääkaavioon että consolationiin. A-poolissa Leif Cruuka naputteli Lasse Vimparin selkeästi erin 3-0 lohkokakkoseksi. Heiton Sisu Vahtola kärsi vaikeasta arvonnasta, kukapa Lassen ja Leifin samaan pooliin haluaisi? B-poolissa upeaa viikonloppuaan jatkanut Pasi Tiitto tipautti Luka Oinaksen poolin kakkospaikalle. C-poolissa kuultiin ”Tsu Tsa Tse” viidennen jatkopalloilla kun Marko Seppälä väänsi voiton YPTS:n Elia Viljamaasta. D-poolissa pelattiin ristiin. Hyvää peliä viime aikoina esittänyt OPT-86:n Touko Laine nappasi lohkon ykköspaikan voittamalla Hannu Vuosteen ja voittamalla tiukassa viisieräisessä YNM:n Oskari Honkavaaran. Mister YPTS:n Pekka Korvan kohtalona oli tippua lohkossa, kaksi erätappiota Toukolle oli liikaa.

Jatkokaaviossa Leif Cruuka ja Luka Oinas väänsivät oikein kunnolla jatkopaikasta. Lukalle voitto viidennen jatkopalloilla hankalatyylisestä Leifistä. Myös Marko Seppälän lento jatkui Hannu Vuosteen kustannuksella, viidennen erän 9-5 keula ei Hannulle riittänyt. Touko Laine jatkoi upeita otteitaan kaatamalla Lasse Vimparin huikean lyöntirallin päätteeksi erin 3-0. Pasi Tiitto oli elementissään ja Elia Viljamaa oli vailla mahdollisuuksia erin 3-0. Semifinaalit olivat varsin selkeät, Lukalle ja Toukolle selvät 3-0 voitot. Finaalissa Touko kiusasi Lukaltakin yhden erän mutta taipui lopulta erin 3-1.

Kuva: M-1900 1. Luka Oinas OPT-86, 2. Touko Laine OPT-86, 3. Marko Seppälä OPT-86 ja Pasi Tiitto OPT-86

M-1900 consolationissa pelattiin myös hyvät pelit. Suosikit Pekka Korva ja Sisu Vahtola kohtasivat finaalissa jossa Sisu oli erin 3-0 etevämpi. YPTS:n Pyry Siven tosin piti Sisua jo avauskierroksella todella tiukilla häviten vain 3-2.

Kuva M-1900 consolationin voittaja Sisu Vahtola Heitto

Vet-50 luokassa pelasi lopulta kuusi pelaajaa. Luokan kohokohta oli tottakai viikonlopun isännän Tapio Tuuttilan hieno palkintosijoitus joka kirvoitti koko viikonlopun suurimmat kollektiiviset aplodit. Voiton vei Halexin Mikael Bäckman ja kakkonen oli PT-60:n Mika Mustonen. Kolmanneksi kiilasi Heiton Kyösti Alaruikka. YPTS:n Esa Haikonen ja Toivo Määttälä saivat peleistä paitoihinsa hyvän kisahien.

Kuva: Vet-50 1. Mikael Bäckman Halex, 2. Mika Mustonen PT-60, 3. Kyösti Alaruikka Heitto ja 4. Tapio Tuuttila OPT-86

Aamupäivän luokkien jälkeen Tapsa tarjosi paikalle saapuneelle pingisväelle kakkukahvit. Huomionosoituksia jaettiin mm. PT-60:n Heikki Kiiskisen ja KePts:n Esa ja Jere Jakun toimesta. Alla löytyvät kuvat ja video kertonevat kaiken hienosta juhlatunnelmasta.

Iltapäivällä pelattiin rennommalla otteella perhenelinpelin ja tasoitusluokan merkeissä. Pelit pelattiin allekirjoittaneen Tapsan kanssa masinoimillä tasoituksilla.  Tasoitusnelinpelissä väännettiin varsin tosissaankin, mutta silti positiivisella mielellä.  Finaalissa Vahtolat peittosivat Oinakset. Ennakkosuosikit, eli Tuuttilat, joutuivat taipumaan jo avauskierroksella Jakuille. Åvistit, Brilit x2, Luot, Kellowt ja Vänttilät olivat myös mukana tuomassa perhenelinpelien tunnelmaa. Harmillisesti muutama ennakkoon kova pari jäi lopulta viime tingassa peleistä pois. Ehkä sitten ensi kerralla kaikki ovat mukana. Tasoitusluokassa MN-Pingiksen tavarapalkinnot suuntasivat OPT-86:n mestaruussarjajoukkueen pelaajille Matias Ojalalle ja Juhana Tuuttilalle. Matias joutui vääntämään ihan kunnolla esim. Jere Jakun kanssa. Jerellä taisi olla noin viisitoista matsipalloa. Tasoitusluokan magiikkaa. Tapsan poika Juhanan olkapää kesti ihan mukavasti nämä pelit, toivottavasti kuntoutuminen tuo Juhanan vielä takaisin tosipeleihinkin.

Kuva: Perhenelinpeli 1. Otso ja Sisu Vahtola Heitto 2. Luka ja Teemu Oinas OPT-86

Kuva: Tasoitusluokka 1. Matias Ojala OPT-86 2. Juhana Tuuttila OPT-86

Kisojen isäntä Tapsa kiittää runsasta kisaväkeä mukavista kohtaamisista ja keskusteluista sekä tiukoista peleistä. Ymmärrettävästi kaikille pingistututuille tämä ajankohta ei sopinut. Toivottavasti iloiset pelikohtaamiset jatkuvat syksyllä Ratamolla ja muilla kisapaikoilla. Tervetuloa kesätreeneihin Pohjois-Suomen valmennuskeskukseen Ratamolle! Hienoa päästä eläkkeelle työstä, mutta ei pingiksestä.

Kuva: Pingisväkeä illallisella Toripoliisi-ravintolassa Tapsan isännöimänä

Linkki tiedostoon: Tapsan Malja lauantai 6.5.2023 Ottelukaaviot.xls

Tapsan malja, OPT-86 (B) – Kilpailutulokset ja raportti – perjantai

OPT-86:n kolmepäiväisenä järjestetty eläkkeelle työelämästä siirtymistä jo hieman etukäteen juhlistaneen Tapio Tuuttilan masinoima ja ideoima Tapsan Malja startattiin perjantaina arki-illaksi varsin hyvin väkeä vetäneillä luokilla. M-2000, M-1300 ja paljon legendaarisia OPT-86 pelureita mukaan karkeloihin houkutellut Vet-60 kasasivat 34 pelaajaa lämmittämään Ratamotien hallia lauantain pääpäivää varten.

M-1300 luokassa junioripelaajat olivat odotetusti kovimpia. Finaaliin pelasivat lopulta A-poolissa jo aiemmin kohdanneet OPT-86:n Konsta Niemelä ja Jiaqi Luo. ”Jessica” väänsi finaalipaikan pitkän kaavan mukaan kaatamalla puolivälierässä Halexin Ville Aution hienon taiston päätteeksi erin 3-2. Tyttösemifinaalissa Jessica voitti OPT-86:n Daria Brilin tiukassa ottelussa 3-1. Toisella puolella kaaviota OPT-86:n Lenni Perkkiö nitisti tiukassa viisieräisessä OPT-86:n Aapo Åvistin. Deffuslaissi oli kuitenkin Lennillekin myrkkyä semifinaalissa erin 3-0, Jessica onnistui yhden erän Konstalta finaalissa viemään. Junioreiden väliset ottelut olivat hyvätasoisia ja monen pelaajan tie vie jo pois 1300-luokan tasolta.

Kuva: M-1300 palkitut 1. Konsta Niemelä OPT-86, 2. Jiaqi Luo OPT-86, 3. Lenni Perkkiö OPT-86 ja Daria Bril OPT-86

M-2000 luokassa saatiin kasaan neljä poolia ja varsin hyvätasoinen luokka. Selkeänä ykkösenä luokkaan lähti OPT-86:n Iaroslav Bril joka lopulta otti luokkavoiton vain yhden erätappion rasittamana. Kaikista pooleista jatkoon menivät kärkisijoitetut pelaajat, osa tosin tiukkojen pelien jälkeen. Jatkokaaviossa D-lohkon voiton ryöstänyt OPT-86:n Pasi Tiitto osoitti hyvää kevätvirettä voittamalla TIP-70:stä vierailemassa olleen Sami Taiveen erin 3-1 ja aiheutti semifinaalissa Iaroslaville pieniä sydämentykytyksiä. OPT-86:n Luka Oinas oli hankaluuksissa YPTS:n nokkamiehen Pekka Korvan kanssa mutta nousi lopulta 3-2 voittoon. OPT-86:n Lasse Vimpari oli terästä sekä saman seuran Marko Seppälää että Luka Oinasta vastaan semifinaalissa. Ei erätappioita. Finaalissa Iaroslavin lyöntikone kuitenkin löi pallot Lassen tavoittamattomiin erin 3-0.

Kuva: M-2000 palkitut 1. Iaroslav Bril OPT-86, 2. Lasse Vimpari OPT-86, 3.Pasi Tiitto OPT-86 ja Luka Oinas OPT-86

Vet-60 luokkaan idea heräsi kun mister OPT-86 Seppo Hiltunen haastatteli seuran veteraanipelaajia että he voisivat kyllä tulla pelaamaan jos olisi sopiva luokka jota pelata. Niinpä semmoinen järjestettiin Vet-60 muodossa. Luokka oli epävirallinen joten mukana pystyivät olemaan myös lisenssittömät pelaajat. Luokan pelisysteemi oli 3-4 pelaajan alkupoolit josta kaikki pelaajat arvottiin mukaan jatkokaavioon. Luokassa pelasi ilahduttava määrä legendaarisia OPT-86 nimiä. Eino Määttä, Kullervo Haapalainen, Seppo Hiltunen, Esa Kettunen, Kari Pikkarainen ja myös jopa Kaiho Ruokamo. Tokihan emme voi unohtaa myöskään illan isäntää Tapio Tuuttilaa. Maustetta peleihin toivat Halexin veteraanipelaajat Mikael Bäckman ja vieras Ruotsista, Leif Cruuka. Pelien tuloksista kerrottakoon sen verran että kirvesmies Seppo otti omansa. Esa Kettunen tosin kiusasi Seppoa täydet viisi erää. Tiukin koitos nähtiin toisensa muutaman kerran vuosien varrella kohdanneiden Esa Kettusen ja Kari Pikkaraisen välillä. Viisi erää ja jatkopallot. Allekirjoittanut ilahtui tämän luokan suosiosta ja osallistujakavalkaadista. Tämmöisiä luokkia järjestämme veteraanipelaajille jatkossakin. Ainoa asia joka jäi harmittamaan oli se että pelaajien yhteiskuva jäi ottamatta.

Kuva: Vet-60 palkitut 1. Seppo Hiltunen OPT-86, 2. Mikael Bäckman Halex, 3. Leif Cruuka Halex ja Esa Kettunen OPT-86

Kisapäivä oli paketissa noin klo 20.30. Perjantain kilpailut toimivat erittäin hyvin. Tätä konseptia käytetään jatkossakin ja OPT-86 suosittelee tätä myös muille seuroille.

Perjantain tulokset: Tapsan Malja perjantai 5.5.2023 Ottelukaaviot.xls

Toiminnanjohtaja lopettaa

Melkein kahdeksan vuotta kestänyt toiminnanjohtajan pesti ja kaikkiaan yli 10 vuotta liitossa on tuonut pöytätennistä elämään melkeinpä joka päivä. Kesän jälkeen tulen siirtymään sivuun toiminnanjohtajan hommista ja muiden on aika pallotella lajin haasteiden ja mahdollisuuksien parissa.

Vuosien varrella on ehtinyt tapahtua ja vaikka yleensä haluan katsoa eteenpäin, tässä yhteydessä on pakko nostaa esille muutamia asioita vuosien varrelta. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan muutamaa kotimaisen pöytätenniksen kannalta melko historiallista tapahtumaa. Myös koko suomalaisen urheilun organisaatiotasolla tapahtui iso muutos, kun Olympiakomiteasta tuli huippu-urheilun lisäksi koko liikunnan ja urheilun yhteinen kattojärjestö. Suomalaisen urheilujohtamisen seuraaminen lähietäisyydeltä on ollut monilta osin silmiä avaavaa.

Aloitin toiminnanjohtajana virallisesti 2015 Veteraanien EM-kisojen jälkeen. Tampereen veteraanien EM oli onnistunut tapahtuma, jolla oli myös iso positiivinen vaikutus liiton talouteen. Kisajärjestelyiden ydinryhmä oli todella pieni ja kaikilla järjestelytoimikunnan jäsenillä myös kisan lisäksi muitakin töitä tehtävänä. Vuosi oli varmuudella kaikille järjestelyissä mukana olleille tiukka rupeama mutta ison kilpailun järjestäminen oli kokemuksena mieleenpainuva. Vähäinen henkilömäärä mahdollisti toisaalta nopean tiedonkulun kaikkien asianomaisten kesken ja kilpailu saatiin vedettyä mallikkaasti läpi. Tampereelle saatiin myös kiitettävästi lajiväkeä auttamaan ja taisi muutama vanha peluri löytää tuon kisan jälkeen itsensä takaisin lajin pariinkin.

Heti seuraavana vuonna Benedek ”Pena” Oláh teki kaksi todella kovaa kotimaisen pöytätenniksen aikakirjoihin jäävää suoritusta. Ensin Pena pelasi itsensä ensimmäisenä suomalaisena kautta aikojen Olympiakisoihin. Riossa hän myös sai osakseen kiitettävästi kotimaisen median huomiota. Vielä saman vuoden syksyllä EM-kisoissa Pena oli sekä kaksinpelin että sekanelinpelin kahdeksan parhaan joukossa. Pasilan SLU-talolla oli melko helppo havaita, kuinka näiden suoritusten ansiosta myös Olympiakomiteassa alettiin huomiomaan laji edes hieman aikaisempaa paremmin. Kun näiden saavutusten lisäksi nostetaan esille Penan korkein (50) maailmanlistasijoitus yhdessä maailman suurimmista lajeista sekä suoritukset mm. Ranskan ylimmällä sarjatasolla, voi jopa todeta, että Oláhin saavutusten kovuutta eivät välttämättä edes kaikki laji-ihmisetkään täysin ymmärrä.

Kansainvälisten kisojen järjestämisestä on tullut vuotuinen rutiini, johon on käytetty myös aikaa. Finlandia Openilla on oma melko suosittu pelimuoto, joka on saanut kansainvälisten osallistujien keskuudessa paljon kiitosta. Valitettavasti kansainvälisen liiton WTT-formaatti ei tue kisan järjestämistä vanhalla mallilla. Jää nähtäväksi mihin suuntaa FO jatkossa menee, tänä vuonna kisa pyritään kuitenkin järjestämään ETTU:n alaisena kisana. ITTF:n parakisoja on järjestetty Suomessa nyt kaksi kertaa ja molemmat kisat ovat olleet menestyksekkäitä.

Integraatiolajina parapöytätennis on kuulunut suoraan liiton alaisuuteen yli 10 vuotta ja siinä toiminta on muutaman vapaaehtoisesti todella paljon tunteja toimintaan käyttäneen ansiosta ottanut isoja askeleita eteenpäin. Uusia parapelaajia on viime vuosien aikana murtautunut kansainväliselle tasolle ja Aino Tapola hienosti aina arvokisamitaleille saakka.

Lisenssimäärät olivat useamman vuoden aikana pienessä nousussa, kunnes korona katkaisi tämän positiivisen kierteen. Koronan jälkeen suunta on taas ollut parempaan päin, toivottavasti uusia pelaajia löytyy lajin pariin myös jatkossa. Tässä tietysti seurojen aktiivisuudella on suuri rooli. Oulun ja Jyväskylän rohkeat toimet ja omien lajille pyhitettyjen pelihallien pystyyn laittaminen luovat mahdollisuuksia ja hyvää mallia myös muille seuroille ottaa isompia askeleita toiminnan kehittämisessä.

Positiivisia asioita löytyisi nostettavaksi mutta on pakko ottaa esille myös muutamia huolen aiheita.
Seurat ovat lajin kivijalka ja seuroja varten liitto on olemassa. On valitettava tosiasia, että monissa seuroissa toiminta pyörii liikaa yksittäisten ihmisten varassa ja lisää apukäsiä tarvitaan. Kuorma kasvaa helposti liian suureksi, jos seuran hallintoasiat, valmennus, kisojen vetäminen ja muutkin seuratoimintaan liittyvät asiat ovat kaikki yksittäisten puurtajien harteilla. Katkeaa se kamelin selkäkin. Urheilujärjestöissä tämä on yleinen ongelma ja liiton onkin erittäin hankalaa tehdä suunnitelmia lajin kehittämiseksi, mikäli seurat eivät niitä kuitenkaan pysty toteuttamaan.

Huippu-urheilu on aina ollut lähellä sydäntä. Sillä saralla olisi helppo verhoutua yksittäisten pelaajien tai suoritusten taakse mutta laajemmin katsottuna on kyllä paljon tehtävää. Näin kilpaillussa lajissa toiminnan on mentävä eteenpäin isoja harppauksia, koska muuten jäädään muista entistä enemmän jälkeen. Jokainen, joka on käynyt viime vuosien aikana katsomassa vaikkapa junioreiden arvokilpailuita, voi helposti yhtyä näkemykseen siitä, miten kova taso maailmalla on. Siinä kelkassa pysyminen vaatii paljon. Aikoinaan JEM-kisoissa oli mukana maita, jotka Suomikin voitti varmuudella melko helposti. Taso on laajentunut ja nykyisin heikkoja maita ei yksinkertaisesti ole. Toiminnan ja harjoittelun tason pitää olla todella korkea jatkuvasti, mikäli haluaa tavoitella edes Euroopan kärkeä. Aasialaiset pelaajat ovat sitten vielä oma lukunsa. Huippu-urheilu ei ole pelkästään lajiharjoittelua vaan siihen kokonaisuuteen liittyy todella vahvasti fysiikkaharjoittelu, ravinto, lepo sekä myös henkinen puoli. Kokonaisuus vaatii resursseja, joita pienen lajiliiton on aika vaikea tarjota. Pelaajien oma halu sekä taustajoukkojen valmius panostaa toimintaan ovat pakollista.

Resurssien pula tarkoittaa myös taloudellisia haasteita. Valtionapu ei tule nykyisestä ainakaan helposti kasvamaan. Kansainvälisiä kisoja käydään melkein joka viikko joko aikuisten, junioreiden tai parapelaajien osalta jossakin päin maailmaa ja pelaajien pitäisi näihin osallistua, jos he haluavat kehittyä ja tavoitella kärkeä. Kustannukset ovat näiden kuten kaiken muunkin osalta vain nousussa. Kansainvälisen liiton toiminta on muutenkin tällä hetkellä todella sekavaa ja aika näyttää mihin suuntaan sen toiminta kehittyy.

Lajin parissa toimii useita paljon omaa aikaa käyttäviä vapaaehtoisia. Heitä on seuroissa sekä myös liiton eri elimissä. Kaikkien lajille tärkeiden henkilöiden kiittäminen aiheuttaisi varmuudella jonkun nimen unohtamisen, joten en nimiä tähän tekstiin ole laitellut.  Uskon, että jokainen oman panoksensa lajille antava tietää, kuinka tärkeää toimintaa he tekevät. Minä ainakin arvostan teidän tekemistä.

Olen sopinut hallituksen puheenjohtajan kanssa, että jatkan toiminnanjohtajan hommia kesän yli elokuun loppuun, jotta uusi kausi saadaan käyntiin uusin tuulin. En todennäköisesti jää kaipaamaan ainakaan lisääntyviä hallinto- ja paperitöitä ja muuta päiviä täyttävää sälää jota tulee, kun on riittävän kauan mukana… Hyvää kesää kaikille!

-Mika R.

 

Joonas Kivimäestä ITTF:n Gold Badge -tuomari

Joonas Kivimäki saavutti huhtikuussa Macaossa ITTF:n eli Kansainvälisen Pöytätennisliiton korkeimman Gold Badge -tuomaritason. Ennen Kivimäkeä suomalaisista saman tason on saavuttanut vain Asko Rasinen.

Kivimäen seuraavat tulevan kesän ja syksyn kansainväliset tuomaritehtävät ovat European Games Krakovassa, FISU World University Games (Universiadit) Kiinan Chengdussa ja EM-kisat Malmössä.

Lisää mielenkiintoista asiaa tuomaritoiminnasta uusimmassa PT-lehdessä.

 

STARUMMER, Star (C) – Kilpailutulokset

Lisätty tuloksiin palkintosijaluettelo.
Oikoluettu ja korjattu tulokset. Valmiina rating-ohjelmalle minun puolestani.

Lauantain tulokset

PDF-muodossa:

Linkki tiedostoon: STARUMMER_06_07_05_2023_tulokset_lauantai_PDF.pdf

Excel-muodossa:

Linkki tiedostoon: STARUMMER_06_07_05_2023_tulokset_lauantai.xlsx

Sunnuntain tulokset

PDF-muodossa:

Linkki tiedostoon: STARUMMER_06_07_05_2023_tulokset_sunnuntai_PDF.pdf

Excel-muodossa:

Linkki tiedostoon: STARUMMER_06_07_05_2023_tulokset_sunnuntai.xlsx

ITTF Montenegro Para Championships 4.-7.5.2023

Tapola pronssille Montenegrossa – Mäkeläkin pääsi voiton makuun

Aino Tapola ja Aaro Mäkelä ovat mukana viikonloppuna Podgoricassa järjestettävässä ITTF Montenegro Para Championship -kisassa. Molemmilla ovat ohjelmassa sekä kaksin- että nelinpelit.

WS Class 1-2 Groups

to 4.5. LIU J CHN vs. TAPOLA A FIN 3-0 (9,8,7)
pe 5.5. TAPOLA A FIN vs. MAO L CHN 3-0 (3,1,7)

Tapola lohkokakkosena välieriin.

SF pe 5.5. DA SILVA OLIVEIRA Catia Christina BRA – TAPOLA Aino Sirri Maaria FIN 3-2 (6-11, 10-12, 13-11, 11-6, 11-8).

Tapola sijoittui yhdistetyssä 1-2 -luokassa jaetulle pronssille.

MS Class 6 Groups

to 4.5. HERRAULT E FRA vs. MAKELA A FIN 3-1 (-4,8,8,8)
to 4.5. MAKELA A FIN vs. PODBICANIN H SRB 3-0 (3,3,6)
to 4.5. CHEN C CHN vs. MAKELA A FIN 3-0 (5,7,8)

Mäkelä sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja putosi jatkopeleistä.

Tapola pelaa XD4-luokan sekanelinpeliä Romain Simonin (GBR) kanssa, Mäkelä puolestaan MD14-luokan nelinpeliä Trevor Hirthin (AUS) kanssa.

XD4 Groups

la 6.5. WANG Z/YANG Z vs. SIMON R/TAPOLA A 3-2 (-6,10,-9,7,9)
su 7.5. SIMON R/TAPOLA A vs. IMAKOV M/MAO L 3-0 (1,2,5)
su 7.5. KAZIYEV Y/CHEN H vs. SIMON R/TAPOLA A 0-3 (-9,-6,-5)

Tapola ja Simon sijoittuivat XD4-luokan sekanelinpelissä hopealle.

MD14 Groups

la 6.5. MONTANUS J/EIER D vs. HIRTH T/MAKELA A 3-0 (6,9,3)
la 6.5. HIRTH T/MAKELA A vs. PELLISSIER N/PROPERJOHN L 0-3 (-10,-10,-9)
la 6.5. TORRES OROSTICA I/PINO LORCA M vs. HIRTH T/MAKELA A 3-0 (7,7,6)

Mäkelän ja Hirthin MD14-luokan nelinpelit päättyivät alkulohkoon.

Kisasivusto

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T5 ja T6

 

Viron Meistriliiga 2022/2023 – TalTech mestariksi

Viisi suomalaista pelasi kaudella 2022-2023 Viron pääsarjaa eli Meistriliigaa.

6.5.2023

Neljän joukkueen lopputurnauksessa suomalaisista ovat mukana Samuli Soine (TalTech Spordiklubi), Arttu Pihkala (Tartu SS Kalev) ja Otto Tennilä (Maardu LTK).

Välierät

Viimsi Pinx – Tartu SS Kalev 4-1 (kaksinpelit Pihkala 1-1)
TalTech – Maardu LTK 4-2 (kaksinpelit Tennilä 1-1)

Pronssiottelu

Tartu SS Kalev – Maardu LT 4-3 (kaksinpelit Pihkala 1-1, Tennilä 2-0)

Loppuottelu

TalTech SK – Viimsi Pinx 4-1

Samuli Soine oli lopputurnauksessa joukkueensa 4-pelaaja. Runkosarjassa Soineen kaksinpelien ottelusuhde oli 13-3.


15.4.2023

Runkosarja pelattiin päätöksen Tallinnassa. Neljä parasta ratkaisee Viron joukkuemestaruuden 6. toukokuuta järjestettävässä lopputurnauksessa.

  1. Viimsi Pinx 28 pistettä
  2. TalTech Spordiklubi 25 (Samuli Soine)
  3. Tartu SS Kalev 23 (Arttu Pihkala)
  4. Maardu LTK 22 (Otto Tennilä)
  5. LTK Sakala 21
  6. Spinmaster 17
  7. Viimsi LTK 17 (Sam Khosravi)
  8. LTK Kalev 15 (Aleksi Räsänen)

Päätöskierrosten tarkemmat kaikki tulokset täältä.

Suomalaisten kaksinpelien ottelusuhteet runkosarjassa

  • Sam Khosravi, Viimsi LTK 18-5
  • Samuli Soine, TalTech SK 13-3
  • Aleksi Räsänen, LTK Kalev 13-5
  • Otto Tennilä, Maardu LTK 7-2
  • Arttu Pihkala, Tartu SS Kalev 9-9
  • suomalaispelaajat yhteensä 60-24

Linkki sarjasivustolle


5.2.2023

Neljän pelipäivän eli 11 kierroksen jälkeen Viimsi Pinx (22 pistettä) johtaa edelleen sarjaa ilman tappiota. Toisena jatkaa Samuli Soineen edustama TalTech (21) ennen Arttu Pihkalan Tartu SS Kalevia (18) ja Otto Tennilän Maardu LTK:ta (18). Aleksi Räsäsen LTK Kalev ja Sam Khosravin Viimsi LTK ovat sarjataulukon sijoilla 7 ja 8 (molemmilla 12 pistettä). Kierrokset 12-14 pelataan 15. huhtikuuta Tallinnassa.

Suomalaisten kaksinpelien ottelusuhteet

  • Aleksi Räsänen, LTK Kalev 11-3
  • Sam Khosravi, Viimsi LTK 15-5
  • Samuli Soine, TalTech SK 13-3
  • Arttu Pihkala, Tartu SS Kalev 7-7
  • Otto Tennilä, Maardu LTK 4-0

Linkki sarjasivustolle


6.11.2022

Kolmen pelipäivän eli kahdeksan kierroksen jälkeen Viimsi Pinx (16 pistettä) johtaa sarjaa ilman tappiota. Toisena on Samuli Soineen (kuvassa) edustama TalTech Spordiklubi (15) ja kolmantena Arttu Pihkalan Tartu SS Kalev (14).

Aleksi Räsäsen edustama LTK Kalev (9) ja Sam Khosravin Viimsi LTK (9) jakavat kahdeksan joukkueen sarjataulukon häntäpäässä seitsemättä sijaa. Sarja jatkuu 5. helmikuuta.

Suomalaisten kaksinpelien ottelusuhteet

  • Aleksi Räsänen, LTK Kalev 11-3
  • Sam Khosravi, Viimsi LTK 11-4
  • Samuli Soine, TalTech SK 8-3
  • Arttu Pihkala, Tartu SS Kalev 4-4
  • Otto Tennilä, Maardu LTK 0-0

Linkki sarjasivustolle

 

Tapsan malja, OPT-86 (B) – Kilpailukutsut ja info

Ilmoittautumisten määrä asettui uusien ilmoittautumisten ja poisjääntien jälkeen 69 pelaajaan.

Aikataulu on kilpailukutsun mukainen. Ovet aukeavat tänään perjantaina klo 15.30 mennessä. Lauantaina ja sunnuntaina avaamme ovet klo 8.30. Kahvio pyörii koko viikonlopun ajan.
Nähdään Ratamotien hallilla!

Kilpailuihin on ilmoittautunut määräaikaan 1.5.2023 mennessä 61 pelaajaa, kiitos kaikille ilmoittautuneille. Tapsa on tyytyväinen 🙂

Avaamme nyt jälki-ilmoittautumisen kilpailuihin ja se päättyy torstaina 4.5.2023 klo 20.00. Tämän jälkeen ilmoittautumisia kilpailuihin ei enää oteta.

Kilpailuihin on Tapsan toimesta tilattu kakkutarjoilu 100 henkilölle joten väkeä kisoihin mahtuu vielä lisääkin. Kakkutarjoilu on ohjelmassa lauantaina aamupäiväluokkien ja iltapäiväluokkien välissä.

Teemme lisäksi pienen muutoksen tasoitusluokkaan. Se pelataan pooleina ja maksimitasoitus nostetaan 8 pisteeseen. Tähän luokkaan voi jälki-ilmoittautua vielä vaikka lauantaina aamupäivällä. Luokassa on tarjolla kaksi hyvää tavarapalkintoa joista luokan voittaja pääsee valitsemaan ensin.

Tervetuloa Ratamotielle pelaamaan pingisjuhliin 🙂


On sydämessä toukokuu. Tuuttilan Tapsa on jäämässä eläkkeelle. Nyt työt eivät enää sotke pingisharrastusta. Tätä juhlimme kisaamalla kolme päivää Oulussa. Tervetuloa juhliin!

Järjestämme Ratamotien pöytätennishallilla kolmepäiväiset kilpailut 5.-7.5.2023. Perjantaina klo 17.00 alkaen pelataan M-2000 ja M-1300 luokat sekä Veteraanit 60 luokka johon pelaajilta ei vaadita lisenssiä. Lauantaina klo 10.00 alkaen pelataan M-1900 consolation-luokan kera, Veteraanit 50 rating ja junioriluokat pojille ja tytöille erikseen. Lauantaina klo 14.30 alkaen ohjelmassa on erikoisohjelmaa PKO-systeemillä pelattavan tasoitusluokan ja perhe-nelinpelin muodossa. Sunnuntaina klo 10.00 ohjelmassa on perinteisempää ohjelmaa miesten kaksinpelin, M-1500 ja M-1000 luokkien muodossa. Sunnuntaina 14.30 aloitetaan vielä ratingluokka.

Päivitimme palkintotietoja hieman. Tasoitusluokassa jaamme kolmelle parhaalle hyvät MN-Pingiksen tavarapalkinnot.

Kutsu: OPT-86 Tapsan Malja 5.-7.5.2023.pdf

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/5314672
Ilmoittautuneet: http://bit.ly/3lzxwko

Tervetuloa Ouluun pelaamaan!