Aihearkisto: Muut

Sonjan nousukiito jatkuu

Liiton varapuheenjohtaja Sonja Grefberg on hurjassa huudossa kansainvälisessä pöytätenniksessä. Budapestin EM-kisojen yhteydessä keskiviikkona Sonja sai toiseksi eniten eli peräti 39 ääntä 53:sta mahdollisesta ja saa jatkaa tehtävässään ETTU:n hallituksessa. Sonja valittiin Euroopan edustajana myös ITTF:n ”Board of Directors” -elimeen, mm. Jörgen Perssonin rinnalla. Tässä vaalissa Sonja sai ääniä neljänneksi eniten.

Kokouksessa oli paikalla 48 maata, joiden ohella viittä maata edustettiin valtakirjalla. ETTU:n 57 jäsenestä puuttuivat vain Andorra, Bosnia-Hetrzegovina, Georgia ja Malta. Kokous hyväksyi Gibraltarin järjestön 58. jäseneksi. Koko puheenjohtajisto valittiin uudelleen, joten ETTU:n puheenjohtaja on vastedeskin hollantilainen Ronald Kramer.

Taludellisesti ETTU teki 2015 ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen positiivisen tuloksen, joka runsaan 850 000 euron liikevaihdolla oli noin 135 000 euroa. Ensi vuodeksi hyväksyttiin nollabudjetti. Kokous jakoi myös erilaisia kunnianosoituksia. Suomalaisillekin tutuista nimistä Viljar Kasemaan (Viron ex-puheenjohtaja), Öivind Eriksenin (Norjan ex-puheenjohtaja) ja Arne Madsenin (Tanskan ex-puheenjohtaja) käteen lyötiin ETTU:n kunniataulu.

Ensi vuoden EM-kisat ovat Luxemburgissa 13.-19. syyskuuta ja samalla juhlitaan myös 60-vuotiasta Euroopan liittoa. Vuoden 2018 JEM järjestetään Romaniassa.

Budapestin EM-kisoista lähtee TV-signaali 138 maahan, eli pöytätennis on urheilumaailmassa kyllä iso laji.

Allekirjoittanut toimii Suomen kokousedustajana sekä ETTU:n että Pohjois-Euroopan liiton kokouksissa.

Esko Heikkinen

PINGISPÄIVÄ ALOITTELIJOILLE RUSKEASUOLLA 4.12.2016

PINGISPÄIVÄ ALOITTELIJOILLE RUSKEASUOLLA 4.12.2016

Suomen Pöytätennisliitto järjestää tänä syksynä lajin aloittaneille uusille pingisjunioreille pingispäivän Helsingissä. Ohjelmassa on niin harjoittelua kuin myös kilpailemista. Aamupäivällä harjoittelemme ja käymme perustekniikkaa läpi. Lounaan jälkeen on vuorossa kilpailu, jossa jokaiselle useita otteluita.

Paikka: Ruskeasuo Helsinki, Rastastie 10

Aika: sunnuntai 4.12 kello 10-18. Välissä on lounastauko (itse hoidettava).

Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Ilmoittautumiset viimeistään 29.11 tiistaina

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Taneli Keinonen 0505285861 /taneli.keinonen@sptl.fi

 

 

SM-sarjan kierros 2/5 Koskella lauantaina 15.10.

SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina Kosken Liikuntahallissa osoitteessa Lampitie 3. Hallin ovet aukeaa klo 8.30.

Ensimmäinen kierros alkaa klo 10, sitä ennen joukkueet esitellään yleisölle.

KoKan livelähetystä hallilta voi seurata osoitteessa: http://www.koskenkaiku.fi/index.php/live

OPT-86:n livelähetys löytyy osoitteesta: : https://livestream.com/accounts/14082283/events/6397796

Hallin eteisessä on kahvio, joka tarjoaa kahvin, teen ja virvokkeiden lisäksi suolaista ja makeata purtavaa.

Tervetuloa Koskelle!

Seuratuen haku vuodelle 2017

Haku vuodelle 2017

Seuratuen 2017 hakuohjeet ja kriteerit julkaistaan viikolla 43 ministeriön verkkosivuilla sekä Seuraverkon sivuilla.

Haku avataan 11.11.2016

Haku päättyy 16.12.2016 klo 16.15

Seuratukea jaetaan 4 miljoonaa euroa (vaatii eduskunnan vahvistuksen), pienin haettava summa 2500 € ja suurin haettava summa 15.000 euroa.

Hakemus tallennetaan myös pdf-tiedostona, tulostetaan ja lähetetään ministeriön kirjaamoon. Postileima 16.12.2016 hyväksytään määräaikaan saapuneeksi.

Seuratukea 2016 saaneet kaksivuotiset hankkeet:
Haussa lisäksi erillinen lisätietokohta, jolla raportoidaan hankkeen käynnistymisestäwww.minedu.fi ja www.seuraverkko.fi

Lisää seuratuesta voi lukea täältä:
http://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTYvMTAvMTAvMTBfMjdfNTFfNTgxX1NpbmV0dGlzZXVyYXNlbWluYWFyaTIwMTZfc2V1cmF0dWtpLnBkZiJdXQ/Sinettiseuraseminaari2016_seuratuki.pdf

VOK 2 koulutus- vierailu Ruotsin Pro Tour osakilpailuun

PRO TOUR SWEDEN VOK 2 VIERAILU

Osana VOK 2 koulutusta Pöytätennisliitto järjestää valmentajien opetusvierailun Tukholmassa pelattavaan kovatasoisen Pro Tour osakilpailuun. Kilpailu pelataan 15.-20.11.2016 Tukholmassa. Ryhmä osallistuu perjantai-sunnuntai osalta tapahtumaan.

Liiton ryhmään voivat osallistua vähintään VOK 1 lajiosan suorittaneet henkilöt tai vastaavalla tasolla olevat valmentajat (esim. ITTF level 1).

Pöytätennisliitto hoitaa majoitusjärjestelyt ja pääsyliput (laskutetaan osallistujilta). Osallistujat hoitavat matkavaraukset

Ilmoittautumiset ja kyselyt viimeistään 19.10.2016 Taneli Keinoselle / taneli.keinonen@sptl.fi

 

 

 

Hallituksen kokousten pöytäkirjat 2016-2024

2024

Hallituksen kokous 15.1.
Hallituksen kokous 11.6.
Hallituksen kokous 21.10.

2023

Hallituksen kokous 3.1
Hallituksen kokous 6.2
Hallituksen kokous 6.3
Hallituksen kokous 11.4
Hallituksen kokous 2.5
Hallituksen kokous 19.6
Hallituksen kokous 29.8
Hallituksen kokous 3.10.

2022

Hallituksen kokous 5.1
Hallituksen kokous 24.1
Hallituksen kokous 23.2
Hallituksen kokous 16.3
Hallituksen kokous 20.4
Hallituksen kokous 30.5
Hallituksen kokous 23.8
Hallituksen kokous 27.9
Hallituksen kokous 2.11

2021

Hallituksen kokous 20.10
Hallituksen kokous 13.9
Hallituksen kokous 16.8
Hallituksen kokous 24.5
Hallituksen kokous 28.4
Hallituksen kokous 29.3
Hallituksen kokous  1.3
Hallituksen kokous 1.2
Hallituksen kokous 4.1

2020

Hallituksen kokous 1.12
Hallituksen kokous 28.10
Hallituksen kokous 30.9
Hallituksen kokous 26.8
Hallituksen kokous 28.7
Hallituksen kokous 4.6
Hallituksen kokous 5.5
Hallituksen kokous 31.3
Hallituksen kokous 7.3
Hallituksen kokous 7.1

2019

Hallituksen kokous 26.11
Hallituksen kokous 23.10
Hallituksen kokous 24.9
Hallituksen kokous 28.8
Hallituksen kokous 28.5
Hallituksen kokous 2.4
Hallituksen kokous 26.2
Hallituksen kokous 8.1

2018

Hallituksen kokous 14.11
Hallituksen kokous 27.9
Hallituksen kokous 21.8
Hallituksen kokous 8.5
Hallituksen kokous 8.3 
Hallituksen kokous 11.1

2017

Hallituksen kokous 9.11 
Hallituksen kokous 5.10
Hallituksen kokous 15.8
Hallituksen kokous 11.5
Hallituksen kokous 9.3 
Hallituksen kokous 12.01

2016

Hallituksen kokous 15.11
Hallituksen kokous 5.10
Hallituksen kokous 31.8
Hallituksen kokous 27.4
Hallituksen kokous 8.3 
Hallituksen kokous 13.1

 

 

Tsemppiseurojen koulukierros takana ja mailapelikierros sekä esikoululaisten pingis tour edessä

Koskikoulu

Tsemppiseurojen koulukierros takana ja mailapelikierros sekä esikoululaisten pingis tour edessä

Pöytätennisliiton oma koulukierros        

Syksyn koulukierros on tsemppiseurojen osalta takana. Tämä tarkoittaa 18 koulupäivää, noin 3000 lasta ja sata opettajaa. Mukana seuroista olivat KoKa, PT-Espoo, OPT-86, YPTS, KuPTS,Por-83, TuPy ja Maraton. Kuulumiset seuroista ovat olleet positiivisia. Aloittelijaryhmät ovat täyttyneet vähintään kohtuullisesti, joten ”tourin ” tärkein tavoite täyttyi.  Nyt myös muut kuin tsemppiseurat voivat olla minuun yhteydessä toimintaa markkinoivien kouluvierailujen järjestämisestä.

Mailapeliliittojen yhteinen tour

Pöytätennisliiton oman syksyisen koulukierroksen jälkeen käynnistyy mailapeliliittojen yhteinen kierros. Ensimmäinen viikko Turussa on takana. Kierroksella koulutamme paikallisia ala-asteen opettajia, teemme lajiesittelyjä kouluille ja isompia esikoululaisten mailapelitapahtumia. Jatkossa ohjelmassa on myös koululaisten mailapelikilpailuja. Järjestämme myös mailapeliseurojen yhteistapaamisia, joista ensimmäinen oli Turussa. Itse sain ainakin siitä ajatuksia, joten osallistukaa pöytätennisseurat niihin. Kierroksella myös seurat järjestävät avointen ovien tapahtumia, joita mailapelikiertueella eri tavoin mainostetaan. Turussa Pyrkivän avointen ovien tapahtumaan oli saapunut ilahduttavasti lajia kokeilevia perheitä. Mailapelikierrosta tehdään ainakin seuraaville paikkakunnille: Turku, Pori, Kuopio, Oulu, Jyväskylä, Tampere, Lahti, Tampere, Joensuu, Espoo, Vantaa ja Helsinki.

Pöytätennistä esikoululaisille

Pöytätennistä on seuroissa perinteisesti aloitettu kouluiässä. Kuulostaa varmaan monen mielestä oudolta, mutta tämä on liian myöhään. Nykyään suuntaus erittäin monessa lajissa on, että aloitus on ennen kouluikää. Koulukierroksella jopa ensimmäisellä luokalla huomaa miten lapsilla on jo viikkokalenteri täynnä harrastuksia. Tämä koskee erityisesti liikunnasta kiinnostuneita lapsia. Asia on tärkeä liikunnallisten taitojen kannalta, mutta kenties vieläkin tärkeämpi asia on rekrytointi. Lapset ja erityisesti perheet otetaan tässä iässä jo mukaan seuran toimintaan. Totuus on, että lajit kyllä tässä mielessä kilpailevat keskenään ja hyvä niin.

Heitän seuroille haasteen esikaripingisryhmien perustamisesta. Pöytätennisliitto auttaa markkinoinnissa. Näitä ryhmiä voisimme käynnistää keväällä. Ne voisivat olla lyhyitä kursseja esim. 5-8 kertaa ja kestoltaan yhden tunnin. Tavoite olisi pitää niin hyvä kurssi, että kaikki jatkavat syksyllä käynnistyvässä aloittelijaryhmässä. Kurssin vetoa helpottaa mailapelit.fi sivuille valmistuva ikäryhmälle suunnattu materiaali. Olen myös seurojen tukena ohjelmia suunniteltaessa. Nyt on meidän hypättävä mukaan

Taneli Keinonen